torstai 1. heinäkuuta 2021

KOKEMUKSIA ROBOTTIRUOHONLEIKKURISTA



Moni blogiani seurannut varmaan muistaakin, että hankimme syyskuussa 2020 robottiruohonleikkurin. Kuvassa 'Tarmo' näkyy puuhissaan piharingissä. Tällä etupihalla soratie kiertää ympyrän ja nurmikkoa on keskiosan lisäksi rakennusten edessä ja koristeomenapuiden alueella. 




'Tarmo' ylittää itsenäisesti ympyränä kiertävän tien ja hoitaa kaikki nurmikot, mitkä sen alueeksi on rajattu. Tämä etupihamme on aika haastava ja tämän ratkaisun huono puoli on se, että autoa ei kannata pitää niillä tiealueilla, millä Tarmo liikkuu, ettei robottileikkuri mene auton alle. 



Kuvassa näkyvässä paikassa autoa voi pitää huoletta ja usein oma automme onkin siinä esteenä, etteivät muutkaan satunnaiset kävijät aja 'väärälle' alueelle. Vieraita odottaessamme voin puhelimesta laittaa leikkurille tauko -komennon tai ohjata sen siirtymään latausasemaan. 

Tällainen pihapiiri taitaa olla nykyään aika harvinainen, joten yleensä robottileikkuria asennettaessa ei tarvitse pohtia näin mutkikkaita ratkaisuja. Minua on hämmästyttänyt, että Tarmo on muistanut hoitaa kaikki etupihan nurmisuikaleet ja nurmikko on aina siistissä kunnossa.



Kuvassa Tarmo on tehtävissään kivipengerryksen ylätasanteella. Minusta tuntui epämiellyttävältä ajaa nurmikkoa tällä alueella päältäajettavalla ruohonleikkurilla sillä kaltevuus kivien suuntaa sai tuntemaan, että ruohonleikkuri kaatuu. Robottileikkuri selviää hienosti, tässäkin kuvan tilanteessa se ajaa kiveen asti ja peruuttaa sitten itsensä ylämäkeen. 



Puutarhamme on robottileikkurille oikea labyrintti, voisi ajatella, ettei sillä ole ainakaan tylsää. 



Usemmiten Tarmo tulee etupihalle täältä talon itäpuolelta, missä sillä on myös hoidettavana reilu alue vanhojen tammien ja koivun ympärillä.



Olemme edelleen tyytyväisiä, että hankimme robottileikkurin asennettuna ja että asentaja oli niin ammattitaitoinen. Uskoakseni olisimme selvinneet asennuksesta jollain tavalla itsekin, mutta tuskin olisimme saaneet likimainkaan kaikkea hyötyä robotista käyttöön.



Todennäköisesti täältä rannan puolelta olisi rajattu joku selkeä osuus robotin leikattavaksi, mutta oma usko ei olisi riittänyt kaikkien istutusalueiden kiertämiseen ja kuitenkin tarmokas 'Tarmomme' hoitaa kaikki sokkelot ja alueet ilman unohduksia. Asentaja siis tiesi, mistä puhui.



Oli hyvä, että asentaja kävi etukäteen meillä paikan päällä kartoittamassa alueen, hän pystyi nurmikon pinta-alan mittauksen jälkeen kertomaan, mikä malli on meille toimiva ratkaisu, emme olleet edes varmoja pystyisikö robottileikkuri selviytymään tästä meidän puutarhastamme. 

'Tarmo' on Husqvarna Automover 450X.



Kirjoitin syksyllä asennuksesta tarkemmin ja voit halutessasi lukea jutun lopussa olevasta linkistä.




Nurmikkomme ei ole mitenkään kovin tasainen ja nurmen seassa kasvaa myös voikukkia ihan liikaa. Voikukkien kukinnan aikaan ei mikään leikkuri saa nurmea leikkaamalla voikukkia pois, mutta Tarmo pärjäsi vähän paremmin kuin päältäajettava ruohonleikkuri. Tänä keväänä satoi rajusti ja ruoho kasvoi ihan hurjana, en olisi mitenkään ehtinyt leikata päältäajettavalla ruohoa niin usein kuin olisi pitänyt, että olisi päästy samaan lopputulokseen kuin robotti.



Hämmästyttävää on, että nurmikko on niin siisti ja tasainen, vaikka Tarmon toiminta näyttää täysin suunnittelemattomalta ja poukkoilevalta. Kuitenkin sen 'aivoissa' on leikattavan alueen muoto ja tehtävä tulee hoidetuksi.



Äänettömyys on miellyttävä ominaisuus, tasainen rouskutus kuuluu Tarmon lähestyessä, mutta muuten ei ole äänisaastetta. On myös mukava, että nurmikkoon ei jää silminnähtävää nurmisilppua, mikä kulkeutui aikaisemmin sisälle kengissä. Robotti leikkaa nurmea niin tasaisesti, että pieni silppu jää nurmen ravinnoksi ja lannoitteeksi.

Vanha kone vei bensaa ja aina piti muistaa tankata kanistereihin, että oli kotona riittävästi varalla polttoainetta. Tarmo huolehtii itse latausasemalle menosta ja reilun tunnin latauduttuaan se jatkaa puuhiaan itsenäisesti, jollei toisin ole ohjelmoitu.



Yllä kuvassa Tarmo on saapumassa syreeniaidan luota. 



Uuden pihan voi suunnitella robottileikkuria ajatellen siten, että istutusalueita kiertää nurmen tasalla kivireunus. Yllä kuvassa Tarmo ajaa nurmikkoa puutarhan ja keittiöpuutarhan rajalle upotetun betonikiven vieressä. 



Minä viimeistelen istutusalueiden reunat kanttaamalla 2-3 kertaa kesän aikana. Tarpeen mukaan leikkaan nurmitupsut siimaleikkurilla, samoin tein päältäajettavalla ruohonleikkurilla ajon jälkeen. En koe tätä rasitteeksi. Joka tapauksessa yleisilme on robottileikkurin kanssa huomattavasti siistimpi kuin ennen robotin hankintaa. 



Pidän siitä, että nurmi näyttää siistiltä, vaikka meillä nurmikossa kukkiikin monin paikoin valkoapila,  nurmitädyke ja monta muuta kukkaa.  Leikattu nurmikko tuo kukat, puut ja pensaat paremmin esiin, tämä tosin on vain oma mielipide.



Malala leikkuri hoitaa pensaiden alta ruohon leikkuun kätevästi. Tästäkin kuvasta näkee, että edelleen apila kukkii, vaikka nurmi on matala.



On paljon uutisoitu siilin poikasten jäämisestä robottileikkurin ruhjomiksi. Jos pihapiirissä asuu siilejä, kannattaa miettiä tarkasti, haluaako robottileikkuria hankkia tai ainakin käyttää sitä vain päiväaikaan. Meillä ei ole ollut siilejä, tämä ei ilmeisesti ole niiden aluetta. En myöskään ole löytänyt Tarmon jäljiltä muutakaan tuhoa. En osaa sanoa, onko eri valmistajien robottimalleilla tässä suhteessa eroa? 

Husqvarna Automover liikkuu iltaisin ja öisin valot päällä, joten sen lähestymisen näkee, jos on itse pimeällä ulkona.



Mitä muita huomioita tai haasteita robottileikkuri on tuonut tullessaan? Lapiota ei kannata iskeä pystyyn alueella, missä on maahan asennettuna rajauslankoja. Poikki menneen langan saa toki korjattua, mutta parempi välttää turha työ. 



Tällä viikolla kanttasin huvimajan laajan istutusalueen reunat ja muistin väärin piuhan paikan huvimajalle johtavan liuskekivipolun edustalla. Leikkasin siis vahingossa kaapelin poikki kanttauslapiolla. No, kaivoin piuhan molemmat päät esiin ja isäntä yhdisti piuhan asentajan jättämällä liitoskappaleella. Ei ollut iso homma ja pystyn tekemään tuon jatkossa itsekin, jos löydän isännän työkalut. 

Itse asiassa lohdutti, että voin muuttaa tarvittaessa istutusten kokoa tai muotoa aika helposti eli piuhaa voi lisätä välille, jos istutukset laajenevat, niinkuin täällä on ollut kummallisesti tapana. Meillä kaapelit on siis upotettu maan sisään.



Nurmikolle ei myöskään kannata jättää lojumaan tavaroita, joiden yli leikkuri pääsee kulkemaan. Pidän yleensä puutarhatyökalut kottikärryissä ja 'Tarmo' on lisännyt tarkkuutta näissä asioissa. Puutarhaprojektien aikana kannattaa ottaa huomioon  leikkurin työskentelyalue, jos silloin on tarpeen pitää nurmikolla erilaisia työkaluja tai muuta -  robottin voi myös ohjata latausasemaan tai laittaa se tauolle. Puhelimella tämä onnistuu niin kätevästi, ettei ole vaiva lainkaan.



Kevään kaatosateessa meille tuli rannan lähelle nurmikkoon pieni mutalikko - alueella on joskus ollut iso kuusi ja maa on tästä kohdasta kuopalla. Tarmo kynti mudassa ja jäi siihen jumiin pari kertaa, sain tästä viestin puhelimeeni. Mies ratkaisi asian siten, että teki laudoista kehikon, mikä esti leikkurin pääsyn mutaan ja alue sai kuivua rauhassa. Yllä olevasta kuvasta näkee, että robotti pyörii yllättävän näppärästi pienissäkin 'sokkeloissa'.



Meillä 'Tarmon' hoidettavana on siis noin 5500 m2 nurmikkoa ja alue on varsin sokkeloinen kuten esim. yllä kuvassa näkyvä 'Ruusupuiston' alue. 

Olen ollut tähän mennessä erittäin tyytyväinen tähän hankintaan, nurmikonleikkuulta vapautuva aika jää muihin puutarhatöihin 😊.


Mikäli haluat katsoa jutun robottileikkurimme asennuksesta, pääset sinne seuraavasta linkistä (klik).


20 kommenttia:

  1. Ihan uskomattoman iso on puutarhanne ja suuria alueita jää leikattavaksi. Iso apu teille tuo Tarmo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarmon apu on ollut valtava, silti jää vielä eläkeikäiselle päältäajettavalle vähän töitä arboretumissa, maantien laidassa ja rantasuikale, joka on usein alkukesän veden alla.

      Poista
  2. Meillä on ollut jo useamman vuoden Husqvarna 430X eli "Elmeri" ja olemme olleet siihen enemmän kuin tyytyväisiä. Enpä luopuisi Elmeristäni enää vähällä, sillä niin paljon helpotusta se tuo nurmikon leikkuuseen ja siistinä pitämiseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elmerin ja tarmon apu on ehdottomasti tarpeen. Kiva kuulla, että olet ollut tyytyväinen - teillähän Elmeri on ollut jo pidempään.

      Poista
  3. Vau, Tarmo sukulaisineen olisi iso apu meilläkin. Täytyy laittaa harkintaan sillä nurmikonleikkaamiseen tuhoutuu ihan liian paljon aikaa. Olen samaa mieltä, puutarha ei näytä siistiltä jos nurmikko ei ole siisti. Ja en tiedä mutta voisin kuvitella että Tarmon myötä voikukat vähenevät, tuskin tykkäävät jos tiuhaan leikataan mataliksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teille tällaisen leikkurin apu olisi merkittävä, onhan teilläkin laajat nurmikot, vaikka ne nyt uusien projektien myötä vähenevätkin.
      Voikukka saattaa olla kyllä aika sitkeä vähenemään, muuten kuin kitkemällä. Mutta ajattelin jo keväällä, että Tarmon leikatessa nurmikkoa, minulla saattaisi olla joku kevät paremmin aikaa kitkeä nurmikosta voikukkia niiden pahemmilta alueilta. Tuskin ikinä on voikukatonta nurmea, sillä täällä maalla viereiset heinäpellot ovat keltaisenaan voikukkia, joten siemeniä kyllä lentelee.

      Poista
  4. Ihana apupoika tuo Tarmo! Meillä Tarmon kaltainen saisi haasteita kiemuraisista nurmisuikaleista kukkapenkkien välissä, mutta muuten työmäärä jäisi vähäiseksi. Teillä tuota upeaa lääniä riittää ja varmasti työllistää Tarmon kokopäiväisesti. Näen itseni kulkemassa Tarmon perässä höpöttämässä puutarha- ja muitakin juttuja - miten hyvä kuuntelija, ei keskeytä puhujaa, mutta kykenee tekemään omaa työtään kaiken aikaa :D Robottileikkuri on hieno keksintö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarmo on saanut kummasti inhimillisiä piirteitä, joten kyllähän sille tulee juteltua :). Tuntuu, että se tulee usein kurkistamaan, mitä puuhaan kitkiessäni. Tällainen robotti on suureksi avuksi.

      Poista
  5. Teillä sitä lääniä on ja mukavaa kuulla mielipiteitä leikkurista.

    VastaaPoista
  6. Noin isossa puutarhassa robottileikkurista on valtava hyöty. Tarmo tekee hyvää jälkeä, ei ylimääräisiä tupsuja ja hoitamattoman näköisiä lämpäreitä. Olen säätänyt työnnettävän Stiga-leikkurini terän alimmalle tasolle, koska tykkään matalasta nurmesta. Silti valkoapilan kukkia jää nurmelle pörriäisiä houkuttelemaan.
    Minun nurmikkoalueeni ei ole kovin suuri, mutta tunti menee sen leikkaamiseen. Jaksan ja ehdin sen hyvin tehdä. Sen sijaan viisinkertainen alue nielaisisi melkoisen osan ajasta ja johtaisi ehkä huonosti hoidettuun nurmikkoon, kun ei vain jaksaisi sitä riittävän usein leikata.
    Olen samaa mieltä siitä, että hoidettu nurmikko tuo istutusalueet kauniimmin esille ja luo koko puutarhaan siistimmän näkymän.
    Tarmo on varmasti erinomainen laite ja tavallaan myös omanlaisensa puutarhakumppani pimeässä valoa tielleen luodessaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tajunnut ennen, että robotin apu olisi näin suuri. Pörriäiset pyörivät edelleen nurmikon kukissa, se on totta. Helpotus Tarmon avusta on melkoinen.

      Poista
  7. Noin valtavassa puutarhassa Tarmo on suuri apu! Kiitos kun nostit esiin myös siilit. Pienemmissä puutarhoissa tosiaan kannattaa leikata nurmea vain päiväsaikaan. Onneksi ongelmista puhutaan ja valmistajatkin ovat alkaneet miettiä eläintensuojelunäkökulmaa. Eri valmistajien laitteissa ilmeisestikin on eroja tässä turvallisuudessa. En ole perehtynyt asiaan, koska meillä mennään vanhalla päältäajettavalla niin kauan kuin se hyvin toimii.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä siitä, että ongelmista puhuminen on tarpeellista ja kannatettavaa - uskoisin, että tahtotilan löytyessä on aika helppo muokata näitä leikkureita siten, että esim. siilit eivät jäisi alle (ehkä joku aurantapainen edessä?). Minusta tässä mallissa on aika matala tuo maavara, joten voisiko se auttaa?? Tutka tuntuu myös tehokkaalta (leikkuri hidastaa kun tutka havaitsee esteitä), mutta minä en ole näissä asioissa asiantuntija. Minä en ole ikinä nähnyt täällä siiliä tämän 35 vuoden aikana.
      Meidän vanha ruohonleikkuri on melkoisen heikossa kunnossa ja sitä on sepitettävä vähän väliä, minä en siihen kykene, joten sen varaan ei olisi uskaltanut enää jättää koko alueen leikkaamista. Tässäkin mielessä robottileikkurin hankinta osui hyvään saumaan.
      Kiitos Eeva kommentistasi!

      Poista
  8. On kyllä viimeisen päälle siististi leikattu nurmi. Näyttää teidän lääniä ajatellen varsin tarpeelliselta vehkeeltä tuo Tarmo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tarmo on tarkka 'poika'. Siisti lopputulos perustuu siihen, että robotti leikkaa nurmea monesta eri suunnasta eli ei jää raitoja. Lisäksi leikattu silppu on pientä ja jää heti nurmikon käyttöön ravinnoksi. Varmaan lähes päivittäin kiittelemme isännän kanssa Tarmoa, sen antama helpotus aikaisempaan työmäärään on niin merkittävä.

      Poista
  9. Hei, löysin tämän blogisi, kun etsin tietoa robottileikkurista. Ihastuttavat kuvat idyllisestä puutarhastanne mykistivät minut täysin. Itselläni on suurinpiirtein saman kokoinen piha ja uusi Husqvarna 450x -robottileikkuri Jari on ollut töissä kolme viikkoa. Asentaja sääti leikkuuajaksi klo 07.00-23.00. Leikkuujälki pihallani ei ole läheskään noin tasainen kuin sinun pihallasi, joitakin tupsuja näkyy siellä täällä, voikukat ehtivät useissa paikoissa kasvaa siemennysvaiheeseen ja pitkiä voikkukan varsia näkyy koko alueella. Kännykkä näyttää, että kone kerää vielä virtuaalista karttaa alueesta. Säätiköhän asentaja Jarin työajan liian lyhyeksi? Minkälaiset työajat Tarmolla on?
    Tämä kirjoituksesi Tarmosta on jo parin vuoden takainen, miten nyt menee, onko Tarmo vielä hyvässä työiskussa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei rada, kiitos kommentistasi. Meidän Tarmo työskentelee yleensä ympäri vuorokauden, välillä laitan leikkurin tauolle, jos on pihalla liikennettä tai muita syitä pitää leikkuri latausasemassa.
      Asentaja mittaili tätä aluetta ja sanoi, että robotin on hyvä antaa työskennellä mahdollisimman tehokkaasti, jotta pystyy näin laajan alueen hoitamaan. Meillä ei ole näkynyt syitä (esim. siiliä), että pitäisi olla yö tauolla. Kolmen viikon toiminnan jälkeen ei ole ihme, että jotain tupsuja vielä on näkyvissä. Tänä keväänä Tarmo oli saanut keväisen nurmikon aika hienoon kuntoon kahdessa viikossa, kun teki yötkin töitä.
      Tarmo on jatkuvasti kiittelymme kohde, olemme olleet tosi tyytyväisiä.
      Syksyisin ennen talviunta olemme käyttäneet Tarmon huollossa Husqvarnalla ja se toimii kuin uutena.
      Voikukille ei taida mikään leikkuri tehota aukottomasti, mutta on Tarmon hoitamalla alueella vähemmän voikukkia kuin alueella, jonka joudumme hoitamaan päältä ajettavalla ruohonleikkurilla. Olemme olleet niin tyytyväisiä, että harkitsemme Tarmolle pikkuveljen hankintaa arboretumin alueelle, kunhan alueen istutusalueet ensin ovat suunilleen valmiina.

      Poista
    2. Kiitos vastauksesta, tuota vähän arvelinkin, että liian löysät työajat Jarilla. Asentaja lupasi käydä katsotsomassa miten sujuu, mutta ei ole käynyt. Olisi kai pitänyt itse sitten soittaa, mutta oletin, että noin kalliin laitteen hankkimiseen kuuluisi kunnollinen sisäänajo ohjeineen. Nyt laitoin Jarille hieman lisätunteja ja annan leikata ympäri vuorokauden, säädin kuitenkin leikkuukorkeutta pidemmäksi, ettei nyrhi liian lyhyeksi, koska täällä Oulun seudulla on varsin kuivaa. Tänään kyllä satoi hieman, mutta sitten paahde taas jatkui. Juhannuksen seuduksi on luvattu (kuinkas muuten) koviakin sateita näille hoodeille. Me viemme Jarin syksyllä myyjän tarjoamaan talvihoitoon. Putsaavat, pesevät, huoltavat, päivittävät ohjelmistot, lataavat kerran pari talven aikana, vaihtavat terät ja lämpimässä saa talviunia viettää. Tämä kaikki maksaa 169e. Ihanaa juhannuksen aikaa teille ja uskon, että teidän puutarhassanne arkipäiväkin on juhlaa, eikä haittaa vaikka vähän sataisikin. Kaikkea hyvää ja kiitos! t. rada

      Poista
    3. Onneksi robottileikkurin toimintaa on yllättävän helppo säätää itse, vaikka en ole mikään tietokonetaituri. Meillä asentaja kävi asennuksen jälkeen pari kertaa, mutta sen jälkeen olemme saaneet itse ratkottua kaikki pienet toimintahäiriöt. Hyvä, että sait säädettyä työskentely aikaa ja voit nyt seurata, onko siitä apua. Uskon, että nurmikko tulee hyväksi tämän kesän aikana, jos ei kuivuus sotke kasvua. Oma robottinne vasta harjoittelee aluetta ja tutustuu tehtäviinsä.
      Oikein hyvää kesää teillekin ja tervetuloa jatkossakin seuraamaan puutarhapuuhiamme :).

      Poista