tiistai 27. heinäkuuta 2021

PENSAITA ARBORETUMIIN

Kelloköynnös kukkii arboretumin köynnösportissa








Suurin osa teistä muistaa, että pienimuotoinen puulajipuistoni rakentuu vanhalle kiviselle ja saviselle laitumelle. Mainitsen asian nytkin, sillä muuten mahdollinen uusi lukija hämmästelee tapaani istuttaa taimet kummuille. Olen jo vuosien aikana seurannut alueita, mitkä ovat erityisen märkiä keväällä ja sateisina kesinä.



Yksi hankalimmista alueista on keittiöpuutarhan lähistöllä, tähän rakensimme tänä keväänä köynnösportin, kuten olen jo kertonutkin. Nyt esittelen alueen, mikä näkyy köynnösportista kuljettaessa seuraavana. 






Taatanpihlaja ja timanttituija saivat seppelvarpuja eteensä. Tässä paikassa niillä on tilaa kasvaa ja ’roikkua alaspäin’. Seppelvarpuja minulla ei ole ennestään ja on kiva tutustua tähänkin kasviin. Syysväri oli myös yksi valinnan peruste. 

Koska tämä kumpare kasvoi kaiken maailman rikkaruohoja, pujoja ja pihlaja-angervon alkuja (sitä hävitään kaikin voimin), niin totesin parhaaksi kitkemisen jälkeen peittää alueen tässä vaiheessa kankaalla ja katteella. 



Täällä arboretumin alueella taktiikkani on peittää ei-toivottu kasvusto sanomalehdillä tai kankaalla ja kate päälle. Maisemointikankaan poistan vuoden päästä ja käytän sen tarvittaessa seuraavan kohtaan. Olen huomannut, että vuodessa / reilussa vuodessa paikalla kasvanut rikkakasvusto on nujertanut niin paljon, että pärjään sen kanssa kitkemällä. Monissa paikoissa maa on muuttunut mustaksi mullaksi eli tumma kangas katteen kanssa on tehnyt tehtävänsä. En halua jättää maisemointikankaita maahan pysyvästi, siksi otan kankaan pois. Onneksi se ei ole kertakäyttötavaraa, vaan sen voi käyttää uudelleen samalla tavalla.



Alemmalla 'tasanteella' kasvaa 2020 istutettu liuskalehtilehmus ja pikkuruinen koreanpihta. Näiden välissä oli tyhjää tilaa ja arvelin, että molemmat puut hyötyvät, kun lisään kasvualustaa koko matkan puiden välille. Tässä on hyvin märkä kohta, joten ojan lisäksi on paras istuttaa kaikki kumpuun.




Koreanpihdan viereen istutin puistoatsalea ’Illusian’ (kuvassa oikealla) ja keskelle kaksi syyshortensia ’Vanille Fraisea’.  Liuskalehtilehmus on aivan kuvan vasemmassa reunassa.

Ostimme kuorma-autokuorman murskattua haketta suoraan sahalta. Olen ollut tähän katteeseen hyvin tyytyväinen. Silmääni miellyttää tämän koostumus ja omasta mielestäni tämä näyttää paremmalta kuin säkeissä myytävä kuorikate. Nämä ovat tietysti makuasioita. Ainakin on edullista.



Toisesta suunnasta atsalea ja 'Vanille Fraise' hortensiat. 



Tässä ryhmässä kasvava koreanpihta on siis näin pieni.  Koreanpihta on hidaskasvuinen, joten tältä menee vuosia suureksi kasvamiseen. Toisaalta sen kasvutapa on aika hauska ja kasvua on kiva seurata. Silittelen pehmeitä neulasia ohi kävellessäni.



Edessä on tänä vuonna istutettu katsura. Kallion vieressä näkyy kaksi kartiovalkokuusta ja uudet pensaat näkyvät takana. Tänne uppoaa niin paljon kasveja, että on edettävä hiljalleen.



Tämän jälkeen olen istuttanut muitakin pensaita ja nyt on lähdettävä levittämään haketta näille. Voitte uskoa, että tarkenen puuhassa, sillä juuri nyt mittari näyttää +28,6 astetta. Aamulla kannoimme isännän kanssa tänne vettä kastelukannuilla noin 600 litraa, onneksi veden saa hevostallin käyttämättömästä kaivosta. Tänä vuonna istutetut pensaat ja puut saavat vettä kerran viikossa, kastelen kunnolla silloin kun kastelen ja sitten saavat taas pärjätä seuraavan viikkoon.

Toivottavasti ennusteiden vesisateet toteutuvat. Ja nyt eukko mars töihin!


ARBORETUMIN KASVIT

Puut:

  • Harmaapihta Abies concolor (1), istutettu 2019
  • Japaninpihta Abies veitchii (2), istutettu 2019
  • Koreanpihta Abies koreana (5), istutettu 2019
  • Siperianpihta Abies sibirica (1), istutettu 2020
  • Hopeavaahtera Acer saccharinum (2), istutettu 2019
  • Kirjovaahtera 'Drummondii' Acer platanoides (1), istutettu 2021
  • Metsävaahtera Acer platanoides (2), istutettu 2021
  • Kynäjalava Ulmus laevis' (2), istutettu 2020
  • Liuskalehtilehmus 'Laciniata' Tilia platyphyllos (2), istutettu 2020
  • Luumu 'Eurazia', istutettu 2020 kookas keltapunainen, mehukas ja makea
  • Luumu 'Zaretsnaja Rannaja, istutettu 2021. Aikainen suuri tumma violetti, lievähappoinen, makea
  • Amerikanpihlaja Sorbus americana (1), istutettu 2021
  • Japaninpihlaja Sorbus commixta (1), istutettu 2020
  • Keltamarjainen pylväspihlaja 'Autum Spire' Sorbus Aucuparia (1), istutettu 2019
  • Taatanpihlaja Sorbus thuringiaca (1), istutettu 2019
  • Tuurenpihlaja 'Dodong' Sorbus (1), istutettu 2020
  • Metsätammi Quercus robur (2), istutettu 2021
  • Pilvikirsikka Prunus pensylvanica (7), istutettu 2019
  • Punasaarni Fraxinus pennsylvanica (3), istutettu 2021
  • Purppuratuomi 'Colorata' Prunus padus (2), istutettu 2021
  • Purppuraomenapuu ’Makamik’, istutettu 2021
  • Serbiankuusi Picea omorika (19), istutettu 2019. Yksi kookkaampi taimi 2021
  • Tarhaomenapuu 'Orlovim', istutettu 2020. Kesä/syysomena, kookas herkkuomena
  • Tarhaomenapuu 'Summerred, istutettu 2020. Syyslajike
  • Timanttituija 'Smarargd' Thuja occidentalis (3), istutettu 2021

Pensaat ja pienet havut

  • Happomarja (4), istutettu 2021
  • Kartiovalkokuusi (2), istutettu 2019
  • Katsura Cercidiphyllum japonicum, istutettu 2021
  • Kellokuusama 'Kellokas' (1), istutettu 2019
  • Keltajapaninangervo ’Golden Princess’ (6), istutettu 2021
  • Kevätatsalea ’Fraseri’ (4), istutettu 2021
  • Kääpiökataja 'Green carpet' (1), istutettu 2019
  • Kääpiöpihta 'Pallo Pekka' (3), istutettu 2021
  • Lamoherukka (6), istutettu 2021
  • Loistojasmike ’Tähtisilmä’ Philadelphus lewisii, istutettu 2021
  • Loistoangervo 'Odensala' (3) Spirea japonica, istutettu 2021
  • Mongolianvaahteran, istutettu 2021
  • Pallotuija 'Danica' (1), istutettu 2021
  • Pensasangervo ’Double play big bang’(7), istutettu 2021
  • Pensashanhikki 'Lovely Pink'  (3) Dasiphora fruticos, istutettu 2021
  • Pihajasmike, istutettu 2021
  • Puistoatsalea ’Adalmina’ (3), istutettu 2021
  • Puistoatsalea ’Illusia’ (1),  istutettu 2021
  • Punalehtiruusu (2), istutettu 2021
  • Purppuraheisiangervo ’Diabolo’ (3), istutettu 2021
  • Purppuraheisiangervo ’Lady in red’ (2),  istutettu 2021
  • Purppuraheisiangervo ’Little Devil’ (1), istutettu 2021
  • Purppuraheisiangervo 'Tiny Wine' (2), istutettu 2021
  • Rinneangervo (7), istutettu 2021
  • Revontuliatsalea ’Lilac lights’ (2), istutettu 2021
  • Ruusuangervo Froebelii' (4) Spirea japonica istutettu 2021
  • Silkkikanukka 'Cayenne' (1) Cornus amomum, istutettu 2021
  • Seppelvarpu (4), 2021
  • Siilikuusi (1)
  • Suviruusu ’Poppius’, istutettu 2021
  • Syyshortensia 'Early Sensation' (3), istutettu 2021
  • Syyshortensia Vanille Fraise (3), 2021
  • Tarhapimpinellaruusu 'Tove Jansson’, istutettu 2021
Köynnökset ja perennat:
  • Imukärhivilliviini (2) Parthenocissus quinquefolia, istutettu 2021
  • Kiinanlaikkuköynnös 'Annikki' (1) Actinidia kolomikta,istutettu 2021
  • Kruunukärhö 'Propertius', 2021
  • Tuoksuköynnöskuusama Lonicera caprifolium’, 2021
  • Keijunkukka 'Marmalade', istutettu 2021

22 kommenttia:

  1. Onpa fiksu idea kierrättää maisemointikangasta. Varmasti maa ja kasvit pärjäävät myöhemmin ilman sitäkin. Varsinkin isommaksi kasvaessaan puut varjostavat ja vievät voimaa rikoilta.
    Kumpuileva maisema näyttää elävältä ja hienolta jo nyt. Järkevää istuttaa puut paikkoihin, joissa niillä on parhaat elinmahdollisuudet, eikä tarvitse vääntää kiviä niiden tieltä.
    Istutuslistaasi katsellessa voi nähdä, kuinka monen monta puuta ja pensasta olette istuttaneet ihan tänäkin vuonna. Siinä on lapio heilunut, kastelukannun ohella.
    Naapurissa on koreanpihta, jonka kasvua olen saanut seurata pikkuisesta vauvataimesta saakka. Nyt se on ehkä runsaan metrin korkuinen, todella tiheä ja hauskan mallinen. Siihen tulee vuosittain kauniit, sinisävyiset kävyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanomalehtiä ei saa haalittua niin paljon kuin niitä menisi ja toisaalta maisemointikankaalla saa peitettyä yhtenäisen pitkän siivun. Olen todennut, että kuorikatteen alta se on tosi helppo poistaa, kun ei pidä liian pitkää aikaa.
      Kastellessa huomaa, että on tullut istutettua ;). Toisaalta tekee mieli saada vähän elävyyttä alueelle jo nyt, vaikka paljon on vielä tekemättäkin.
      Kiva, että kerroit naapurin koreanpihdasta :).

      Poista
  2. Melkoinen lista onkin jo istutettuja kasveja alueella.
    Olen joskus käyttänyt hieman kostutettuja sanomalehtiä puna - ja mustaherukoiden juurella ja lisännyt sitten multaa tai kuoriketta lehtien päälle. Ongelmaksi ovat tulleet linnut, jotka kuopsuttavat maata ja ylös kaivellut sanomalehdenpalaset leviävät sitten iloisesti tuulen mukana ympäri pihamaata. Joten ei hyvä.
    Käytättekö lainkaan järvivettä kastelussa?


    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Linnut ovat innokkaita tuossa hommassa :). Valtaosa kasteluvedestä tulee järvestä ja sadeveden talteenotto on myös hoidettu (nyt ei vain ole satanut). Tuonne arboretumiin asti ei vain riitä järvestä pumpatun veden letkut, vaikka niitä on monen monta asennettuna peräkkäin.

      Poista
  3. Ai kun on kiva lukea tämän alueen muodostumisesta ja kasveista! Liuskalehtilehmus - ooh!
    Juuri tänä iltana, ennen niitä toivottuja sateita, jotka toivottavasti alkavat hyvin pian, katselin omalla pihallani kuivia ja kosteita kohtia. Nyt ne erottuvat tosi hyvin. On ihan ihmeellistä, että on paikkoja, joissa nurmi on jopa mehevänvihreää.
    Katsura muuten kannattaa istuttaa kohtaan, jossa on kosteutta. Se lurpottaa hyvin herkästi eikä minulla ole kasvanut lähes ollenkaan, vaikka on istutettu jo ajat sitten.
    En pysty edes kuvittelemaan kastelukannujen määrää, joita miehesi kanssa olette kantaneet!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan arkoja puita ja pensaita ei voi istuttaa ennen kuin pienilmasto kehittyy paremmaksi, mutta toivon, että nämä 'raamit' auttavat asiassa. Katsuralle yritin valita suojaisan paikan ja uskoisin, että kohta on sekä läpäisevä että riittävän kostea (kunhan nyt juurtuisi ensin kunnolla). Pitää vielä korjata vähän kasvilistaa, sillä huomasin siinä puutteita.
      Olen todennut tuon aivan saman asian kosteuden suhteen. Tulevina vuosina täällä ei tarvitse kastella niitä kasveja, mitkä ovat saaneet juuriston syvempään, siellä riittää hyvin kosteutta. Onhan noita kannettu ja minä enemmän kuin isäntä ;).

      Poista
  4. Hurja määrä vettä kannuissa kannettuna, siinä tuntee tehneensä töitä. Kosteita ja kuivempia paikkoja on hyvä seurata. Oma katsurani kasvaa todennäköisesti liian kuivassa mutta muuta paikkaa ei siihen hätään ollut, vielä sen voisi siirtää jos haluaa. Sadetta odotellaan, saisi puutarha kunnolla vettä eikä vain täsmäkastelua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä kesä jää varmasti mieleen kastelun vuoksi. Kukahan mahtoi istuttaa niin paljon uusia kasveja keväällä ja kesälläkin? Sade olisi niin tarpeen, täsmäkastelu on tekohengitystä, sillä kuiva ympäristö ottaa varmasti osansa vedestä.
      Perennoja ei kyllä viitsi ruveta siirtämään ennen kuin säätyyppi muuttuu.

      Poista
  5. Huh, kasvilistasi on mahtava. Kestää tosiaan aikansa, että puut kasvavat. Meillä on pitkästä aikaa satanut tänään. Lisää sadetta toivon, sillä parin tunnin rauhallinen sade on tainut vasta kastella pintamaan.

    Helpompi tapa on tosiaan tukehduttaa rikkoja kankaan avulla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen hyvin utelias näkemään, miltä alue näyttää parin vuoden päästä. Luulisi, että ainakin jotkut puista ovat jo hieman kasvaneet puuta muistuttamaan, samoin ainakin osa pensasita tuo vehreyttä enemmän kuin nyt.
      Tännekin luvattiin sadetta, mutta olen koko päivän tehnyt töitä ulkona ja taivaalta tipahti vain muutama pisara, jotka eivät kastelleet yhtään. Hienoa, että teillä on satanut ainakin tuon kahden tunnin aika, alkua se on sekin.
      Varsinaisen puutarhan puolella minä kitken kaikki paikat ihan perinteisesti. Mutta tuo arboretum on niin sitkeästi vahvan juuririkan vallassa, että on pakko ottaa vähän helpottavia keinoja käyttöön.

      Poista
  6. Vaikuttava listaus istutetuista kasveista! Teillä on ollut hurjasti kasteltavaa, mutta varmasti palkitsee, jos ei tule kuivuuden takia menetyksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä sitä mieluummin kantaa vettä, kuin menettää uudet puut ja pensaat. Minusta näyttäisi siltä, että kaikki ovat vielä ihan kunnossa, mutta riskejä on monia. Toivotaan, että kasvu jatkuu.

      Poista
  7. Siitä se arboretum edistyy pala kerrallaan. Noin suurella alueella rikkaruohojen etukäteen peittäminen on varmaan järkevin tapa valmistella uusien istutusalueiden paikkoja. Vaikka laitumella on savipohja ja riski kosteuden kerääntymiselle, on se varmasti kuivana aikana hyvä kasvupaikka puille ja pensaille. Kohopenkit auttavat alkuun ja kunhan lehtipuut kasvavat suuremmiksi, ne haihduttavat varmasti maasta ylimääräiset kosteudet pois kesäaikaan eikä tule ongelmaa liikamärkyydestä.
    Aikamoisen määrän olette miehesi kanssa kastelukannuilla kuskanneet vettä arboretumiin. Toivottavasti saisitte taivaaltakin ihan kunnon kastelun avuksi. Meillä on tänään satanut pari kertaa, mutta ei maa ole vielä kunnolla alkanut kastua saati sitten että olisi saanut sadevettä talteenkaan. Auringossa lämmennyt tiilikatto ehtii haihduttaa pienen kuurosateen ennen kuin pisaraakaan valuu ränniin. Mukavaa loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, pala kerrallaan. Olen jo parin istutusalueen kohdalla huomannut, että kangas auttoi pensaat alkuun ja näivetti vahvaa kaikenkirjavaa rikkakasvustoa mm. vuohenputkea. Uskon kuitenkin siihen, että puut ja pensaat voivat jatkossa paremmin, kun kangas otetaan pois ja puuvartiset saavat luonnollisesti syksyn lehdet juuristolleen jne. Yritän muutenkin lisätä savimaahan kompostoituvaa ainesta ja humusta. Kohopenkki tosiaan auttaa, että juuristo ei kärsi talvimärkyydestä, mutta toisaalta maaperässä on paljon ravinteita ja kosteutta, kunhan puuvartiset saavat juurensa alemmas. 2019 istutetut pilvikirsikat ovat oikein elinvoimaisia ja reippaita, vaikka ne eivät ole saaneet yhtään kastelua.
      Tämän päivän muutaman 'sateen' kokonaismäärä on 1,2 mm, voi sentään. Odotin hartaasti , että olisi satanut enemmän.
      Kiitos samoin!

      Poista
  8. Meillä on kierrätetty pressuja paikasta toiseen ja vielä kun ovat melkein hajonneet taitettu ne kapeaksi levyksi ja vielä käytetään jossain takana rikkojen estämiseksi. No kauniita ne aina ei ole mutta tämä on meillä kuitenkin vielä rakennustyömaa. Paljon olet kasveja istuttanut ja ison vesimäärän niille pitää kantaa. Minäkin olen kantanut noin kaksisataa litraa kannuilla. Tänä vuonna mies on auttanut kannuilla ja minä olen kastanut letkulla niin kuivaa on meillä ollut. Onneksi tuli vettä jo pari kertaa jonkinverran ei tarvinnut niinä päivinä kastella. Tänään on myös satanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän rikkojen kasvu näivettyy, kun eivät saa auringon valoa, sen jälkeen on helpompi kitkeä.
      Meillä ei ole kahden päivän aikana satanut kuin 1,5 mm yhteensä, joten se ei vielä auta kuivuuteen. Hyvä, että teillä on tullut enemmän vettä, saa kasteluun helpotusta.

      Poista
  9. Arboretumissanne alkaa olla jo vaikuttava määrä erilaisia ihania puita ja pensaita! Toivotavasti saitte kasteluapua myös taivaalta tällä viikolla!
    Meillä sataa juuri nyt:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vielä ei ole satanut kuin ihan vähän eli kokonaisuudessaan 1,5 mm, mutta katsotaan toteutuuko lähipäiville ennustetut sateet tässä meidän kohdalla.
      Hyvä, että teillä on satanut :).

      Poista
  10. En halua udella tai mitään, mutta mielenkiinnosta kysyn, että meneekö teillä paljon rahaa kuukaudessa tai esim. vuodessa puutarhaan ja uusiin kasveihin?

    Itse haluaisin jos jonkin näköistä uutta perennaa, köynnöstä ja puuta, mutta puutarhan hoitaminen ja kehittäminenkään ei ole mitään aivan halpaa puuhaa... Melkein voisin sanoa olevani hivenen kateellinen, kun teidän pihanne täyttyy jatkuvasti uusilla ihanuuksilla, joista itse vain haaveilen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän taimiin menee rahaa, se on ihan selvä. Mutta se on tässä elämän vaiheessa valinta. Elämme kahdestaan, lapset ovat aikuisia, eikä ole muita kalliita harrastuksia. Vaatteisiin tai ns. ylellisyyksistä en käytä rahaa paljon yhtään. Matkustaminen on myös jäänyt. Kasvatan paljon taimia siemenestä itse, mutta kaikki puuvartiset ovat kyllä ihan ostotaimia ja tuleehan perennojakin hankittua. Olen vasta nyt viimeisen kolmen vuoden aikana ryhtynyt uudistamaan monia vanhoja alueita ja rakentanut myös ihan uusia alueita, joten taimilaskut ovat olleet ihan huomattavia, varsinkin, kun tämä puutarhan alue on hehtaarin kokoinen. Mutta kuten alussa totesin, niin tämä on tässä elämän vaiheessa valinta ja mahdolisuus. Päätimme myös istuttaa nyt kerralla paljon puita ja puuvartisia, että niiden kasvua ehtii itsekin vielä seurata. Varmasti ensi vuoden jälkeen taimien ostaminen muuttuu maltillisemmaksi.
      Olemme olleet naimisissa 35 vuotta, eikä ensimmäisten parinkymmenen vuoden aikana olisi ollut aikaa tai mahdollisuutta tehdä näin paljon puutarhassa. Nyt nautin ihan täysillä ja saan valtavasti iloa istuttamisesta ja kasvun seuraamisesta :). Hyvää jatkoa sinulle!

      Poista
  11. En ollut kuullutkaan että haketta voi käyttää puutarhassakin. Täytyykin selvitellä. Meillä hake on käytössä ainoastaan lämmityksessä. Mielenkiintoinen postaus kyllä. Voi kun saisin itsekin joskus vielä noin hienon puutarhan! Hauska tuo katsura. En ole ennen nähnyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi olla, että käytin väärin ’hake’ sanaa. Kuvista näkee hieman, millainen koostumus tuossa murskatussa puunkuoresta tehdyssä katteessa on. Tämä kateeksi käyttämäni aines on siis tuotu kuorma-autolla suoraan sahalta. Siinä on mukana hienoainesta murskaamisen seurauksena, joten luulen sen maatuvan nopeammin kuin pussitavarana myytävä kuorikate. Joka tapauksessa pidän sen väristä ja koostumuksesta.
      Pahoittelen, jos hake -sana oli väärä.
      Luulen, että lämmityksessä käytettävä hake on erilaista, vaikka en sitä nähnytkään.
      Katsura on uutena tuttavuutena ollut kiinnostava ja toivon hartaasti sen viihtyvän.
      Oli kiva, että kommentoit ja olet lämpimästi tervetullut seuraamaan tämän puutarhan kasvua ja kehittymistä :).

      Poista