keskiviikko 7. heinäkuuta 2021

KUKKIVA KEITTIÖPUUTARHA JA KURKISTUS KASVIHUONEESEEN



Tänä vuonna esikasvatin punakosmoksia, onneksi siemenet itivät, vaikka parasta ennen päiväys oli jo ohitettu. Vuoroviljelyn näkökulmasta kasvihuoneen vieressä oleva kasvulava on tänä vuonna varattu kokonaan kukille, tai on siinä yksi lehtikaali.



Ovathan nämä aika ihania. Reunassa on punertavan sävyisiä 'Spencer Wiltshire Ripple' tuoksuherneitä ja keskellä unikot.



Käydään kasvihuoneessa. Tomaatteja on tuplarivissä toisella pitkällä sivulla 20 yksilöä ja päädystä löytyy lisää. Jälleen Sungold oli ensimmäinen kypsiä tomaatteja tarjoileva runkotomaatti, se on minusta tosi herkullinen kirsikkatomaatti. Nyt on jo  voinut kerätä tomaatteja kupissa sisälle. Isäntä ihasteli tumman 'Rosellan' makua.




Ammelitomaatti 'Red Profusion' alkoi tuottaa satoa 17.6. ja nyt siitä saa helposti kerättyä salaatteihin.



Huomaa, että tämä kuumuus vaikuttaa kurkun lehtiin. Lehdet ovat väriltään haaleammat kuin muutama viikko sitten, mutta kurkkuja tulee silti tasaiseen tahtiin. Toisina päivinä olen kerännyt 10 kurkkua aamulla, olemme varmasti omavaraisia - myös suku on saanut osansa. Enkä ensi vuonna ei tarvitse olla kuutta kurkkua kasvamassa. Tämä kuvassa näkyvä Max on ollut ehkä lajikkeena herkullisin.



Kynämäinen suippopaprika on todella satoisa, mutta maku ei ole minusta myyntitekstin veroinen. Parhaiten tämä on toiminut wokeissa. Onneksi muita paprikoita on tulossa leivän päälle.



Olen antanut basilikan kukkia, riittää siitä silti syötäväksi. 



Jatketaan kierrosta keittiöpuutarhassa. Lehtikaalia on päässyt syömään, enkä ole vielä joutunut keräämään kuin muutaman toukan aihion. Saa nähdä milloin tilanne muuttuu. Harso ei ole ollut enää pitkään aikaan suojana. Viereisessä laatikossa on herneitä.



Kesäkurpitsa on tuottanut jo yhden kurpitsan, toinen on kohta poimittavissa. Tämän vuoden taimi juroi alussa ennen kuin ymmärsi ruveta kasvamaan.



Punajuuria voin ottaa tällä viikolla ruokakoriin, ovat yllättävän hyvin kasvaneet.



Vasemmassa reunassa Polka mansikat tuottavat tänä vuonna ihan mukavasti mansikoita, tosin kuivuus uhkaa niitäkin. 




Herneitä on useammassa paikassa, syömme niitä paljon ja ovathan ne hyvä apu maanparannuksessa.



Vaikuttaako kuumuus, vai miksi sipulit ryhtyivät kukkimaan jo näin ajoissa?



Härkäpapu iti epätasaisesti ja on harvassa, unohdin tehdä uusintakylvön. Onneksi ruiskukat kasvavat hyvin.



Perunamaa on kuvassa etualalla. Tässä perinteisessä kasvimaassa on myös herneitä ja vähän punajuuria. Pitää aina vaihdella perunan sijoittelua. Olemme syöneet uutta perunasatoa talon eteläseinustalta, siellä peruna kasvaa hyvin ja on aikaista. Näistä kuvan perunoista riittää kellariin talven vara, jos ei tule epäonnea.



Tässä sekä 'Ocean Foam' että 'Royal Navy Dark Blue' tuoksuherneitä. 



Osa tomaateista kasvaa ulkona kasvihuoneen seinustalla. 



Keittiöpuutarhani ei ole tyypillinen potager muodoltaan, mutta kukkien puolesta ehkä kuitenkin vähän samankaltainen. Itse olen ollut tähän tosi tyytyväinen. Kivipenkissä aloittavat oman vuoronsa tsinniat, unikot  ja iisopit. Kohta on talvesta hyvin selvinneiden yrtti-iisojen (anisiiso) aika ja koristeporkkana Darat täydentävät kukinnan. Pörriäiset ovat jo nyt kivipenkin vakiovieraita.








Kun tulen ulos, kiertää reittini yleensä aina keittiöpuutarhan ja kasvihuoneen kautta. Sisään mennessä samoin, sillä usein otan mukaan jotain syötävää. Tämänkin veroinen omavaraisuus ilahduttaa kovasti.

Pidetään peukkuja, että saisimme kaikki sopivasti sadetta jo pian. Ilman kastelua ei satokaan kehity kunnolla.



22 kommenttia:

  1. Kosmoskukat ovat kyllä tosi kauniita ja hyviä maljakkokukkia.
    Kasvihuoneessasi näkyy paljon punaposkisia, herkullisen näköisiä tomaatteja ja keittiöpuutarhassakin kasvaa kaikkea herkullista. Minulla kesäkurpitsat jäivät kokonaan itämättä. Lieneekö syy ollut vanhoissa siemenissä?
    Tämä kuivuus ja satamattomuus alkaa vaivata kyllä todella paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ollut kiva sekä itselle että pölyttäjille, että keittiöpuutarhassa on kukkia. maljakkoon saa nopeasti kimpun ja katselen niitä myös mielelläni ihan niiden kasvupaikoilla. Tomaattien satokauden alkua odottaa aina ja nyt ollaan onneksi jo siinä tilanteessa.
      Taitaa joka vuosi olla jonkun kasvin kanssa itämisongelmia. Minulla tillit jäivät hyvin heikoiksi, onneksi viime vuoden tillistä on yksi puska itänyt kukkien sekaan.
      Sanopa muuta, vettä tarvittaisiin ihan todella. Sateen pitäisi tulla sopivan rauhallisesti, rankkasateessa vesi huuhtoutuu ojiin ja vaikutus jää vähiseksi.

      Poista
  2. Meillä herneet vasta aloittivat kukinnan, tosin ne istutettiin harvinaisen myöhään ja olen kastellut niitä liian vähän, tänään saivat vettä useamman tunnin sadettimen avulla. Pitääkin laittaa Max-lajike ylös. Louisa F1 on ollut todella herkulline kurkku ja tuottaa hyvin satoa. Pari kurkkua on meidän päivätahti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän sinunkin herneesi pian ala tehdä palkoja kastelun jälkeen. Louisa on myös erittäin herkullinen, taitavat mennä Max ja Louisa välillä seksisinkin, kun kurkun lonkeroita on katossa vinksin vonksin. Molemmat ovat pitkiä kasvihuonekurkkuja.

      Poista
  3. Ihana kasvihuone ja sen ympäristö, niin kaunista kaikkialla! Vesi tulee kielelle tomaatti- ja kurkkukuvista.
    Toivottavasti sadetta tulee! Täällä olen toistaiseksi katsellut läntisellä taivaalla lupaavan tummia pilviä, jotka ovat kuitenkin jatkaneet matkaa pohjoiseen ja taas kerran sataneet Ahvenanmaan puolella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila, olen vieläkin niin iloinen, että mies keksi tämän paikan keittiöpuutarhalle ja ryhdyimme sitä rakentamaan 2018. Nyt voi nauttia sadosta ja kauneudesta.
      Eilen tuntui välillä siltä, että voisi tulla sade, mutta ei pisaraakaan. Saa nähdä onko tänään parempi onni.
      Kunpa sinuakin onnistaisi sateen saaminen!

      Poista
  4. Ihania näkymiä ja nuo kosmoskukat varsinkin ja unikot ovat niin kauniita. Miten ihmeessä olet saanut kaiken jo noin valmiiksi, tarkoitan että syötävää on jo tässä vaiheessa kesää vaikka kuinka paljon? Mulla on melkein kaikki nekin vähäiset viljelykset joita kylvin, ovat surkastuneet. Tilli rupesi kasvamaan, mutta sitten kuivuus ja kuumuus vei sen mennessään. Salaatit eivät itäneet ollenkaan. Ainoa joka kasvoi oli rucola ja herneet, mutta herneistä ei vielä näy palkoja. Kasvihuoneessa kolme pensastomaattia joissa tosi paljon raakileita, mutta kypsiä ei vielä ainuttakaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aloitin esikasvatukset melko aikaisin ja se vaikuttaa tietysti myös sadon aikaisuuteen. Herneiden itämistä jännitin aika lailla, sillä kylvin ne lämpimään maahan, mutta sen jälkeen seurasi kylmä ja sateinen jakso ja pelkäsin herneiden mädäntyneen - onneksi valtaosa lähti kasvuun. Tavallaan laatikkoviljelyssä lämpöä on mukavasti, mutta kastelu on sitten kuivaan aikaan tarpeen, kuivaahan laatikko myös nopeammin kuin perinteinen kasvimaa. Tapanani on kastella aamuisin nämä viljelykset, voimme käyttää kasteluun joko järvivettä tai kuution säiliössä lämmennyttä kaivovettä.
      Toivottavasti saat omista kasvatuksistasi satoa piakkoin, nämä viime viikkojen säät ovat haaste varmaan joka puolella.
      Hyvää kesän jatkoa Kristiina!

      Poista
  5. Ihania näkyjä ja makuja! Täällä on toistaiseksi syöty vain pottua, kesäkurpitsaa ja varsiparsakaalia. Ja lehtikaalia tietysti, sekä pinaattia, mangoldia ja saalaatteja. Kesä on ihanaa aikaa kun saa tuoretta omalta torilta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvin sanottu; omalta torilta. Jotenkin on niin mukava hakea itse kasvatettuja raaka-aineita. Hyvinhän sinullakin on asiat, näin kyllä arvasinkin! Hyötytarhasi on niin ihana. Kiitos Cheri!

      Poista
  6. Kadehdittavan kaunis, runsas, satoisa ja hyvinvoivan näköinen kasvimaa. Minä lähden pian taas metsästämään etanoita omastani ja yritän pelastaa sadosta sen mitä siellä on vielä jäljellä. En ole voinut kastellakaan vihanneksia niiden pahuksen nilviäisten takia! Sipulit muuten meinaavat minullakin kukkia. Olisiko tosiaan helteinen sää syynä? Tänään oli täällä pari kertaa lähellä sataa vettä, mutta taisi kiertää muuta kautta ohi. Toivotaan, että joku kunnon kuuro osuisi sopivasti kohdalle, jotta saisi taas sadevesisäiliöt täyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etanoiden hyökkäys sinun keittiötarhan kasveihin on kyllä niin surullinen juttu, aika työ metsästää niitä ja sadon laaja menetys tietysti surettaa. Toivottavasti saat tilanteen kuriin. Luonnossa ei voi koskaan tietää, milloin joku tuho iskee, joten nautin nyt tästä omasta sadostani niin kauan, kuin sitä riittää.
      En ole vielä jaksanut etsiä tietoa sipulien kukinnasta, mutta en muista koskaan ennen, että näin moni olisi ryhtynyt kukkimaan ja jo heinäkuun alussa. Kukkahan on kaunis, mutta sipulia viljelen syömisen vuoksi.
      Meillä tuli torstaina 3,3 mm vettä, mutta eihän sillä pitkälle pötkitä. Ennusteiden sateet ovat taas kuivuneet kasaan ja tiedä sitten, milloin seuraavia on luvassa.

      Poista
  7. Meillä satoi eilen ja olin kovin onnellinen sateesta. Hyvin saatte jo satoa. Minulla on osa kesäkukista ja mm punajuuret kylvetty varsin myöhään, sekä kasvu on ollut hidasta. Itäminen oli suorakylvönä myös mitä sattuu. Kesäkukkia tulee kasvimmaalle siis erittäinen vähän. Esikasvatus olisi ollut järkevämpää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, että saitte sadetta, meillä sade jäi vähäiseksi - tyhjää parempi oli tuokin määrä. On aina melkoista arpomista, sattuuko kylvöaika sopivaan saumaan vai ei. Usein suorakylvö onnistuu tosi hyvin, mutta vuodet eivät ole veljeksiä. Eiköhän sinullekin tule vielä satoa, vaikka vähän myöhemmin.

      Poista
  8. Ompa sinulla paljon jo satoa. Minulla ei tilli itänyt kuin jostain paikoin. Tein uusinta kylvön vielä ei ole mitään näkyvissä. Mangolian on itänyt kahden pienen alun verran ja muutkin on aika huonossa jamassa. Onneksi tuli parsaa paljon ja raparperiä sekä salaattia tulee reilusti. Samoin monivuotiset yrtit on hyvässä kunnossa. Lehtikaali on minulla vielä peiton alla viime vuonna kun otin peitteet pois iski sinne madot ja ne vei sadon mennessään.
    Ihania kukkia sinulla myös kasvaa minulla on yksi lava myös perennojen alkuja varten. Kuumaa on onneksi meillä tulee vettä letkulla lähteestä mutta kylmää se on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilli on oman kokemukseni mukaan oikukas, välillä se on ihan helppo, mutta tänä vuonna kylvetty on heikko minullakin. Jostain luin, että kaalikoit tulevat itätuulella? Pitääköhän se paikkansa? No, pitää seurata kasvustoa ja kerätä toukan aihiot pois aina kun niitä löytää.
      Sinun parsarivistö on kyllä upeuden huippu!
      Monivuotiset yrtit pitivät varmaan viime talven lumipeitteestä, ne voivat niin hyvin.
      Kiitos Nila ja koita selvitä helteessä!

      Poista
  9. Wow, kylläpäs näyttää upealle ja tietysti herkullisella!

    VastaaPoista
  10. Onpa siellä rehevää kasvua! Kauniin näköinen hyötypuutarha - selkeästi se on potager! :)

    VastaaPoista