torstai 10. syyskuuta 2020

TERVETULOA ROBOTTIRUOHONLEIKKURI

 


Mistähän ajatus oikein lähti? Kiinnostus ainakin heräsi, kun luin blogeista postauksia robottiruohonleikkurien toimivuudesta. Puutarhamme laajuudesta johtuen on ruohon leikkaukseen mennyt viikossa aikaa melkoisesti - varsinkin, kun yksi leikkaus viikossa ei riitä nurmikon siistinä pitämiseen. Kun innostus iski jonkun kunnostusprojektin tiimoilta, ei olisi millään viitsinyt ruveta välillä leikkaamaan ruohoa ja minua häiritsee hoitamattoman näköinen nurmi.



Ratkaiseva harppaus kytevästä ajatuksesta toteutukseen oli mieheni kiinnostuminen robottiruohonleikkureista ;). Lähdimme käymään Mikkelissä JS-Motorsin myymälässä, missä myydään Husqvarnan leikkureita. Husqvarna merkkinä taas oli jäänyt blogeista mieleen.

JS-Motorsin kautta saimme sovittua robottileikkurit tuntevan asiantuntijan tilakäynnin, meille oli tärkeää varmistua pihakartoituksella,  onko edes mahdollista hankkia tänne robottileikkuria. 




JS-Motorsille Automower ruohonleikkurien asennuksia ja myyntiä tekevän Jari Ketomaan kanssa kiersimme puutarhaa pitkin poikin ja hän sai luotua uskoa sekä robottien omistautumisesta työhönsä että meidän puutarha-alueen sopivuudesta robotille. Tähän mittakaavaan Jari suositteli parhaana vaihtoehtona Husqvarna Automover 450X -leikkuria. Halusimme saada asiantuntijan apua asennukseen, koska robotin työskentelyalue on monimutkainen ja ruohonleikkuun pinta-ala on noin 5500 m2. 

Tuntui luotettavalta tehdä sopimus Jari Ketomaan kanssa, hänellä on vahva kokemus asennuksista hyvin erilaisiin kohteisiin. Sopimus kattoi avun asennuksen jälkeenkin eli Jari lupasi tulla korjaamaan mahdolliset hankalat paikat myöhemmin eli jos leikkuri ei kulje tai käytössä on ongelmia, lisäksi hän lupasi muuttaa langoitusta, jos päätän laajentaa / muuttaa jotain istutusalueita :).



Eilen oli suuri asennuspäivä! Jari Ketomaa teki töitä täällä noin 10 h, eikä hänen tarvinnut välillä katsoa ohjeita tai miettiä toteutustapaa.


Kuvassa näkyy pätkä kaapelia ennen maahan upottamista. Työ alkoi 3,4mm rajakaapelien asennuksella. Jari asensi kaapelit maahan upottamalla, tämä on hänen kokemuksensa mukaan luotettavampi ja huomaamattomampi tapa kuin pinta-asennus, mikä on toki myös mahdollista.


Kaapelinasennuslaite työssä. Raja- ja hakukaapelia kului paljon tälle tontille. Jarilla oli käytössä myös tuttu kanttausrauta kaapelin upottamiseen.


Pensaiden edessä näkyy ura, mihin rajakaapeli on upotettu. Robotti leikkaa vielä rajakaapelin yli /takaa 31 cm, tätä kaapelin ylitystä voi asetuksista muuttaa, jos on tarvetta. 


Matala robotti pääsee kätevästi oksien alta, päältä ajettavalla ruohonleikkurilla joutuu siirtelemään käsillä oksia, jos yrittää päästä leikkurilla lähelle pensaan juurta.


Vaikka kaapelin asennuslaite on hyvä apu, joutui Jari siitä huolimatta tekemään paljon käsityötä.




Pitkä päivä, mutta illan pimentyessä saimme nähdä asennuksen loppuvaiheet ja PIN koodin asennettua leikkuriin. Ja niin heräsi 'Tarmo' toimintaan. Leikkurimme nimettiin 'Tarmoksi', sillä sen on jaksettava työskennellä todella ahkerasti ja tarmokkaasti.


'Tarmolla' on ajovalot, jotta näemme pimeällä, missä se liikkuu. Toki voin myös puhelimestani seurata 'Tarmon' liikkeitä. Sen on oltava liikkeellä melkein kaiken aikaa, jotta se saa tämän tehtäväkentän hoidettua. 


Tässä latausasemassa 'Tarmo' käy latautumassa tunnin ajan ja jatkaa sen jälkeen töitä automaattisesti, jollen puhelimesta säädä toisin.


Lähes koko yön 'Tarmo' teki töitä ja aamullakin tapasin sen perustehtävänsä ääreltä. Hienosti se hidastaa vauhtia ja kääntää kulmaa, kun tulee rajakaapelin lähelle.


Tämän suuren etelänpuolen puutarhan lisäksi 'Tarmo' hoitaa rantasaunan ympäristön. Aivan ranta rajattiin pois, sillä välillä vesi nousee keväällä nurmikolle, emmekä tietenkään halua 'Tarmon' hukkuvan. 

Mieheni poisti rantasaunan edestä kannon, jotta 'Tarmo' saa alueen siistittyä paremmin 



Vanhalle ruohonleikkurille jää rantaviivan lisäksi hoidettavaksi varsinaisen pihan ulkopuolisia alueita, mitkä olemme pitäneet leikattuina - tosin siellä leikkuutiheys on ollut harvempi. 

Myös vanha laidun, mistä rakennamme arboretumia, on edelleen leikattava vanhalla koneella siltä osin, kun siellä pääsee koneella liikkumaan.


Etupihan 'Tarmo' kuitenkin hoitelee jatkossa, se kipaisee reippaasti soratien yli nurmialueelta toiselle. 


Viime yönä se oli löytänyt talon itäpäädyn ja pyörinyt vanhan tammen ympärillä.


GPS avusteinen navigointi auttaa 'Tarmoa' löytämään myös puutarhan syrjäisemmät alueet, se hakeutuu useammin leikkaamaan alueita, joissa nurmi kasvaa ennemmän kuin kuivemmilla paikoilla.


Täällä talon länsipäädyssä 'Tarmolla' on leikattavana sekä rinne että kivijalkakivien yläpuolelle tehty tasanne. Ja tietenkin kokonaisuudessaan talon ja keittiöpuutarhan välinen alue. Tuntuu hämmästyttävältä ja samalla helpottavalta, että kaikki tämä jää jatkossa 'Tarmon' huoleksi. 

Rita suhtautui 'Tarmoon' hieman uteliaasti, mutta tapansa mukaan rauhallisesti. 

Lämmin kiitos Jari Ketomaa asiantuntevasta asennuksesta ja muusta yhteistyöstä! 
Raportoin lisää, kunhan tutustumme Tarmon kanssa paremmin.


25 kommenttia:

  1. Onnittelut hyvästä valinnasta. Husqvarna on luotettava ja hyvä kone. Omasta "Elmeristämme" ei ole muuta kuin hyvää sanottavaa ja päivääkään ei ole tarvinnut katua sen hankkimista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinun kommenttisi olivat osaltaan vaikuttamassa tämän merkin valintaan :). On ollut aika ihmeellistä seurata ’Tarmon’ toimia tämän ensimmäisen vuorokauden aikana. Ahkerasti on tehnyt töitä ja tutustunut alueeseen.

      Poista
  2. Olipa mielenkiintoinen postaus, sillä meillä myös robottileikkurin hankinta edessä. Helpottavaa kuulla, että monimuotoiset istutusalueetkaan eivät ole leikkurille ongelma, sillä niitä meilläkin riittää. Tämä vain vahvisti ajatuksia hankinnasta :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että tästä oli apua. Vasta tämä kesänä aloin ajatella robottia avuksi ruohonleikkuuseen. En olisi ikinä uskonut aikaisemmin, että se pystyy tekemään ruohonleikkuun näin hyvin. Tosi kiva on ollut tänään seurata, missä Tarmo touhuaa ja isot alueet se on jo saanut tehtyä niin siistiksi. Asentaja sanoi, että kaksi viikkoa menee siihen, että robotti tutustuu näin laajaan alueeseen ja saa itselle kaikki koordinaatit. Jännittävää seurata leikkuun kehittymistä.

      Poista
  3. Kiitos esittelystä. Uskon että Tarmosta on suuri apu vaikka vielä leikattavaa riittääkin. Mielenkiintoista seurata jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jo on fakta, että nurmikonleikkuuseen tuli suuri apu. Onneksi ulkopuolelle jääneissä reuna-alueissa ei mene kuin puoli tuntia leikkuuaikaa, ja niitä ei tarvitse leikata kuin korkeintaan kerran viikossa :).

      Poista
  4. Meillä `Pässi`on hoitanut pihamaamme ruohonleikkuun muutaman vuoden ajan ja ollaan oltu tosi tyytyväisiä. Husqvarna on Pässinkin sukunimi:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla, että ’Pässikin’ toimii moitteettomasti ja kuuluu samaan sukuun :).

      Poista
  5. Wau! Puutarha-apulainen Tarmo, vaikuttaa taiavalta ja tehokkaalta. Suuri helpotus puutarhanhoitoon. Minusta nurmikon pitää olla aina siisti, mutta en tykkää ruohonleikkuusta, huono yhtälö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on tosiaan hieman huono yhtälö eli onko ryhdyttävä etsimään omaa apulaista ;).
      Ruohonleikkuussa häiritsee usein se, että olisi jotain muuta tähdellisempää tehtävää ja nopean kasvun aikaan ei millään viitsisi ajaa nurmikkoa niin usein kun pitäisi. Meillä yhteen ajoon kuluu päältä leikattavalla koneella yli 3 h. Tuo ’Tarmo’ on vielä niin hiljainen kaveri, että linnunlaulu kuuluu ja voi puhua vieressä huutamatta eli ihan muuta kuin vanhan leikkurin kanssa. Eikä tarvitse käydä ostamassa kanisteriin bensaa siihen tahtiin kuin ennen. Aika ihanaa!

      Poista
  6. Onnea uudelle "perheenjäsenelle"! Teillä Tarmolle riittää yllinkyllin töitä, joten sen hankinta tuskin harmittaa. Minustakin siisti nurmikko ryhdistää koko puutarhan. Kukapa nurmikonleikkaamisesta tykkäisi, mutta meillä on onneksi sen verran vähän, että sen jaksaa kerran pari viikossa.
    Mukavaa viikonloppua - myös Tarmolle!

    VastaaPoista
    Vastaukset

    1. Kiitos, olen jo varsin ihastunut Tarmon antaumukselliseen työotteeseen. Siisti nurmikko tosiaan nostaa koko muun puutarhan parhaat puolet esiin ja tuo sitä ryhtiä. Hyvää viikonloppua sinullekin - Tarmo on niin työhönsä sitoutunut, että taitaa mielellään viettää viikonlopunkin tehtäviensä parissa :).

      Poista
  7. Tarmo taitaa olla hankinta, jota et tule katumaan. Hyvä oli varmasti myös se, että ammattitaitoinen asentaja oli upottamassa kaapelit. Itse tehden olisi mennyt varmasti useampi päivä kaikkia puita, istutuksia ja tontin laitoja kierrellessä. Teillä on tuota leikattavaa nurmikkoa niin paljon, että ajansäästö on melkoinen, kun robotti hoitaa työt. Meillekin isäntä haikailisi robottileikkuria, mutta kun tällä hetkellä nurmikonleikkuuseen ei mene kuin reilu puolisen tuntia kerrallaan ja sekin aika lyhenee koko ajan kun kukkapenkit kasvavat, niin tuskinpa hankimme robottia. Tehkööt isäntä edes sen verran puutarhatöitä :D Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin uskon, että Tarmon hankintaa ei tulla katumaan, vaan sen arvo nousee jatkossa vieläkin merkityksellisemmäksi :). Asennus ammattilaisen tekemänä oli ainakin huoletonta, itse ei varmaan olisi uskallettu ottaa etupihaa lainkaan mukaan leikattavaa alueeseen - ja on iso helpotus, että Tarmo hoitaa myös sisääntulon ja etupihan. Ei siis harmita asennuspalvelukaan. Teidän nurmikko vähenee todella siihen tahtiin, että onko sitä kohta lainkaan ;).

      Poista
  8. Voi jukra, tuollainen Tarmo olisi tervetullut hyörimään meidänkin pihalle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen lämpimästi teillekin! Loppujen lopuksi robottileikkurista on todella monenlaista hyötyä, joten ei huono valinta ollenkaan :).

      Poista
  9. Onhan tuo kätevä ja hiljainen apuri, ei tarvitse kuunnella päristelyä. Vähän huolestuttaa tuo, että se liikkuu vuorokauden ympäri, kun hämärässä eläimet ovat enemmän liikkeellä. Toivottavasti teillä ei ole siellä siilejä! On ollut kamala lukea, miten niin monet siilit ovat silpoutuneet robottiruohonleikkureissa, kun ne raukat vaaran uhatessa jäävät paikoilleen eivätkä mene karkuun.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan nähnyt siiliä tällä tontilla, ei ole ehkä niiden aluetta, muuten olisi varmasti tullut vastaan, koska olen niin paljon pihalla. Pitää seurata tarkasti, näkyykö mitään jälkiä tuollaisista ikävistä onnettomuuksista.
      Hiljaisuus on ehdottomasti hyvä asia!

      Poista
    2. Kiva kuulla! Ei siellä sitten varmaankaan asu siilit.

      Poista
  10. Meilläkin on oma "Roope" joka hoitaa meidän nurmikon leikkuun. Tuo Husqvarna on kuitenkin varmaan paljon laadukkaampi kuin meidän Boch, mutta taitaa hintakin olla aika paljon suurempi. Me asensimme itse tuon kaapelin, emmekä kaivaneet mitään uraa, vaan naputimme sen ihan vaan nurmikon päälle. Nyt parin vuoden jälkeen ruoho on paikoitellen peittänytkin kaapelin, mutta niissä paikoissa joissa nurmikon kasvu on huonompaa, se näkyy vieläkin. Mutta on kyllä hieno keksintö tuo robottiruohonleikkuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla kokemuksistanne!! Varmasti pinta-asennus on ihan ok, mutta näyttää tämä upotettukin asennus olevan oikein toimiva. En olisi etukäteen uskonut, että robottileikkuri voi hoitaa työn näin hyvin!

      Poista
  11. Ihana kaveri tua "Tarmo"! Teillonki nii isoo plantaasi, että siiton torellista apua. Naapurihin palakattihin kans keväällä. On ollu ahkera ja teheny tyänsä hyvi. Kerran se tippuu turvallensa maantiänojahan. Piti käyrä sanomas, että pelastaavat ressukan. Kerran on kuulemma naapurin isäntä katkaassu lapiolla kaapelin. Vaikken tykkää nurmikon leikkuusta, jäis liikaa viälä ropotin jäliiltä ittellekki töitä. Joten leikkaan itte ja kärsin koko rahan erestä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt jo huomaa, että Tarmosta on todellista apua, kuten sanoit. Varsinkin syksyllä nurmikon leikkuu on ollut myrkkyä, sillä päältä ajettavalla leikkurilla ajaessa tulee tosi kylmä. Tarmo vaikuttaa oikein viisaalta kaverilta, se on hämmästyttävän hyvin hoitanut tämän mutkikkaan ja laajan alueen jo ensimmäisen viikon aikana, vaikka asentaja sanoi, että GPS tietojen keräämiseen kuluu 2-4 viikkoa näin suurella alueella. Tuo lapion isku oli hyvä esimerkki eli pitää opetella laittamaan lapiot maahan makuulleen eikä maahan iskemällä, jos puuhailee kaapeleiden lähellä.
      Tarmon touhujen seuraaminen on yllättävän mielenkiintoista. Ja kiva, että se on niin hiljainen.

      Poista
  12. Itsellä on käynyt myös mielessä robottiruohonleikkurin hankinta. Olinkin miettinyt monesti, että miten ihmeessä se leikkuri pysyy pihalla eikä ole yhtäkkiä naapurin nurmikkoa ajamassa. Kyseessä on siis kaapeli mistä robotti tietää rajat. Itsellä kiinnostus oikeastaan lähti siitä kun pääsin seuraamaan kauko-ohjattavan robotin työskentelyä. Robotti siis teki vedenalaista kuvausta, ROV-työ myös toiselta nimeltään ja tätä ohjattiin etänä. Kaikkea nykypäivänä keksitään meidän ihmisten arjen ja työn helpottamiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen ollut niin tyytyväinen robottiruohonleikkurimme apuun, että uskallan suositella. Kun laitoimme talven jälkeen 'Tarmon' käyntiin, on se hoitanut tehtävänsä tosi hyvin. En muista kevättä, että nurmikko olisi ollut näin siisti, sillä keväällä on aina niin paljon kiireitä puutarhassa, että ruohonleikkun välit venyivät. Meillä ei ole siilejä, tämä ei taida kuulua niiden mieleisiin asuma-alueisiin, siilien pihapiireissä robotti on huono yhtälö (tai ainakin kannattaa silloin jättää yöaika pois leikkurin ajo-ohjelmasta.
      En kyllä kadu ollenkaan tätä hankintaa ja näin haastavassa ympäristössä oli todella hyvä pyytää leikkuri asennettuna. Tarmo kiertelee kaikki istutusalueet hienosti ja muistaa käydä myös perimmäisissä sopukoissa.

      Poista