Tänään perjantaina ennusteet toteutuivat ja aamulla lumi peitti maan ja lisää sataa taivaan täydeltä. Koko viikko on ollut tosi kylmä, eivätkä puutarhatyöt ole kovin paljon edistyneet. Joitain ulkotöitä tein alkuviikolla, mutta puuskittainen kova tuuli haittasi niidenkin tekemistä.
Eilen torstaina kiersin puutarhassa toppavaatteissa, koko päivän aikana mittari ei kivunnut plussan puolelle, vaikka aurinko paistoi. Krookukset olivat aika supussa ja 'Purple Hill' kurjenmiekatkin näyttävät vähän surullisilta.
Huvimajan alueelle valmistui eilen uusittu terassilaudoitus, nyt ei mene enää jalka läpi mistään kohdasta. Teetimme työn paikallisella yrittäjällä, sillä isännän polvien nivelrikko on sen verran ärhäkän kipeä, ettei polvien päällä tehty työ onnistu.
Olen iloinen, että tämä remontti on kunnossa jo näin huhtikuussa.
Sisältä löytyy lisää ilon aiheita
Kaikki 'Tiny Temptations Orange' pensastomaatin taimet kukkivat ....
... ja ovat myös ryhtyneet tekemään pieniä raakileita. Tomaatin alkujen tarkennus kuvaan ei oikein onnistunut, mutta tarkkasilmäiset varmasti löytävät raakileita kuvasta.
Kuten jo aikaisemmin mainitsin, on pensastomaatin eri lajikkeiden kasvutapa hyvin omanlaisensa. Oikealla näkyy 'Vilma' ja vasemmalla keltaisin kukin kasvaa 'Tiny Temptations Orange'.
Toki vaikutusta on myös sillä, että kylvin 'Tiny Temptations Orangen' siemenet kolme viikkoa myöhemmin kuin 'Vilman' eli varmasti 'Tiny Temptations Orange' vielä tuuheutuu lisää, mutta lehdet ovat joka tapauksessa hyvin erilaiset. Todella jännittävää päästä maistamaan hedelmän makua.
Tässä "taiteellinen" kuva yläkerrassa kasvavasta kolmannesta pensastomaattilajikkeesta. 'Patio Plumin kasvutapa on paljon verkkaisempi (kylvetty 12.2. samana päivänä kuin 'Tiny Temptations Orange') ja lehdet ovat hyvin tummia ja kasvutapa on pylväsmäinen. Nämäkin ovat nyt alkaneet tehdä pikkuruisia nuppujen alkuja.
Tässä oikeassa reunassa näkyvät viisi 'Patio 'Plumin' taimea, vertailuna voi katsoa 3.3. kylvettyjen rungollisten kirsikka- ja luumutomaattien taimien kokoa. Taidan vaihtaa tänään 'Patio Plumit' suurempiin ruukkuihin, jotta taimet saavat puhtia nuppujen kasvattamiseen raakileiksi asti.
Paprikan kukkia on myös avautunut ja olen leikkinyt mehiläistä, jotta kukat pölyttyisivät.
4.4. kylvin auringonkukka ’Buttercreamin’ siemeniä (takana) ja pussin pohjan ’Sweet Dreams’ kosmoskukan siemeniä (edessä). Taidan koulia kosmoskukat tänään ja sijoitella auringonkukan taimet harvempaan tähän samaan astiaan multalisäyksen kanssa.
Samana päivänä kylvin myös palmukaali Nero di Toscanan ja lehtikaali Scarletin (koristeelliset purppuranpunaiset lehdet) siemeniä, kaikki itivät hyvin.
Ja edelleen 4.4. laitoin seuraavan erän kasvihuonekurkun siemeniä multaan, nyt vuorossa oli ’Max’.
Suurin osa daalioista on jo noussut mullan pintaan. Aika jännittävää, sillä en ole aikaisemmin kasvattanut daalioita juurakoista. Eri lajikkeiden kesken on jo pienestä pitäen nähtävissä ero kasvutavassa.
Keijunmekon taimissa on yksi piskuinen nuppu auennut. Nämä ensimmäiset nuput sisällä ovat muinakin vuosina olleet pieniä, mutta kunhan saan istutettua taimet ulkoruukkuihin, alkaa kasvu reipastua.
Vielä aamupäivällä on pakkasta -1,5 astetta, lumisade taukosi, mutta tuuli on taas yltynyt - Hurr..
Ryhdyn siis koulimaan pikkuisia taimia ja vaihtamaan ruukkuja muutamille muille. Ensi viikolla on todennäköisesti jo paremmat olosuhteet pihatöissä. Hyvää viikonloppua teille kaikille!