torstai 28. maaliskuuta 2024

HYVÄÄ PÄÄSIÄISEN AIKAA

 



Mikä ihana aurinko tänään torstaina on ollutkaan! Kevät tuntuu ilmassa ja aurinko lämmittää.

Puuhailin pihalla yhtä sun toista, mutta vieläkin on lunta paikoitellen niin paljon, että sohjo menee saappaan varresta sisään. 



Pajunkissoja oli helppo ottaa mukaan ojan pientareelta. 



Ennuste näyttää siltä, että torstai jää ainoaksi aurinkoiseksi pääsiäisen päiväksi, mutta minkä sille voi. Tästä päivästä olen nauttinut täysin palkein. Ostin omaksi ilokseni muutamia sipulikukkia, jotka voi myöhemmin istuttaa puutarhaan. Hyasintit ovat kalpean keltaisia, kunhan aukeavat ja pienet tetenarsissit ovat pikkuisia aurinkoja.

Hyvää pääsiäistä!


lauantai 23. maaliskuuta 2024

MAALISKUUN KYLVÖJÄ JA TAIMIA

 



Saanko esitellä: tässä pensatomaatti 'Vilma'. Vilma pääsi suurempaan ruukkuun 11 päivää sitten ja tomaatin kasvu on selvästi edistynyt. 




Nuppujen olemassaoloa ei tarvitse enää epäillä, koska ne ovat nyt jo hyvin näkyvissä. Vanhassa salissa on hyvä huoneilma ja valoa, joten näiden varhain kylvettyjen pensastomaattien voi antaa tehdä raakileet jo salissa asuessaan. 



Tässä poseeraa 'Olly' paprika. Myös paprikat pääsivät suurempiin ruukkuihin 11 päivää sitten.



Salissa asuvat myös kelloköynnökset.




Kiivetään yläkertaan. Kylvin kokeeksi neljä tomaatin siementä 3.3. Tässä etualalla on näistä kolme. Oikeassa reunassa on uusi kiinnostava kokeilu eli luumutomaatti 'Pollicino'. 



9.3.2024 laitoin tomaatteja kasvamaan kymmentä eri lajia kutakin 2 siementä. Edelliseen kuvaan verrattuna voi nähdä kasvun eron kuuden päivän välillä. Reippaita ovat kaikki joka tapauksessa.



Jatkan usean vuoden kokemuksella tapaani kylvää kasvihuonekurkut hieman eri aikoina. Kolme ensimmäistä kurkun siementä laitoin kasvamaan 11.3. Kasvatan vain partenokarppisia kasvihuonekurkkuja ja lajit ovat minulle entuudestaan tuttuja. Ensimmäisessä erässä kasvaa 2 kpl 'Passandra' F1 kasvihuonekurkkua ja yksi 'Cordoba' F1.  Tavoitteena on jälleen saada nämä kasvihuoneeseen huhtikuussa ja tuottamaan satoa toukokuussa.

Lisää kurkkuja kylvän tänä viikonloppuna. Kannattaa muistaa, että kasvihuonekurkut kasvavat nopeasti, ja niiden normaali kylvöaika on vasta huhtikuussa tai toukokuussa. Minulla on jo kokemusta pärjätä kurkkujen kanssa kasvihuoneessa, vaikka toukokuussa olisi pakkasöitä. 



Kuudessa purkissa kasvaa basilikaa, nämä siemenet kylvin 14.3. Varmuuden vuoksi kylvin lisää basilikaa 19.3. ettei vain lopu herkut kesken. Toinenkin erä on itänyt hyvin.



'Dara' koristeporkkanat ovat kasvaneet ja niiden hentoja lehtiä joutuu vähän varomaan, kun tarjottimia kääntää. 



Keijunmekko on alkuun hyvin hidas, mutta nyt kasvu on päässyt hyvään vauhtiin. Tässä 10x10x10 cm perennaruukussa on yksi keijunmekon taimi. Näitä on 5 kpl viime vuoden tapaan, muut siemenet eivät itäneet.



Esikasvatan taas jonkun verran kosmoskukkia. Nämä hujopit ovat 19.3. kylvettyjä 'Sweet Dreams' kosmoskukkia. Taidan koulia ne viikonloppuna. 



Sekä kosmoskukat että nämä kuvan 'Sunbew Purple' tsinniat itivät kahdessa päivässä. 

Tänään taidan kylvää tuoksuherneet. Aamukävelyllä paistoi hetken aikaa aurinko, mutta nyt on taas taivas pilvessä. Mittari näyttää puolen päivän aikaan +4,4 astetta ja lumi on aika sohjoista. Tuntuu, että lumen pinta vajenee rohkaisevasti, vaikka täällä ei vielä pääse katselemaan pälviä ja maasta nousevia piippoja. Toivoa on kuitenkin ilmassa. Hyvää viikonloppua!


lauantai 16. maaliskuuta 2024

TAMMET TALON ITÄPÄÄDYSSÄ

 



Yritin etsiä kuvia talon päädyn vanhoista tammista. En ole kuvannut tammia niin paljon kun pitäisi. Hyvän kuvakulman löytäminen on myös haasteellista. Jotta saisi puun kokonaan näkyviin, on mentävä tarpeeksi etäälle. Yritän muistaa ensi kesänä ottaa parempia kuvia tammien alueelta.  

Ensimmäinen kuva on otettu talon pohjoispuolelta. Tässäkin kuvassa 200-vuotiaan puun latva jää kuvan ulkopuolelle. Valitettavasti myrsky katkaisi kaksihaaraisen tammen toisen puoliskon elokuussa 2016.



Tässä kuvassa keskellä näkyy yli 40-vuotiaan tammen runkoa. Tammi on touko-kesäkuun vaihteessa kauniin vihreä. Puun latva jää taas kokonaan kuvan ulkopuolelle.



Kuvan etualalla on riippajalava. Jalavan takana vasemmalla puolella on äsken mainittu nelikymppinen tammi ja kaksisataavuotias tammi on oikealla puolella.



Tämä kuva on otettu myös Ruusupuistossa vähän kauempaa kuin edellinen kuva, mutta edelleen puiden latvat jäävät kuvan ulkopuolelle. Katsokaa, miten kauniisti alkukesän valo leikkii tammen lehdissä. Jään usein katsomaan hienoja puita varsin onnellisena.



Kunnolla puun ikään ehtinyt tammi ojentelee oksiaan varsin laajalle. Lastenlasten keinu on kiinnitetty tammen oksaan. 

Ilmasto on todennäköisesti muuttunut sen verran lämpimämmäksi, että nämä pihapiirin tammet ovat ryhtyneet tekemään siementaimia lähistölle. Tammenterhot kulkevat lintujen ja jyrsijöiden mukana kauemmas ja nyt näiden pihatammien pieniä jälkeläisiä kasvaa lähimetsissä. Isäntä on pyrkinyt merkitsemään metsissä kasvavat tammet nauhalla, ettei vahingossa kaataisi niitä rehevää kasvustoa raivatessaan. 



Tammet ovat minulle tärkeitä ja ne tuovat puutarhaan ajan jatkumoa. Vaikka olen istuttanut paljon pieniä kukkivia puita, ovat tammet todella lähellä sydäntäni. Ne kuuluvat itseoikeutettuina vanhan talon viereen. Tässä heinäkuun kuvassa taustalla olevien tammien lehdet ovat jo tumman vihreitä.

Olen istuttanut arboretumiin 5 metsätammea ja lisäksi lintujen tuomina siellä kasvaa kolme näiden pihatammien jälkeläistä. Todennäköisesti tammia tulee vielä lisää.


keskiviikko 13. maaliskuuta 2024

KÄDET MULLASSA

 



Eilen koitti jälleen perinteinen esikasvatettavien taimien ruukkujen vaihtorumba. Olen omien havaintojeni perusteella todennut, että taimet kannattaa vaihtaa suurempiin ruukkuihin riittävän ajoissa. Tämä vaatii toki paljon tilaa ja sen vuoksi ymmärrän, etteivät kaikki voi toimia näin.



Tutkin puutarhapäiväkirjojen muistiinpanoja ja huomasin, että vuonna 2023 olin vaihtanut kelloköynnökset suurempiin ruukkuihin reilu 5 vk kylvöstä. Nyt on kelloköynnösten suhteen vierähtänyt jo 7 vk kylvöstä. Tietysti siementen itämisnopeudella ja taimen kasvulla on oma osuutensa aikataulussa.

Joka tapauksessa hain eilen varastosta säästämiäni taimiruukkuja. Nämä hieman kantikkaat mallit olen todennut oikein oivalliseksi taimikäytössä, sillä ne asettuvat aika näppärästi taimipöydälle ikkunan eteen. Uusi ruukku näkyy vertailuna vasemmalla ja pieni 10x10x10 cm:n perennaruukku on oikealla.



Multaa taimi saa siis reippaasti lisää ja nyt laitoin ihanasti lemuavan kanankakka-annoksen yhteen ruukun nurkkaan. Onneksi hajua ei tunnu enää, kun multa ympäröi varastolannoitteen. Jonkun aikaa vielä menee, että taimen juuret yltävät sinne asti, mikä on ihan hyvä asia. Viime keväänä Rilla ei päässyt kaivamaan kanankakkaa esiin taimiruukuista, joten toivon, että tänä vuonna on yhtä hyvä tuuri. 

Olen jo parina edellisenä vuonna todennut, että laitan yhden kelloköynnöksen kasvamaan / ruukku. Kelloköynnökseni ovat kasvaneet niin suuriksi, että parempi näin. En myöskään latvo taimia, koska näin kukinta alkaa aikaisemmin. Kelloköynnös työntää uutta kasvua lehtihangoista, vaikka taimia ei latvokaan. Ohjeita asiasta on monenlaisia ja kaikilla on vapaus toimia haluamallaan tavalla :).



Muistiinpanojeni mukaan vaihdoin viime vuonna ’Vilma’ pensastomaatit suurempiin ruukkuihin 6 vk siementen kylvöstä, nyt vastaava aika on 7 vk. Tänä vuonna laitoin ’Vilmat’ itämään vähän viime vuotta aikaisemmin. 



Takana vertailun vuoksi uusi ruukku, nämä taisivat olla pionien mukana tulleita taimiruukkuja. 



Ruukun vaihtoon sain reippaan sysäyksen, kun huomasin, että 'Vilma' pensastomaatin taimet ovat ryhtyneet tekemään nuppuja. Voi, miten ihanaa! 



Jatkan tänään  salin taimipöytien järjestelyä. Pari pienempää 'Vilmaa' ja kaksi pienempää paprikaa odottaa vielä ruukun vaihtoa. Laitan itselleni tiedoksi, että vaihdoin kaksi reippaasti kasvanutta paprikaa uusiin ruukkuihin 8 vk siemenen kylvöstä.

Ruukun vaihdon jälkeen 'Vilma' pensastomaatit yleensä alkavat kasvaa leveämmiksi. Oikeastaan nautin eilen kovasti, kun sain työntää kädet multaan. Juuret olivat levinneet hyvin taimipaakuissa, eikä ruukkujen vaihto tuottanut ongelmia. 

Tänäänkin paistaa aurinko. Nautitaan siitä - kohta on maaliskuu jo puolessa välissä.


lauantai 9. maaliskuuta 2024

KOSKA KUKKII -haaste

 



Vastaan jälleen Minnan haasteeseen. Hiidenkiven puutarhassa -blogi pyöräyttää kolmannen kerran liikkeelle arvausleikin. 

Todettakoon ensin, että meillä ei ole vielä lumen alta paljastunut maata lainkaan. Hiekkatietkin ovat jäätikköä. Tämä Rillan poseerauskuva on otettu tällä viikolla saaressa ja siinä on enemmän maata näkyvissä kuin muualla.



Tämä kuva on samalta kävelylenkiltä. Järven jää kantaa toistaiseksi tukevasti.


Palataan haasteeseen. Tänä vuonna päädyn tarkkailemaan huhtikuussa kukkivia lajeja. Viime vuonna arvailin etupäässä toukokuun ja jopa kesäkuun kukkia.

16.4.2023






Lumikellot kolmiopenkissä

Minulla on lumikelloja eri puolilla puutarhaa ja veikkauksessa tarkkailen kuvassa näkyvää kolmiopenkkiä, jonka päädyssä on lumikelloja. Kuten huomaatte kuvan päiväyksestä, vuonna 2023 huhtikuun puolivälissä oli vielä aika paljon lunta. 

16.4.2023



Veikkaukseni on, että lumikellot tällä paikalla kukkivat 14.4.2024. 

24.4.2023




Krookukset arboretumissa

Olen laittanut arboretumiin eri puolille pieniä ryhmiä krookuksen sipuleita. Tässä kallion ja kääpiövuorimäntyjen välissä on yksi alue. En yhtään muista, kuinka kauan nämä olivat kukkineet ennen kun otin yllä olevan kuvan.

Veikkaukseni on, että tämän paikan krookukset avautuvat 18.4.2024.

24.4.2023



Sinivuokot mongolianvaahteran alla

Sinivuokkojakin on eri puolilla puutarhaa. Kuvassa näkyvät sinivuokot kukkivat suuren mongolianvaahteran alla useamman ryppään voimin. Nämä ovat niin suloisia.

Veikkaukseni on, että tämän alueen sinivuokot kukkivat 22.4.2024.

28.4.2023




Kasvitieteelliset / villitulppaanit / kääpiötulppaanit ruusupuistossa

Näitä minun on ehdottomasti lisättävä arboretumiin. Viihtyessään nämä ilmeisesti lisääntyvät hyvin ja mikä olisikaan mukavampaa.

Veikkaukseni on, että tämän alueen kasvitieteelliset tulppaanit kukkivat 26.4.2024.

28.4.2023



Palloesikot piharingissä

Muistatte ehkä, että kasvatin siemestä mukavan määrän palloesikkoja ja niitä on istutettu sekä piharinkiin että varjolehtoon. 

Veikkaukseni on, että piharingin palloesikot kukkivat tänä vuonna 24.4.2024.

Haastan mukaan leikkimieliseen arvailuun blogit:

  • Tutkimusmetsän puutarha
  • Kukkia kallion suojassa
  • Selätön puutarhuri

Haasteen säännöt:

Valitsemissasi kasveissa ei saa näkyä nuppuja veikkaushetkellä. Poikkeukseksi laskettakoon puuvartiset, joissa saa olla kukkasilmuja. Valitsemasi kasvin kohdalla olisi hyvä olla vielä lunta/jäätä tai edes sen verran routaa, ettei kasvi on vielä lepotilassa. On nimittäin aivan eri asia veikata kukinnan alkua lähipäiville kuin viikkojen (tai kuukausien) päähän. 

Kukinnan alkua saa vauhdittaa esim. lapioimalla lunta pois kukkapenkin päältä, mutta harsot ynnä muut normaalikeväästä poikkeavat viritelmät lasketaan dopingiksi. ja tietysti kukinnan alkua saa myös viivästyttää vaikkapa peittämällä lupaavan näköiset piipot lumella, jos jotain niin järjetöntä haluat tehdä. 

Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta vuorostasi mukaan muutama kaveri. Olisi myös kiva, jos kävisit laittamassa Hiidenkiven puutarhassa -blogiin haasteen aloituspostaukseen kommentin osallistumisestasi. Raportoi myöhemmin keväällä, kuinka hyvin kukkakevään ennustaminen sinulta onnistui.


keskiviikko 6. maaliskuuta 2024

TARKASTETAAN TAIMET




Aurinko paistaa aivan ihanasti myös taimipöydälle. Tässä esittäytyvät 'Vilma' pensastomaatit.




Sammutin kuvia varten kasvivalot, mutta silti on haaste saada taimet näkyviin ilman ylivalotusta. En ryhtynyt laittamaan säleverhoja auringon eteen. Joka tapauksessa 'Vilmat' ovat oikein mukavan tummanvihreitä.



Otin yhden taimen pohjoispuolen ikkunan eteen lähemmin tarkasteltavaksi. Siemenen kylvin 23.1. ja tässä vaiheessa taimi on varsin terhakka. Kuvassa näkyvä ruukku on 10x10x10 cm:n uusiokäytössä oleva perennaruukku. Annan taimille veteen sekoitettavaa mineraalilannoitetta purkin ohjeen mukaisesti, jotta varmistan taimille riittävät ravinteet. Taimivalot olen ohjelmoinut syttymään ja sammumaan ajastimella. Taimihuoneen lämpötila on noin 19 astetta, päivällä auringon lämmittäessä vähän enemmän.

Pitää seurata, missä vaiheessa maaliskuuta on aika istuttaa taimet suurempiin purkkeihin.



Paprikat ovat nyt lisänneet kasvuvauhtia. Tämäkin kuva on otettu liiallisessa auringon valossa.




Pärjään hyvin neljällä paprikalla, niistäkin taitaa joutaa joku lapsille. Ainakin aikaisempina vuosina kaksi 'Olly' paprikaa ovat tuottaneet niin paljon satoa, että sai todella keksiä niille käyttöä. Nyt on kokeiltavana myös suippopaprika 'Thor'.




Nämä etualan pikkuiset taimet ovat 'Dara' koristeporkkanoita. Laskin tänään 'Daran' taimia olevan ainakin 97 kpl. Niistä riittää keittiöpuutarhan lisäksi arboretumiin mukavia alueita. Pussin kyljessä luki, että siemeniä on 50 kpl, en kylvänyt pussia kokonaan ja taimia on lähes 100. Hauskaa :D.



Keijunmekko aloittaa aina hyvin hitaasti, mutta nyt taitaa tämänkin kasvu edistyä. Mutta kokoero on aika huomattava kuvan oikeassa reunassa olevan keijunmekon ja vasemmalla osittain näkyvän kelloköynnöksen välillä. Keijunmekot on kylvetty 17.1. ja kelloköynnökset 25.1.




Kelloköynnöksiä joutuu jo varovaisesti kääntämään alaspäin tuen ympärille, jotta köynnökset eivät sotkeutuisi niin paljon toisiinsa.



Taitaa olla kohta aika vaihtaa myös kelloköynnökset suurempiin ruukkuihin. Nekin kasvavat samanlaisissa perennaruukuissa kuin tomaatit. Suosittelen säästämään tällaiset hyvät vahvat taimiruukut, jos niitä tulee perennoja ostaessa. Minulla nämä ovat olleet käytössä jo monta vuotta ja toimivat hyvin edelleen. 



Aamulla oli pakkasta vähän yli -15 astetta. Joka paikassa on hyvä hankikanto ja teimme Rillan kanssa pitkän lenkin jäällä. Puutarhassakin oli helppo tarkistaa verkot ja varjostuskankaat, kun joka paikassa pääsee kävelemään vaivattomasti.

Teen valtaosan maaliskuun kylvöistä vasta ensi viikolla, mutta muutama runkotomaatin siemen on kylvetty 3.3. pieneksi verrokkiryhmäksi. Aurinkoa on luvassa tulevinakin päivinä, nautitaan siitä!


lauantai 2. maaliskuuta 2024

KEVÄT HOI




Moni on julkaissut viime kevään kuvamuistoja, jotta odotus edessä olevaan sujuisi joutuisammin. Virallisesti maaliskuu on alkanut ja sehän on jo ensimmäinen kevätkuukausi. Ainakin yhden kerran, useampi vuosi sitten, olen jopa haravoinut rannassa maaliskuussa. Tuona keväänä lumet lähtivät ajoissa. 

Meillä on vielä maa valkoisenaan ja lunta on aika kerros. Toisaalta viikon aikana satanut vesi vajensi hankia matalammiksi - onneksi. 



Viime vuonna ajattelin vakaasti, että syksyllä laitan hurjasti lisää pieniä kukkasipuleja maahan, jotta saisin tällaisia kuvan kukkamättäitä eri puolille puutarhaa. En kuitenkaan syksyn tultua raaskinut ostaa kovin runsaasti sipuleja. Toivottavasti vanhat kukkasipulit ovat säilyneet ja jopa lisääntyneet. Scilloja minulla on paljon, mutta krookuksia, kevätkurjenmiekkoja ja lumikelloja mahtuisi lisää vaikka millä mitalla. Ja tietysti haluaisin seurattavaksi kaikkia ihania erikoisempia herkkuja.



Tähän kuvassa näkyvään ajankohtaan tarvitaan lisää kukkia. Kun katsot tarkasti, näet hyasitteja, tulppaaneja ja tarhakylmänkukkia. Taisin syksyllä istuttaa joitain tulppaaneja, mutta nyt epäilen, että täydennykset jäivät liian vähäiseksi. Syksyllä alkaa olla jo sen verran väsähtänyt, ettei muista kaivaa esiin näitä kevätkuvia, joissa puutteet näkyvät selvästi. Kylmänkukkia lisään ehdottomasti, yritin kyllä varistella tuon kasvavan kylmänkukan siemeniä alueelle.

Huomaatte varmaan pari magnolian kukkaa aivan kuvan etualalla. Toivottavasti tämä aarteeni on selvinnyt 30 asteen pakkasista.




Luumupenkkiin laitoin muistaakseni syksyllä lisää krookuksia. Scilloja koko penkki ja ympäröivä nurmikko kasvaa jo pienenä merenä, mutta ainakin krookuksia ja narsisseja voisi lisätä.




Graniittipenkin tulppaanit ovat syksyltä 2019 ja niiden määrä oli viime keväänä vähentynyt, joten tänne laitoin syksyllä paljon lisää tulppaanin sipuleja. Toivottavasti ne kukkivat hyvin.

Kuvan oikeassa reunassa näkyvä kukkiva puu on kirsikkaluumu.



Arboretumiin olen istuttanut jonkun verran krookuksen, narsissien ja tulppaanien sipuleja, mutta eri lajeja voisi lisätä tuhatmäärin. Tässä kuvassa näkyvät muuten viime keväänä istutetut pionit, olisi hauska nähdä niissä kukkia tänä kesänä. Minulla on hyvä kokemus Pionien Kodin taimista aikaisemmilta vuosilta. Tulppaanien ja pionien keskellä näkyvät hennot punalehtiset versot kuuluvat 'Susanna' marjaomenapensaalle. Tykkäsin sen lehdistä koko kasvukauden. Olisi kiva esitellä kukkiva ’Susanna’ tulevana kesänä.

Ehkä joskus voin nähdä eri puolilla arboretumia puiden ja pensaiden välille levittäytyviä sipulikukkien mättäitä ja kuunnella tyytyväisenä työn touhussa olevien pölyttäjien surinaa.

Hyvää viikonloppua ja keväisiä tunnelmia.