perjantai 29. huhtikuuta 2022

SINNITELLÄÄN KYLMÄSSÄ



Tämä kylmyys menee ihan ytimiin asti, jos erehtyy ulkotöihin ilman tukevaa ”talvivarustusta”. Joka vuosi sama juttu; kun saa makua lämpimästä kevätauringosta, on paluu hyiseen kylmyyteen niin ärsyttävää. Onneksi nyt paistaa osittain aurinko. Eilen sateli hieman lunta.



Pitää laittaa teille vielä kuvat katsottavaksi kevätkurjenmiekkojen esiinmarssista. En voi valitettavasti esitellä monia lajikkeita, sillä johonkin ovat kadonneet syksyllä 2019 istutetut ’Katherine Hodgkin’ kevätkurjenmiekat. 



Täytyy syksyllä täydentää valikoimia, mutta onneksi viime syksynä laitetut ’Purple Hill’ kevätkurjenmiekat nousivat iloksi.



Syksyllä ladoin noppakivet valmiiksi hoitopoluksi, mutta en ole vielä saumannut kiviä kivituhkalla. Kuvasta ei näy, että kyseinen hoitopolku noudattaa samaa kaarevaa linjaa kuin vasemmalla puolella oleva kivipengerrys. Mullosalueelle on nousemassa muitakin sipulikukkia ja täydennän istutuksia perennoilla.



Ehkä muistattekin, että kaivoin kaiken nurmikon pois ’Latvian matala’ kirsikkapuun ympäristöstä ja laajensin istutusalueen jatkumaan samassa linjassa kiviportaiden toiselta puolelta. Tämä ratkaisu näyttää omaan silmääni kivalta ja mikä parasta, sain taas lisää tilaa kukille. 

Tuon noppakivipolun toisella puolella jatkuu uusi istutusalue, mikä rajautuu syksyllä aseteltuihin graniitti kivijalkakiviin. Odotan vielä multakuormaa, että pääsen viimeistelemään kasvualustan ja sitten pääsen istuttamaan jo ainakin osan uusista kasveista.



Voin ilokseni kertoa, että kasvihuoneessa asuvat kasvit kasvavat ja voivat hyvin. Uusia en ole sinne vienyt, jotta saan pidettyä lämmitettävän teltan pienempänä. Odotan hartaasti, että ensi viikolla nämä kovat yöpakkaset poistuisivat.

Tallennan vielä itselleni tuleville vuosille, että yli -7 asteen pakkasöinä oli tuplaharsoteltan sisällä alimmillaan kylmimmässä nurkassa 30 cm lattiasta +6 astetta, mutta yleensä alin lämpö oli +10 astetta alhaalla ja tomaatin vihreissä osissa enemmän, koska lämpö nousee ylöspäin. Tomaattien kukkanuput ovat ainakin kasvaneet. Laitoin varmuudeksi telttaan termostaatilla ohjatun lämpöpuhaltimen lisäksi pienen patterin näiden kovimpien pakkasten ajaksi, jotta en vaaranna kaikkea tekemääni esikasvatustyötä.

Pensastomaatti 'Vilma' 



Sisällä salissa seurailen pensastomaattien raakileiden lisääntymistä ja kasvua, pensastomaatit olisi kiva saada jo kasvihuoneeseen, vaikka näyttävät pärjäävän myös ikkunoiden edessä aika hyvävoimaisina.

Tässäkin 'Vilma'



Luumutomaatti 'Romello' vastavalossa aurinkoon päin.



Ei auta laiskotella. Mars haravoimaan ja jatkamaan muitakin ulkotöitä, kunhan ensin saan vaihdettua tarpeeksi lämmintä päälle.

Vappu koostuu varmasti perinteiseen tapaan pihatöistä. Iloista viikonloppua ja vappua!



sunnuntai 24. huhtikuuta 2022

YLLÄTTÄVÄN AJOISSA



Ensimmäiset veikkaukseni tämän kevään kukinta-ajoista menivät aika metsään, mutta hyvä niin, sillä olen erittäin iloinen, että lämmin sää vauhditti lumien sulamista.



Kiviportaiden vieressä uusi, syksyllä 2021 tehty, kukkapenkki aloittaa sipulikukilla. ’Ruby Giant’ tähtisahramit avautuivat 22.4. mutta en ehtinyt silloin ottaa kuvia, koska olin lapsenlasta hoitamassa. 

Tälle alueelle odotan vielä ’Purple Hill’ kevätkurjenmiekkoja (yksi näkyy avoinna kiveä vasten) ja ’Woodstock’ hyasintteja. ’Purple Dream’ liljatulppaanien piipot ovat nousseet mullan pinnalle, saa nähdä milloin ne kukkivat. Piilotin kiveyksen edustalle myös hajulaukkoja sekä matalia 'Hilde' ja 'Lilac Wonder' -tulppaaneja....ja ehkä jotain muutakin, mitä en nyt muista.



Toisella puolella kiviportaita avautui valkoisten krookusten seuraksi muutama 2019 istutettu kevätkurjenmiekka, muistaakseni nämä olivat  Iris ret. ’George’ lajiketta, jos tunnistat muuksi, niin saa korjata. 



'Kärhökaaren kolmio' on aika lailla vapautunut lumipeitteestä ja nyt siellä kukkii lumikellojen lisäksi krookuksia. Veikkasin aivan pieleen, että nämä olisivat kukkineet vasta 30.4, mutta toisin kävi. Nuput avautuivat tänään 24.4. eli 10 päivää myöhemmin kuin vuosi sitten.



Pienen matkan päässä edellisestä krookusryppäästä aukesivat myös nämä pienet sulottaret, joiden nimi on hävinnyt muistiinpanoistani.



Eniten hämmästyin, että paksu lumikakku aurauslumineen on piharingissä sulanut juuri krookusten kohdalta, vaikka vielä on lunta paikoitellen parikymmentä senttiä. Veikkasin näkeväni nämä kukassa 2.5 (oho), mutta iloisesti olivat auenneina jo eilen 23.4. 



Muutamat sinivuokot avasivat ensimmäiset kukkansa. Nämä täytyisi saada leviämään!



Vielä näkyy lunta eri puolilla, mutta sulaminen on kaikeksi onneksi tapahtunut hurjaa vauhtia. Tosin nurmikko ja penkit ovat monin paikoin niin märkiä, ettei kannata paljon tepastella tallomassa maata, siitä seuraisi enemmän haittaa kuin hyötyä. Kuivia perennan varsia olen silpunnut sitä mukaa kun niitä on tullut lumen alta näkyviin.

Aurinkoista sunnuntaita ja alkavaa uutta viikkoa!



torstai 21. huhtikuuta 2022

KASVIHUONEEN KAUSI ALOITETTU



Eilen aukesivat valkoiset krookukset kiviportaiden vieressä, niitä on tullut joku lisää viime kevääseen verrattuna. On muistettava lisätä tähän kääpiökurjenmiekkoja ja krookuksia syksyllä, viime syksynä laitoin kakki pikkusipulit uuteen penkkiin kiviportaiden toiselle puolella.



Tässä tilanne eilen kiviportaiden toisella puolella, kirsikkapuun ympäriltä pakenee lumi ja esiin nousee kukkia.


Minun oli vietävä tiistaina 19.4. kaksi 'testikurkkua' jo kasvihuoneeseen, koska sisällä ne osuivat kattoon. Pidemmän roikaleen juuristo hajosi istutusvaiheessa ja työnsin koko sotkun istutuskuoppaan ja ajattelin, että mennään kokeilussa nyt loppuun asti. Samahan on, vienkö taimen kompostiin heti vai muutaman päivän päästä. Kahden yön jälkeen se on vielä hengissä, mutta varmuutta selviytymisestä ei vielä ole. En ota näistä stressiä, sillä minulla on 6 kasvihuonekurkkua kasvamassa sisällä. Nämä tarvitsevat ehdottomasti huolellisen varjostuksen päivällä.



Eilen 20.4. päätin viedä kasvihuoneeseen myös pitkäksi kasvaneet runkotomaatit. Ennusteissa on vielä luvassa kylmempi jakso, mutta arvelen selviäväni edellisten vuosien kokemusten ja konstien avulla. 



Istutin tomaatit syvään uuteen kasvualustaansa, tomaattihan kasvattaa maan alla olevaan runkoon uusia juuria. Nyt ne saavat juurtua rauhassa. Kiinnitin kaksinkertaiset hallaharsot vaijereihin, ne myös varjostavat tomaatteja päivällä, sillä en ole karaissut tomaatteja koskaan ennen kasvihuoneeseen siirtoa. 

Kuvassa edessä näkyy 'perunalaatikko', siinä kasvaa kolme perunaa. Ne saavat olla kasvihuoneessa, kunnes sää sallii ulos siirtämisen.



Kasvihuoneen päivälämpötila nousee aurinkoisella säällä varsin kesäiseksi, mutta öisin kurkut ja tomaatit tarvitsevat tiiviin ja vähintään kaksinkertaisen hallaharsoteltan suojakseen yöpakkasia vastaan. Teltan sisällä on termostaatilla ohjattu lämpöpuhallin. Lämmittimen anturi roikkuu kurkun lehtihangassa ja säädin nyt alkuun lämmittimen käynnistymään + 13 asteen kohdalla. 

On helpottavaa saada ikkunoille tilaa uusia purkkeja varten. 



Huikean hieno auringonpaiste on ollut ilonamme viime päivät ja lumi tuntuu sulavan ihan silmissä. Joka päivä esiin tulee uusia alueita lumen alta. Vielä eilen oli tällä kohdalla lunta ja tänään aamupäivällä paljastui sulaneen lumen alta uusia lumikelloja.



Puuhaa löytyy joka puolelta, mutta niin ihanaa on jälleen tuntea kevät ja nauttia kaikesta puuhastelusta. Iloa viikkoonne!



sunnuntai 17. huhtikuuta 2022

KOSKA KUKKII? -HAASTE

 

18.4.2021


Sain tämän haasteen Rikkaruohoelämää -blogista, kiitos Between. Haasteen käynnisti Hiidenkiven puutarhassa-blogin Minna.

Haaste on ihana ja innostaa paneutumaan kevätkukkijoiden tuomiin suloisiin näkymiin. Haaste on myös tavattoman vaikea, sillä nyt lumi peittää melkein kaiken puutarhassa. Onneksi pääsiäisen aikana on lämpimissä ja aurinkoisissa paikoissa lumiraja alkanut siirtyä ja tämä antaa toivoa kevään edistymisestä.

14.4.2021


Kärhökaaren kolmiopenkiin olen laittanut parin viime vuoden aikana sipulikukkia ja toivon niiden lisääntyvän tulevina vuosina. Koska alue on uusi, ei ole vertailutilastoja useamman vuoden osalta.



Nyt tilanne näyttää tältä eli lunta on noin puoli metriä poloisten krookusten päällä. Villi veikkaus kyseisten krookusten kukintaan: 30.4.2022.

29.4.2021
Tässä saman penkin tarhakylmänkukat aamupäivän auringossa juuri avautumassa. Veikkaan tämän vuoden osalta näkeväni ne kukkaan puhjenneina äitienpäivänä 8.5.2022.

13.5.2021



Edelleen saman alueen tarhakylmänkukat kukkassa kaukaasianpitkäpalkojen kanssa toukokuun puolessa välissä.

18.4.2021 piharingin krookukset




Piharingissä kasvavat krookukset ovat aina hieman hitaampia aloittamaan kukinnan, sillä tähän tulee aurauslumia päälle. 



Nyt piharingin päällä on yli puolen metrin lumikakku. Joten veikkaan näkeväni kyseiset krookukset 2.5.2022.

Valkotäpläimikkä 13.5.2021


17.5.2021 ’Varjolehdon’ yleisnäkymää




Tämä on tämän päivän tilanne. Huh, veikkaus on niin vaikeaa, mutta arvelen valkotäpläimikän kukkivan 22.5.2022.

Thalianarsissit 17.5.2021




Lumikellot 17.4.2022

Kirsikkakulmassa näyttää tänään tällaiselta eli minäkin voin esitellä ensimmäisen ryppään nuppuisia lumikelloja. Toisaalta keittiöpuutarha on vielä niin lumen alla, ettei lavakauluksia juurikaan näy. Edellisen kuvan Thalianarsissit kukkivat viime vuonna 17.5. ja veikkaan, että tänä vuonna kukinta osuu 25.5.2022.



Palataan haastetehtävästä tähän päivään. Viime yönä oli ainakin -6 astetta pakkasta, sen johdosta aamupäivällä lumi kantoi joka puolella ja sain siistittyä ne perenna-alueet, mitkä ovat tulleet esiin hankien keskeltä. Tuntuipa mukavalta 😊.

Olen pudonnut kärryiltä haasteen saaneiden suhteen, mutta suot ehkä anteeksi, jos tulet toistamiseen haastetuksi.

Haastan blogit: Tuplasti terapiaa ja Puutarhurin tytär


Haasteen säännöt:

Valitsemissasi kasveissa ei saa näkyä nuppuja veikkaushetkellä. Poikkeukseksi laskettakoon puuvartiset, joissa saa olla kukkasilmuiksi tunnistettavia osia. Valitsemasi kasvien kohdalla olisi hyvä olla vielä lunta/jäätä tai edes sen verran routaa, ettei kasvi olisi lähtenyt kasvuun. On nimittäin aivan eri asia veikata kukinnan alkua lähipäiville kuin viikkojen päähän ja tässä haasteessa nimenomaan tarkoitus on luoda pitkäkestoista jännitystä.

Kukinnan alkua saa vauhdittaa esim. lapioimalla lunta pois kukkapenkin päältä (sitähän me kaikki teemme jossain vaiheessa kevättä), mutta harsoviritelmät ynnä muut, joita et normaalisti tekisi, lasketaan dopingiksi.

Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta vuorostasi mukaan muutama kaveri. Olisi myös kiva, jos kävisit laittamassa Hiidenkiven puutarhassa -blogiin haasteen aloituspostaukseen kommentin osallistumisestasi. Raportoi myöhemmin keväällä, kuinka hyvin kukkakevään ennustaminen sinulta onnistui.



torstai 14. huhtikuuta 2022

PÄÄSIÄISTERVEISET KASVIHUONEESTA



Tänään on pilvinen sää, sitä vastoin eilen sain nauttia kerrassaan upeasta auringonpaisteesta pestessäni kasvihuonetta. Päätin tarttua puuhaan, vaikkei se ihan lempihommiini kuulukaan. Toisaalta puhtaaksi pesty kasvihuone on valmis ottamaan vastaan kasvit, sitten kun ne sinne uskaltaa viedä.



Viime vuonna pääsiäinen oli kahta viikkoa aikaisemmin ja kasvihuoneesta ulos katsoessa näkyi paljas maa, nyt sitä vastoin valkoiset lumihanget. Vein kasvihuoneeseen jouluhyasintit, joita olen hoivaillut maahan istuttamista varten, sekä kukkineet helmihyasintit. Tuovathan ne mukavan vihreää tunnelmaa ja ovat lähempänä tulevaa kohdetta eli puutarhaa.



Kuten ehkä huomaatte, vein tänään kasvihuoneeseen myös kolme sisällä esikasvatettua perunaa. Istutin ne laatikkoon (kuvan oikeassa reunassa) ja peittelin hallaharsolla. Tänään pilvisellä säällä kasvihuoneen päivälämpö on +12 astetta, harson alla on lämpimämpi. Yöksi peittelen perunat paremmin. Lämmitintä en käynnistä perunoita varten.



Perunat ehtivät kasvaa sisällä ikkunalaudalla noin 35 cm mittaan, joten niiden oli jo aika päästä suurempaan multatilaan. Teen esikasvatuksen perennaruukuissa, ne sopivat kätevästi johonkin koloseen ikkunalla. Edellisten vuosien kokemuksen perusteella perunan vihreä kasvusto tuuheutuu melko nopeasti suurempaan kasvuastiaan päästyään. Juuristo oli varsin hyvännäköinen. 



Toivottavasti saamme nauttia auringosta pääsiäisenä, auringolla on niin suuri vaikutus. Saa jopa kasvihuoneen pestyä 😀.

Oikein hyvää ja rentouttavaa pääsiäistä teille kaikille!



tiistai 12. huhtikuuta 2022

VIIDAKKOTUNNELMIA JA KASVAVA TOMAATTI


Siinä se on, ensimmäinen tomaatin raakile. Kun tätä pensastomaatti ’Vilmaa’ tutkii tarkemmin, löytyy muitakin pieniä raakileen alkuja. ’Vilma’ tekee punaisia kirsikkatomaatteja.



Puutarhahöperö on aina yhtä lapsellisen innostunut näistä ensimmäisistä raakileista. Kaikki pensastomaatit kasvavat jo suuremmissa ruukuissa ja niillä on varastolannoitteena kanankakkaa 2-3 ruokalusikallista. Näitä on helppo siirrellä kasvihuoneessa (kunhan sää sallii kasvihuoneeseen siirtämisen) ja ne pärjäävät hyvin siihen asti, kun osa päätyy omaan kasvihuoneeseen istutettavaksi ja osa jatkaa matkaansa lapsillemme.



Luumutomaatti ’Romello’ kukkii iloisesti, joten on jännittävää seurata, miten nopeasti nämä alkavat tehdä ensimmäisiä raakileita. Kieltämättä ’Romello’ on kasvutavaltaan hieman turhan leveä, se vaatii aika lailla tilaa. ’Vilma’ on huomattavasti kompaktimpi tapaus. Vilmaa on kasvamassa 8 kpl ja Romello luumutomaatteja on kasvamassa 7 kpl. Viime kesän kokemuksen mukaan molemmat maistuivat maukkailta. 

Yhä edelleen haen kasvatuslistalle aivan 'täydellistä' pensastomaattia sekä makunsa että kasvutapansa puolesta. Vinkkejä otetaan vastaan. Vilman siemenpussista on riittänyt kasvatettavaa jo kolmeksi kesäksi. Olen todennut, ettei kannata kylvää koko pussillista, vaan tarpeen mukaan, sillä tomaatin siemenet itävät hyvin vielä vanhoinakin.



Tässä yläkerran runkotomaatteja kasvivalojen loisteessa. Nämä alkavat kohta kaivata pituutensa puolesta kasvihuoneeseen, vaikka saavat kyllä pärjätä sisällä vielä viikon tai pari.



Tässä samat tomaatit vähän eri suunnasta katsottuna. Tosin kuva on kolmen päivän takaa, ja kasvua tapahtuu joka päivä. Valtaosa näistä 5.3. kylvetyistä tomaateista hipoo jo 70 cm mittaa.



Paprika ’Olly’ on kukkinut jo usealla kukalla. 



Tämä varhain kylvetty kasvihuonekurkku ’Deltastar’ tekee pieniä kurkun alkuja. Koska kyseessä on ihan villi kokeilu parin edellisen vuoden tapaan, aion antaa näiden raakileiden kasvaa ja seuraan tilannetta uteliaana. 

Huhtikuun 6. päivä kylvin partenokarppisista kasvihuonekurkuista ’Louisan’ (1 kpl), ’Cordoban’ (2 kpl) ja ’Maxin’ (3 kpl) ja kaikki itivät hyvin. 

Perennat

Helmikuussa kylvetyt perennat kasvavat jokainen laji omalla tyylillään.




Punahattu ’ Magnus’ on nyt tässä vaiheessa kasvua. 



Sarviorvokki ’Sorbet XP Pink Wing ’ taimet ovat alkaneet tuuheutua. 



Palloesikot kasvavat myös, mutta muutama pieni alku kitui pois. Onneksi näistä saa mukavan määrän taimia, jos nämä jäljelle jääneet jaksavat kasvaa siihen asti, että saan ne istutettua ulos.

Takana ristikkejä ja edessä huhtikuun kylvöinä tsinnioita



Tässä yksittäinen tarharistikin taimi 10x10x10 cm:n uusiokäytetyssä perennapurkissa



’Leichtlinii’ tarharistikin taimipotteja voi ylpeydellä esitellä. Nämä ovat suorastaan taimistolla myytävän kokoisia taimia  - vai mitä tuumitte?  Ja minulla on näitä yhteensä 33 purkkia.

Köynnökset

Aina elämän varrella oppii uusiin asioita. Tämän vuoden opetus on konkreettisesti, että tammikuun 10. päivä oli järkevää kylvää keijunmekot, mutta ei ollut järkevää kylvää kelloköynnöksiä.

Keijunmekot ovat hyvin hitaasta alusta huolimatta nyt ihan kohtuullisessa kasvuvauhdissa. Viime vuoden kokemuksen mukaan tästä eteenpäin alkaa tapahtua.



Olin epäileväinen kelloköynnösten siementen itämisestä, sen vuoksi laitoin ekan erän multaan jo tammikuussa. Kyseessä oli siis vanha siemenpussi. No, yllättäen tästä pussista iti reippaasti 12 kelloköynnöstä ja nyt niitä on kasvamassa yläkerrassa varsin tuuheina tapauksina ja voit uskoa, että niiden kärhöt ovat tarttumassa joka paikkaan. 




Kelloköynnökset siis voivat hyvin, mutta ’puutarhuri’ repii hieman hiuksiaan 😊. Näitä ei ihan pian saa istutettua tuonne hankien peittämään maahan.

Tämä aamu valkeni aurinkoisena, eikä onneksi ole pakkasta. Kun eilen kävin kasvihuoneessa, upposin polulla yli polven korkuisen lumihankeen joka askeleella.