tiistai 28. maaliskuuta 2023

TAIMIA, TAIMIA JA LISÄÄ SIEMENIÄ MULTAAN



Maaliskuu on kääntynyt ihan loppusuoralle, mutta eilen oli melkoinen lumipyry. Maahan on kertynyt 20-25 cm uutta lunta ja lisää on ennusteiden mukaan tulossa. Toivottavasti lumi ei jää pitkäksi aikaa. Yläkerran taimihuoneissa on sitä vastoin keväinen tunnelma. 



’Vilma’ pensastomaatit ovat tehneet nuppujen alut. Olin melkein varma niistä jo vaihtaessani näiden ruukkuja, mutta nyt ei ole enää epäilystäkään asiasta. Toki tästä kuluu vielä aikaa kukkien avautumiseen.






Myöhemmin eli 2.3. kylvämäni runkotomaatit ovat oikein reippaita, vaikka tietysti paljon pienempiä. 








Kasvihuonekurkkuja kasvatan ainakin kahdessa erässä. Tänä vuonna luovuin hyvin varhain kylvetyistä kurkuista, onhan niissä monta hankalaa vaihetta, kun ehtivät kasvaa miehen mittaan jo sisällä.

Ensimmäisen erän kasvihuonekurkkuja kylvin 6.3. eli kaksi Passandraa ja yhden Cordoban. Aikaisemman kokemukseni mukaan Passandra on aikainen, joten toivottavasti saan satoa kuitenkin melko varhain. Toinen kurkkuerä on kylvetty 24.3. Silloin laitoin multaan yhden ’Cordoban’ ja kaksi ’Maxin’ siementä. Nämä kaikki kurkut ovat partenokarppisia ja aikaisempina vuosina hyviksi todettuja. 

Myöhemmin ehtii hyvin paikata kurkun kylvöjä, jos tarvetta ilmenisi.

Paprikat ovat myös kehittämässä nuppuja, niin sitä pitää. 




Basilikaa kylvin sekä 3.3. että 9.3. ja taimet ovat sen vuoksi vielä pieniä. Lajeina ovat tavallinen maustebasilika, kanelibasilika ja Siam Queen. Pusseista on riittänyt siemenet jo ainakin kolmen vuoden kasvatuksiin ja nyt sain loput siemenet käytettyä.

Taimipöydän kuvat ovat pakosta vastavalokuvia, sillä en oikein pääse parempiin kuvausasemiin. Toisaalta minua miellyttää kuvista välittyvä valo, joten mennään näillä.



Täytyy esitellä myös tämä kokeilussa oleva 'Pepino' päärynämeloni. Näiden siemenet laitoin itämään 4.3.


Köynnökset



Kuten on tullut monesti todettua, keijunmekot ovat esikasvatuksen alussa hitaita. Nyt niiden tahti näyttäisi reipastuvan. 



Kelloköynnökset porskuttavat kasvuvimmalla eteenpäin ja tekevät kaiken aikaa lehtihangoista uusia versoja, vaikka en latvo niitä. Vaihdoin nyt loputkin taimet suurempiin ruukkuihin.

Tuoksuherneet kylvin vasta 26.3. Noudatin jälleen Cecilia Wingårdin ohjeita, toivon siementen itävät yhtä hyvin kuin näillä ohjeilla menetellen on ennen tapahtunut.


Perennat



Sarviorvokit näyttävät jo pieniltä orvokin taimilta.


Kesäkukat



En malttanut enää odottaa, vaan kylvin 24.3 ’Cazebo Red’ punakosmoksia ja ’Purple Prince’ tsinnioita esikasvatukseen. Näidenkin siemenpusseista olen ottanut siemeniä jo kolmen vuoden ajan. Ensimmäisen kerran kasvattaessani tein sen ’virheen’, että kylvin esikasvatukseen koko pussillisen ja sain noin 150 taimipurkkia ikkunan eteen, joten olen oppinut sen jälkeen olemaan maltillisempi kylvöjen määrässä. 

Nämä itivät nopeasti ja kunhan saa taimet koulittua, teen lisää kylvöjä, mikäli pöydillä riittää tilaa. 

Ulkona sataa hiljalleen lunta, sääennusteen mukaan iltapäivällä tulee vielä yli 6 cm:n lumikerros. Isäntä on lumenaurausreissulla. Neljän päivän päästä on huhtikuu, eiköhän nämäkin lumet kohta sula ja minäkin pääsisin etsimään kevään ensimmäisiä piippoja ulkoa.




lauantai 25. maaliskuuta 2023

ESITELTÄVÄNÄ TIIUN UUSI KIRJA




Tiiu blogista Puutarhahetki kysyi, haluaisinko esitellä juuri painosta tulleen uuden puutarhakirjan. Uskaltauduin tehtävään, onhan toki innostavaa saada käsiin aivan suoraan uunista tullut teos. Kirjan kustantaja on Readme.fi.

Kyseessä on Tiiu Kukkasjärven esikoisteos Omavaraistelua kaupunkipihalla. Kirja vastaa viime vuosina havaittuun lisääntyneeseen kiinnostukseen kasvattaa itse omaa satoa joko pienimuotoisesti parvekkeella, terassilla tai vähän laajemmin omalla pihalla. Olen huomannut, että omalla jälkikasvullamme on myös innostusta kasvattaa mahdollisuuksien mukaan edes jotain syötävää.



Kirjan saatesanat kutsuvat osuvasti kaikkia vasta-alkajiakin innostumaan hyötykasvien kasvattamisesta ja uusien taitojen oppimisesta. Tiiun hyvä pointti on näyttää lapsille, miten ruoka kasvaa ja laajemminkin koko perheen voimin harrastaa hyötyviljelyä, marjastusta ja sienestystä. Yhdessä tekeminen on lapsista hauskaa, tämän tietävät kaikki lasten kanssa puuhanneet. 

Oman lapsenlapseni kanssa olen nähnyt, miten innostunut hän oli jo viime kesänä 1,5 -vuotiaana poimimaan marjoja omassa kotipihassaan sekä täällä isovanhempien luona. Mummilla oli suorastaan kiire, kun Niklas paineli määrätietoisesti kasvihuoneeseen tomaatteja syömään. 

Vaikka ei voisi tilan tai ajan puolesta kasvattaa kovin paljon hyötykasveja, on kivaa kasvattaa edes jotain. Valinnanvaraa löytyy paljon, kuten tästä kirjasta käy ilmi.




Sisällysluettelo kertoo, että tässä uudessa kirjassa käsitellään todella monia omavaraisuuteen liittyviä aiheita läpileikkauksena. Sivuja kirjassa on 239 ja fontti on sen verran suurta, että huonommillakin silmillä näkee lukea. Kuvat ovat Tiiun tai Antti Kukkasjärven ottamia.

Käsiteltävät aiheet soljuvat aina hyötyviljelystä siementen keräämiseen, kylvämiseen ja kasvien lisäämiseen. 



Kirjan sisällöstä yli puolet käsittelee hyötykasvien kasvattamista niin sisällä, terassilla tai parvekkeella. Lavatarhan perustamiseen saa vinkkejä, samoin lavoissa tai kasvimaalla vieruskavereiksi sopivista kumppanuuskasveista. 

Aloitteleva puutarhuri löytää kirjasta helposti ja kätevästi tietoa, jotta pääsee kasvatuksissa alkuun. 




Nyt ajankohtaisesta taimien esikasvatuksesta on kirjassa myös oma lukunsa.




Yksivuotiset hyötykasvit on esitelty ja kerrottu kylvämisestä, hoidosta ja sadonkorjuusta. Hauskaa on, että mukaan on päässyt syötävät koristekasvit ja idea syötävästä kukkapenkistä.



 Lyhyesti käsitellään myös lannoitusta, kompostointia sekä sadeveden keräämistä.












Omavaraisuuden teemaan liittyen kirjassa on hieman käsitelty sadon säilöntää ja varastointia. Joitain reseptejäkin löytyy.




Omat sivunsa on myös ravinnoksi sopivilla luonnonkasveilla, villiyrteillä, luonnon marjoilla ja sienillä.




Kukkasjärvet harrastavat mehiläistarhausta, joten tätäkin aihetta on käsitelty oman kokemuksen kautta. Jotta aiheet eivät tähän jäisi, on kirjassa luku kotikanalasta ja aurinkosähkön mahdollisuudesta omavaraisuuden tukemisessa.

Tiiu kasvattaa omassa puutarhassaan kunnioitettavan määrän monia eri herkkuja kuten hänen blogissaan vierailleet ovat nähneet. Samoin tässä kirjassa on esitelty suuri määrä erilaisia hyötykasveja ja niiden kasvatusta.

Itse olen tehnyt jotkut asiat eri tavoin kuin kirjassa neuvotaan, mutta tästä vain näkee, että monin tein ja tavoin voi saada herkkuja pöytään. Tärkeää on uskaltaa kokeilla!



Lämpimät onnittelut Tiiulle uudesta kirjasta, hieno ponnistus! Uurastus on palkittu ja kirja on kaikkien saatavilla.

Kiitän Tiiua ja Readme.fi kustantamoa kirjan esittelykappaleesta. Innostakoon tämä teos monia uusia harrastajia kokeilemaan hyötykasvien kasvatusta ja kokeneemmat kotipuutarhurit varmasti löytävät joitain kivoja ideoita tai vinkkejä tästä kirjasta.



tiistai 21. maaliskuuta 2023

ESITTELYSSÄ GRANIITTIPENKKI




Huomasin, etten ole tehnyt Graniittipenkistä kasvilistaa, vaikka sen monia kasveja olen esitellyt eri vaiheissa kasvukautta. Nyt on koosteen aika keväästä syksyyn. Varaudu kuvamaratoniin ja jo aikaisemmin julkaistuihin kuviin.

Graniittipenkin tarina alkoi syksyllä 2019. Saimme hankittua toisille raakiksi jääneitä vanhoja graniittisia kivijalkakiviä yhteensä 24 000 kg (puutavarakuormain punnitsi auton vaakalla kivet). Suurimmat päätyivät tähän penkkiin.


Toukokuu



Ensimmäinen kuva on 14.5 ja samoin tämä järven suuntaan otettu. Perennat alkavat nousta maasta, tulppaanit samoin. Pitäisi muistaa laittaa tännekin pikkusipuleja, jotka kukkisivat jo ennen tulppaaneja.



Toukokuun loppupuolella avaa kukkansa rusotuomipihlaja, jonka yksi oksa näkyy kuvassa. Tulppaanit ovat auenneet, samoin sammalleimut ovat aloittamassa kukintaansa.


Kesäkuu



Tästä suunnasta katsottuna Graniittipenkki näkyy kuvan oikeassa reunassa. Näin kauempaa näkyy kukkiva rusotuomipihlaja kokonaan, puu on istutettu 2019 syksyllä. Kuvan näkymä on kesäkuun alusta.



Idästä länteen eli Ruusupuistosta Varjolehtoon päin otetussa kuvassa näkyy osa Graniittipenkistä. Tavoittelin toistoa valkoisena kukkivista pikkupuista ja tulppaaneista. Varjolehdon valkoiset tulppaanit näkyvät silmin katsottuna selvemmin kuin kuvassa.



10.6. tupastiarellat ovat avanneet pitsimyssynsä. Ostin alut ilman tarkempaa nimilappua Mustilan taimipäivillä 2019. Nämä ovat todella suloisia ja kukinta-aika on pitkä.



Tulppaanit ovat kukkineet jo toukokuun puolelta ja 10.6 osa alkaa hiljalleen hiipua pois. Tämän kuvan halusin laittaa keskellä nousevien 'Mystica' täpläpipojen vuoksi. Lehtiruusukkeet ovat alkuun pronssinvihreitä, niiden väri syvenee syksyä kohti mennessä viininpunaiseksi. 



10.6. sammalleimut ovat auenneet lähes kokonaan. Penkin etureunan matalat perennat muodostavat erisävyisiä mättäitä, vaikkeivat kaikki vielä kuki. Takana näkyy Ruusupuiston 'Aamurusko' purppuraomenapuu.



Tästä näkyy etualan Graniittipenkin takana jatkuva luumupenkki kivireunuksineen. Näiden kahden penkin väliin jää portti Ruusupuistoon.



20.6. lähikuva varjorikon hennoista kukista. Aivan ihana kasvi tämäkin.



22.6. Graniittipenkki hieman kauempaa. Edellisen kuvan varjorikot näkyvät vaaleapunaisena pilvenä vasemmalla.



Katse etelään eli järven suuntaan. Tässä näkyy mm. etualan sininen rönsyakankaali, matala 'Elke' verikurjenpolvi, hennon vaaleanpunainen neidonkurjenpolvi ja varjorikot. Varjorikkojen vasemmalla puolella on 'Twilight' haltiankukan tumma lehdistö.



Patjaharso on oikein suloinen maanpeittokasvi. Tämä on kukkinut kesäkuussa ja viihtyy hyvin kivikko- ja reunuskasvina läpäisevässä hiekkamultamaassa. 



Tästä kuvasta näkee, miten matala on varjorikon lehtiruusuke ja kuinka kukinnot nousevat pilveksi lehtiruusukkeiden yläpuolelle. Olen aina kukinnan jälkeen siirtänyt lehtiruusukkeita, jotta olen saanut varjorikkoa laajemmalle alueelle.


Heinäkuu



Ruusupuiston portissa kasvaa loistokärhö ’Omoshiro’, tämä aloittaa kukinnan heinäkuun alussa. Portin läpi voi nähdä tiarellojen lehdistön takana peittokurjenpolvi ’Biokovon’ vaaleanpunaiseen taittuvaa valkoista kukintaa. Keskellä valkoisena näkyy loistosalvia täydessä kukassa.



Tässä aikaisemmin mainittu Ruusupuiston portti. Graniittipenkin pääty näkyy edessä oikealla. Ruusupuistossa näkyy 7.7. täydessä kukassa ’Sävel’ tarhakurtturuusu.



Heinäkuussa kukkii pitkään täpläpipo ’Mystica’. Olen ylpeä, että sain nämä siemenestä kasvatettua. Alhaalla vasemmalla kukkii  peittokurjenpolvi ja takana valkoinen loistosalvia. Oikeassa reunassa näkyy punakärsämön pinkkiä kukintaa.



Tässä vähän eri kuvakulma. Neidonkurjenpolvet ja ’Elke’ verikurjenpolvet kukkivat pitkään. 



Vielä yleisnäkymää toisesta suunnasta heinäkuussa. Graniittipenkki on siis oikeassa reunassa.


Elokuu

Elokuussa eri kasvit ottavat kukintavuoron. Sydänpenkki näkyy muuten takana vasemmalla.



13.8. kukkii tarhapäivälilja ’Little Gipsy Ruby’. Itse asiassa tämä kukkii pitkään heinäkuusta lähes syksyyn saakka. Kukat ovat tummanroosanpunaiset ja keskustassa on keltaista. Kukkien sävy sopii todella hyvin mm. lähellä kasvaviin tummiin ’Twighlight’ haltiankukkiin. 



Valkoalpit illan hämyssä. Olen niin iloinen, että nämä ovat viihtyneet. Oikein suloinen perenna.



18.8. otetussa kuvassa näkyvät vaaleanpunaiset ’Magnus’ punahatut. Sain siirrettyä onnistuneesti muutaman siementaimen Sydänpenkistä.  Lisäksi kukassa siemenestä kasvattamani ’Green Twister’ punahatut.


Syyskuu



Kuva on otettu 1.9. Etualalla kukkivat matalat maksaruohot aloittivat kukinnan jo elokuussa. 



Tässä lähempää matalat maanpeitekasvit. Vasemmasta reunasta täytyy ensin mainita upea haltiankukka ’Twilight’ sen hennot vaaleat kukat ovat tässä jo kukkineet, mutta koristearvo on kauniissa lehdissä, jotka loistavat upeasti punaisina valon siivilöityessä niiden läpi. Seuraavana kukkii 'Lime Zinger' maksaruoho ja oikeassa reunassa 'Firecracker' maksaruoho. Maksaruohojen välissä on akankaalin kaunista lehdistöä osittain kivien päällä.



Graniittipenkin eteläpäädyssä on 'Herbstfreude' komeamaksaruohojen ryhmä ja reunuskasvina 'Lime Zinger' maksaruohoa. Näiden kanssa sopii kauniisti hopeinen ohotanmaruna ja aaprottimaruna. Kuva on otettu 16.9.2021.


Graniittipenkin kasviluettelo:

Puut

  • Kirsikaluumu Vetraz Prunus cerasifera
  • Kirsikkaluumu Podarok st. Petersburg
  • Kiinanluumun ja kirsikkaluumun risteytys Kubanskaja kometa
  • Rusotuomipihlaja Amelanchier lamarckii

Köynnös

  • Loistosalvia ’Omoshiro’ clematis

Perennat

  • Aaprottimaruna Artemisia abotanum
  • Haltiankukka ’Twilight’ heucherella
  • Isorikko Saxifraga hostii
  • Kaunopunahattu ’Magnus’ Echinacea purpurea
  • Kaunopunahattu ’Green Twister’ Echinacea purpurea
  • Komeamaksaruoho 'Herbstfreude'
  • Loistosalvia 'Sensation Deep Rose' Salvia nemorosa
  • Loistosalvia Schneehugel Salvia x sylvestris
  • Maksaruoho 'Lime Zinger' 
  • Maksaruoho 'Firecracker'
  • Neidonkurjenpolvi Geranium sanguineum var Striatum
  • Ohotanmaruna Artemisia schmidtiana
  • Patjaharso Gypsophila cerastioides
  • Peittokurjenpolvi ’Biokovo’ Geranium x cantabrigiense
  • Punakärsämö
  • Rönsyakankaali Ajuga reptans
  • Sammalleimu 'Mai' phlox subulata (vaaleanpunainen)
  • Sammalleimuja ilman lajinimeä
  • Tarhapäivänlilja ’Little Gipsy Ruby’ Hemerocallis
  • Tupastiarella Tiarella wherryi
  • Tähkätädyke 'Christa' Veronica spicata
  • Täpläpipo ’Mystica’ Penstemon digitalis
  • Valkoalpi Lysimachia clethroides
  • Varjorikko Saxifraga umbrosa
  • Verikurjenpolvi ’Elke’ Geranium sanguineum

Sipulikukat

  • Tulppaani Holland Beauty
  • Tulppaanilajitelma erilaisia
  • Ukkolaukka 'Purple Sensation'