maanantai 12. helmikuuta 2024

PUUTARHA

 



Suuri puutarha voidaan jakaa eri alueisiin. Nyt esiteltävänä on vanhan puutarhan alue, joka on ollut tilan puutarhana jo 1800-luvulla, todennäköisesti kauemminkin. Eri aikakausina puutarha on ollut ajalleen tyypillinen. Sodan jälkeen talon ja rannan välissä kasvatettiin oikeastaan vain hyötykasveja. 

Esittelen erikseen keittiöpuutarhan ja arboretumin, joka on kasvamassa puutarhan viereen.

 Vanhojen rakennusten muodostama pihapiiri

Oma erityinen alue on päärakennuksen pohjoispuoli. Lipputangon ympärillä piharingin keskellä on laaja istutusalue, joka toivottaa tervetulleeksi pihaan saapujat. Tämä istutusalue on perustettu syksyllä 2020. Lipputangon vasemmalla puolella kasvaa rusokirsikkapuu. Kartiovalkokuuset ja pesäkuuset ovat vihreitä ympäri vuoden. Keväällä kukinnan aloittavat sipulikukat, pionit ilahduttavat kesä-heinäkuun vaiheilla ja loppukesä on mm. hortensioiden ja kärhöjen aikaa.






Vanhin rakennus on vasemmalla osittain näkyvä punainen väentupa, mutta rakennusvuosi ei ole tiedossa. Berndt Godenhjelmin vuonna 1843 maalaamassa taulussa näkyvät sekä väentupa että sen vastapäätä sijaitseva aitta. Molemmat rakennukset on siis rakennettu ennen kyseistä vuotta.



Nykyisen päärakennuksen ensimmäinen kerros on todennäköisesti valmistunut vuonna 1866 ja yläkerran on rakennuttanut Arndt Honkanen vuosina 1930-31. 

Katse länteen keittiöpuutarhan suuntaan 



Talon länsipäädyn rinnettä on pengerretty vanhoilla navetan kivijalkakivillä maaston korkeuseron tasaamiseksi. 



Samanlaisia jykeviä graniittikiviä käytimme, kun perustimme uuden istutusalueen syksyllä 2021.  Alue sai nimekseen ”Helmikaari” ja sen kasvit on istutettu keväällä 2022. Kiville voi istahtaa ja seurata puutarhalle tärkeiden pölyttäjien ahkerointia ja kuunnella moninaisten lintujen konserttia.

Monet erilaiset sipulikukat tuovat kevään yhdessä tähtimagnolian kanssa, magnolian jälkeen kukkivat helmipensaat sammalleimujen ja muiden matalien perennojen kanssa. Pionit ilahduttavat juhannuksen vaiheilla ja jatkavat kukintaa heinäkuun puolelle. Loppukesä on ruusujen aikaa.



Ennen keittiöpuutarhaa on lisää erilaisia istutuksia. Tavoittelen kukintaa keväästä syksyyn ja pyrin valitsemaan pölyttäjille mieleisiä kukkia. Havut tuovat suojaa pikkulinnuille ja ilahduttavat lehdettömänä aikana. 



Vanhan aitan pääty suojaa pohjoistuulilta. Arvostan rosoisia graniittkiviä kovasti, nyt ne saavat palvella katseenvangitsijoina kukkien kanssa.

Huvimajan ympäristö



Huvimajaa ja sen edustalla olevaa patiota kiertää laaja istutusalue perennoineen. Kuvan oikean  reunan istutukset rajaavat keittiöpuutarhan puutarhasta.



Kärhöt kiipeilevät isännän tekemiä köynnöstukia pitkin huvimajan edustalla. Olen halunnut luoda puutarhaan laajoja istutusalueita siten, että silmä löytää nurmikaistaleiden takaa aina uuden ja jälleen uuden alueen kukkineen.



Kuva on otettu huvimajan vieressä kasvavan purppuraomenapuu 'Royaltyn' oksien alla. Kauempana edessä näkyy talon eteläseinustan suuri pionipenkki. Pionien seurana kasvaa mm. kurjenpolvia ja loistosalvioita.

Puolivarjon ja varjon alue



Rantaa kohti käveltäessä suuren terijoensalavan vierestä löytyy sopiva alue perennoille, jotka eivät viihdy paahteessa tai voimakkaassa auringossa. Kutsun aluetta "Varjolehdoksi".

Pitkään on ollut tavoitteena istuttaa terijoensalavan alle uusi perenna-alue, katsotaan milloin se toteutuu.




Keväällä ja alkukesällä Varjolehdon perennoissa on monta suloista kukkijaa.



Heinä-elokuussa siellä kukkivat pallohortensiat. Varjolehdon alue on perustettu suurimmaksi osaksi vuonna 2020, mutta aloitin puuhan jo 2018.

Ranta



Järvinäkymän säästäminen on ollut yksi istutusten suunnittelua ohjannut asia. Kun kitken tai teen muita hoitotöitä, nostan usein  katseeni kohti järveä ja nautin näkymästä. Rantasauna on ahkerassa käytössä ja on nautinto uida päivän töiden jälkeen. 

Luumupenkki ja graniittipenkki 


Luumupuiden kohopenkki näkyy osittain kuvan vasemmassa reunassa. Se on perustettu noin vuonna 2000. Graniittipenkki sen jatkoksi on tehty syksyllä 2019. Näiden välissä on köynnösportti ”Ruusupuiston” alueelle.



Graniittipenkin luota katsottuna elokuinen näkymä huvimajan suuntaan.



Tällä alueella oli aikoinaan yksittäisiä marjapensaita ja kasvimaa. Keväällä 2020 ryhdyin  muutostöihin. Nykyisin alkukesällä kukkivat erilaiset pienet puut ja niiden jälkeen syreenit sekä pensasruusut. Tämä puutarhan itäreuna sai lempinimekseen "Ruusupuisto".



'Sointu' on yksi alueella kasvavista pensasruusuista. Köynnöskaaressa kiipeilevät kärhöt.

Talon itäpääty



Päärakennuksen itäpäädyn itseoikeutettuna valtiaana on yli 200 vuotta vanha tammi. Oikealla lähempänä näkyvän puun runko kuuluu yli 40 vuotta vanhalle tammelle. Talon seinustalla kasvaa upea vanha jasmike, joka kukkii runsaasti joka vuosi.

Olet lämpimästi tervetullut seuraamaan puutarhan tapahtumia kasvukauden aikana sekä puutarhanäkymien muuttumista kesän kuluessa ja eri vuosina! 



24 kommenttia:

  1. Aivan mahtava pihapiiri! 💚

    VastaaPoista
  2. Ihana kierros. Satumaisen kaunista! Kun rakennukset ja puutarha muodostavat harmonisen, hoidetun kokonaisuuden, silmä lepää. Lisäksi puutarha kehittyy koko ajan, sitä on mukava seurata täällä blogissa.
    Kiva nähdä myös tuo tammien alue, niitä kun ei niin usein ole näkynyt, kun juuri siinä ei ole kukkapenkkejä. Ymmärrettävästi otat enemmän kuvia kukkapenkeistä, joita kehität ja tarkkailet jatkuvasti, tuollaisia "pysyviä" elementtejä ei niin tule kuvattua, vaikka niitä ihasteleekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila, olen iloinen palautteestasi. On niin totta, että kuvia tulee otettua liian harvoin muutamilta alueilta, syynkin arvasit. Tammien alue on minulle tärkeä ja nautin vanhojen puiden tuomasta tunnelmasta. Muutenkin yhä edelleen huomaan ottavani liian vähän kuvia.

      Poista
  3. Ihailen erityisesti juuri tuota etupihaa ja vanhaa /vanhoja rakennuksia. Erittäin kaunis näkymä ja ympyrä henkii jotenkin mennyttä aikaa. Eikös talojen pihalla ollutkin ennen vanhaan suuri ympyrä, jota kierrettiin? Olet toteuttanut sen taidolla.
    Graniittikivet olivat varmaankin ensimmäinen, joka kiinnitti huomioni puutarhassasi ja heti sen perään kasvit. Mukavaa että kiinnität huomiota kasvivalinnoissa pölyttäjiä miellyttäviin lajeihin, se on tärkeää. On teillä upea pihapiiri ja vielä järven rannalla. Saat olla ylpeä itsestäsi, kun olet luonut noin kauniin puutarhan ja kunnioittanut vanhaa, olemassa olevaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhat rakennukset vaativat työtä, mutta niillä on niin paljon tarinoita kerrottavana menneiltä aikakausilta. Ennen nuo pihaa kiertävät ympyrät olivat yleisiä, tämä meidän on tainnut olla jo hevosten aikaan olemassa? Kiitos ja kumarrus kauniista sanoistasi :).

      Poista
  4. Ja Hyvää Ystävänpäivää sinulle :)

    VastaaPoista
  5. Voi mahdoton, millaista silmänruokaa on kiertää puutarhaasi katsomassa. Pidän siitä, että olet jättänyt rannan avoimeksi. Se on kaunis itsessään. Istutusalueiden graniittireunukset ovat myös upeita ja takaavat kunnon multatilan istutuksille. Niissä on monen monta kivaa levähdyspaikkaa, eikä puutarhaan siten tarvitse erikseen istuinryhmiä sijoittaa.
    Hyvää Ystävänpäivää sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos! Greniittireunukset sopivat istumiseen ja istuessa on mukava hoidella reunalle rönsyäviä kasveja. Jos vain kivijalkakiviä löytyisi lisää, niin ottaisin heti :).
      Kiitos ja hyvää ystävänpäivää myös sinulle!

      Poista
  6. Ihanat kuvat.
    Hyvää ystävänpäivän iltaa sinulle.

    VastaaPoista
  7. Teillä on niiiin ihana puutarha! ♥ Tosi kiva oli katsella puutarhaa uusista näkökulmista. Järvinäkymä tosin oli tuttu, mutta ah niin ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Pauliina, olet kannustava :). Olen samaa mieltä järvinäkymästä.

      Poista
  8. On kyllä niin upea pihapiiri teillä😍 Nuo graniittireunukset on mahtavat, niitä minullakin on jonkin verran.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna ystävällisestä kommentistasi. Graniittikivet ovat tosiaan mahtavia, huokaisin niitä heti lisää, jos jostain saisi.

      Poista
  9. Ihana kierros kauniissa puutarhassa. Olet onnistunut hyvin istutusten ja nurmialueiden suhteissa ja juuri tuossa, että puutarhassa kierrellessä näkyviin ilmestyy aina uusi kukkapenkki, joka houkuttaa jatkamaan matkaa eteenpäin. Graniittikivet ovat tietenkin myös aina yhtä upeita ja tarjoavat hyvin istumispaikkoja. Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna. Vielä voisi lisätä istutuksia, katsotaan, mitä kaikkea taas tämän kauden aikana ehtii. Oikein hyvää viikonloppua!

      Poista
  10. Kivipellon Saila2/17/2024

    Onpa sinulla upea piha, avaruutta ja kauneutta! Ihanat nuo isot kivipaadet, niistä tykkään erityisen paljon sekä avarasta rannasta myös sekä noista upeista kärhöistä! Hyvin kaunis piha!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Saila, kommenttisi on kannustava ja saa jatkamaan työtä puutarhan parhaaksi. Paljon on tehtävää vielä, kuten sinäkin tiedät suuren pihapiirin haltijana.

      Poista
  11. Tuo rannan jättäminen avoimeksi on hieno asia, se antaa mahtavan taustan puutarhalle. Ja sekin on hauska, ettei ranta näy heti, se on myös piilossa avoimuuden vastapainoksi. Upea puutarha, sen voi sanoa kun on nähnyt livenäkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja rohkaisustasi. Annan sille suuren arvon, koska sinulla on itselläsi aivan mahtava puutarha :).

      Poista
  12. Olen samaa mieltä noista tammista . Meitä ennen ja myös jälkeemme jää .
    Kraniittikivet on myös todella upeita kuten niiden sisäinen istutus alueet .
    Mielenkiinnolla odotan tämän vuoden istutuksiasi .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauska kuulla, että odotat tämän vuoden tapahtumia :). Minäkin olen innokas näkemään, mitä vuosi tuo tullessaan.

      Poista