torstai 24. maaliskuuta 2022

NUPUT NÄKYVÄT



Ei voi kun todeta, että kevään auringolla on taimien kasvulle suotuisa vaikutus. Luultavasti myös suurempi ruukku sekä kylvö- ja taimimullan lisäys on vauhdittanut kasvua? Olisi pitänyt jättää yksi taimi entiseen ruukkuunsa, jotta olisi voinut seurata, onko ruukun koolla mitään todellista vaikutusta, vai kuvittelenko omiani.




En voi olla laittamatta näitä kuvia pensastomaattien pikkuisista nupuista tänne puutarhapäiväkirjaani. Näitä pitää käydä ihmettelemässä ja ihastelemassa muutama kerta päivässä, koska minulla ei vielä ulkona löydy oikein mitään seurattavaa.



Pensastomaatit ’Vilma’ ja ’Romello’ eroavat kasvutavaltaan selvästi. Kaksi ’Vilmaa’ on pyöreissä purkeissaan etuvasemmalla ja ’Romellon’ taimia näkyy samanlaisissa ruukuissa oikealla. ’Romello’ on luumutomaatti. 

23.3.2022




Paprikan siemenet laitoin multaan 10. päivä tammikuuta. Yksi nuppu näkyy selvemmin, mutta osa nupuista on piilossa lehtien suojassa. 

Onneksi ei ole ollut haittaa tuholaisista ja taimet ovat saaneet kasvaa siltä osin rauhassa.

Hyvää loppuviikkoa teille kaikille näiden nupputerveisten myötä.



sunnuntai 20. maaliskuuta 2022

KOKEMUKSIA OKSASILPPURISTA




Kyselin viime vuonna neuvoja osasilppurin valintaan ja kiitän vielä kerran kaikkia teitä, jotka kerroitte omista oksasilppureistanne ja kokemuksista niiden käytössä. Vastauksista oli paljon hyötyä ja sain sähköpostiinkin hyvin havainnollisia tietoja. 



Meillä tulee puutarhasta ja peltojen laidoilta paljon silputtavaa materiaalia ja etsin oksasilppuria, joka kykenisi murskaamaan myös halkaisijaltaan hieman kookkaamman oksan. Tässä kasassa on mm. kaadetun vaahteran latvus.

Päädyimme hankkimaan Bosch 25 TC oksasilppurin. Tämä on murskaava silppuri ja mainosten mukaan sillä on suuri läpäisykapasiteetti. Ja kita pärjää jopa 45 mm:n paksuille oksille, tämä oli meille tärkeä valintaperuste.



Turbine-Cut -järjestelmän luvataan työstävän sekä pehmeän materiaalin että kovan puun jumiutumatta. Tämä lupaus piti aika hyvin paikkansa, kerran taisimme laittaa vähän liian järeää tavaraa sisään, mutta asia oli helppo korjata ilman, että olisi pitänyt ryhtyä hajoittamaan konetta osiin.



Automaattinen sisäänveto oli myös mieleinen ominaisuus. Yllä olevassa videossa näkee aika hyvin, miten tämä asia toimii.


Kokoojasäiliöön mahtuu 53 litraa tavaraa ja säiliö täyttyy kyllä aika nopeaan tahtiin, mutta toisaalta helppo se on tyhjentää.



Minusta on mukava, että seassa on murskattuja lehtiä. Tästä tulee tosi hyvää herkkua puutarhaan.



Siitä puu sisään ....



.... ja hyvää tavaraa ulos. Tyhjensin säiliön suoraan peräkärryyn. Siitä oli helppo mönkijän kanssa kuskata tavaraa suoraan kohteeseen. Tämä kuorma päätyi pikkuiseen arboretumiini. Sinne tarvitsen maanparannukseksi kompostoituvaa materiaalia peräkärryllisen poikineen.



Savisen maan sekaan ja pintaan lapioituna tulee oksalehtisilpusta ajan kanssa hyvää multaa, kunhan madot pääsevät töihin.

Tämä ei ollut maksettu mainos, mutta jos tästä jutusta on hyötyä jollekin oksasilppurin hankintaa miettivälle, niin kerroin oman kokemukseni. En ole perehtynyt muihin merkkeihin, mutta yksi toimiva riittää. Kunhan lumet sulavat niin pääsee taas näihinkin puuhiin.



keskiviikko 16. maaliskuuta 2022

TAIMET SUUREMPIIN RUUKKUIHIN

 



Kevätaurinko paistaa häikäisevän kirkkaasti. Paprikan taimet ovat kasvaneet, samoin on laita muiden helmikuun alussa kylvettyjen vihannesten kanssa. Aikaisempien vuosien kokemuksesta vakuuttuneena vaihdoin taimet suurempiin ruukkuihin. 




Minulla on taas kahden kasvihuonekurkun osalta kokeiluna ajoissa aloitettu kasvatus. Partenokarppiset kasvihuonekurkut 'Max' ja 'Deltastar' pääsivät suuriin ruukkuihin. Näihin suurempiin ruukkuihin tulee riittävästi painoa, jotta ruukut pysyvät pystyssä pitkän tukikepin kanssa. Nämä kaksi kurkkua ehtivät kasvaa korkeutta vielä hurjasti ennen kasvihuoneeseen muuttoa. Seuraavat kurkun taimet aion kylvää vasta huhtikuussa. 

Blogiani seuranneet tietävät, että olen harrastanut omia kokeilujani kurkkujen kasvatuksessa jo kahtena edellisenä vuonna ja olen näistä kokeiluista paljastanut haasteet ja hyödyt. Sisällä aloitettu pitkä esikasvatus ei ole kovinkaan suositeltavaa, ellei ole siihen sopivia tiloja ja lämmitettävää kasvihuonetta, mihin taimet saa kannettua huhtikuun loppupuolella. Lisäksi puuha vaatii seikkailuhenkeä, huumorintajua ja assistentin kurkun siirtämiseen sisältä kasvihuoneeseen. Istutus on myös oma projektinsa, sillä kasvi on tässä vaiheessa miehenmittainen ja katkeaa herkästi. Vaivan palkaksi pääsee syömään omavaraisesti kurkkuja jo toukokuun puolesta välistä alkaen.


Ennen uuteen purkkiin istutusta sidoin kurkun juuripaakun 'kuin lahjapakettiin',  tämä varmistaa osaltaan tukinarun pysymisen paikoillaan. Lisäksi laitoin näihin ruukkuihin varastolannoitukseksi kanankakkarakeita yhteen kohtaan. Sen jälkeen lisäsin vielä multaa sopivasti istutuksen loppuun saattamiseksi. Olen ollut tyytyväinen Biolanin kylvö- ja taimimultaan, joka on höystetty mykorritsalla, hyötymikrobeilla ja sammalella.





Tässä kasvihuonekurkku on tyytyväisenä uudessa purkissaan. Vaihdan vielä myöhemmin tähän tukevamman tukikepin, nyt kurkku pärjää näin.



Varmasti 2.2. kylvettyjä pensastomaatin taimia olisi voinut vielä kasvattaa näissä perennapurkeissakin, mutta uskon, että kasvien hyvinvointi lisääntyy, kun ne saavat laajentaa juuristoaan lisämultaan. Viikossa 'Romello' luumutomaatti on levittänyt lehtiään melkoisesti.



Pensastomaatti 'Vilma' on jo tehnyt pikkuruiset nuput, tosin tässä vähän härärässä kuvassa ne eivät näy. Pensastomaatit joutuvat kasvihuoneeseen päästyään huhti-toukokuun vaihteessa odottelemaan omaa paikkaansa joko itselle istutettuna tai sitten läheisille annettuna, myös sen vuoksi on hyvä laittaa ne nyt suurempiin purkkeihin.



Vertailun vuoksi tässä näkyy osa 2.3. kylvetyistä runkotomaateista. Tomaatti on kiitollinen kasvatettava, koska se kasvaa mukavan reippaasti. Pensastomaattien ja näiden runkotomaattien kylvöjen väliä oli tasan 4 viikkoa.

2.3. kylvetty punainen kirsikkatomaatti 'Gardener's delight'








Maustebasilikan ja kanelibasilikan taimia on kasvamassa etualalla purkeissa, nämä eivät vielä riitä alkuunkaan vaan lisäkylvöt ovat tarpeen.





Palataan vielä pensastomaatteihin. Keittiössä on näinä aikoina varsin multaisat meiningit. Tomaatit pääsevät nyt purkkeihin, jotka ovat tulleet pensaiden oston myötä. Säästän taimipurkit ja käytän ne uudelleen huolellisen pesun jälkeen.



En kertakaikkiaan onnistunut tarkentamaan nuppuihin, mutta 'Vilman' nukkapinta näkyy hauskasti.



Koska kelloköynnökset kasvavat hurjaa vauhtia ja nämä vihannesten suuremmat ruukut vaativat lisätilaa ikkunoilta, oli taas aika hakea ulkovarastosta vanha pöytä salin toisen ikkunan eteen. Onneksi päivä pitenee kaiken aikaa ja sunnuntaina on kevätpäiväntasaus. Auringon paistaessa saliin tulvii valoa niin paljon, että kuvaaminen on hankalaa.

Ajatella, kohta ollaan jo maaliskuun puolivälissä! 



keskiviikko 9. maaliskuuta 2022

PERENNAN TAIMET

 Mitä kuuluu tämän kevään perennan siementen kylvöille? 


Tarharistikki ’Leichtlinii’ Aubrieta cultorum siemenet itivät todella hienosti ja koulin taimet 9.2. pestyihin perennapurkkeihin pieninä tuppaina. Puuha kesti pitkään, sillä piskuisten taimien käsittely vaati tarkkuutta. Ihmeen hyvin taimien kasvu jatkui koulimisen jälkeen.



Nyt minulla on yläkerran ikkunoiden edessä kasvamassa 33 perennapurkkia tarharistikiä. Mahtavaa! Näille on helppo löytää paikat, sillä maanpeiteperennoja tarvitsen moneen perennapenkkiin.







En ole ennen kasvattanut orvokin taimia. Sarviorvokki ’Sorbet XP Pink Wing’ taimet sain myös koulittua omiin purkkeihinsa 9.2. Nyt vain odotellaan kiinnostuneena, miten taimet kasvavat ja vahvistuvat.




Palloesikon taimet olivat mullan pintaan päästyään vielä ristikin taimia pienempiä. Niitä tuskin erotti. Kylvös oli liian tiivis yhdessä yllä olevan kuvan purkissa, joten 25.2. vietin hartiat krampissa päivän koulimalla pikkutaimet tasaisin välimatkoin kahteen samanlaiseen astiaan. 




Nyt ne saavat kasvaa ja vahvistua näin. Tarpeen vaatiessa koulin niistä myöhemmin keväällä harvennellen osan omiin purkkeihinsa. Mutta olen ihastunut, sillä tässä on ainakin 90 kpl palloesikkoja. 

Nämä 51x18 cm vahvat taimikasvatusastiat ovat toimineet näppärästi jo monta vuotta ja niistä on iloa vielä niin kauan kuin pystyn taimia kasvattamaan. Nämä pysyvät kokonsa puolesta hyvin myös ikkunalaudalla. 




Tältä näyttää palloesikon taimi 5 viikkoa kylvöstä. Värit ovat vielä yllätys, sillä siemenpussin mukaan tässä olisi lilan, sinisen ja valkoisen sävyjä.



’Magnus’ punahatun taimia on kasvamassa 13 kpl, ne sain koulittua 14.2.



Otsikon vierestä vielä kuva yksivuotisten kelloköynnösten tilanteesta tässä vaiheessa. Tässä on yksi taimi.




Osan kelloköynnöksistä vein jo alakertaan salin ikkunalle. Nämä ovat vielä yläkerrassa, mutta kohta tarvitsen näiden viemän tilan tomaatin ja basilikan taimille.



Pieni vertailu eri köynnösten kasvutahdista. Tässä on samana päivänä kelloköynnöksen kanssa kylvetty keijunmekko 😊. Ei ole kovin suuri vielä. 

Palataan perennoihin. Seuraavat perennat kylvän ulos purkkeihin, jos vain saan sen aikaiseksi. Minusta tuntuu aina ulkotöihin pääsyn jälkeen, että en millään ehdi (hmnn ...laiskuus) hoitaa ja huolehtia kaikista pikkupurkeista. Tähänkin pitää ihan perehtyä uudella tarmolla. Ikkunoilla kasvatetut taimet ovat sen verran kookkaita toukokuussa, että saan ne karaisun jälkeen istutettua paikoilleen penkkeihin ilman pelkoa, että haraan taimet nurin kitkemisen yhteydessä. 


Kelloköynnöksen kasvuvoima on hämmästyttävä


Eilisen lumipyryn jälkeen tänään paistaa jälleen aurinko. Nyt on aika lähteä koirakaverin kanssa jälleen lenkille päätä tuulettamaan ja lataamaan aurinkoenergiaa - sitä kyllä tarvitaan!



maanantai 7. maaliskuuta 2022

VIHANNESTEN TAIMET

 

Pensastomaatit ovat hyvässä kasvussa. 

Ensimmäiset rungolliset tomaatit kylvin 2.3, joten ne ovat vasta nousseet kurkistamaan mullan pinnalle. 




Luumutomaatti F1 'Romellon' simenet on kylvetty 2.2. ja taimet ovat kasvaneet 4,5 viikossa tähän vaiheeseen. Tällä tomaatilla on pensasmainen kasvutapa, mutta tukea se tarvitsee. Vaihtoehtoisesti luvataan, että sitä voi kasvattaa riippuvana. Viime kesänä tuin rönsyäviä versoja kasvihuoneen kattoon kiinnitetyillä naruilla. Jo pienenä taimena 'Romello' levittää versoja leveästi.



Samana päivänä kylvetyt 'Vilma' pensastomaatit ovat aivan erinäköisiä.



Tomaatit ovat niin hauskan "karvaisia". Jotenkin hellyttäviä olemukseltaan. Näistä pensastomaateista toivon saavani aikaista satoa.



Taimet ovat saaneet varovaisesti lannoitetta. Valo ja sopiva viileys on saanut taimet kasvamaan tanakoiksi.













Pikkuinen tomaattiarmeija



Paprika 'Ollyn' taimia on lopulta kasvamassa 3 kpl. Niillä pärjään, sillä aikaisempien vuosien kokemuksella tämä on ollut satoisa paprika.

'Olly' paprika








Parin viime vuoden tapaan laitoin kaksi kasvihuonekurkun siementä multaan jo 10.2. Nyt 'Max' ja 'Deltastar' ovat tämännäköisiä. Ajattelin taas porrastaa kurkkujen kylvöä siten, että teen kylvöt kolmena eri ajankohtana. Pyrkimys on omavaraisuuteen, onhan minulla täällä tilaa ja huoneissa korkeutta.

Naapurivaltion päämiehen pöyristyttävät edesottamukset ja Ukrainan kansan kärsimys täyttävät usein ajatukset, mutta olen silti päättänyt, että on pakko kiinnittyä arjen askareisiin. Kasvun ihme on tavallaan lohduttavaa tässäkin tilanteessa.