torstai 29. kesäkuuta 2023

LISÄÄ PIONEJA

 



Mainitsin jo aikaisemmin tämän puolikerrotun kiinanpionin, jonka keskustaa koristaa vaniljainen hörsö. 'Niemcewicz' kiinanpionista on tullut yksi suosikkini, sillä tämän hyvin tumma aniliininpuna on sävyltään tosi kaunis. Tässä kuvassa sävy on aidoimmillaan. 'Niemcewicz' tekee paljon sivukukintoja ja sillä on vahvat varret. Kukkii pitkään ja runsaasti, mutta minulla nämä ovat sen verran uusia istutuksia, että odotan vielä puskien kasvamista.



Tässä pionipenkin pioneja: edessä auringon paisteessa 'Niemcewicz', keskellä vaaleanpunainen 'Wladyslawa' ja takana valkoinen 'Festiva Maxima'.



On kiva, että huvimajan kulmalla olevat pionit saavat toistoa takana näkyvässä pionipenkissä. Myös tässä näkyy 'Niemcewicz'. Enkeliperhoangervo on kukkinut jo aika pitkään, samoin sininen mirrinminttu.



Piharingissä on auennut monta uutta pionin kukkaa edellisen jutun jälkeen. Edessä itoh-hybrid 'Cora Louise' ja takana kiinanpioni 'Do Tell'. Nämä sopivat hyvin vierekkäin.



'Do Tell' on myös yksi suosikkini.

Avautuva 'Sea Shell' piharingissä. Tämän istutin juurakkona vasta syksyllä 2022, joten emme ole ehtineet vielä kovin hyvin tutustua. 



Edellä 'Sea Shell' ja takana 'Do Tell'.



Tässä vielä uudelleen itoh-hybrid 'Julia Rose' piharingissä. Kukkia on auennut paljon lisää.



Edessä 'Julia Rose' ja kauempana takana 'Do Tell'. 



Illan hämyssä Helmikaaren itoh-hybrid 'First Arrival'. Takana oikealla näkyy pari 'Gene Wild' pionin auennutta kukkaa.

Huvimajan istutusalueiden pitkällä reunalla kukkii ensimmäistä kertaa 'Koningin Wilhelmiina'.

Tässä avautuva kiinanpioni 'Gene Wild'.



Ja täysin auki kukkivina 'Gene Wild' kiinanpionit. Pionin kodin sivuilla mainitaan, että kukat kukkivat pitkään ja pysyvät kauniisti pystyssä vahvojen varsien päässä. Laitoin tälle kuitenkin vähän tukea, koska puskat on istutettu vasta vuosi sitten.



Edessä valkoinen 'Mother's Choice' ja oikealla korkeampana 'Gene Wild'.



Huvimajassa istuskelimme iltaa ja sieltä näkymä kohti helmikaaren pioneja, välissä lehtoängelmät ja aivan edessä huvimajan vieressä tarhakurjenpolvien ryhmä.



Huvimajan vieressä nupussa valkoinen 'Jan van Leeuwen', takana kiinanpioni 'Cora Stubbs'. Yksi tummempi kukka enkeliperhoangervon vieressä kuuluu 'Niemcewicz'  pionille. Tästä kuvasta saa aika hyvin käsityksen 'Niemcewiczin' tummasta sävystä. 



Oikealla edessä kohta aukeaa kiinanpioni  'Jan van Leeuwen', korkeampi vaaleanpunainen on 'Gene Wild'. Ihan kaukana takana näkyvät Helmikaaren pionit. Silmällä nämä näkee huomattavasti paremmin.



Sama alue eri suunnasta. Nyt enkeliperhoagervot kukkivat ihanasti. Olen iloinen, että vasta viime kesänä kesäkuussa loppupuolella istutetut pionit kukkivat edes tämän verran, tulevina vuosina odotan runsastuvaa kukintaa..

Keskiviikkona iltapäivän ukkoskuuro toi vettä 7,5 mm. Tämä oli taas suuri helpotus. Kaikki virkistävä sade on tarpeen pitkän kuivuuden jälkeen. Nyt on lähdettävä kitkemään. Kummasti sade virkistää myös muuta kuin istutettua kasvustoa.



keskiviikko 28. kesäkuuta 2023

KEITTIÖPUUTARHAN SATOA




Omat itsekasvatetut tomaatit riittivät kaikkiin juhannusviikonlopun salaatteihin ym. herkutteluun. Aamuisin kasvihuoneeseen mennessä on otettava kulho mukaan tomaatteja varten. Blumat kastelujärjestelmä on toiminut erinomaisesti tänä vuonna, kun en ole tehnyt 'uusia säätöjä' asennuksen jälkeen. 

Myöhemmin eli 2.3 kylvetyt runkotomaatit ovat kasvaneet korkeiksi ja olen päässyt maistamaan ensimmäisiä kypsiä tomaatteja. 



On kiinnostavaa maistella eri tomaattilajien makuja.



Löytyy punaisia, keltaisia ja oransseja tomaatteja. Tänään voidaan taas lapsenlapsen kanssa arvioida, mikä olisi suosikki.



Pepino päärynämeloni on suuri arvoitus. Istutin taimen kuolleen viiniköynnöksen paikalle ja puska on kasvanut niin reheväksi, että mietityttää sen oikeat hoitotoimenpiteet. Pitäisikö kasvustoa jo karsia eli auttaisiko se sadon tuotantoon? Kukkia on ollut jo jonkun aikaa, mutta tämä on itselleni täysin uusi kasvatettava eli jos sinulla on kokemusta Pepinosta, niin kuulisin mielelläni hoito-ohjeita. 



Kasvihuonekurkut ovat aikaisempien vuosien tapaan niin tuotteliaita, että saan joka päivä poimia kypsiä kurkkuja 3-5 mukaani keittiöön. 



Ajattelin juhannusruokia tehdessäni, että on kätevää hakea omasta keittiöpuutarhasta tillit, basilikat ja muut tarpeet. Keltasipulit ja punasipulit ovat jo hyvän kokoisia syötäväksi.

Esikasvatetut perunat olemme syöneet lähes kaikki, vielä on 4 perunaa kasvihuoneen viereisessä laatikossa odottamassa syöntiä ennen perinteisen perunamaan satoa.


Herneet kukkivat (kuvan oikeassa kulmassa), myös edessä oleva kesäkurpitsa on aloittanut ensimmäisen hedelmän kasvattamisen. Itse asiassa toisen, sillä otin kuva kaksi päivää sitten..



Keittiöpuutarhaa somistavat tuoksuherneet ovat avaamassa nuppujaan. Tämäkin kuva on kaksi päivää vanha eli kukkia on auki jo enemmän.



Kosmoskukat ehtivät ennen tsinnioita. Tsinniat eivät tykänneet kylmästä jaksosta hallaharson alla ja juroivat kasvuaan. 

Eilen tuli yhtenä romahduksena vettä 5,4 mm. Mutta vielä toistaiseksi pionit ovat pystyssä. Saa nähdä toteutuuko tälle päivälle ukkoskuuro. 


lauantai 24. kesäkuuta 2023

ENSIMMÄISET PIONIT




Täällä meidän puutarhassamme ensimmäisenä kukinnan aloitti juhannuspioni. Tosin jo ennen juhannusta, nyt se on jo kukkinut. Tämän söpöläisen ostin viime kesänä Hiidenkiven puutarhassa -blogia pitävän Minna äidiltä. Pioni saapui paikalle ihan kotiin kuljetettuna. Kiitos vielä kerran.  Tätä kuvaa ottaessani ensimmäinen kukka on auki ja kaksi nuppua on vielä lupaavasti lähellä aukeamistaan. Pensas on vielä matala, ehkä vajaa 40 cm, mutta reipas.



Vuokkopioni on myös aikainen ja kukat avautuivat heti juhannuspionin kanssa saman vuorokauden aikana. Tämän ostin syksyllä 2021. Nämä edellä mainitut pionit kasvavat huvimajalle johtavien kiviaskelmien eri puolilla, mutta näkyvät hyvin samalla silmäyksellä. 



Vuokkopioni on matalampi kuin pionit yleensä eli noin 50 cm tällä hetkellä.



Kuvaa ottaessani tähtäsin lähinnä mongolianvaahteraa, mutta vuokkopioni päätyi kuvan alareunaan. Tästä kuvasta näkyy, että vieressä kasvavat kiinanpionit ovat ainakin 20 cm korkeampia.



Tästä viereiset pionit ainakin näkyvät. Vuokkopionin eduksi on sanottava, että se tuo väriä tähän huvimajan kulmaukseen ennen kuin muut lajit aloittavat kukinnan. Jatkossakin on toiveena, että juhannuspioni ja vuokkopioni kukkivat samaan aikaan.



Kolmanneksi ehti tarhapioni 'Rubra Plena' pionipenkissä, kuvassa pionin väri taittuu liiaksi punaiseen.



Piharingin itoh-hybrid 'Julia Rose' avasi kukkansa samoihin aikoihin ...




... kuin itoh-hybrid 'Cora Louise'. Näillä on vahvat varret eli itoh-hybridejä ei tarvitse tukea. Piharingissä on ikkunasta katsoessani avautunut eilisen jälkeen lisää kukkia, joten niitä saatte katsella myöhemmin.



Pysytään vielä itoheissa, sillä nämä näyttävät aukeavan jo ennen kiinanpioneja, kukinta-aika on tietojen mukaan pidempi kuin kiinanpioneilla. Kerron lisää omia kokemuksiani, kunhan niitä karttuu. 'First Arrival' ehti Helmikaaressa ensimmäiseksi.



Tässä 'First Arrival' kauempaa, oikealla näkyy 'Julia Rose'.



Edelleen 'First Arrival'



Tässä 'Julia Rose', joka vaihtaa väriään kukinnan edetessä. Julia Rose avautuu punertavana ja vaalenee nopeasti aprikoosin /keltaisen sävyihin.



Kuvakulma huvimajan suuntaan, edessä 'Julia Rose' ja takana 'First Arrival'. Helmikaaren kiinanpionit aukeavat varmasti pian, niin pulleita ovat nuput.



Vaikka kukka on aika suuri, pysyvät nämä hyvin pystyssä.



Sitten siirrymme pionipenkkiin. Ensimmäinen hyvin vanhoista pioneista eli  'Festiva Maxima' on avannut kukkansa, nuppuja on paljon, joten on otettava uusia kuvia kunhan näitä poksahtaa lisää auki. Takana pilkottaa aniliininpunainen 'Niemcewicz'.



'Niemcewicz' on puolikerrottu, tämäkin pysyy omin avuin pystyssä, kukan keskustassa on vaniljainen hörsö. Taustan pinkki kasvi on jalokurjenpolvi 'Patricia'.

Toivon näiden pionien myötä hyvää juhannuspäivän iltaa. Meillä on satanut vain 3 mm torstaina, muuten on aurinko paistanut. On ilmeisesti taas lähettävä kastelemaan arboretumin jotain lohkoa. 


torstai 22. kesäkuuta 2023

HELTEISEN JUHANNUSVIIKON JUHANNUSKUKKIA

Morsionruusu eli rosa 'Juhannusmorsian'



Aika hurjia lämpötiloja on ollut ulkona joka päivä. Helteen raja on ylitetty lähes poikkeuksetta ja mittari on näyttänyt noin +28 astetta pienillä vaihteluilla. Toistaiseksi kaikki sateet ovat ohittaneet meidät, saa nähdä miten käy tämän illan ennusteiden.



Päätimme yrittää sadetanssia ja viritimme tiistaina sadetuksen, vesi pumpataan järvestä. Olen saanut melkoisen monta vesisuihkua, kun vaihdan sadettimen paikkoja, mutta järven vesi on niin miellyttävän lämmintä, että suihku tuntuu oikein mukavalta. Vaatteetkin kuivuvat nopeasti. 

Ruusupuiston aidanne on kasvanut viime vuodesta.



Pysytään hetki Ruusupuistossa. Tässä suviruusu 'Poppius', alhaalla näkyy naapurina kukkivan juhannusruusun kukka ja takana jalosyreeni 'Moskovan kaunotar'.



Hieman eri kuvakulma. Juhannusruusu, suviruusu, morsionruusu ja takana 'Moskovan kaunotar'. Katsotaan miten nämä juurivesoja tekevät ruusut pysyvät aloillaan tässä aidanteessa, jonka ympäriltä  leikataan ruohoa?



Katsotaan vielä toisesta suunnasta järvelle päin. Takana lähellä järveä näkyy hieman heikosti täydessä kukassa oleva lumipalloheisi. Kuvan tarkkuudessa menetetään, koska pienennän kuvat ennen julkaisua.

Suviruusun vieressä matalana jalosyreeni 'Belle de Nancy' ja sen takana valkoisena kukkivat 'Holger' Isabellansyreenit.



'Therese Bugnet' eli teresanruusut ovat myös avanneet ensimmäiset kukkansa. Ruusut Sointu ja Sävel ovat aivan täynnä nuppuja.


Tammen juurelta katse rantaan päin. Siperiankurjenmiekka kukkii luumupenkin päädyssä.



Nietospensas alkoi avata nuppujaan kiven kainalossa.



Perinteiseen tapaan Graniittipenkin juhannuskukkina mm. varjorikkot ja etualan neidonkurjenpolvi.



Talon eteläseinustan pionipenkin pionit pullistelevat nuppujaan, mutta kurjenpolvet ehtivät ensin. Sininen on jalokurjenpolvi 'Orion' ja pinkki 'Patricia'.



Huvimajan pohjoispuolella ovat lehtoakileijat vielä hetken kukassa, lehtoängelmä avasi eilen hörsylänsä. Tämä on vähän villi ja vapaa alue.

Odotan niin hartaasti sadetta, vaikka juhannus onkin. Sadettimella tehty kastelu on sellaista tekohengitystä, mutta tyhjää parempi sekin. Arboretumin alueelle kannan kastelukannuilla veden. Sitä puuhaa on luvassa, jos ei sada.

Nauttikaa kukista ja juhannuksesta!