tiistai 2. toukokuuta 2023

TOUKOKUUN ENSIMMÄINEN VIIKKO ALKANUT



Vapun päivä valkeni kylmänä. Maanantain vastaisena yönä pakkasta oli - 4,7 astetta. Mittareiden mukaan kasvihuoneen teltan sisällä alin lämpö oli käynyt +7 asteessa. Tämä mittauspiste oli nurkassa tomaatin alalehdillä, tomaatit voivat onneksi varsin mainiosti. 

Ravinteikas kasvualusta on saanut tomaatin lehdet tumman vihreiksi ja ensimmäiset runkotomaatit ovat avanneet kukkansa. 



Tällä kertaa ensimmäiseksi ehtivät rinta rinnan luumutomaatti ’Modus’ ja kirsikkatomaatti ’Cherrola’. Aivan pienellä askeleella pronssisijalle jäi ’Yellow Submarine’. Varkaiden poisto lehtihangoista kuuluu jo päivittäisiin hoitorutiineihin.



’Vilma’ pensastomaatit tekevät raakileita, niitä tulee esiin piilostaan lehtien alta, kun vähän tarkemmin kurkistelee. 



Mainitsin aikaisemmin, että hontelot kasvihuonekurkut piristyvät nopeasti kasvihuoneessa. Vappuna kurkun keltaisia kukkia oli useita auki samaan aikaan ja muutenkin kurkkujen lehtihangoista pursuaa uutta kasvua.



Ennusteiden mukaan näyttää edessä olevan varsin kylmä viikko ja todennäköisesti myös useita pakkasöitä. Kasvihuoneen asukkaat viettävät siis edelleen yönsä tiiviisti keskellä kasvihuoneen lattiaa tuplaharsoilla vuoratussa teltassa lämmittimen kanssa. Tämä vaivannäkö kannatta, koska kasvit voivat hyvin ja valmistautuvat sadon tuotantoon.



Olen saanut Arboretumiin istutettua viikon kuluessa 17 pensasta. Yuki Cherry Blossom nietospensaita tuli neljä lisää viime vuonna istutettujen eteen kaareen kivien reunaan, koska ’more is more’. Mietin tätä jo viime vuonna, mutta toteutus ja tälle keväälle. Lehdettömiä pensaita ei kuvasta erota.



Syksyn alennusmyynnistä ostin kaksi ’Nuuk’ grönlanninhanhikkia köynnösaidan rinteeseen kivien reunaan, nyt istutin näille kaveriksi viisi taimea lisää. Grönlanninhanhikit kasvavat oikeassa reunassa olevien kivien takana.

Köynnösaidan länsipäätyyn istutin ’Ainola’ puistosyreenin, tein tälle kuopan valmiiksi jo syksyllä. Kuten huomaatte, köynnösaidan korotusosa odottaa vielä sutimista tummaksi.



Seppelvarpuihin ihastuin viime kesänä ja niitä tuli lisää liuskalehtilehmuksen ympärille kaaren muotoon. Lehdetön liuskalehtilehmus on kuvan vasemmassa reunassa takana.

’Illusia’ puistoatsalea kaipasi selvästi lajitovereita, joten se sai kaksi kaveria kolmion muotoon istutettuna. Koska alue on laaja, näyttää paremmalta, että yhtä lajia on hieman runsaammin. Monilajisuutta en tietenkään unohda. 



Toivon multakuorman saapuvan pian, jotta pääsen jatkamaan istutuksia. Taimet odottavat aikoinaan hevosille tehdyssä laidunkatoksessa. Verkko on edessä, ettei Rilla kuskaa taimia omiin leikkeihinsä. Istutusta odottavia puita on 17 ja pensaita /havuja yhteensä 30. Siis tällä erää.



Vapun päivän ilta-auringossa paistatteli viime vuonna istutettu tarhakylmänkukka Helmikaaren rinteessä. Takana olevat keltaiset täplät ovat pikkukäenrieskoja. ’Woodstock’ hyasintit ovat nousemassa mullasta esiin ja kukkivat lähipäivinä.



Hiidenkiven puutarhassa -blogin Koska kukkii -haasteeseen veikkasin, että Helmikaaren rinteen pikkukäenrieskat avautuvat tänä vuonna 2.5. Pieleen meni, sillä nämä ovat kukkineet jo useita päiviä. Ainakin 26.4 oli tällainen näkymä. No, ei haittaa mitään :).

Tänään taitaa sataa koko päivän. Onneksi eilen oli aurinkoinen puutarhapäivä.



18 kommenttia:

  1. Siellä on ahkeroitu, eikä vähä mitään, kymmeniä edelleen istuttamatta. More is more :-D
    Vautsi tuota kasvihuone- & kasvatussysteemiäsi. Olet todella panostanut ja kokeillut, ja se on kannattanut, kun nyt jo raakileita tulossa. Olette tomaattiomavaraisia jo kevätkesästä alkaen!
    Aivan ihana purppurainen kylmänkukka. Ja pikkukäenrieskat ovat niin somia, täälläkin ne ja idänsinililjat kukkivat paraikaa.
    Kylmää on. Meilläkin oli toissa yönä -2 ja vähän sen allekin. Viime yö satoi, niin oli lämpimämpää. Ihan ihme juttu, kun muutama viikko sitten sai iltamyöhällä katsoa, kun mittarissa oli vieläkin jotain kahdeksan astetta. Nyt ei ole sellaista edes keskellä päivää.
    Rilla taimivaras <3 Rapsutukset hänelle, ilmeisesti on toipunut leikkauksesta kaikin puolin hyvin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tällainen kasvihuone- ja kasvatussysteemi on osoittautunut monen vuoden kokemuksella kannattavaksi ja sopii minulle, koska pystyn uhraamaan tähän sen vaatiman ajan. Kun kasvit pääsevät juurtumaan hyvään kasvualustaan jo huhtikuussa, jouduttaa se satoa ja otan kasvihuoneesta mielelläni ”kaiken edun irti”.
      Pikkukäenrieskat ja scilllat ovat hyvä pari täällä meidänkin nurmikoilla.
      Tänään sateessa ei taida lämpö saavuttaa edes 10 astetta, huh.
      Rilla on ihan innoissaan muovisista taimipurkeista, joten on paras pitää se niistä ja niiden sisältämistä taimista erossa :D. Kuntoutuminen on sujunut hyvin ja Rilla on varsin toimelias ja aktiivinen tapaus.

      Poista
  2. Oletpa hankkinut ja jo istuttanutkin melkoisen määrän kasveja. Onnea niiden kaikkien menestymiselle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilasin taas ennakkotilauksena Hankkijan kautta kuorman. Edullisempaa ja aikaisempi kokemus on osoittanut tämän hyväksi tavaksi (jos tarvitsee ennemmän taimia). Kiitos!

      Poista
  3. Täällä on satanut koko yön ja päivän, puutarha lainehtii vettä kun maa oli ennestään hyvinkin märkää. Hienossa kasvussa tomaatit ja kurkut, saatte aikaista satoa. Tuosta määrästä tulee hyvin täytettä arboretumiin ja kun on suuri alue, niin lajitovereita pari kolme vierekkäin on näyttävämpää kuin yksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä sade alkoi varhain aamulla, mutta koko päivän on tihuuttanut vettä. Ja tosi kylmää on.
      Onneksi kasvit ovat pärjänneet näillä avuilla kasvihuoneessa. Tuntuu, että puita ja pensaita uppoaa arboretumiin vaikka millä mitalla, ehkä jossain välissä saa nauttia tuloksista.

      Poista
  4. Oletpa ahkeroinut urakalla ja vielä on istutettavaa jäljelläkin! Nostan hattua! Söpö kylmänkukka, erikoisen tumma väriltään. Meillä ensimmäiset tomaatit ovat työntäneet nuput esille. Hieman liian aikaisin, kun katsoo ikkunanäkymiä ja sääennusteita. Maa on nimittäin paksulti valkeana ja pari seuraavaa yötä voi olla -5 astetta pakkasta. Toivottavasti niiden jälkeen alkaisi lämmetä. Iloista toukokuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On tosiaan istutettavaa vielä jäljellä, sillä tänään on tulossa lisää taimia, jotka eivät olleet tässä ensimmäisessä tilauskuormassa.
      Voi, tuliko teille lisää lunta! Meillä on kaikki märkä tullut vetenä. No, sulavathan tähän aikaan tulleet lumet nopeasti. Tänään paistaa aurinko, mutta tuulee navakasti ja on niin kylmää edelleen. Kasvihuoneessa on auringossa mukavan lämmintä, mutta ulos saa todella pukeutua.
      Ehkä ensi viikko alkaa lämmetä ja sinäkin saat omat tomaatit ulkoilemaan, nuput ovat kuitenkin ihan iloinen juttu!

      Poista
  5. Komean kokoinen arboretum näyttäisi varsin ankealta vain muutamalla puulla ja pensaalla. Vaikka nielee rahaa ja vaivannäköä, on siellä muutaman vuoden kuluttua huikea näky odottamassa! Samoin ihailen sinnikkyyttäsi kasvihuonekasvatusten suhteen. Meillä vaan puuhastellaan, joten ilman lämmitintä on turha yrittää näillä keleillä viedä taimia kasvariin. Mies luopuisi nykyisistäkin tomaateista, mutta minä pidän pääni, kun kerran sopiva huone on rakennettu, vaikka sato onkin vain nimellinen :D Tänään paistaa taas aurinko, näin se kevät keikkuen tuleepi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin toivon, että muutaman vuoden päästä arboretum ilahduttaisi kaikkine puineen ja pensaineen.
      Jos ei kasvihuoneessa olisi lämmitintä, ei siellä mitenkään tällä säällä voisi pitää kasveja. Kiva, että voit kasvattaa kauniissa puutarhahuoneessasi edes jonkin verran tomaatteja, onhan niiden maku ihan toista kuin kaupan hyllyltä ostetuissa.
      Tänään aurinko ilahduttaa, mutta tuuli on melkoinen. Kevät keikkuu ihan kunnolla :).

      Poista
  6. Arboretum on saanut taas paljon uusia ihania asukkaita! Isolla alalla mahtuu hyvin lajitovereita vierekkäin, eikä tule ahdasta:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tule ahdasta ihan heti. Uudet asukkaat toivottavasti tuovat vehreyttä ja kukkaisaa iloa.

      Poista
  7. Teillä onkin niin suuret tilukset, että more is more. Paljon sinulla onkin istutettavaa odottamassa. Suloisia ovat kylmänkukat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylmänkukat ovat suloisia ja niitä mahtuu lisää. Istutettavat toivon mukaan parantavat jälleen näkymiä.

      Poista
  8. Olen aivan samaa mieltä, että puutarhassa more is more, vaikkakin omassa puutarhassani varsin paljon pienemmässä mittakaavassa. :D Kunnioitettava määrä istutettavia, mutta ihan ymmärretteväää, kun on tilaa istuttaa. Arboretumista tulee kyllä upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, toivoisin niin kovasti, että ajatuksesi toteutuisi.

      Poista