torstai 9. huhtikuuta 2020

IHANAA PÄÄSIÄISTÄ!


Tämä pääsiäisviikon sää on ollut kerrassaan loistava tähän asti. Aurinko on paistanut ja olen nauttinut ulkona sekä lenkkeilystä Ritan kanssa että puutarhatöistä. Tuntuu, että työtä olisi tehtävänä, minne vain katsookin. Toisaalta iloitsen siitä, että on tekemistä ja muistutan itselleni, että kaikkea ei tarvitse tehdä juuri nyt ja kerralla. 




Tuntuu hyvältä, että kasvihuone on siivottu. Lasitkin sain jo pestyä edellisellä lämpimällä jaksolla. Viiniköynnös eli tarhaojukkaviini ”Supaga” näyttäisi olevan hengissä, ainakin silmut ovat lupaavasti pulleat. En vielä oikein osaa leikata oikein näitä viiniköynnöksiä, jätin varmaan syksyllä liian monta haaraa (4) jäljelle, ja olisiko ne pitänyt leikata lyhyemmiksi? Viime kesänä en onnistunut löytämään ”Somerset Seedless” viiniköynnöksen taimea, toivon saavani sen istutettua tänä keväänä sille varattuun paikkaan.




Ensin en ajatellut ostaa yhtään kukkia pääsiäisen johdosta, koska on tämä eristyksen aika. Mutta törmäsin tomaattimultaa ostaessani kerrassaan hyväkuntoisiin ja edullisin sipulikukkiin, joten mieli muuttui nopeasti. Ja onneksi muuttui, sillä näistä on ollut niin paljon iloa, ja saahan nämä kukinnan jälkeen istutettua maahan ja elämä vielä toivottavasti jatkuu monivuotisena.













Sisällä taimetetut perunat pääsivät kasvihuoneeseen 7.4. Tämä varhaisen perunan kasvatus kuuluu myös sarjaan "kokeilut". Kaksi yötä ovat viettäneet harson alla kasvihuoneessa ja näyttävät oikein reippailta. Pitää miettiä, onko laastipalju kannettava vielä suojaa muutamiksi öiksi, jolloin on luvattu enemmän pakkasta. Miten voi perunakin näyttää keväällä näin suloiselta vihreässä lookissaan?








Kärhökaaren uudella alueella on kivipolku ollut työn alla, nyt olen lähinnä kärrännyt kiviä kottikärrylläni paikalle. Saa puuskuttaa ihan urakalla, kun kuormat ovat olleet vähän liian painavia.


Tetenarsissit ilahduttavat portaiden vieressä. Vähän vihreää ja keltaista elämäniloa sammaloituneiden betoniportaiden kyljessä.




Kerrassaan ihmeellistä, että jäät lähtivät järvestä eilen 8.4.2020. Tämä on täysin poikkeuksellista, moista ei ole tapahtunut kertaankaan minun täällä asuessani, eikä miehenikään muista näin varhaista jäiden lähtöä.



Kuvassa näkyy vielä iltapäivällä viimeiset sohjot rannassa, mutta selkä lainehtii vapaana.



Nurmikon keskeltä on noussut muutamia sinne eksyneitä krookuksia, jotka olivat pörriäisten ilona.



Yritin kesken kivitöiden napata kännykällä kuvan surinan keskiössä olevista krookuksista, mutta kuvan kolme pörriäistä ovat vaikeasti löydettäviä. Live-kuvassa ne on helppo nähdä :)

Toivon teille kaikille hyvää pääsiäistä. Ulkoillaan ja nautitaan keväästä, vaikka toisia ei voikaan tavata aikaisempien vuosien tapaan.

40 kommenttia:

  1. Onneksi on luvattu vielä pari aurinkoista ulkoilupäivää, sunnuntain ja maanantain räntäsateeseen ei tee mieli lähteäkään. Pihalla riittää puuhaa yllin kyllin, tulee tosiaan sellainen tunne ettei tiedä mistä alottaisi! Onneksi kaikilla töillä ei ole kiirettä, mutta pääasia että aika kuluu pihalla. Kevään sipulikukat ilahduttavat, kun meillä ei vielä pihalla kuki mikään. Nautinnollista pääsiäisenaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan. Aika kuluu kyllä niin nopeasti, kun jotain ryhtyy tekemään. Meilläkin kukkivat vasta lumikellot ja muutamat krookukset joten nämä pääsiäisen sipulikukat olivat niin piristäviä. Lämmin kiitos Eeviregina!

      Poista
  2. Ihanan keväistä siellä! Tulee ihan hyvälle tuulelle, kun lukee kaikkien kevättouhuja.
    Hommaa on tosiaan kaikkialla, mihin katsoo. Mutta onneksi asioita voi ja täytyykin tehdä yksi kerralla. Kyllä sitä jotain valmistakin silloin tulee.

    Ihanaa pääsiäistä ja puutarhatouhuja myös sinne! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta, minustakin on ollut kiva seurata sekä sinun ihania pääsiäissomistuksia että kaikkien kevätpuuhia. Puutarhassa on hyvä harjoitella rauhoittumista, asia kerrallaan kuten sanoit :). Valmista tulee pikkuhiljaa eli vähän päivässä - paljon viikossa. Kiitos Riina!

      Poista
  3. Tällä viikolla on ollut upeat kelit! Lumet on täältäkin taas sulaneet ja toivottavasti pysyvätkin poissa ensi talveen asti. Minäkin ihastelin noita perunoitasi, kieltämättä naurattaa, kun tarkemmin miettii. Ihania pääsiäisen sulostuttajia olet ostanut. Hempeää pääsiäistä teille! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna söimme juhannuksena itsekasvatettuja, hyvän kokoisia ja superherkullisia perunoita. Nyt olen liikkeellä aikaisemmin :). Katsotaan miten käy. Lämmin kiitos sinulle Keijunkukkanen!

      Poista
  4. Ihanat keväiset kuvat. Kiva kun pääset jo pihatöihin. Minä odotan jo kovasti pihalle pääsyä, kunhan lumista päästäisiin. Ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eiköhän teilläkin lumet piakkoin sula. Kiitos samoin sinulle Anneli :).

      Poista
  5. Oikein hyvää pääsiäisen aikaa myös sinulle. 🐥🐣🐣

    VastaaPoista
  6. Meillon ollu nii tuulisia päiviä, ettei oo oikee huvittanu mitää puutarhatöitä varsinaasesti teherä, vaikka tekemistä oliski. Mäki ostin muutaman sipuliruukun, ku kävin ruakakaupas. Kohta saatta laittaa venehen vesille. Ensimmääset krookukset on torella ihania. Hyvää pääsiäästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kova tuuli on kyllä haitaksi. Nämä nurmikossa olevat vanhat krookukset ovat paljon aikaisempia jostain syystä kuin uudemmat laittamani. Toisaalta kiva, että on vielä odotettavaa. Kiitos!

      Poista
  7. Aurinkoista pääsiäistä! Kukista on aina suuri ilo, oli ne sitten ruukussa, leikkoina tai maassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati. Hyvin kiteytetty: kukat tuovat kyllä paljon iloa :).

      Poista
  8. Kivikuormasta tuleekin helposti liian painava. Sammaleiset portaat tosi kauniit. Hurmaavia tulee noista ostamistasi kukista, kun vielä avaavat nuppujaan. Vaikka hurmaaviahan ne ovat jo nyt. Aurinkoisia päiviä sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan, sitä kun ajattelee ottaa vielä tuon ja tuon ... ja sitten onkin tekemistä päästä eteenpäin. Hain kiviä pellon reunoilta, joten matkaankin tuli jonkun verran. Minustakin tuo sammal portaissa on niin hauskan näköistä, että annan sen koristaa rosoista betonia. Kiitos Kivisen Vilma!

      Poista
  9. Mukavaa pääsiäisen aikaa! Ruukkukukista on iso ilo. Paikalliseen puutarhayritykseen voi täällä tehdä nettitilauksen ja noutaa liikkeen ulkotiloista. Multatilauksen yhteyteen klikkasin ruukkunarsisseja. Nyt niistä on iso ilo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nämäkin hain ulkoa. Tilasin myös kevään istutuksiin tulevat puut ja pensaat Hankijalta, ne on taimistolla pakattu valmiiksi omaan häkkiin ja voin noutaa ne suoraan liikkeen ulkovarastosta. Kätevää erityisesti näinä aikoina. Keväällä kaikki kukat - sekä maasta nousevat että ruukuissa olevat - ovat niin ilahduttavia :).

      Poista
  10. Mikäs meitä puutarhahörhöjä pitäisi poissa pihalta, ei mikään. Tunnistan tuon saman asian eli tuntuu kuin joka paikkaan pitäisi ehtiä, vaikka itse asiassa harvalla tehtävällä on kiire. Hyvin ehtii huomennakin, olisi sopiva lause minun päähäni taottavaksi. Tekeminen on vain niin mukavaa. Jopa niiden raskaiden kivien kärrääminen.
    Hyvä, että annoit itsellesi periksi hankkia kevätkukkia. Kyllä niistä iloitsee ja nyt ehkä tavallista enemmän.
    Onpa sinulla jo komeat perunanvarret. Niitäkin katselee ilokseen.
    Oikein mukavaa pääsiäisenaikaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikein sanoit, kiire ei olekaan - sitä vaan herkästi alkaa mieli hätäillä, kun huomaa erilaisia odottavia puuhia. Hyvä on siis opetella itselle puhumista tästäkin asiasta :). Kukat ovat hankkineet hintansa, ovat tuoneet iloa jo niin paljon. Perunat ovat kasvaneet ihmeen hyvin, kylminä öinä niillä on reilummin peitteitä. Kiitos!

      Poista
  11. Teillä syödään perunaa jo toukokuun lopussa - hyvässä lykyssä! On hyvä tunne kun pääsee puuhailemaan kasvatusten parissa ja nythän aurinkoa riittää. Valoisuus tuo mielialaan hyvän odotuksen tunteen ja on pakko päästä ulos tarttumaan haravaan. On itse asiassa oikein hyvä, että nyt ei ole kiirettä puutarhassa - kaikkea voi tehdä siellä ja täällä ja todeta, että nythän on vasta pääsiäinen. Oikein nautittavia pääsiäispyhiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, olisikin hauskaa, jos perunat pärjäävät ja tuottaisivat varhaisen sadon. Nyt on tosiaan vasta huhtikuun alkupuoli, joten kevättöille on vielä paljon aikaa ja paljon on jo tehtynä. Ihanaa tämä kevään valo, vaikka nyt olisikin pari kylmempää ja räntäsateista päivää välissä. Kiitos Pirkko!

      Poista
  12. Oi kuinka keväistä tunnelmaa kaikissa kuvissa ! Tomerat perunat, kohta kukkii.

    Tunnistan samat oireet, pihalle on päästävä ja pää surisee täynnä suunnitelmia. Nyt pitäisi vielä täällä meidän korkeuksilla malttaa, lumikuuroja on vielä luvassa ja joka vuosi huhtikuussa on lunta ja vähintään yöpakkasia saatu. Silti on niin ihanaa vetelehtiä kasvihuoneessa ja kurkkia sinisarjojen kasvua.

    Leppoisia pääsiäisenpyhiä sinulle !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei nyt ehkä ihan heti vielä peruna kuki, mutta kasvuun olen tyytyväinen. Lunta ja räntää vielä sataa ja pakkasen puolelle laskee ihan varmasti useampanakin yönä, yritän peitellä perunat kasvihuoneessa öiksi - ei ole onneksi kallis kokeilu :). Niin sinulla on ne ihanat sinisarjat, ah. On niin mukavaa, että kaikki kasvu ja vihreys on edessäpäin. Kiitos!

      Poista
  13. Aika mukava pääsiäisviikko on ollutkin, siitäkin huolimatta, että täällä satoi eilen rakeita ja tänään räntää :D Aurinkokin on kuitenkin paistanut välillä mukavasti. Sipulikukat tuovat pirteyttä ja väriläiskiä muuten vielä ruskeankirjavaan ympäristöön. Ihana, kun siellä jo ensimmäiset krookuksetkin availevat kukkiaan. Perunatkin ovat jo hyvällä taimella. Luulisin, että jos päivällä paistaa yhtään aurinko, kasvihuone lämpiää sen verran, että perunat pärjäävät sielläkin. Voihan niiden päälle vetää aina harson. Minä vein varmuuden vuoksi varastossa olevalle kärhölle ja hortensialle pienen ämpärillisen lämmintä vettä saman harsohupun sisälle niiden kanssa. Uskon sen pitävän pakkasen sen verran loitolla, että pärjäävät siellä muutaman kylmemmän päivän yli. Ihanaa pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viikon on ollu hieno sää, mutta nyt taitaa muuttua kylmemmäksi ja lunta satelee. Kasvihuoneessa on ollut ihan mukavan lämmintä päivällä. Yöllä on perunoilla suojana peitteitä. Tuo sinun keino hortensian ja kärhön suojaksi kuulostaa ihan toimivalta. Kiitos!

      Poista
  14. Hyvää pääsiäistä! Vaihtelevaa säätä on luvassa mutta ehkä jokusen hetken pystyy viettämään pihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sään vaihtelu taisi jo alkaa; lunta sataa vaakatuulella. Normaalia kevättä siis. Kiitos samoin sinulle.

      Poista
  15. Keväiset tunnelmat sielläkin! Jäät lähtivät tosiaan kovin aikaisin, viime viikonloppuna mökkirannassa kävi aikamoinen helinä! Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myös jäiden lähdössä näkyy ilmeisemmin erikoisen leudon talven vaikutus. Kiitos Sirkku ja samoin sinulle hyvää pääsiäistä :).

      Poista
  16. Ihanan keväistä jo sielläkin! Minullakin on perunat jo ämpäreissä ja siirrän ne kasvihuoneeseen, kunhan versot nousevat pintaan. Oikein hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uudet perunat ovat niin hyviä ja niitä kannattaa kyllä kasvattaa itse, jos on mahdollista. Viime vuonna olimme omavaraisia perunoiden suhteen juhannuksesta alkaen (pojan juhliin ostimme torilta, ettei tarvinnut vielä kesäkuussa nostaa liian montaa vartta. Kiitos samoin!

      Poista
  17. Oi, näyttääpäs ihanalle!

    VastaaPoista
  18. Ihanasti peruna on jo noin isolla taimella. Hyvää pääsiäistä sinullekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö vaan. Tässä voi tehdä omia ilmaisia kokeiluja, jos vaikka onnistuisi saamaan varhaista satoa :).

      Poista
  19. Vau, kuinkahan aikaisin saatte omia perunoita?
    Meillä kasvarissa on vasta pääsiäiskukkia, ja lasitkin odottavat pesua;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Viime vuonna laitoin ensimmäiset perunat esikasvatukseen 13.4. ja juhannusviikolla otimme ensimmäiset perunat kattilaan (olivat kananmunan kokoisia). Nyt toivoisin, että pääsisimme omia uusia perunoita syömään toukokesäkuun vaihteessa :).

      Poista
  20. Viiniköynnös olisikin hyvä idea ja jos vielä kerta noin hyvin hengissä pysyy. Just tuossa mietin, millä tuon kasvimaan reunan pohjustaisi, jotta olisi mukavampi kävellä. Tuollaiset betoniharkot sopisi siihen myös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan kovasti viiniköynnöksen kasvamista ja viinirypälemaistiaisia :). Yläpalkissa olevassa kasvihuone -postauksessa on kerrottu, miten teimme viiniköynnökselle yhteyden maaperään. Kirjoitan kyllä kokemuksista viiniköynnöksen suhteen, satoa on odotettavissa ilmeisesti aikaisintaan kolmantena vuotena? Kasvihuoneessa betonikivilattia on ollut minusta huomattavasti parempi kuin maalattia. Kivet varastoivat lämpöä päivän aikaan ja käytössä tasainen lattia on miellyttävä. Minulla oli joskus aikaisemmin käytöstä poisjääneitä betonikiviä tavallisella kasvimaalla riviväleissä ja reunoilla.

      Poista