maanantai 12. heinäkuuta 2021

IHMETYKSIÄ

 


Mustilan taimipäiviltä ostamani kaksi punakärsämön pikkutaimea ovat viihtyneet graniittipenkissä ja ovat ryhtyneet tehtailemaan taimivauvoja. Pitää ehkä vähän myöhemmin keräillä taimia purkkiin istutettavaksi. Punakärsämö on ollut mukava yllätys, pitkä kukinta-aika on bonus.



Valkoiset salviat ovat aivan täynnä pörriäisiä, kuhina on melkoinen. Täältäpäin katsottuna punakärsämöt ovat aivan oikeassa takareunassa, eivät oikein näy rusotuomipihlajan lehtien takaa.



Graniittipenkin monet perennat ovat hyvää vauhtia tuuheutumassa ja näkymä paranee sen myötä. Se on ainakin myönteistä.


Kukahan hän mahtaa olla? Löysin valamonruusun terälehdeltä.



Osaatko neuvoa, mikähän tämä kärhö voisi olla. Ostin nimilapun mukaan tarha-alppikärhö 'Albina  Plenan', mutta ei tämä siltä näytä ellei aio tehdä pian valtavaa muodonmuutosta. Kukinta alkoi muutama päivä sitten, taimi on ostettu toukokuun lopussa. Ajattelin, ettei taimi kuki ensimmäisenä vuonna, mutta kukinnan ajankohta ja näkö voisi kieliä myös jostain muusta kärhölajista. Väri on kermanvalkoinen.



16 kommenttia:

  1. Oi, eipä ole koskaan tullut vastaan noin upeaa kärhöä, mahtavat kukat! Oletko itse tyytyväinen, kun kuitenkin olit toisenlaista kärhöä ollut hankkimassa? Värikkäät kärsämöt ovat kiitollisia kukkijoita ja helppoja siemenkasvatettaviakin. Minulla kukkii sekä punaista että keltaista tosi kuumassa paikassa, hyvin pärjäävät! Valamonruusu on saanut kauniin vieraan! Ihan kuin sillä olisi pelotteena silmät takapäässä:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aina on vähän hämmentynyt, kun odottaa ihan muuta kasvavaksi. Tämä on ansainnut paikkansa tuosta kohdasta, pitää ehkä vielä kolmas kerta koittaa saada Albina Plena ;).
      Kiinnostaisi tietää Valamon vieraan nimi, se oli oikein hauskannäköinen, enkä ole ennen huomannut tällaista. Ehkä se tosiaan pelottelee noilla silmillään taakse tunkeutujia :).

      Poista
  2. Minustakaan kärhö, ei näytä Albina Plenalta. Oli mikä oli, kärhö on todellinen kaunotar.
    Salviat sointuvat kivasti niiden edessä kasvavaan keijunkukkaan.😊🌸

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika ihme, jos tämä kärhö muuntuisi Albina Plenaksi ;). No, hän on ehkä loistokärhö, silti olisi kiva tietää, mikä on nimensä.
      Salviat olivat onnistunut valinta graniittipenkissä, näkymä toistui myös mukavasti keskipenkkiin, missä myös olivat valkoiset salviat kukassa samaan aikaa.
      Salviat ja purppurainen keiju / haltiankukka 'Twiligth' ovat oikein kauniit yhdessä.

      Poista
  3. En tunnista kärhöä mutta kaunis se on. Jalokärhöltä näyttää enemmän kuin alppikärhöltä. Valkoinen salvia on kaunis, pinkkinä kukkivan siementaimia siirsiin juuri purkkiin jotta saan levitettyä sitä uuden kasvihuoneen viereen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhössä ei ole muuten 'mitään vikaa', mutta harmittaa, että istutin sen kuten tarha-alppikärhön. Koska tämä kuitenkin näyttää olevan loistokärhö, se jäi aivan liian pinnalle, lisäksi arvelin, että tähän paikkaan kannattaa valita vaatimattomammassa kasvualustassa pärjäävä kärhö. Nyt tulee sitten sekin testattua :).
      Pidän tosi paljon kaikenvärisistä salvioista, jokaiselle värille löytyy sopiva paikka ja kasvikumppanit.
      Salviat viihtyvätkin varmasti kasvihuoneesi aurinkoisessa ympäristössä.

      Poista
  4. Valamonruusun kaveri näyttäisi olevan kimalaiskuoriainen 😊 naamioituu kimalaiseksi, jottei sitä syötäisi ja vierailee hyvinkin usein samoilla kukilla jossa pörriäisetkin. Hieno selviytymiskeino 😄
    Ja aika upea kukka kärhössäsi vaikkei ollutkaan se mitä ostit 🤭 mutta sitä en kyllä tunnista...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa Marjukka, että tunnistit lajin ja kerroit tiedon minullekin! Aina ihminen oppii uutta :).

      Poista
  5. En tunnista kärhöä, mutta ei se Alpina Pelenalta näytä. Hiidenkiven puutarhassa -blogista bongasin tällaisen webbisivun, josta voisi etsiä nimeä: https://clematisontheweb.org/index.cfm
    Puutarhasi näyttä siltä, ettei se olisi helteitä ja kuivuutta nähnytkään. Niin rehevää ja kukkaisaa. Kärsämöistä tykkään tosi paljon. Viime kesänä mieltä suuresti ilahduttanut punakärsämö on tänä vuonna lilliputtikokoinen. Pikkuiset nuput siihen on ilmestynyt, toivottavasti kukkii. Ihmettelen kärsämöideni onnetonta kokoa, sillä niiden asuinsijaa on tullut kasteltua reilusti, kun sijaitsee kasvimaan kastelun piirissä. Pikkupuutarhassa on jo usean vuoden kasvanut kultakärsämö, joka ei ole keinokastelua saanut nyt lainkaan. Silti kultakärsämö kukkii isolla porukalla ja todella pitkänhuiskeina. Tämä puutarhatouhu on kyllä täynä ihmettelemistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitääkin käydä tuosta osoitteesta katsomassa, josko löytyisi nimi. Ei tästä Albina Plenaa saa mitenkään :).
      Kuivuus vaikuttaa nurmikkoon ja kierrellessä huomaa vanhojakin pensaita (rinteissä), jotka alkavat kellastua. Uusia puita ja pensaita on ihan pakko kastella kunnolla vähintään viikon välein, en halua menettää niitä.
      Saa nähdä, mitä tapahtuu, jos ei ala vettä sataa?
      Aivan totta, kaikkiin ilmiöihin ei ole vastausta ja ihmetellä täytyy :).

      Poista
  6. Oijoijoi mikä kärhökaunotar <3 Ettei se vain olisi 'Maria Sklodowska Curie'? Bongasin Vaahteramäen Riinan blogista postauksen samaisesta kärhöstä viime kesänä ja nappasin loputtoman hankintalistani jatkoksi. Muitakin valkoisia kerrannaisia toki on, mutta tuota on ainakin todistetusti ollut Suomessa myynnissä. 'Albina Plena' se ei varmuudella ole. Kimalaiskuoriaiselle saitkin jo nimen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasinkin, että sinulta tulee tieto tämän kärhön nimestä :). Toivon, että se pärjää talven, sillä istutin sen noin 5-8 cm syvyyteen. Pitää laittaa jotain talvisuojausta päälle, en haluaisi enää ryhtyä kaivamaan sitä uudelleenistutettavaksi. Ainakin sillä on hyvät kompostit pohjaravintona.
      Kiva tietää kimalaiskuoriaisen nimi, jos niitä jatkossakin tulee vastaan.

      Poista
  7. Mulla olis toinenki nimieherotus tualle tuntemattomalle kärhölle. Seikkaalin netin syäveriis ja tuli etehen seuraava, Clematis florida 'Alba Plena' eli nimi olis oikee, mutta suku väärä. Talavenkestävyys heikko ja kuvattuna useen purkis kasvatettuna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinä olet oikea salapoliisi! Tuon mainitsemasi kärhön kuvahaku antoi erittäin tutunnäköiset kuvat eli olet varmastikin oikeassa. Tämän kärhön talvenkestävyys vaikuttaa siltä, että se on vain tämän kesän ilo. Taimilapussa oli kuitenkin 'tarha-alppikärhö', joten olisi kiinnostavaa tietää, missä kohtaa taimisto on harhautunut tai sinne on toimitettu vääriä eli eri suvun alkuja.

      Poista
    2. Tuas kärhöshän on oikia suku mutta väärä laji, oli kuinka oli, mutta väärä kärhö kuitenki. Voisithan sen nostaa syksyllä purkkihin, on varmasti täälä harvinaasuus arkuutensa takia.

      Poista
    3. Jos vain muistan ottaa kellariin talvetettavaksi. Ei se varmaan muuten selviä, kun on vielä aika pinnassa. Kiitos sinulle tästä tiedosta.

      Poista