tiistai 23. toukokuuta 2023

ROHKEAA VAI UHKAROHKEAA



Viikko sitten perjantaina 12.5. kaikki keijunmekot ja ensimmäinen kelloköynnös muuttivat sisältä ulos ihan pysyvästi ja kerta heitolla. 



Esikasvatetut keijunmekot olivat jo monella mutkalla ja kukkivat täyttä päätä. Halusin saada ne asettumaan isoihin ruukkuihin, missä ne saavat olla kesän. Kuvan oikeassa reunassa olevan maljaköynnöksen sain tyttäreltä äitienpäivänä.



Myös kelloköynnökset ovat tapansa mukaan melkoisia köynnöspöheiköitä. Toin kaikki 12 kelloköynnöstä verannan penkille ja pöydälle, siinä ne olivat yötä päivää 13. päivä lauantaista lähtien. Harsoa ei tarvinnut aluksi pitää, koska veranta on aika varjoinen suuren osan päivästä, mutta onneksi harsotin kelloköynnökset 19.5. perjantain vastaiseksi yöksi, sillä silloin oli -1,9 astetta pakkasen puolella.




Istutin yhden kelloköynnöksen taimen ruukkuun obeliskin kanssa. Eilen istutin loput 11 kelloköynnöstä arboretumiin.





Vanhat betoniportaat ovat hieman sammaloituneet. Tykkään laittaa tähän kulmaukseen köynnöksiä.



Ihan suoraan auringonpaisteeseen ja tuuleen ei sisällä kasvaneita taimia voi suinkaan hylätä. Länsipäädyn portaiden vieressä oleva ruukkuryhmä piiloutui aluksi harson sisään. Näky ei ole mikään kaunis, mutta tämä toimenpide säästää rutkasti vaivaa ja aikaa. 



Ensimmäisinä päivinä tuuli aika paljon, joten harso lepatti, mutta köynnökset olivat sen suojassa miellyttävissä olosuhteissa. 



Harso oli aika näppärä kiinnittää pyykkipojilla köynnösten tukirakenteisiin. Jätin yläosaan aukon, jottei lämpö nouse harson sisällä liiaksi. 



Toki pitää katsoa, ettei aukko ole sellainen, mistä aurinko korventaa kelloköynnöksen lehdet, ennen kun ne ehtivät tottua ulkoiluun.

Arvioin säätilojen mukaan, miten kauan suojaan taimia harsolla. Kova auringonpaahde ja tuulenpuuskat ovat nyt alkuun niitä varottavia seikkoja. Koen tämän keinon helpommaksi kuin köynnösten kuskaamisen ulos ja sisään taimien karaisemiseksi.

Meillä tulee jossain vaiheessa ihan varmasti vielä pakkas- tai hallaöitä, mutta tällä samalla keinolla saan suojattua taimet myös hallalta. Ainakin -1,9 asteen pakkasen harsotettu ryhmä pärjäsi hienosti.


Viime viikolla 12.5. istutin myös kaikki siemenestä kasvattamani sarviorvokit paikoilleen Helmikaareen. Ne ovat pärjänneet oikein hyvin, ennen maahan istuttamista taimet olivat muutaman vuorokauden verannan pöydällä harjoittelemassa ulkoilua.




Orvokit ovat saaneet olla kuihtuvien sipulikukkien suojissa juurtumassa. Jos orvokit viihtyvät viime vuoden tapaan, niistä kasvaa kauniita kukkivia palloja. 



Muutama kosmoskukka ja tsinnia on lavakaulusten sisällä harson alla kasvamassa ja suuren määrän näitä istutin sunnuntaina keittiötarhan kivipenkkiin pörriäisten ja itseni iloksi. Muutamia taimia on vielä verannalla odottamassa istuttamista. Pilvisellä ja tyynellä säällä harson voisi poistaa, mutta ehkä pidän sen paikoillaan. Tästä kuvasta ei näy, että sivuilla on tuuletusaukko.



Tuntuu todella helpottavalta saada kaikki esikasvatetut taimet lopullisiin kasvupaikkoihinsa. Innokkaan koiran (ja oman laiskuuteni) vuoksi en voinut kuljettaa taimia edestakaisin harjoittelemaan auringossa oloa pieniä aikoja kerrallaan, joten tein istutukset kertarytinällä. Näin ollen arboretumin kelloköynnökset saivat auringon ja tuulen suojaksi palan harsoa suojakseen. Ei niin kaunista, mutta helpottaa valtavasti työtä vähentämällä.



Talon länsipäädyn ruukkuryhmä oli harson suojassa viikon verran ja sen jälkeen ne ovat pärjänneet hyvin. Laskin reunoilla olevaa harsoa aina välillä sen verran, että taimet saivat karaisua aurinkoon. 

Eilen oli melkoinen paahde, mutta onneksi illalla alkoi sataa ja saimme illan ja yön kuluessa 4,8 mm vettä.  



10 kommenttia:

  1. Voi nuata sun taimia. Keijunmekos jo kukkiaki! Mulla epäonnistuu köynnösten kasvatus ihan totaalisesti. Keijunmekot on.5cm, eikä kelloköynnökset oo palio sen häävisempiä, ehkä n.50cm. Syitä o kait myähääne kylyvöaijankohta ja viiliähkö vintti. No, ens vuanna uus koitos lämpömaton kans, itääsivät eres nopiempaa.
    Mäki oon huano kuskaamahan kasvia erestakaasi. Kerralla pihalle, tuloo mitä tuloo. Harson kans on palio helapompaa touhata.
    Täälä saret alakas aamusta ja kestää kait koko päivän. Oikee sopivaa tasaasta saretta, kerranki iliman myrskytuulia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kylvöajalla on varmasti merkitystä, ainakin keijunmekko on niin hidas aluksi. Kannattaa katsoa, jos kuitenkin taimesi vielä reipastuisivat. Itämisessä on lämpö tarpeen, sen jälkeen viileys on ihan ok.
      Tämä sade oli oikein sopivaa ja tarpeellista.

      Poista
  2. Tämä kevätaika on kyllä haaste puutarhaajalle, paahdetta ja pakkasta 😏 Parempi suojata kuin katua 👌

    VastaaPoista
  3. Köynnösten esikasvatus on haasteellista, kun ne kasvavat niin nopeasti ja tarvitsevat aina vaan korkeampaa tukea. Hyvän näköisiä taimia olet saanut puutarhaasi. Harsosuojaus vaikuttaa toimivalta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Totta, sen vuoksi köynnökset haluaisi oikeille paikoilleen aika varhain. Kiitos, olen itsekin oikein tyytyväinen esikasvatuksen tuloksiin. Harsosuojausta voin suositella usean vuoden kokemuksella.

      Poista
  4. Minullakin kelloköynnökset ovat olleet jo toista viikkoa ulos kukkalaatikoihin istutettuna. Minäkin suojasin taimia aluksi hallaharsolla ihan vuorokauden ympäri. Tsinniat, samettiruusut ynnä muut siemenistä kylvämäni kukat olivat myös melko pitkään ulkona harson suojassa ja viileän yön tullessa nostin ne kasvihuoneeseen.
    Hyvännäköiset harmaat ruukut. Ovatko ne termoruukkuja?




    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmaan moni meistä harrastajista toimii näin samalla tavoin. Harson kanssa pääsee paljon helpommalla kuin vaiheittain totuttamalla, tämä on ainakin oma kokemus.
      Nämä eivät ole termoruukkuja vaan ihan painavia betoni (?) ruukkuja. Ne ovat olleet kesät talvet tuossa paikoillaan eli ovat kestäneet talven olosuhteet.

      Poista
  5. Ihanalta näyttää! Ovatko nuo harmaat ruukut betonia, vai mitä?
    Ihania puutarhahetkiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Joo, betoniruukkuja. Ovat pärjänneet myös talvet paikoillaan eli helpottaa, kun ei tarvitse kantaa mihinkään. Keväisin vaihdan osan mullasta ja taas jatkavat uusille kasveille.

      Poista