maanantai 26. huhtikuuta 2021

ARBORETUMIN ALKUTAIVAL

Edessä oleva liuskalehtilehmus istutettu 2020, pilvikirsikka vasemmalla




Blogiani pidempään seuranneet tuntevat jo minun 'arboretumin' eli puulajipuiston, se on vasta aivan lapsenkengissä. Ensimmäiset puut istutimme vanhalle laidunkaistalle syksyllä 2019.



Kun hevoset toimivat maisemanhoitajina, pysyi laidun silmää miellyttävänä. Jo yksi vuosi ilman laiduntajia näytti, että alueella viihtyvä lepikko, pajukko ja viitapihlaja-angervo oli lähdössä holtittomasti leviämään, sitä en todellakaan halunnut. Viitapihlaja-angervoa on paras vahtia, ettei se lähde luontoon haitalliseksi vieraslajiksi. Maaperä on savista ja märkää, mitään kuivaa kukkivaa niittyä tähän ei saa tehtyä.



Peltoaukeilta puhaltavat tuulet kohti keittiöpuutarhaa ja se sai minut innostumaan puiden istuttamisesta. Mieleen alkoi rakentua ajatus puulajipuistosta, olisi kiva seurata eri lajien kasvua. Laitumella kasvaneet koivut olivat kaikki enemmän tai vähemmän lahovikaisia, joten niistä piti joka tapauksessa luopua. Samalla voisi pienin askelin istuttaa aluskasvillisuutta ja kitkeä viitapihlaja-angervoja pois. 



Pioneeripuiksi sopivat nopeakasvuiset pilvikirsikat (6) istutettiin syksyllä 2019. Puut istutettiin laajoille kumpareille, jotta maan märkyys ei tappaisi juuristoa heti alkuunsa. Keittiöpuutarhan kulmaus näkyy kuvassa vasemmalla. Nämä ensimmäiset taimet olivat edullisia pikkutaimia läheiseltä taimistolta.



Tässä näkymä keittiöpuutarhasta päin katsottuna kesällä 2020. Pilvikirsikat näkyvät pieninä. Kumpareet ovat maastoutuneet. 


Samasta suunnasta tämäkin näkymä. Keittiöpuutarhan ympärillä kasvaa hedelmäpuita, pilvikirsikat laitumella ovat tuskin nähtävissä. Toivoisin, että tulevana kesänä ne havaitsee jo paremmin, nyt ovat ainakin jo kunnolla juurtuneet.



Myös kaksi hopeavaahteraa istutettiin pilvikirsikoiden kanssa samaan aikaan 2019. Myöhemmin harmittelimme mieheni kanssa, että olisi ehkä kannattanut ostaa nämä taimet vähän kookkaampina, jotta näyttäisivät ennemmän puilta jo nyt. 

Edessä 2020 istutettu kynäjalava



Alue on sen verran suuri, että ihan nopealla aikataululla ei päästä eteenpäin, mutta suunnitelmia on kyllä mielessä. Laidunta katselevat vieraat tuskin edes näkevät istutettuja puita, mutta ”puutarhuri” itse näkee ne jo mielessään suuriksi kasvaneina. 




Yritän ensin istuttaa näissä olosuhteissa pärjääviä puita tuomaan pienilmastoa, arempien kaunottarien suhteen pitää vähän odottaa. Viime talven aikana yllä kuvassa näkyvät koivut kaadettiin, jotta eivät myöhemmin kaadu istutettujen puiden päälle. Meillä on laaja koivikko tontin itärajalla, joten sitä lajia on ihan runsaasti eli näitä vaurioituneita ei kannattanut jättää pystyyn.



Keväällä 2020 istutin tuurenpihlajan (keskellä vasemmalla). Suurten kivien oikealle puolelle istutettiin kaksi omenapuuta ja kaksi luumupuuta. Paikalla oli joskus kauan sitten ollut kanala ja maa oli sillä paikalla kuohkeaa aivan eri lailla kuin muuten tällä laitumella.



Tästä suunnasta katsottuna tuurenpihlaja on kuvan vasemmassa reunassa ja etualalla on syksyllä 2020 istutettu japaninpihlaja. Keltamarjainen pylväspihlaja 'Autum Spire' jää piiloon keskellä olevan kiven oikealle puolelle, myöskään taatanpihlaja ei näy tästä kuvakulmasta.



Pieniä pihtoja olen istuttanut useamman. Kuvassa keskellä näkyy koreanpihta, tämä on taimista suurin. Pihdat ja serbiankuuset olivat hyvin edullisia pikkutaimia ja seuraan lähtevätkö ne kasvamaan. Alle kahden euron taimen raaskii helpommin poistaa tai siirtää, jos ne kaikki kasvaisivat ja olisivat siten liian tiheässä.



Tämän kasvukauden aikana toivon saavani istutettua kaadettujen kuusten alueelle (klik postaus viime vuoden lokakuussa) uuden ilmeen istuttamalla kaksi tammea ja kirjovaahteran. Puiden kasvaminen kestää kauan, joten ajattelin istuttaa puiden aluskasvillisuudeksi pensaita, yritän hävittää valtavat kannot muotoilemalla maata. Siitä lisää myöhemmin.



Nämä pensaat kasvavat kulmassa kasvihuoneen pohjoispuolella. Yritän pikkuhiljaa istuttaa uusien puiden lomaan erilaisia kukkivia pensaita. Toivon saavani 'arboretumiin' myös köynnöksiä tuomaan vehreyttä ja kiinnostavuutta. Maata parannan tuomalla tänne monenlaista kompostoituvaa puuhaketta ja lehtiä. 

Viime kesänä alueella tapahtui harppaus eteenpäin, vaikkei se vielä kovin selvästi vieraan silmiin näykään. Toivon, että voin tulevan kesän aikana esitellä teille tämän projektin etenemistä. Joskus aikojen myötä tämä meidän arboretum on ehkä vähän salaperäinen ja villin vihreä kera kukkivien puiden ja pensaiden. Tänne voi tuoda puutarhan puolelta ylimääräisiä perennoja, eikä tarvitse kitkeä aivan tarkasti. 


ARBORETUMIN KASVIT

Puut:

  • Koreanpita Abies koreana (5), istutettu 2019
  • Japaninpihta Abies veitchii (2), istutettu 2019
  • Harmaapihta Abies concolor (1), istutettu 2019
  • Siperianpihta Abies sibirica (1), istutettu 2020
  • Timanttituija 'Smarargd' Thuja occidentalis (2), istutettu 2021
  • Serbiankuusi Picea omorika (19), istutettu 2019. Yksi kookkaampi taimi 2021.
  • Pilvikirsikka Prunus pensylvanica (7), istutettu 2019
  • Hopeavaahtera Acer saccharinum (2), istutettu 2019
  • Metsävaahtera Acer platanoides (2), istutetaan 2021
  • Kirjovaahtera 'Drummondii' Acer platanoides (1), istutetaan 2021
  • Kynäjalava Ulmus laevis' (2), istutettu 2020
  • Liuskalehtilehmus 'Laciniata' Tilia platyphyllos (2), istutettu 2020
  • Taatanpihlaja Sorbus thuringiaca (1), istutettu 2019
  • Keltamarjainen pylväspihlaja 'Autum Spire' Sorbus Aucuparia (1), istutettu 2019
  • Tuurenpihlaja 'Dodong' Sorbus (1), istutettu 2020
  • Japaninpihlaja Sorbus commixta (1), istutettu 2020
  • Amerikanpihlaja Sorbus americana (1), istutetaan 2021
  • Metsätammi Quercus robur (2), istutetaan 2021
  • Purppuratuomi 'Colorata' Prunus padus (2), istutetaan 2021
  • Punasaarni Fraxinus pennsylvanica (3), istutetaan 2021
  • Purppuraomenapuu ’Makamik’, istutettu 2021
  • Tarhaomenapuu 'Orlovim', istutettu 2020. Kesä/syysomena, kookas herkkuomena
  • Tarhaomenapuu 'Summerred, istutettu 2020. Syyslajike
  • Luumu 'Eurazia', istutettu 2020 kookas keltapunainen, mehukas ja makea.
  • Luumu 'Zaretsnaja Rannaja, istutettu 2021. Aikainen suuri tumma violetti, lievähappoinen, makea

Pensaat ja pienet havut

  • Kellokotakuusama 'Kellokas' (1), istutettu 2019
  • Siilikuusi (1)
  • Kartiovalkokuusi (2)
  • Kääpiökataja 'Green carpet' (1)
  • Katsura Cercidiphyllum japonicum, istutettu 2021
  • Tove Jansson’ ruusu, 2021
  • Suviruusu ’Poppius’, 2021
  • Punalehtiruusu, 2021
  • Purppuraheisiangervo ’Diabolo’ (3), istutettu 2021
  • Purppuraheisiangervo ’Lady in red’ (2),  istutettu 2021
  • Purppuraheisiangervo ’Little Devil’ (1), istutettu 2021
  • Purppuraheisiangervo 'Tiny Wine' (2), istutettu 2021
  • Pihajasmike, istutettu 2021
  • Loistojasmike ’Tähtisilmä’ Philadelphus lewisii, istutettu 2021
  • Mongolianvaahteran, istutettu 2021
  • Lamoherukka (6), istutettu 2021
  • Keltajapaninangervo ’Golden Princess’ 2021
  • Pensasangervo ’Double play big bang’, 2021
  • Rinneangervo (1), 2021
  • Kevätatsalea ’Fraseri’, 2021
  • Revontuliatsalea ’Lilac lights’, 2021
  • Puistoatsalea ’Adalmina’, 2021
  • Puistoatsalea ’Illusia’, 2021
  • Happomarja (4), 2021
  • Seppelvarpu (4), 2021
  • Syyshortensia Vanille Fraise (3), 2021
Köynnökset ja perennat:
  • Tuoksuköynnöskuusama Lonicera caprifolium’, 2021
  • Kruunukärhö 'Propertius', 2021

26 kommenttia:

  1. Hieno alku arboretumille ja miten mahtava valikoima erilaisia puita. Alle kahden euron taimet ovat olleet super edullisia, sellaisia kokeilee mielellään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja, sinä olet paljon pidemmällä oman arboretumisi kanssa. On jännittävää kokeilla erilaisia ja itselle uusia puita tuttujen ohessa.

      Poista
  2. Anonyymi4/26/2021

    hieno aloitus.minä vasta suunnittelen.lapsenlapsen pitää kasvaa sen verran että pystyy käyttämään kaivinkonetta yksin ja siis poistamaan juurakot alueelta.ehkä en ehdi sinne asti ikinä että näkisin niiden kasvavan siis puiden.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puiden istuttaminen olisi hyvä saada tehtyä ajoissa, että ehtii niitä itsekin ihailla. Minulla on sama tilanne näiden lukuisten puiden kohdalla, joita olen istuttanut parin viimeisen vuoden aikana eli olisi voinut tehdä asian jo vähän aikaisemmin, mutta parempi nyt kuin ei ollenkaan :).
      Onnea sinun omaan projektiisi! Olet lämpimästi tervetullut blogini pariin jatkossakin, kerron kyllä näiden puiden ja muiden istuttamisesta ja kasvusta.

      Poista
  3. Sinulla onkin jo hyvä valikoima erilaisia puita kasvamassa. Menestystä niiden kasvuun.

    VastaaPoista
  4. Menestystä upealle hankkeelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos HennaMar, tervetuloa seuraamaan alueen muutosta!

      Poista
  5. Vautsi! Hyvä irea istuttaa erilaasia puita suajaksi, eikä suaraa leikattavaa kuusiaitaa. Ihanaa ku on tilaa erilaasille suunnitelmille.

    VastaaPoista
  6. Ihana ♥ Olet turhan vaatimaton, tuo on aivan upean näköinen alue jo nyt! Puiden kasvun seuraaminen vauvasta vaariin koko elinkaaren ajan tuottaa myös valtavasti iloa hoitajalleen, kasvun ihmeen seuraaminen on osa viehätystä. Tuonne kun pääsisi istuskelemaan ja haaveilemaan! Penkki ja vappupicnic?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! Tietäistpä, miten monesti käyn katsomassa jokaista taimea :). Kasvun ihmeen seuraaminen on todellakin ilo. Penkki ja vappupicnic kuulostaa hauskalta idealta, nyt pitäisi lähiaikoina ratkaista, mihin kohtiin tulevat paikat ensimmäisille köynnöksille, niiden hyväksi pitää maata parantaa ja tehdä jälleen kohopenkkejä :).

      Poista
  7. Puiden istuttaminen on satsaus tulevaisuuteen. Tälläiset projektit koukuttavat,sielunsa simin näkee itsensä kuljeskelemassa suurten puiden alla. Tähän pihaan on istutettu samaan aikaan kaksi kynäjalavaa. Toinen on hyvässä maassa ja kasvanut suureksi ja komeaksi, toinen on istutettu suuren kaadetun kuusen paikalle happamaan ja vähän kivikkoiseen paikkaan, se on aivan kitukasvuinen. Molemmille on valittu todella outo sijainti, miettimättä puiden tulevaa kokoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuit naulan kantaan, puiden istuttaminen tähtää kauas. Miten sitä osaakin nähdä pitkälle eteenpäin, vaikka puutarha-asioita tuntemattomat varmasti kummastelevat innostunutta puhettani aluetta esitellessäni ;).
      Todella kiva nähdä kuvia kynäjalavistasi, olisi upeaa, jos esittelisit niitä blogissasi. Oikean istutuspaikan miettiminen on tarkan harkinnan paikka, ja tuleva koko on otettava huomioon. Olen harpponut aluetta ja yrittänyt saada suurten puiden väliin vähintään 8-10 metriä. Monia puita olen heti ostanut kaksi, jos toiselle sattuisi käymään hullusti. Toisaalta pieni toisto ei haittaa, mahtuuhan tänne puita. Silti tämän 'arboretumin' ulkopuolella on vielä laajat peltoaukeat, jos kaipaa silmälle sellaista näkymää.
      Kiitos hyödyllisestä kommentistasi Cheri!

      Poista
    2. Koetanpa jossain vaiheessa kuvata jalavia.

      Poista
  8. Kauniilta näyttää jo tässä vaiheessa 🤍 Ja kunnioitettava on jo tuo kasviluettelokin! Puut ovat pitkäikäisiä ja palkitsevat kasvullaan. Voin jopa minäkin kuvitella, miltä tuolla näyttää muutaman vuoden päästä! Mielenkiinnolla odotan siis jatko-osia :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu, itsekin odotan mielenkiinnolla ja malttamattomana :).

      Poista
  9. Puiden istuttaminen on tosiaan keino saada muutettua pienilmastoa, mutta on teille väriäkin tulossa noiden puiden myötä ruskan aikaan. Pilvikirsikka onneksi kasvaa yllättävän nopeasti. Ja teillä on tilaa puiden kasvaa. Meillä on paljon kaadettu vanhoja, korkeita ja huonokuntoisiakin puita. On rajattu määrä, paljon niitä kannattaa kasvaa kaupungissa n1100 neliön tontilla. Onneksi sopivan kokoisia puita löytyy tilalle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruskaväriin olen valinnoissa kiinnittänyt huomiota, olisi niin kiva saada sitä tälle alueelle, mikä näkyy myös maantielle.
      Taajama-alueilla valikoimassa on suuri joukko kukkivia ja kauniita pieniä puita - hyvä, että valittavaa löytyy erilaisiin paikkoihin.

      Poista
  10. Sinullahan on jo komea valikoima puita istutettuna. Hieno idea perustaa arboretum, kun sellaiseen on kerran mahdollisuus. Onhan se pitkäaikainen projekti, mutta parempi aloittaa tänään kuin miettiä huomista. Kahden euron taimet kannattaa ostaa ja istuttaa. Niiden kanssa voi oikeastaan vain voittaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin minäkin ajattelin. Arboretumiin voi suunnitella erilaisia juttuja kuin muuhun puutarhaan. Toivottavasti ehtisi nähdä puut edes vähän puun näköisinä.

      Poista
  11. Ihanaa että on aluetta mihin istuttaa ja ikää tarpeeksi vähän 🤗❤
    Kerkiää nähdä kättensä töitä. Hyvät suunnitelmat sinulla on ja hieno lajivalikoima jo nyt. Hommaa on paljon edessä kun ne pitää verkottaa vai onko teillä peuroja mitkä syövät kaiken kun sille päälle sattuvat. Marjakuuset on niiden herkkua. Ja puput ahnehtivat omansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuorempikin voisi olla tätä projektia ajatellen, mutta parempi myöhään kun ei ollenkaan.
      Viime talven kaikki puut olivat verkkojen sisällä ja niin on laitettava tämänkin vuoden istutukset verkkojen sisään. Meillä peuroja näkyy välillä tuolla peltoaukealla syömässä heinää, mutta toistaiseksi ne eivät vielä ole tulleet puutarhan puolelle. Saa nähdä säilyykö tämä tilanne. Jäniksiä pomppii paljon talvella, joten niiden vuoksi on ainakin verkotettava.

      Poista
  12. Hienosti toteutettu idea (jo nyt!) ja oli kiva lukea ajatuksiasi ja perustelujasi, nyökyttelin täällä lukiessani sillä hyvinkin samoja latuja omatkin ajatukset kulkevat. Ihan tosi fiksua laittaa nyt raamit ja muokata pienilmastoa arkajaloillekin sopivaksi. Parin euron taimilla voi tosiaankin vain voittaa. Itselläni on köynnösruusu Flammentanz tallinmäellä, rehottaa ja tavoittelee taivaita vaikka taimenraaskut olivatkin erään taimipihan poistoissa á 2 €/kpl. Eniten ärsyttää muuan taalainmaankoivu, ei ollut halpa eikä edes ilmainen ja sitten mies vetäisi sen trimmerillä kaatokuntoon.
    Mielenkiinnolla seuraan tätä(kin) projektiasi. Mietinkin muuten mihin ne aiemmassa postauksessa esitellyt tammet oli ajateltu, nytpä selvisi sekin. Iloisia puutarhahetkiä sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hirnakka, hyvä kuulla, että nyökyttelit :).
      Voihan taalainmaankoivun kohtaloa, ei ole varsin tavaton. Yleensä itse muistaa tuollaisen istuttaneensa, mutta ei ole takeita, että toiset huomaisivat.
      Minunkin mieheni jyräsi traktorilla kertaalleen nuoren hevoskastanjan taimen, mutta onneksi se lähti kasvuun ja on nyt korkea puu (tosin haarautunut).
      Iloista vappuviikonloppua!

      Poista