keskiviikko 30. elokuuta 2023

UUSI PERGOLA JA SEN YMPÄRISTÖ




Teimme arboretumiin toisen pergolan. Tämä kyseinen kohta kaipasi täydennystä. Rakennustöiden jälkeen sain viimein yhdistettyä täältä suunnasta katsottuna pergolan takana olevan sateenvarjojalavan ja vasemmassa reunassa olevan istutuksen suureksi yhtenäiseksi istutusalueeksi. Tämä oli tavoite jo pidemmän aikaa, mutta ennen pergolan rakentamista ei kannattanut ryhtyä puuhaan.




Katsotaanpa tilanne ennen työn aloittamista. Tässä näkymä kasvihuoneen vierestä länteen. Pyöreässä istutuksessa on keskellä 'Linnanmäki' purppuraomenapuu, takana (täältä suunnasta katsottuna) on kolme marjaomenapensasta ja edessä rinneangervoja. Ryhmä on istutettu tänä keväänä. Sateenvarjojalavan istutin viime vuonna.



Seuraavaksi rakennettiin pergola. Tässä pergolassa köynnökset istutetaan takaseinälle ja ne pääsevät kiipeämän raudoitusverkkoja pitkin aina katolle asti, näin toivon. Raudoitusverkkojen väliin jää kurkistusaukko takana olevalle alueelle. 



Tässä tämän vaiheen tilanne istutusalueen muokkauksen jälkeen. Pergolan pohjaksi jää nurmikko. Pohja oli lähtötilanteessa hyvinkin epätasainen, joten sitä tasattiin uudella mullalla. Nyt mullos näyttää rumalta, mutta kylvän uutta nurmikonsiementä, joten eiköhän se siitä lähde vihertymään ensi kesäksi.

Pergolan pitkä sivu on 345 cm  ja lyhyt sivu 165 cm ylitysten kanssa. Kulkuaukko lyhyeltä sivulta pergolan sisälle on 152 cm.

Ehkä huomaatte, että istutin myös uuden sateenvarjojalavan, se näkyy kuvan vasemmassa reunassa. Kyseisessä kohdassa oli hankala kiven reuna, jonka vieressä maa oli montulla. Montun kohtaa nostettiin uudella mullalla reilusti ja puu istutettiin noin metri kiven reunasta sivuun. 



Tämä oli aloittaessa näkymä pohjoisesta etelään eli järven suuntaan. Kivien reunustamassa kohopenkissä vasemmalla kasvaa tämän puolen reunalla rinneangervoja, alueen keskellä on marjaomenapuu ja toisella reunalla on vaaleanpunaisena kukkivia pensashanhikkeja.  



Näkymä tällä hetkellä. Kasvaessaan sateenvarjojalavan latvus tuuheutuu ja se lisää pergolan olemukseen salaperäistä vehreyttä. Tänne päätyyn istutin kaksi kartiovalkokuusta ja kolme 'Danica' pallotuijaa. Uusimme tämän projektin aikana tukkoon menneen salaojan, sen vuoksi mullosta näkyy monella alueella.



En löytänyt parempaa kuvaa alkutilanteesta etelästä pohjoiseen katsottaessa. 'Linnanmäki' purppuraomenapuu jää melkein näkymättömiin kuvan vasemmassa alakulmassa. 




En ole vielä silittänyt haravalla kaikkia traktorin renkaan jälkiä mullasta. Onneksi isäntä pystyi tuomaan monta traktorin kauhallista multaa istutuksia varten. Säästyin ihan hurjan monelta kottikärryn reissulta. Koristeomenapuun vasemmalla puolella olevat marjaomenapensaat kukkivat samaan aikaan kuin oikealla näkyvän istutuksen marjaomenapuu. Rinneangervoja olen saanut edullisesti ja niitä on peruskasveina monessa kohdassa arboretumia, nekin tuovat kukkiessaan toistoa. 




Rinneangervoja istutuksen etualalla ja pergolan oikealla puolella kivien vieressä. Yritän kylvää nurmikonsiemenet tänään, illaksi on luvattu sadetta.



Ostin kuukausi sitten amurinviiniköynnöksen ja vaihdoin sen suurempaan ruukkuun ja jätin odottamaan pergolan valmistumista. Köynnös oli lisännyt juuria purkin täydeltä ja nyt se pääsi lopulliseen kasvupaikkaansa. Se näkyy nyt takimmaisen verkon edessä. Olisi pitänyt rohkeasti ostaa toinenkin köynnös alennetulla hinnalla, mutta köynnöksen istutus toiselle puolelle jää kevääseen, ellen löydä taimea jostain. 

Keskelle tätä uutta istutusaluetta istutin kuusi Sweet Annabelle pallohortensiaa. Kukinnot ovat jo luovuttaneet värinsä, mutta tämä oli oikein ihana tuttavuus. Kauempana takana näkyvän alueen keskellä kasvaa myös ryhmä samoja pallohortensioita, joten toistoa on luvassa tämänkin lajin kohdalla. Istutin Puutarhaeloa -blogin Riitalta saamani kuparisarat kurkistusaukon kohdalle, toivottavasti ne pärjäävät tässä.


Tässä muuten parhaaseen kukinnan aikaan kuvattuna Sweet Annabelle pallohortensia. Tuotekuvauksen mukaan tämä pallohortensia on suurikukkainen ja tukevaversoinen. Kukinta jatkuu pitkään heinäkuulta syyskuulle. Pallohortensia viihtyy aurinkoisella tai puolivarjoisalla paikalla. Muiden hortensioiden tapaan se haluaa riittävästi kosteutta kasvualustastaan. Laitoin istutusalueelle biohiilellä täydennettyä kompostimultaa.




Tämä uusi yhdistetty istutusalue on pituudeltaan reilu 8 metriä. Pergola saa ensi kesänä saman tumman värinsa kuin muutkin arboretumin rakenteet.



Aina alkuun uudet rakenteet ja mylläykset hakevat hieman 'paikkaansa'. Toivon, että tämä projekti näyttää ensi kesänä jo paremmin asettuneen kohdilleen ja varsinkin sitten, kun kasvit kasvavat ja amurinviini nousee verkkoa pitkin katolle asti. Haaveitahan täytyy olla!


20 kommenttia:

  1. Näytttääpä hyvältä jo nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riina, on lohduttavaa, jos ammattilainen näkee projektin myönteisenä. Joudun etenemään vaiheittain arboretumini kanssa. Kiitän erityisesti sinua Riina, että sait minut innostumaan pallohortensioista. Tavoitteena on vielä tänä syksynä istuttaa ryhmä valkoisia pallohortensioita kasvihuoneen ja tämän uuden pergolan välille.

      Poista
  2. Sama kommentti piti kirjoittaa kuin Riina, että onpa hieno! Ja kasvillisuus tulee nivomaan sen arboretumiin, etenkin se sateenvarjojalava. Ihana tuo Sweet Annabelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen iloinen, että te taitavat ammattisuunnittelijat hyväksytte tämän :). Kasvillisuuden verhoamana pergolat ovat vasta parhaimmillaan, joten sitä odotellessa.
      Sweet Annabelle on lähellä Pink Annabellea, mutta on niissä eroa kuitenkin. Tykkään kovasti.

      Poista
  3. Kylläpä pergola istuu hienosti maisemaan. Voin vain kuvitella, miten upealta näyttää, kun villiviini verhoaa seinustaa ja kattoa. Ja jalavat kasvavat sateenvarjoiksi. Pergolan ympäristöstä tulee nopeasti oikea katseenvangitsija, kun Sweet Annabelletkin ensi vuonna kukkivat pinkkeinä palloina.
    Rillakin näkyy tutustuvan pergola-alueen uusiin kasveihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo kohta arboretumista koheni kummasti. Kunhan vielä taustan ja ympäristön kasvit kasvavat, niin uskoisin, että alkaa näyttää aika kivalta :). Rilla on kyllä niin osallistuva koira, että aina ulkona ollessaan se yrittää touhuta mukana niin paljon kun mahdollista. Se asettui ihan väistämättä aina makaamaan traktorin kauhalla kipattuun multakasaan, eikä millään siirtynyt, vaikka yritin lapiolla tai haralla levittää multaa koiran alta. Komennettaessa siirtymään, Rillan ilme oli hyvin epäuskoinen "et voi millään tarkoittaa, että pitäisi luopua tästä ihanasta pedistä tapahtumien keskipisteessä".

      Poista
  4. Sehän tuli valamihiksi vauhrilla, ympäristyä myären. Hyvä ku sait traktoriapua, helapottaa kummasti. Hyvältä näyttää ja sopii muihinki rakenteisiin. Sullon kyllä ruhtinaallisen kokoosia nua istutusalueet. Taimiahan ne niälöö, mutta ohan ne sitte näyttävän näköösiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Isäntä yllätti :D. Hän ryhtyi heti viimeisen avoimen puutarhavierailun jälkeen pergolan rakentamiseen. Parina päivänä teimme ja valmiiksi tuli. Istutualueen kanssa meni vähän pidempään, mutta traktorista oli todella paljon apua, vaikka renkaan jälkiä saakin siistiä.
      Laajalla alueella täytyy tehdä suurta, ettei näytä piperrykseltä ;).

      Poista
  5. Siellä on pistetty toimeksi. Hieno on ja tuo kivaa rakennetta arboretumiin. Voin jo kuvitella sen hetken kun viiniköynnös on kietonut pergolan syleilyynsä. Riippajalavat ovat niin kauniita puita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen iloinen, että vihdoin tämä projekti eteni. Tuo alue laajemminkin on kaivannut lisää istutuksia ja jotain kivaa katsottavaa. Nyt on edessä vielä lähellä olevien kohtien kunnostusta, jotta voin jäädä odottamaan ja katsomaan, miten vehreys lisääntyy. Minustakin riippa- ja sateenvarjojalavat ovat ihania. En kyllä ole oikein keksinyt niiden eroa vielä ;) Puutarhassa on riippajalavana myyty puu ja nämä arboretumin taimet myytiin sateenvarjojalavina - hyvin sanlaisilta näyttävät.

      Poista
  6. Hyvältä näyttää omaankin silmään. Kova homma olisi kottikärryhommina ollut tuollainen määrä multaa joutua kuskamaan, hyvä että sait koneapua. Sweet Annabelle on kiva, löysin omaankin pihaan sellaisen tänä kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Koneapu oli suuri helpotus. Kiva, että sinäkin tykkäsit Sweet Annabellesta. Toivotaan, että saadaan molemmat ensi kesänä niitä ihailla.

      Poista
  7. Tulipa kerralla valmista ja alueesta tuli kivan näköinen. Kunhan kasvit tuosta kasvavat näkymä sen kuin paranee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä parin kolmen vuoden päästä alkaa näyttää sellaiselta kun haaveilen :).

      Poista
  8. Kaunista! Paljon kyllä olette tehneet taas lisää.

    VastaaPoista
  9. Kylläpäs on taas upeaa uutta! <3 Olet varsinainen puutarhavelho! Tuosta tulee varmasti äärettömän kaunis, kun kasvit pääsevät vauhtiin. Näyttää jo nyt niin kivalta. Mukavaa syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos kannustuksesta! Itsekin toivon samaa. Sinulle ja perheellesi myös oikein hyvää syksyä!

      Poista
  10. Hienolta näyttää! Sateenvarjojalavat saavat pergolan asettumaan jo nyt luontevasti ympäristöönsä ja aikaa myöten vaikutelma vain paranee. Kurkistusaukko peltomaisemaan on piste iin päälle. Muistanko oikein, että amurinviini saa sellaisen hempeän vaaleanpunaisen ruskavärin?
    Vieläkö Rilla on "apuna" kaivamishommissa vai malttaako jo katsella vierestä emännän puuhia? Kivaa syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Amurinviinin syysväri on enemmänkin tulipunainen, sävyä kuvataan hätkähdyttävän hienoksi. Käynnöksen pitäisi viihtyessään olla rehevä, nopeakasvuinen ja suurilehtinen. Täysimittaisena 4-8 m mittaan pääsevä köynnös.
      Tykkään kurkistusaukoista :) Tavoitteena on vielä hieman parantaa takana näkyvää peltosaran istutusta (jos rahat ja voimat riittävät). Nyt suoraan kurkistusaukon keskellä näkyy tammi.
      Rilla on jossain asioissa hieman rauhoittunut, mutta edelleen se himoitsee muovisia istutusruukkuja joko tyhjinä tai kasvin kanssa, joten ennen kasvien istutusta on taimipotit pidettävä koiran uloittumattomissa. Lisäksi kaivamani istutuskuopat saavat koirassa aikaan suuren "auttamishalun" eli Rilla yrittää päästä laajentamaan samaa kuoppaa omin voimin.
      Kiitos!

      Poista