lauantai 7. lokakuuta 2023

ILOINEN TAPAHTUMA RUSKAN SÄVYISSÄ

 


Syyskuun erikoisen lämpimästä säästä on siirrytty lokakuun viileyteen. Yöt olivat jo hyvinkin nollan vaiheilla syyskuun lopussa, mutta perjantain vastaisena yönä oli ensimmäinen kunnon pakkasyö. Alin lämpö oli mittarin mukaan -2,8 astetta, vielä aamulla kahdeksan aikoihin näytti mittari -1,1 astetta. Kuvassa on pilvikirsikan syksyisiä lehtiä.



Tässä poseeraa piharingin rusokirsikka. Toivottavasti väri ehtii vielä kauttaaltaan muuttua leiskuvaksi ennen kuin lehdet tippuvat pois. 

Sain onneksi syyskuun viimeisen viikon aikana aurinkoisella säällä tehtyä monta ns. pakollista työtä alta pois. Näihin kuuluu verkkojen laitto ja sekin homma on nyt hoidettu. 



Torstaina huvimajan takana arboretumissa kukkivat Vanille Fraise syyshortensiat 'Renhy' täyttä päätä valkoisenaan, ne virkosivat hieman myöhään keväällä, ehkä myöhäinen syysistutus vaikutti asiaan.  Takana näkyy pilvikirsikoita.




Takana näkyvä vanha Grandiflora syyshortensia on ollut jo pitkään punertavassa lookissaan. Edessä ihanainen keijunmekko torstaina kuvattuna.

Tällä viikolla maanantain puolella 2.10 syntyi pojan perheeseen pikkuinen tytär. Olin hoitamassa esikoista eli 1 v 8 kk:den ikäistä söpöliiniä vanhempien ollessa sairaalassa. Nyt olen neljän lapsen mummi, arvokas tehtävä. Pikkuneidin kanssa teimme mm. ulkona hieman lehtien haravointia ja tytöstä oli hauska matkustaa lehtiä täynnä olevassa kottikärryssä. On ilahduttavaa, miten pienestä lapsi saa ilon aihetta. Häntä nauratti kovasti, kun mummi hyppi tasahyppyjä laakeiden maakivien päälle ja pois. Sain monta komentoa topakalla sormenosoituksella, että alahan taas loikkia. Pikkuneidin nauru kannusti mummia  kuntoilemaan. 



Tässä lamoherukan kaunista syysväriä. Arboretumissa lamoherukka verhoaa yhdellä istutusalueella maanpintaa, tätä voisi istuttaa jonnekin muuallekin.



Atsaleat ovat muuttaneet aika punaisiksi. Olen laittanut kaikki atsaleat verkkojen sisään, etteivät jänikset syö niitä talvella. Tässäkin näkyy muuten lisää Vanille Fraise syyshortensioita. Uskon, että ensi kesänä ne kasvavat jo hyvin, tämä kesä on mennyt juurtumiseen.



Rilla tykkää istua kivien päällä, ne ovat hyviä tähystyspaikkoja. Aivan kuvan oikeassa reunassa on tuurenpihlaja. Kuva on otettu perjantaina ja nyt jännitetään, muuttuuko Tuuren väritys kunnolla leiskuvaksi, pientä hentoa punerrusta on jo nähtävissä.



Yritin kuvata kallion päältä näkymää, mutta Rillan mielestä kuva ei ole mitään ilman kunnollista katseenvangitsijaa. 



Arboretumin kaksi uutta keväällä istutettua rusokirsikkaa ovat vielä aivan vihreitä, toinen näistä näkyy vasemmassa reunassa. Olen tosi tyytyväinen, että sain Hankkijalta tehdyn ennakkotilauksen myötä keväällä näin hyvät Tahvosten taimet. Voitte päätellä puun koon siitä, että sitä suojaa 150 cm korkea verkko. 

Kuvan keskellä on punasaarni, jonka syysväri on kellertävä. Olen jo aikaisemmin maininnut, että istutin vuosi sitten sähköpylvään toiselle puolelle piippuköynnöksen. Tänä vuonna se ei ole vielä kasvanut kovin paljon, mutta ehkä se siitä jossain vaiheessa reipastuu ja alkaa verhota sähköpylvään ympärille laitettua kanaverkkoa vihreäksi ja kauniiksi.



Tästä kuvasta näkyy paremmin punasaarnin syysväri. Näitä kasvaa arboretumissa kolme. Tänä vuonna istutin peltosaran laajennusosaan kaksi lehtosaarnia Saaripalstan Sailan saarnijutun innoittamana. 

Minun täytyy myöntää teille, että tykkään ihan hurjasti kävellä pienessä arboretumissani ja kuvitella näkymiä muutaman vuoden päästä. Vastoinkäymisiä toki on odotettavissa, kaikki kasvit eivät selviä, mutta löydän joka päivä monenlaista kivaa ihmeteltävää. 

Rilla tykkää kovasti, että yli hehtaarin omalla tontilla on erilaisia alueita ja monenlaista tutkittavaa. Teemme tietysti päivittäin lenkkejä metsään, mutta lisälenkkeinä Rilla pääsee kiertelemään omaa tonttia eri puolilla ja nauttii myös villistä kaahailusta puiden ja pensaiden väleissä ja nurmikolla.



Lopuksi vielä perjantaina otettu kuva 'Herbstfreude'  komeamaksaruohosta pienen kuuran koristamana. Edessä olevat hennot hörsylät ovat 'Palace Purple' keijunkukan kukintoja. Nämä perennat ovat kivat kumppanit vierekkäin eri kasvukauden vaiheissa.

Eilen perjantaina sää oli mitä kaunein ja aurinkoisin. Tänään tulee vettä ihan täydeltä taivaalta. Sisähommiakin riittää, joten puutarha odottakoon parempaa säätä. Enää ei ole mitään pakollista, joka saisi minut sadetakissa +3,7 asteessa vesisateeseen märissä puutarhahanskoissa touhuamaan. 

Rilla pääsee kyllä metsäkävelylle. Hyvää viikonloppua!


28 kommenttia:

  1. Ihanaa! Onnittelut mummille ja koko perheelle!
    Hianoja näkymiä! Hyvältä näyttää jo nykki, tulevaasuures viälä paremmalta.
    Täälon kans surkia ilima, mutta onneksi oli välis pari kuivempaa päivää jolloon sai tehtyä pihatöitä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, kiitos! Aivan kerrassaan suloinen pikkuinen, niinhän ne aina ovat :). Kummasti näkymät paranevat, kun puut ja pensaat alkavat näyttää edes vähän kookkaimmilta.
      Taitaa olla aikamoisen laajalla alueella tämän päivän syysmyrsky ja sade. Mittari näyttää +2 astetta ja välillä lasiin tuleva sade on näyttänyt enemmän rännältä kuin vedeltä.

      Poista
  2. Voi todella hyvin kuvitella sinut käyskentelemässä arboretumissasi ja mielikuvittelemassa puiden kasvua. Samaa tekisin itsekin!
    Ihana Rilla <3 Ilman muuta nuo näkymät eivät olisi mistään kotoisin ilman hänen vangitsevaa olemustaan ;-)
    Paljon onnea kvartetista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että me puutarhaihmiset ymmärrämme mielikuvittelun (hauska sana).
      Rilla istuu hyvin mielellään kameran eteen ainakin silloin kun yrittää tähdätä jotain muuta kuin koiraa ;). Kiitos Saila!

      Poista
  3. Paljon onnea <3
    Hyvältä näyttää. Ihailen taitoasi, silmää rakentaa syksylläkin hienon näköinen puutarha. Meillä on syystyöt puutarhassa vielä ihan alkuvaiheessa. Tarkoitus on laittaa huomenna
    hihat heilumaan oikein kunnolla- toivotaan siis lupsakkaa säätä lähipäiville.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tarja!
      Toivottavasti sää suosii teitä puutarhansyystöissä.

      Poista
  4. Yleensä tykkään voimakkaista väreistä, myös ruskassa, mutta tuo lamoherukan ruskaväri on erityisen kaunista; maltillisen hienostunutta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että lamoherukka yleensä muuttuu tästä vielä tummemman punaiseksi, mutta ruskaan värjäytyvässä punassakin on sävyerojen eri kasveilla. Hyvää sunnuntaipäivää!

      Poista
  5. Paljon onnea teille kaikille!
    Rilla on kyllä ihan oikeassa, että katseenvangitsija pitää kuvassa olla. :) Hienoja ruskan sävyjä siellä teillä. Ja näkymiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kati! Eläimet ovat melkoisia persoonia, silloin kun niitä yrittää kuvata potrettiin, niin eivät välttämättä suostu lainkaan yhteistyöhön - kun taas yrittää tähdätä ihan muuta kohdetta, niin siihen pitää tulla linssiluteeksi ;D.
      Ihan paras ruska ei ole tänä vuonna (vielä) toteutunut, seurattavaksi jää, ehtiikö ruska ennen lehtien tippumista.

      Poista
  6. Paljon onnea uuden lapsenlapsen johdosta. ❤️🍁🌿

    VastaaPoista
  7. Onnea isoäidille! Kaunista teillä on. Hauska tuo Rillan poseeraus. Tottahan Rilla tietää olevansa täydellinen kuvattava.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Rilla osaa olla varsin määrätietoinen ja itsepäinen … ja toisaalta niin herttaisen suloinen.

      Poista
  8. Sydämelliset onnittelut niin isovanhemmille kuin lapsen vanhemmillekin!

    VastaaPoista
  9. Onnea tuoreelle mummille! Lapsenlapset ovat suuri rikkaus. Kauniit syyskuvat :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, näin se on! Aurinkoisina päivinä saa syyskuvia, kylmältä kyllä tuntuu.

      Poista
  10. Paljon onnea mummille! <3
    Olet varmasti aivan ihana mummi lapsenlapsillesi.
    Ja teillä on aina niin kaunista. Puutarhan ruska on jotain niin upeaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Riina! Kaunis ruska auttaa pitkän talven yli, toivottavasti jotkut lehdet värittyisivät vielä enemmän ennen kuin putoavat.

      Poista
  11. Onnea mummille. Meille tulee myös nyt viikonloppuna lapsen lapset ja silloin menoa riittää .
    Kauniita kuvia olet taas ottanut ja minunkin pitää muistaa nämä verkotukset sinä olet jo ison urakan tehnyt .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon kiitoksia. Verkot kannattaa muistaa laittaa, kylmällä ilmalla niitä on kurja laittaa sormet kohmeessa. Nauttikaa viikonlopusta lasten kanssa :).

      Poista
  12. Paljon onnea nelinkertaiselle mummille! Arboretumissa on kauniita ruskavärejä. Valo käy hienosti noihin syyshortensian takana näkyviin pilvikirsikoihin. Ne leiskuvat kuin soihdut tummaa kuusikkoa vasten.
    Pakkasta oli meilläkin tuona samana yönä, tosin ei ehkä ihan noin paljoa kuin teillä. Kasveja mustui kyllä aika paljon ja nyt kaatosade taitaa tehdä selvää lopuista. Toivottavasti tulisi vielä mukavaa ulkoilukeliä, jotta saan itsekin jänisverkot viriteltyä ja loput juurekset nostettua.
    Mukavaa viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, mummina olo on niin hienoa!
      Pilvikirsikoita olen ihaillut tosi paljon tänä syksynä, puutkin ovat jo kasvaneet hyvin kokoa.
      Tämä vesisade on ollut melkoista ja sen soisi jo loppuvan. Kovan tuulen kanssa tuleva sade ei oikein houkuta verkkojen näperryshommiin, joten toivon sinnekin suotuisaa säätä.
      Samoin sinulle mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  13. Onnittelut pienen syntymän johdosta, isovanhemmille ja vauvan perheelle. Punasaarnella on todella keltainen syysväri, meillä se tiputtaa lehdet aina ensimmäisenä arboretumin puista, voi tosin johtua hyvin kuivasta kasvupaikasta. Upeat pilvikirsikat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos!
      Tykkään kovasti punasaarnesta sekä kesällä että syysväristä. Puulle on kuitenkin tyypillinen ominaisuus, että se tulee myöhään lehteen ja tiputtaa lehdet yleensä ennen monia muita puita.
      Pilvikirsikoista saa nyt nauttia, koska ne ovat kasvaneet mukavasti ja näyttävät jo ihan puilta. kevään valkoinen kukinta oli kaunis, samoin syysväritys.

      Poista
  14. Paljon onnea mummulle, ja muillekin asianosaisille!
    Rilla kyllä tietää, että puutarhassa on hyvä olla katseenvangitsija;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos! Juu, lemmikeillä on tähän hyvä vaisto :).

      Poista