tiistai 2. maaliskuuta 2021

TAIMIVAUVAT





Ihminen saa iloa pienistäkin asioista, kuten tuoreesta vihreästä kasvusta. Joka päivä on yhtä jännittävää tepastella yläkerran portaat katsomaan, mitä on tapahtunut edellisen käynnin jälkeen. Tarkalla silmällä tulee katsottua taimivauvojen vointi ja pienen pikkuriikkiset erot edelliseen kertaan. Käyn siis hoivaamassa taimia vähintään kerran päivässä.





Kasvivalot toimivat aikaisempien vuosien tapaan ajastimella, joten ei illalla unisena unohdu valojen sammuttaminen. Pidän lämpötilan kasvatushuoneessa 17-19 asteessa. Päivittäiseen hoivaan kuuluu sumutus ja purkkien kääntely. Kun taimipurkit ovat muovitarjottimella, saa näppärästi isomman määrän käännettyä samaan aikaan.





Tavoitteeni saada paprikat kylvettyä tammikuun alussa ei onnistunut, mutta onneksi taimet ovat kasvaneet hyvin, vaikka kylvö oli vasta 22.1.2021. Viiden ja puolen viikon päästä kylvöstä ovat vauvat tämän näköisiä. Paprikoita on tulossa neljää eri lajia.





6.2.2021 laitoin kasvamaan muutaman amppeli- ja pensastomaatin, näiden aikaisen esikasvatuksen kanssa pärjää hyvin, koska kasvu on matalampaa kuin runkotomaateilla. Kuvassa amppelitomaatti 'Red Profusion'. 



Pensastomaatti 'Vilman' tunnistaa hyvin omannäköisestä olemuksestaan.





6.2.2021 kylvetyt kelloköynnökset lähtivät hyvin kasvuun, sain pussillisesta 11 kasvavaa taimea, yhden menetin, sillä "hattu" ei irronnut. Liotin siemeniä jonkun aikaa ennen kylvöä ja laitoin tämän sarjan sammalnappeihin.






18.1. 2021 kylvetyistä vanhoista kelloköynnöksen siemenistä iti vain tämä yksi. Kasvu on kuitenkin selvästi pidemmällä kuin 6.2. kylvetyllä porukalla. Huomasin juuri, että saatte piilomainontaa samalla. Tämä ensimmäinen taimi päätyi käsillä olevaan jugurttipurkkiin, muut taimet ovat taimipurkeissa, jotka pesen aina keväällä uudelleen käytettäviksi.






Sain myöhäisherätyksen keijunmekkojen esikasvatuksesta. Huomaa hyvin, että olisi pitänyt kylvää aikaisemmin. 6.2.2021 kylvetyt keijunmekot ovat vielä näin heiveröisiä. Elossa kuitenkin, taimia on muistaakseni 8 kpl.




Hämmästyin, kun 25.2.2021 kylvetyissä lehtosalvioissa näkyi hentoa viherrystä jo neljä päivää kylvön jälkeen. Lehtosalviat vasemmassa purkissa, paperi erottaa eri värit toisistaan. Oikealla näkyy punahattuja.





Punahattu ’Green Twisterit’ kasvavat hitaasti, mutta kasvavat kuitenkin.









Tänään oli ihana lenkkeilysää, mutta kieli keskellä suuta oli liikuttava petollisen jäisillä teillä. Aurinko paistaa ja tuo kevättä lähemmäksi. Meillä tosin hanget ovat vielä valkoiset ja peittävät kaiken maan tehokkaasti.

Aurinkoa elämääsi!



32 kommenttia:

  1. Ihania taimivauvoja <3 Ja miten hienosti ovat kasvaneet!
    Täällä on myös turkasen liukasta. Aurinko paistaa!
    Mahtavaa maaliskuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvua on hauska seurata - tämä pätee kaikkiin vauvoihin :).
      Yritetään pysytellä pystyssä, nyt ei parane hankkia luunmurtumia. Mahtavaa maaliskuuta sinullekin Tarja!

      Poista
  2. Suloisia ja terhakoita taimivauvoja! <3

    VastaaPoista
  3. Todella terhakoita ja hyvässä kasvussa olevia taimia.
    Täällä meillä tiet ovat onneksi lähes täysin sulia. Tosin oma pihatiemme oli aamulla päivittäiselle lenkille lähtiessämme todella liukas. Yleensä käytämme aina liukuesteitä mutta nyt, kun päätiet olivat sulina jätimme ne pois.
    Mukavaa maaliskuuta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aurinko on sulattanut melko hyvin asfalttitiet, mutta hiekkatieiden sulamiseen menee vielä aikaa, ainakin jos loppuviikko on taas kylmempää. Nastalenkkarit on hyvä apu, mutta osa reitistäni oli hangessa kahlaamista, joten valitsin reissun varsikengät. Pitää suunnitella reittivalinnat lähipäivinä paremmin :).

      Poista
  4. Hyväs kasvus kaikki.
    Munki kirijosalaviat itivät iha muutamas päiväs. Nopiaa sukua :)
    On taimikasvatus kumman koukuttavaa. Mä kipaasen vinttihin usiemman kerran päivän aikana. Sitä tuntoo ittensä ihan höperöksi.
    Liukaston. Mäki tein aamusta ihan ihimeellisiä akropaattiliikkehiä, mutta pysyyn pystys, onneksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nopea itäminen on aina hauskaa. Oikein sanoit, koukuttavaa puuhaa on taimikasvatus.
      Kyllä muutaman kerran oli vähällä lähteä jalat alta, mutta onnistuin minäkin pysymään pystyssä. Nyt ei parane hankkia luunmurtumia.

      Poista
  5. Hyviltä näyttävät. Kunhan ne vielä voimistuvat kevääseen mennessä, niin saat iloita niistä sitten monin kerroin kesällä. - Minäkin olen kasvattanut taimia lähes joka kevät, mutta nyt kun muutettiin, en laittanut mitään, kun en yhtään tiedä, mitä tuolta lumen alta paljastuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin mielenkiintoiset vaiheet kevään odotuksessa ja toisaalta koko kasvukauden voit suunnitella, minkälaisen pihan siihen haluaa muokata. Saatpa nyt ottaa levon kannalta tämän esikasvatusvaiheen :).

      Poista
  6. Ihana postaus - ihanaa kuvitella sinut joka päivä hipsimässä portaat yläkertaan katsomaan taimia ♥
    Sanot, että pieniä ovat ja pienestä tulee ilo, ja onhan se niin. Mutta toisaalta eipä paljon suurempaa asiaa ole kuin kasvun ja elämän ihme. Joka kevät (ja joka syntymä) on yhtä suuri ihme. Ehkä loppujen lopuksi elämän suurimpia ja mystisimpiä asioita?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osasit muotoilla hyvin kasvun ihmeen, juuri näinhän se on! Aina yhtä ihmeellistä ja innostavaa - ja käsittämätöntäkin, että piskuisesta siemenestä voi kasvaa jotain suurta ja kaunista. Kiitos Saila!

      Poista
  7. HYvännäköisiä pikkuisia!

    VastaaPoista
  8. Siellähän on vaikka kuinka paljon jo pieniä taimia. Hyvät kasvuolosuhteet olet taimillesi järjestänyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvatusolosuhteita ei voi valittaa, asumattomat huoneet helpottavat järjestelyissä ja lämpötilan voi pitää sopivan matalana.

      Poista
  9. Sinulla on melkoinen määrä terhakoita taimivauvoja. Minäkin hipsin vähintään kahdesti päivässä tarkistamaan omien taimieni tilanteen. On kiva, että osa siemenistä itää nopeasti, niin joka päivä tuntuu tapahtuvan jotain uutta. Pidemmän itämisajan vaativat kylvöksetkin tulee hoidettua samalla kun käy etsimässä muista purkeista uusia alkuja.
    Täällä sää kääntyi jo pilviseksi ja alkaa kylmenemään. Oli kuitenkin ihana nauttia edes muutamasta aurinkoisesta kevätpäivästä. Päätiet ovat täällä sulaneet, mutta oma piha ja pihakatu ovat todella liukkaat. Samoin työpaikan parkkialue. Talutin eilen pari työkaverin autoilleen, kun olin porukan ainoa nastakengillä liikkuja. Onneksi kuukauden kuluttua ei todennäköisesti tarvitse enää jäätiköistä huolehtia.
    Aurinkoista maaliskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyyhän tilanteet tarkistaa usein. Taimien määrä lisääntyy taas tasaiseen tahtiin sekä siellä että täällä.

      Poista
  10. Hyviä terhakoita taimia ja ei se ihme kun niitä niin hellästi ja tehokkaasti hoidat 🤗
    Minulla on vielä perennojen siemenet kylmäkäsittelyssä ulkona ja jääkaapissa. Pitää katsoa taas jääkaapissa olevien tilanne.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sinun kylmäkäsittelysi onnistuu hyvin, minulla meni viime keväänä pieleen. Tosin siihen saattoi vaikuttaa lumien vähäisyys ulkona.

      Poista
  11. Pontevia pikkuisia 🌱 ja ymmärrän erinomaisen hyvin, että niiden kasvua hipsii katsomaan useamman kerran päivässä. Tässä kun odottelee lumien sulamista, taimien kasvun seuraaminen tuo edes pientä lohtua talven loputtoman pitkältä tuntuvaan maalisuoraan.
    Minulla on ihan ennätysvähän taimipurkkeja kun chilit olivat niin hitaita. Taidankin lisäillä niille vähän multaa ja siirtää munakoisot omiin yksiöihinsä voimaantumaan, ovat lastenkamareissaan vielä. Parin viikon sisään pääsee jo tomaattikylvöihin, jippii!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osuvasti ilmaistu, maalisuora tuntuu tällä hetkellä pitkältä, lunta on niin paljon. Minä en ole koskaan kasvattanut munakoisoja, on niin paljon kasveja, mihin pitäisi tutustua kasvatusmielessä.
      Minusta tuntuu, että tämän vuoden paprikat ovat olleet paljon reimppaammin alkuvaiheen kasvussa kuin viime vuotiset. Hyvin ne satoa tekivät viime vuonnakin, mutta jospa näistä saisi jo aikaisemmin puraista paprikaa. Toivottavasti sinun chilitkin aikansa mietiskeltyään ryhtyisivät pontevampaan kasvuun.
      Tomaatin kylvö onkin hauskaa puuhaa, ne kun itävät niin hyvin ja yleensä nopeasti.

      Poista
  12. On ne ihania. Ei mikään ihme, ettei saata pysyä poissa niiden ääreltä. Esikasvattaminen on minusta jatkuvaa onnistumisen iloa - vaikka toki joukkoon epäonneakin mahtuu. Ei sitä jaksa lakata ihmettelemästä, miten pienestä siemenestä tulee niin iso ilo.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Epäonnistumiset kuuluvat tähän lajiin, mutta vilpitön ilo onnistumisista jotenkin korvaa ne epäonnistumiset.
      Iloa näistä pienistä suurista ihmeistä sinullekin!

      Poista
  13. Reippaat kelloköynnöksen taimet ja kyllä ne muutkin sieltä pinnistää :)

    VastaaPoista
  14. Ihanan terhakoita taimia siellä jo sinulla. Itselläni on vain neljä latva-artisokan taimea ja vielä koulimattomat narsissitupakan alut. Kellarissa sen sijaan onkin sitten purkki poikineen. Ne siirrän sieltä suoraan kasvihuoneeseen kunhan vielä vähän lämpenee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lava-artisokan kasvatukseen minun pitäisi perehtyä, se kiinnostaisi. On niin paljon mahdollisuuksia kasvattamiseen. On näppärää, jos saat suoraan kasvit kellarista kasvihuoneeseen :). Kiitos Minna!

      Poista
  15. Hei! Haastan sinut hymy huulille - haasteeseen mukaan! ☀️ Hymy huulille - haasteen idea on kommentoida muiden bloggaajien postauksia tai kehua blogia.

    Toivottavasti otat haasteen vastaan!

    http://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta Jasmin, pitääkin käydä tutustumassa tehtävään.

      Poista
  16. Hienoja!
    Ihan on hyvä piilomainonta. Arvot kohdillaan ;) Meilläkin ostetaan noita JP-tuotteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) Käänsin vielä taimen ns. sivusuuntaan, että versot näkyvät kuvassa paremmin ja vasta kuvaa tänne siirtäessäni huomasin, että purkin tekstit näkyvät erinomaisesti. Arvot kohdillaan :).

      Poista