perjantai 20. lokakuuta 2023

SYKSYN KELTAISTA

 



Viime yönä oli -4 astetta pakkasta ja aamu valkeni kauniin aurinkoisena. Keltaiset koivunlehdet loistavat kilpaa auringon kanssa. Nyt peltojen laidoilla ja järven rannassa näkyy paljon keltaisia koivuja, ne antoivat tänä vuonna odottaa pidempään tätä kaunista sävyä.



Kävimme Rilla kanssa aamulla ihailemassa rannan näkymiä ennen kuin lähdimme metsälenkille. Järvi on nyt niin tyyni, sekin on tuulisten viime päivien jälkeen miellyttävää.



Puutarhan rajalla kasvaa suuri monirunkoinen vaahtera, se on saanut hienon keltaisen värityksen.



Tänä vuonna rannan aroniapensaat ovat oranssin keltaiset, joinakin vuosina ne ovat punaiset. 



Huomaan, että alan olla aika laiska. Ulos päästyäni lähden mielummin kävelemään kuin teen puutarhatöitä, vaikka monta asiaa voisi tehdä ennen maan jäätymistä. Taidan jättää ne kaikki kevääseen, silloin olen paljon energisempi. 


16 kommenttia:

  1. Kauniita maisemia. Juuri noin, ihmisen, puutarhaihmisenkin pitää olla armollinen ja hyvä itselleen!

    VastaaPoista
  2. Kauniita syyskuvia!

    VastaaPoista
  3. Kyllä syksy on Minulla tuo sama ettei syksyllä oikein jaksaisi enää puutarhatöitä, mutta kevät kun koittaa niin virtaa riittää ja innostusta.

    VastaaPoista
  4. Niin vain se ruska tuli sittenkin, vaikka muuta epäilimme. Tyyni sininen järven pinta korostaa puiden keltaista väriä. Todella kaunista.
    Samanlaisia tunnelmia täälläkin. Tekemistä olisi yhä pihamaalla, mutta ajatuksissani olen siirtänyt ne jo kevääseen. Niinkin pärjää oikein hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka vuosi ihastelen samaa asiaa eli keltaisia koivunlehtiä järven pintaa vasten :) siihen ei kyllästy. Ehkä voi jo nauttia muuten ulkoilusta luonnossa ja jättää rehkiminen kevääseen.

      Poista
  5. Teillä on siellä kaunista . Meilllä on koivuista kaikki lehdet pudonneet ja isossa piha vaahterassa on muutamia lehtiä enään kiinni . Tuuliset ilmat on varmaan pudottanut ne.
    Minä olen myös erittäin laiskalla tuulella pitäisi aloittaa leipomuksia mutta ei jalat nosta tuolista .❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Värikäs ruska ilahduttaa, mutta kyllä lehdet putoavat pian - täällä on ollut sen verran useita pakkasöitä…. Ja tuulista myös.
      Sinulla on ollut paljon tekemistä remontin ja kaiken muun kanssa, joten otahan sinäkin välillä rennosti :).

      Poista
  6. Kyllä minun innostus, jos sitä on ollutkaan, loppui pakkasten tuloon. 10 asteen yöpakkaset on tehneet tehtävänsä. Sukkapuikot pysyy paremmin nyt käsissä, kuin lapio :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa meillä hyvin monella olla sama tilanne tässä vaiheessa syksyä, innostus hiipuu ja jää talviunille kevään koittoon saakka. Nautitaan sukkien kutomisesta ja rennoista hetkistä :).

      Poista
  7. Kyllä täälläkin on jo sohvan ja sukkapuikkojen aika alkanut:)

    VastaaPoista