torstai 4. elokuuta 2022

AVOIMET PUUTARHAT, MEILLÄ ENSIMMÄINEN KERTA



Osallistun ensimmäistä kertaa 7.8. sunnuntaina olevaan Avoimet Puutarhat -tapahtumaan. Todella vaikea tietää, löytävätkö puutarhaihmiset paikalle. Meidän kunnassa tämä on ainoa avoinna oleva kohde. Useamman paikan kiertäjille seikka voi olla haaste, sillä siirtymiin menee aikaa.



Koska olemme täällä maaseudulla, ajattelin tarjota mahdollisuuden pienellä korvauksella ostaa kahvia ja kahvileipää. Leivonnaisten määrä on vaikea arvioida, joten riittävät siihen asti kuin riittävät. Sain onneksi apua kahvia keittämään. 



Pikkuinen Rilla on hidastanut melkoisesti puutarhatöitä, joten kitkemisen suhteen on myös mentävä ’rimaa laskemalla’. Pennun kanssa on joka päivä vietettävä aikaa leikkimällä ja yhdessä olemalla, se on nyt tärkeää, jotta hyvä suhde muodostuu vuosiksi eteenpäin. 

Rilla ulkoilee tosi mielellään, kiitos kasvattajalle hänen tekemästään hyvästä pohjatyöstä. Ulkona ollessamme en kuitenkaan voi kitkeä, sillä Rillan mielestä se on ihan hurjan hauska leikki. Yritän pitää koiran ajatuksen muualla penkkien kaivamisesta. Eli leikimme nurmikolla ja seikkailemme turvallisissa paikoissa. Luoksetulo -harjoitukset ovat jokapäiväisiä ja palkkiona on aina hurjan iloinen halauskohtaus ja namia myös usein.



Olisi ollut kiva saada arboretumiin nimilappuja eri kasveille, mutta tälle vuodelle en ehtinyt selvittää asiaa riittävästi. Olen yrittänyt miettiä, mistä saisi edullisia ja huomaamattomia talven kestäviä nimikylttejä. Jos sinulla on asiasta hyviä ideoita, otan kaikki vaihtoehdot mielelläni tiedoksi. Minusta olisi kiva, että nimilaput eivät pistäisi silmään yleisnäkymässä, mutta halutessaan voisi nimen löytää kasvin vierestä.

Tällä viikolla olen kitkenyt arboretumissa ja uusimmat hortensiat kukkivat hauskasti. Mielessäni näen ne muutaman vuoden päästä suurempina ja näyttävämpinä. Kelloköynnöksissä on paljon nuppuja, olisi kiva, että ne ehtisivät avautua sunnuntaiksi. Meidän oli tarkoitus rakentaa arbotetumiin vielä uusi rakenne köynnöksille, mutta puuha oli pakko jättää myöhäisemmäksi. Rilla painaa vaakakupissa enemmän kuin Avoimiin Puutarhoihin valmiiksi saatu köynnöstuki.



Nyt kukkivat kärhöt aika mukavasti, samoin osa hortensioista. Vanhat ’Grandiflora’ syyshortensiat ovat hieman myöhemmin aloittavia. Monet viime syksynä istutetut hortensiat eivät vielä tänä vuonna kuki, mutta ehkä ensi vuonna sitten. Remontoivissa pensasruusuissa löytyy kukkia, mutta ruusujen huippukukinta oli heinäkuussa. Toivoisin, että katsottavaa kuitenkin löytyy. Itseäni pallohortensiat ilahduttavat nyt todella paljon.



Pysäköintitilaa löytyy aika hyvin vanhalta ratsastuskentältä ja hevostallin päädystä. Pihaan emme ota autoja, jotta istutusten katselu on helpompaa. 

Otan mielelläni vinkkejä vastaan teiltä kokeneilta Avoimiin Puutarhoihin osallistuneilta. Olen itse ollut vierailijana Avoimissa, mutta tämä ’järjestäjän’ rooli on uusi. 

Jos innostuisi ajelemaan meille, niin poikkeama 5-tieltä on vain kilometrin. Puutarhamme löytyy blogini nimellä Avoimet Puutarhat -sivustolta. Tervetuloa!



23 kommenttia:

  1. Nimikylttiongelma on tuttu, mistään ei löydy kivoja ja huomaamattomia. Tein itse yhdet mutta ne pistävät silmään joten pariin vuoteen en ole käyttänyt.
    Mitään kovin kummoisia vinkkejä en osaa antaa. Ihmiset kyselevät paljon, joskus olen miettinyt, että jos tekisi tasatunnein kierroksen esim. arboretumissa niin vierailusta saisi vieraat paljon paremmin irti. Toisaalta meillä on käynyt paljon sellaisia jotka tykkäävät kierrellä itsekseen. Talon historia kiinnostaa aina.
    Pysäköinti kannattaa olla hyvin merkattu. Kahvilassa riittää vilskettä, onneksi saadaan lapset apuun äitini kaveriksi. Koirat eivät ole meille toivottuja vieraita omien kissojen takia mutta aina niitä on ihmisillä mukana, siihenkin kannattaa varautua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi kyllä hienoa, jos joku paneutuisi tekemään edullisia ja toimivia nimilappuja, olen ymmärtänyt, ettei tämä ole vain meidän kahden toive.
      Minäkin mietin tuota ohjattua kierrosta tasatunnein, mutta siinäkin on omat haasteensa,kun puutarha on kooltaan suuri.
      Pysäköinnin ohjauskylttejä olen pohtinut, mutta siihen pitää vielä paneutua. Lasten lakkiaisiin tehdyt kyltit tulivat jo tiensä päähän.
      Kiitos sinulle neuvoistasi ja kokemustesi jakamisesta. Teillä on jo pitkä perinne Avoimiin Puutarhoihin osallistumisessa, joten ihmiset löytävät sinne hyvin 😊.

      Poista
  2. Uskoisin, että teille tulee vaikka kuinka paljon kävijöitä, kun puutarhanne on niin iso ja kaunis ja paikka muutenkin historiallinen. Itse tulisin, jos ylipäätään olisin mantereella ja voisin irtautua kirjoitustöistä.
    Toivottavasti kaikki sujuu hyvin, Katjan kommentin perusteella pitänee varautua kaikenlaiseen. Kahvila tosiaan on varmasti suosittu, kun ihan vieressä ei sellaista ole.
    Ihana Rilla saa teillä tarvitsemansa eväät elämään ja on tosiaan paljon tärkeämpi kuin yksi tapahtumapäivä - Rillasta tulee puutarhakoira toivottavasti hyvin pitkäksi aikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä Saila! Olisi tietysti kiva, jos tulijoita olisi edes jonkun verran. Onhan tähän tapahtumaan kuitenkin varauduttu.
      Toivottavasti Rillasta tulee vuosiksi eteenpäin hyvä kaveri kaikessa ja oiva puutarhakoira. Nyt Rillan puutarhapuuhat ovat jossain määrin kyseenalaiset, nimittäin yksi suosikkikohde on maata kesällä istutetun marjakuusiaidan keskellä ja kaivaa multaa pois reunaan istutetun marjakuusen juurelta 😅. Pienen koiran elämä on vielä yhtä leikkiä.

      Poista
  3. Toivon totisesti että ihmiset löytävät paikalle ihailemaan kaunista puutarhaasi :) Toivotan sinulle antoisaa päivää, se on uskomattoman ihanaa kun outoja ihmisiä tulee ja saa jutella sydämensä kyllyydestä"puutarhaa"

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maatuska, jaan kokemuksesi. On tosiaankin kiva puhua puutarha asioistaihmisyenkanssa, jotka jakavat samankiinnostuksen.

      Poista
  4. Oikein mukavaa "Avoimien" päivää sinne teille. Uskon, että kävijöitä tulee tutustumaan kauniiseen puutarhaanne paljon.

    VastaaPoista
  5. Eiköhän teillä vilske käy sunnuntaina :) Kaikkea kaunista nähtävää teillä ainakin olisi. Omakohtaista kokemusta ei ole, mutta joltakin kuulin, että vieraita oli alkanut ilmestyä pihaan jo hyvissä ajoin ennen kuin kello oli 12. Itsekin ajattelin varautua siihen, että ensimmäiset saattavat tulla etuajassa. Minä tein nimikylttejä oksanpätkistä; vuolin niihin toiseen päähän tasaista pintaa ja kirjoitin siihen permanettitussilla tekstit. En tiedä, kuinka pitkäikäisiä ne sitten ovat, mutta enpä niitä ajatellutkaan pitää kuin tapahtumapäivän ajan.
    Rillan kanssa touhuaminen onkin nyt tärkeämpää kuin jokunen rikkaruoho kukkapenkeissä. Pohjatyö loppuelämää varten tehdään pentukoiran kanssa ensimmäisten viikkojen aikana. Tsempit viimeisiin valmisteluihin ja mukavan runsasta kävijämäärää sunnuntaille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näppärä idea kasvien nimille, tuo on lisäksi kivannäköinen. Nyt taitaa aikataulu mennä tuohonkin tiukaksi. Toisaalta olisi kiva tehdä pidemmäksi aikaa käyttökelpoinen säänkestävä systeemi.
      Juu, Rilla on nyt prioriteettilistalla korkealla. Pentu osaa kyllä nukkua yksin sisällä, mutta olen pyrkinyt pitämään sen valveilla ollessa yksinolohetket lyhyinä, jotta luottamus ja turvallisuudentunne kasvavat. On ollut kiva huomata, että yksin herättyään se on ruvennut leikkimään lelujensa kanssa, eikä itke lainkaan. Unien jälkeen on myös päästävä tarpeille melko pian, joten senkin vuoksi on käytävä usein kurkkaamassa nukkuuko pentu edelleen vai onko jo hereillä.

      Poista
  6. Anonyymi8/05/2022

    Hei, olen pitkään ihaillut puutarhaasi blogin kautta ja varmasti en ole ainoa! Uskon että kävijöitä sunnuntaina riittää, itsekin tulisin viivana jos asusimme vähän lähempänä, Oulusta saakka on vähän turhan pitkä matka :D Toivotan oikein mukavaa avoimen puutarhan päivää ja kiitos kun jaksat pitää blogia! On todella inspiroivaa nähdä kauniita puutarhakuvia ja lukea kokemuksistasi. Vaikka eri vyöhykkeellä ollaan, niin olen silti saanut paljon hyviä vinkkejä blogistasi. Siis kiitos!

    Karoliina

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilahduin tästä kommentistasi tosi paljon Karoliina. Oulusta on todellakin liian pitkä matka, mutta on todella kiva, että olet saanut blogistani vinkkejä itsellesi. Lämmin kiitos sinulle!

      Poista
  7. Varmasti tulee Teille paljon ihmisiä ihastelemaan kaunista puutarhaasi! Ihana kun olette keskittyneet pieneen koiravauvaan ❣️ Tulisin itsekin niin mielelläni ihastelemaan jos en olisi täällä satojen kilometrien päässä. Voisiko ensi hätään tehdä vain kartan tai kopioitavan kartan missä olisi kasvien nimet? Toivottavasti ehditte myös itse nauttia sunnuntaina puutarhan esittelystä🍒

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Samettihortensia, olisi kyllä ihana nähdä teitä blogikavereita. Kiitos myös ideastasi, täytyy miettiä, ehdinkö jotenkin reagoida tähän asiaan.
      Koiravauva vaatii myös itse huomionsa 😅, toki se on nyt tärkeää.

      Poista
  8. Minäkin uskon, että puutarhasi houkuttelee vierailijoita pidemmänkin matkan takaa. Ensimmäisellä kerralla saattaa tulla kommelluksia, mutta niistähän oppii. Muiden puutarhoissa vieraillessani on ollut kiva osallistua opastettuihin kierroksiin, mutta myös itsekseen kiertely on mukavaa. Kasvien nimikyltit ovat tärkeitä. Netin puutarharyhmiä seuratessa olen huomannut, että ihan tavallisiakaan puutarhakasveja ei välttämättä tunnisteta. Hyviä kylttivinkkejä ei ole. Monia olen kokeillut, mutta kestävää ja nättiä versiota en ole vielä löytänyt.
    Tulisin mielelläni ihastelemaan puutarhaasi, liian pitkä matka. Taitaa tänä vuonna jäädä Avoimet kokonaan väliin.
    Siis teillä on uusi pikkuinen koira! Se on mennyt minulta ihan ohi, kun olen niin vähän seikkaillut toisten blogeissa viime aikoina. Jossain postauksessa Rilla-nimi ihmetytti, mutta jäi sitten kysymättä. Ilman muuta koiranpentu menee puutarhakylttien ja uusien rakenteiden edelle.
    Toivotan sydämestäni onnistunutta puutarhasunnuntaita. Ja tietenkin odotan raporttia päivästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan varmasti tulee joku tai joitakin asioita, mihin ei ymmärtänyt reagoida tällä ensimmäisellä kerralla. Vaikka olen kyllä ollut useita vuosia kilpailunjärjestäjänä ratsastuspuolella ja on oppinut jossain määrin ottamaan huomioon aika monta asiaa yleisötapahtumien järjestäjänä.
      Nimikylttien puute askarruttaa kovasti, sillä olen samaa mieltä kanssasi. Itsekin on kiva katsoa kyltistä osuuko oma arvelu oikeaan, jos näkee jonkun kiinnostavan kasvin.
      Meillä on tosiaan pieni koiranpentu Rilla nimeltään. Nyt eletään pentuarkea ja opetellaan yhdessä toimimaan halutulla tavalla. Lattiat ovat leluja täynnä ja leikkikaverina on myös oltava.
      Lämmin kiitos, toivotaan, että päivästä tulee onnistunut.

      Poista
  9. On teillä ainaki katteltavaa. Toivottavasti ihimiset löytäävät teille. Onko paikallislehti noteerannu? Täälon kaikki kolome ottanu asiaksi mainostaa avoomia. Ns. tavalliset Matit ja Maijat ei lue puutarhaliiton sivuja vaan paikallislehtiä. Puutarhahörhöt on asia erikseen. Voittako viärä isoolle tiälle avoomien lippua tai muuta kylttiä vai tarttettako sen omas pihas tiähaaras? Mullon ny kolome lippua ja just maalasin vanhahan lautahan kellonaijat. Niittaan lautahan liput ja viän molempihin sisääntuloteihin, (isoolle tiälle), kylän molempihin päihin.
    Teen nimikyltit tyhyjistä maitopurkiista. Leikkaan ne auki sopiviksi lapuuksi ja nimet tussilla valakooselle pualelle. Ei kauniita, mutta ajaa asiansa yhtenä päivänä. Helepottaa ittiä ku on varsinki kukkivilla kasviilla nimilappuja. Kysymystuluva voi olla melekoonen ja äkkiää ei muista mitää. Ainaki meikäläänen harvapää on sen huamannu. Tussilla oon joskus kirioottanu sileisiin kiviin nimiä, muttei nekää ikuusia oo. Ja mistä moinen määrä? Joku huamaamaton merkintätyyli kelepaas mullekki. Päivä menöö hyvin vähemmälläki höösäämisellä. Näin syksyllä rikkaruahot o hitahampikasvuusempia ku keväällä ja ohan teillä se Tarmo vaimikäsenniminyoli leikkaamas ruahon. Son jo puali ruakaa :) Hyvin se menöö, siitä tuloo hiano, joskin kiireinen päivä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täällä paikallislehti ei oma-aloitteisesti huomioinut asiaa mitenkään. Olisi tietysti pitänyt laittaa sinne infoa, mutta olin vähän arka tässä asiassa. Laitoin Facebookin alueelliseen puutarharyhmään tiedon ja omaan profiiliin myös. Kiitos paljon nimilappuideoista, itsekin mietin kukkivien kasvien nimeämistä, jos muuhun ei riitä rahkeet.
      Tarmo on tosi hyvä apulainen tällaisiin päiviin. On ainakin siistit nurmikot. Eilen kävin vielä siimaleikkurilla viimeistelyn.
      Paljon kiitoksia sinulle ohjeista, arvostan!

      Poista
  10. Mukavaa päivää teille huomenna. Varmasti tulee vieraita.

    VastaaPoista
  11. Ihanaa Avointen Puutarhojen päivää teille! Samankaltaista kyltitysideaa olisin ehdottanut kuin Navettapiikakin, eli sileähköön kiveen nimi vaikka niin, että sen kirjoittaa maalilla vesiväripensselillä maalaamalla. Näitä voi tehdä pikkuhiljaa, ja kestävät useita vuosia. Jos kivi on kovin kirjava, voi ensin maalata vaikka valkoisen pohjan, johon sitten teksti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos sinulle! Kiitos ideoistasi, mieheni ehti tehdä noin 100 nimikylttiä, mutta eiväthän ne tietenkään riittäneet. Sain kuitenkin niistäkin paljon kiitosta.

      Poista
  12. Toivottavasti oli hyvä päivä, puutarha ainakin on aivan ihana.

    VastaaPoista