sunnuntai 5. kesäkuuta 2022

KUKKIVAT PUUT



Lopettaessani päivän puutarhatyöt, oli vielä lähdettävä sateessa ikuistamaan tämän hetken kukkivia hedelmäpuita ja koristeomenapuita. 



Pihaan ajettaessa ei voi olla huomaamatta kukkivaa koristeomenapuuta. Tässä edessä vaaleanpunaisena kukkivan purppuraomenapuun oksa, puun tarkka lajinimi ei ole tiedossa. Takana kukintaa aloittelee Erstaa.



Kuvaan on vaikea tallentaa valtaisaa kukkapilveä. 



Keittiöpuutarhassa kukkii kirsikka 'Pohjolan helmi'. Suklaakirsikka kukkii myös, mutta sen oksia jänikset hieman typistivät.



'Ruusupuiston' molemmat 'Dolgo' paratiisiomenapuut näyttävät ihastuttavilta täydessä kukkaloistossaan, vaikka puut ovat vasta kaksi vuota sitten istutettuja.



Olen niin iloinen, että jo nyt saan nauttia näistä. Puut ovat kasvaneet hyvin ja ne tunnistaa jo puiksi. Alunperin 'Ruusupuistoa' suunnitellessani haavelin kukkivien puiden näkymästä.



Välikommenttina on sanottava, että luumupuiden alla kukkivat arovuokot saavat myös sydämen läpättämään.



Ruusupuiston toinen 'Dolgo'. Purppuraomenapuu 'Aamurusko on täynnä nuppuja, mutta niiden avautuminen on edessäpäin.



Kuvan keskellä näkyy kukkiva rusotuomipihlaja graniittipenkissä. Sekin on niin kaunis, kuvaan ei saa tallennettua sen lumoa.



Talon eteläpuolella kukkivat aivan täydessä valkoisessa kukkapilvessä tarhaomenapuut. Pölyttäjiäkin on ollut liikkeellä (tosin ei sateella).

Tarhaomenapuu 'Syysjuovikas' 



Toivon, että saamme sopivasti omenoita 'syysjuovikkaasta', näistä tulee hyviä leivonnaisia ja jälkiruokia.

Luumupuiden takaa katse kohti 'Sydänpenkkiä', siellä kukkivat rönsyleimut ja kultatyräkit.



Hyvää alkavaa viikkoa teille kukkivien kuvien saattelemana!



17 kommenttia:

  1. Ihania, kukkivia puita ei voilla liikaa! Arovuokot ovat tosi suloisia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen niin samaa mieltä näistä molemmista asioista. Kiitos!

      Poista
  2. Upeita näkymiä! Omenapuiden, ja muidenkin kukkapuiden kukinta-aika on ihana hetki vuodessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Riitta. Olen kanssasi aivan samaa mieltä: kukkapuiden kukinta on oikea juhlahetki!

      Poista
  3. Koriste- ja hedelmäpuiden kukinta on nyt ollut ylitsevuotavan kaunista. Ihanaa ja runsasta kukintaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä vuodesta on nyt nautittava, joka vuosi puut eivät kuki näin valtoimenaan.

      Poista
  4. On varmasti ihanaa omistaa tällainen vanha pihapiiri missä on ymmärretty puiden kauneus ja kukinta. Lisäksi sinä olet taitava kasvien kanssa, uskon että kuvat eivät kerro kuin osan todellisuudesta .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauniisti sanottu Nila! Puissa on erityistä lumoa, niiden lisääminen puutarhaan on sekä kiinnostavaa että arvokasta.

      Poista
  5. Mahtavat kukkapuut!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Katja, tämä vuosi taitaa olla kaikille hedelmäpuille ja kukkapuille erinomainen.

      Poista
  6. Kukkivat puut ovat tänä vuonna täynnä loistoa. Sinulla on jo useita isokokoisia kukkivia puita, joiden alla käveleminen on kuin sadussa. Hedelmäpuiden kukinta on meillä osin jo ohi. Huvituksen terälehdet ovat nurmikolla. Toivottavasti pölyttäjät ehtivät tehdä työnsä puun parissa.
    Kävin juuri pyörimässä oman Aamuruskon ympärillä ihastuksesta mykkänä. Royaltykin kukkii, joskin viime vuotista vähemmän.
    Arovuokko on myös ihastuttava. Onneksi siirsin muutaman taimen toiseen paikkaan, sillä vanhassa paikassa on talven aikana käynyt kova kato.
    Ihanaa kesäistä viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Between. Nyt taitaa olla joka puolella todella hyvä hedelmäpuiden ja monen muunkin kukinta. Ainakin näin voi päätellä kun katselee blogien kuvia. Minäkin toivon, että pölyttäjät ehtivät sekä siellä että täällä tehdä tärkeän työnsä, ainakin pörinää näkyi poutahetkinä.
      Laitat varmaan kuvia omasta ’Aamuruskostasi’, tyttärellä oli myös huikea kukinta parin vuoden vanhassa Aamuruskossa.
      Arovuokot ovat niin suloisia, toivottavasti ne viihtyvät uudessa valitsemastasi paikassa.
      Ihanaa ja kesäistä viikkoa sinullekin!

      Poista
  7. Aivan upeita nuo sinun kukkivat puut. Täällä meilläpäin tuota ihanuutta on rajoitetummin. Tänä vuonna minunkin pikkuruinen marjaomenapuuni kukkii runsaasti.

    VastaaPoista
  8. Hianolta näyttää ja miltä muutaman vuaren päästä.

    VastaaPoista