Viime viikolla torstain aurinkoinen sää innosti minut jatkamaan uuden alueen laajentamista. Nurmikon poistaminen oli hidasta, mutta eteni kuitenkin. Nyt siirsin ensin nurmikkosiivut pois odottamaan ja kaivoin tiivistä multaa niiden alta kottikärryyn ja sitten piilotin nurmituppaat ”kanjonin” pohjalle nurinpäin. Sen jälkeen toimin kuten kerroin viimeksi eli biohiiltä, lehtioksasilppua (höystettynä ripauksella kanankakkarakeita) ja lopuksi vielä poistettu multa päälle. Toivon, että saan vielä lämpökompostoreista kompostia möyhennettyä mullan sekaan ennen talven tuloa.
Ostin Hankkijalla -50% alennettuja taimia, joita istutin jo nyt syksyllä. Ostin kokeeksi yhden David Austin köynnösruusun, lajike on 'James Galway'. Taimilapun mukaan ruusu kasvaa korkeaksi, mutta toivon, että kyseisen ruusun tuntijat voisivat kertoa minulle omista kokemuksistaan. Löysin myös seuraavia tietoja James Galway'sta: Pystykasvuinen, tukevat, usein pitkät versot. Muodostaa tiiviin pensaan. Jatkuva kukinta. Kukat 8-10 cm läpimitaltaan, tiiviin kerrannaiset, kukan väri on vaaleanpunainen, ulkoreunat lähes valkoiset. Vahva, vanhanajan ruusun tuoksu. Talvenkestävyys Austinruusujen paremmasta päästä.
No niin, onkin mietittävä tälle ruusulle joku kaunis tuki ensi kesäksi, jos se selviää tulevasta talvesta. Minun piti istuttaa ruusut vasta keväällä, mutta ahneus iski, kun halvalla sai.
Ruusun oikealla puolella on kolme siniheinätupasta. Testaan näitäkin, koska olivat nyt edullisia ostaa.
Istutin takareunaan ’Danica’ pallotuijia ja pari kääpiövuorimäntyjä. Nämäkin olivat -50% alennuksessa. Perennojen ja ruusujen kukkiessa havut jäävät vihreäksi taustaksi, mutta varsinkin keväällä ja alkukesällä niistä on iloa, kun kaikki muut ovat vasta lähdössä kasvuun. Havujen kavereina keväisiä tunnelmia tulevat tuomaan ainakin narsissit, odotan sipulikuormaa saapuvaksi tällä tai ensi viikolla.
Austinruusu näkyy tuolla penkin takaosassa ja kuvan etualan ’Sointu’ ruusu kasvaa vieressä olevalla istutusalueella.
Istutin myös ’Sinipilvi’ tarhasyysasterin alkuja yhteen kulmaan. Niiden takana kukkii sinisenä arboretumista siirrettyjä loistosalvian siementaimia. Siirsin näitä ’Amethyst’ loistosalvian taimia myös penkin toiseen päätyyn. Kyseinen salvia näyttää olevan innokas tuottamaan jälkeläisiä, jatkossa on poistettava kukkineet kukinnot, jos ei halua niin paljon salviavauvoja. Toisaalta hyvä puoli oli, että ’Amethyst’ kukki pitkään ja kauniisti.
Istutusalue laajeni joka suuntaan ja valmistelin hortensioiden vasemmalle puolelle tilaa vielä muutamalle keväällä istutettavalle hortensialle.
Ehkä huomaatte, että pari onnetonta herukkapensasta on jo hävinnyt näkymästä. En kaipaa niitä lainkaan.
Jätän seuraavan mahdollisen laajennusurakan odottamaan ensi vuotta. Keväällä on tärkeää saada istutettua loput taimet mullokselle ja kesän aikana seuraan, miltä alue näyttää. Edelleen mylläystä voi jatkaa kaikkiin suuntiin, jos siltä tuntuu. Otettu kuvakulma aina hämää, mutta tyhjää multatilaa on kyllä ihan riittävästi uusia taimia odottamassa. Alla olevaa kasvilistaa täydennän sitä mukaa, kun uusia taimia asettuu alueelle.
Kasvilista:
- David Austin ruusu James Galway. Kasvaa korkeaksi, kukka vaaleanpunainen.
- Syyshortensia Livin Little Love ’LCNO20’ Hydrangea paniculata
- Pallotuija 'Danica'
- Kääpiövuorimänty
- Aitoukonhattu Aconitum napellus
- Loistosalvia ’Amethyst’
- Nukkapähkämö Stachys byzantina
- Siniheinä ’Moorhexe’ Molinia caerulea
- Tarhasyysasteri ’Sinipilvi’ Symphyotrichum novi-belgii -ryhmä


.jpeg)



Ei kommentteja:
Lähetä kommentti