tiistai 12. huhtikuuta 2022

VIIDAKKOTUNNELMIA JA KASVAVA TOMAATTI


Siinä se on, ensimmäinen tomaatin raakile. Kun tätä pensastomaatti ’Vilmaa’ tutkii tarkemmin, löytyy muitakin pieniä raakileen alkuja. ’Vilma’ tekee punaisia kirsikkatomaatteja.



Puutarhahöperö on aina yhtä lapsellisen innostunut näistä ensimmäisistä raakileista. Kaikki pensastomaatit kasvavat jo suuremmissa ruukuissa ja niillä on varastolannoitteena kanankakkaa 2-3 ruokalusikallista. Näitä on helppo siirrellä kasvihuoneessa (kunhan sää sallii kasvihuoneeseen siirtämisen) ja ne pärjäävät hyvin siihen asti, kun osa päätyy omaan kasvihuoneeseen istutettavaksi ja osa jatkaa matkaansa lapsillemme.



Luumutomaatti ’Romello’ kukkii iloisesti, joten on jännittävää seurata, miten nopeasti nämä alkavat tehdä ensimmäisiä raakileita. Kieltämättä ’Romello’ on kasvutavaltaan hieman turhan leveä, se vaatii aika lailla tilaa. ’Vilma’ on huomattavasti kompaktimpi tapaus. Vilmaa on kasvamassa 8 kpl ja Romello luumutomaatteja on kasvamassa 7 kpl. Viime kesän kokemuksen mukaan molemmat maistuivat maukkailta. 

Yhä edelleen haen kasvatuslistalle aivan 'täydellistä' pensastomaattia sekä makunsa että kasvutapansa puolesta. Vinkkejä otetaan vastaan. Vilman siemenpussista on riittänyt kasvatettavaa jo kolmeksi kesäksi. Olen todennut, ettei kannata kylvää koko pussillista, vaan tarpeen mukaan, sillä tomaatin siemenet itävät hyvin vielä vanhoinakin.



Tässä yläkerran runkotomaatteja kasvivalojen loisteessa. Nämä alkavat kohta kaivata pituutensa puolesta kasvihuoneeseen, vaikka saavat kyllä pärjätä sisällä vielä viikon tai pari.



Tässä samat tomaatit vähän eri suunnasta katsottuna. Tosin kuva on kolmen päivän takaa, ja kasvua tapahtuu joka päivä. Valtaosa näistä 5.3. kylvetyistä tomaateista hipoo jo 70 cm mittaa.



Paprika ’Olly’ on kukkinut jo usealla kukalla. 



Tämä varhain kylvetty kasvihuonekurkku ’Deltastar’ tekee pieniä kurkun alkuja. Koska kyseessä on ihan villi kokeilu parin edellisen vuoden tapaan, aion antaa näiden raakileiden kasvaa ja seuraan tilannetta uteliaana. 

Huhtikuun 6. päivä kylvin partenokarppisista kasvihuonekurkuista ’Louisan’ (1 kpl), ’Cordoban’ (2 kpl) ja ’Maxin’ (3 kpl) ja kaikki itivät hyvin. 

Perennat

Helmikuussa kylvetyt perennat kasvavat jokainen laji omalla tyylillään.




Punahattu ’ Magnus’ on nyt tässä vaiheessa kasvua. 



Sarviorvokki ’Sorbet XP Pink Wing ’ taimet ovat alkaneet tuuheutua. 



Palloesikot kasvavat myös, mutta muutama pieni alku kitui pois. Onneksi näistä saa mukavan määrän taimia, jos nämä jäljelle jääneet jaksavat kasvaa siihen asti, että saan ne istutettua ulos.

Takana ristikkejä ja edessä huhtikuun kylvöinä tsinnioita



Tässä yksittäinen tarharistikin taimi 10x10x10 cm:n uusiokäytetyssä perennapurkissa



’Leichtlinii’ tarharistikin taimipotteja voi ylpeydellä esitellä. Nämä ovat suorastaan taimistolla myytävän kokoisia taimia  - vai mitä tuumitte?  Ja minulla on näitä yhteensä 33 purkkia.

Köynnökset

Aina elämän varrella oppii uusiin asioita. Tämän vuoden opetus on konkreettisesti, että tammikuun 10. päivä oli järkevää kylvää keijunmekot, mutta ei ollut järkevää kylvää kelloköynnöksiä.

Keijunmekot ovat hyvin hitaasta alusta huolimatta nyt ihan kohtuullisessa kasvuvauhdissa. Viime vuoden kokemuksen mukaan tästä eteenpäin alkaa tapahtua.



Olin epäileväinen kelloköynnösten siementen itämisestä, sen vuoksi laitoin ekan erän multaan jo tammikuussa. Kyseessä oli siis vanha siemenpussi. No, yllättäen tästä pussista iti reippaasti 12 kelloköynnöstä ja nyt niitä on kasvamassa yläkerrassa varsin tuuheina tapauksina ja voit uskoa, että niiden kärhöt ovat tarttumassa joka paikkaan. 




Kelloköynnökset siis voivat hyvin, mutta ’puutarhuri’ repii hieman hiuksiaan 😊. Näitä ei ihan pian saa istutettua tuonne hankien peittämään maahan.

Tämä aamu valkeni aurinkoisena, eikä onneksi ole pakkasta. Kun eilen kävin kasvihuoneessa, upposin polulla yli polven korkuisen lumihankeen joka askeleella. 



18 kommenttia:

  1. Olet sinä vaan taitava viherpeukalo. Taimikuviesi rinnalla ei voi kuin huokailla ihastuksesta. Taimesi ovat todella yhtä upeita kuin taimimyymälöiden taimet. Minulla on kelloköynnösten kanssa päinvastainen ongelma: lopulta tasan yksi iti ja sekin kasvattelee vasta ensimmäisiä varsinaisia lehtiään. No, olen onnellinen yhdestäkin taimesta. Ihanaa pääsiäisviikkoa! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos kannustuksesta!
      Kelloköynnösten siemenet ovat monesti aika oikukkaita, eikä niiden itäminen ole kovinkaan loogista, tekee niin tai näin. Joten itsekin varaudun tekemään useampia kylvöjä, mutta ei sitten tarvinnutkaan 😅.
      Varmasti saat iloa siitä yhdestäkin kelloköynnöksestä, sillä siitähän kasvaa varsin runsas.
      Samoin sinulle oikein hyvää pääsiäisviikkoa!

      Poista
  2. Voi vietävä, minkä kokoiset kelloköynnökset! Tsemppiä niiden alas kantamiseen!
    Ihastuttava tomaattiviidakko ja niin söpö raakile!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnökset naurattavat (silloin kun en tuskaile niiden versojen selvittelyssä irti toisistaan ja ympäristön tarttumapinnoista), niistä saa aika mukavat kasvustot köynnösaitaan, jos ne säilyvät kaikista koettelemuksista istuttamiseen saakka.
      Tomaatinraakile on kyllä söpö ja ilahduttava 😊.

      Poista
  3. Upeat taimet. Minulla on vielä kurkut kylvämättä, voisin kokeilla laittaa jo ekan erän. Kelloköynnös takertuu kaikkialle, siinä on uskomattoman voimakkaat kärhöt vaikka niin hentoisilta näyttävät.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkut ehtivät vielä hyvin, nämä toisen erän kurkut itivät kolmessa päivässä. Juu, kelloköynnös ottaa kärhöillään hyvin napakan otteen, joka päivä irrottelin kärhöjä vaikka mistä.

      Poista
  4. Hiidenhengen istutelmia4/12/2022

    Mahtavan näköisiä taimia sinulla! Minun tomaatteihini tuli vasta ensimmäiset sirkkalehdet pari päivää sitten... No, kasvihuonekin on vielä matkalla kaupasta kotiin ja lunta vielä 50 senttiä maassa. Ihanaa seurata siementen itämistä! Hyvää pääsiäistä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tomaattisi ehtivät aivan varmasti vielä kasvaa. Nämä minun taimeni tarvitsevat melko pian kasvihuoneen kasvupaikakseen ja siellä termostaatilla ohjatun lämmittimen yöpakkasten varalta.
      Siementen itäminen on aina yhtä kutkuttavaa ja samoin on laita kasvun seuraamisen kanssa. Hyvää pääsiäistä sinullekin ja kiitos kommentistasi - olet oikein tervetullut seuraaman puutarhani puuhia jatkossakin!

      Poista
  5. Jollet sinä revi hiuksiasi, joka paikkaan takertuvat kelloköynnöksen kärhet sen tekevät. Oikea kylvöaika on joka kevät samanlainen pähkäilyn aihe. Onneksi varsinkin liian varhaiset kylvämiset unohtuvat heti, kun kasvit pääsevät niille suunnitelluille kasvupaikoille. Taimesi ovat todella hyvännäköisiä. Kunpa tulisikin pian sen verran lämmintä, että saisit edes osan kasvihuoneeseen.
    Tomaatitkin kasvavat varsin nopealla vauhdilla. Suunnittelin siirtäväni taimet ensi viikolla isoihin kasvatuslaatikoihin, joissa jatkavat eloaan myöhemmin kasvihuoneessa. Näin toimin viime keväänä ja hyvin meni. Isokokoisten kasvien siirtäminen kellarista kasvihuoneeseen on hieman kinkkistä, mutta varovasti tehden onnistuu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoit naulan kantaan; joka vuosi saa pähkäillä oikeaa aikaa ja silti ei mene aina ihan nappiin, koska vaihtuvia tekijöitä on niin paljon. Ehkä tämä pitkään jahkaillut kevät on lämmettyään tasaisempi kuin pari edellistä vuotta? Vieläkin on mahdollisuudet saada taimet kasvihuoneeseen kohtuullisen pian, jos vain sää hieman lämpenisi, eikä kovia yöpakkasia enää tulisi. Varmasti me kaikki puutarhaihmiset tutkimme nyt innolla 10 vrk:den sääennusteita.
      Runkotomaattien ei tarvitsisi juurikaan lisätä pituuskasvua sisällä, nyt ne ovat vielä napakasti pystyssä, mutta paljon ei tarvita, kun riski katkeamiseen on edessä. Konstisi kasvatuslaatikoihin siirtämiseen auttaa tähän riskiin oleellisesti 😊.

      Poista
  6. No jopas on mahtavia kelloköynnöksiä! Toivottavasti saat ne jotenkin saateltua ulos siirtämiseen asti niin ettei hermot menisi ihan kokonaan. Kaikki muutkin taimesi kasvavat niin upeasti, ihana katsella kuvia niistä ja haaveilla kunnon keväästä täällä lumen keskellä.
    Minunkin pitäisi kylvää kurkkuja. Ensimmäinen kerta vähän jännittää, aiemmin olen ostanut valmiit kurkun taimet. Pitänee siis vielä perehtyä asiaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla, uskon selviäväni kelloköynnösten kanssa - kunhan en vie niitä ulos liian aikaisin paleltumaan.
      Kokeile ilman muuta kurkun kasvatusta. Kasvihuonekurkuista kannattaa valita partenokarppinen eli itsepölyttyvä lajike. Kurkku kasvaa nopeasti ja on minun mielestäni helppo kasvatettava.
      Onnea sinulle kaiken kasvattamisessa!

      Poista
  7. Voihan kelloköynnös! Ja minä kun olen välillä tuskaillut omieni kanssa ja ne on sentään kylvetty vasta 25.1. Kärhien pois napsiminen muuten pitää ne huomattavasti säyseämpinä, jättää vain ne, jotka osoittavat kiltisti puskan omaa tukikeppiä kohti. Eivät ole minusta häiriintyneet pienestä kurittamisesta.
    Todella komeita tomaatteja ja vielä raakileitakin! Myös nuo perennojen taimet kasvavat hienosti. Onko tuossa ristikkiruukussa siis todella vain yksi taimi? Oletko latvonut sitä vai onko se itsestään kasvanut noin tuuheaksi? Saat kerralla ison alueen täytettyä ristikeillä, jos kaikki ovat yhtä kookkaita jo nyt. Nehän ehtivät vielä kasvaa jättikokoisiksi ennen kesää. Toivotaan, että sää lämpenisi sen verran, että saat taimet kasvariin.
    Mukavaa pääsiäisviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää muistaa tuo joidenkin kärhien katkominen, jos tilanne äityy erityisen hankalaksi. Kiitos kokemuksesi jakamisesta,
      Koulin ristikit pieninä tukkona perennaruukkuihin, tämän ohjeen sain jo edellisellä kerralla kun kasvatin tarharistikkiä. Eli yhdessä perennaruukussa oli ehkä noin 9 sirkkalehtitaimea. Koulin pääsääntöisesti kaikki taimet aina sirkkalehtivaiheessa, mikäli en ole kylvänyt siemeniä suoraan lopulliseen kasvuastiaan. Tarharistikki iti niin runsaasti ja tiuhaan, että mikään purkkipatalijoona ei olisi sopinut ikkunoille yksittäisissä purkeissa. En ole latvonut ristikkiä lainkaan, jokainen yksittäinen taimi purkissa on tuuheutunut hyvin ja niinpä jokainen yksittäinen perennapurkki näyttää nyt kuvan kaltaiselta. Olen jo ryhtynyt tähystämään mahdollisia nipun alkuja 😊.
      Minäkin toivon hartaasti, että sää lämpenisi sen verran, että osan taimista voisi siirtää kasvihuoneeseen viikon päästä. Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  8. Hienosti kasvavat taimet. Toivottavasti kevät tästä pian etenisi, jotta saat tomaatit, kurkut ja paprikat siirrettyä kasvihuoneeseenne.
    Kelloköynnöksesi ovatkin venyneet pitkiksi ja komeiksi. Omien istutusajoitus näyttää menneen aika sopivasti.
    Mukavaa pääsiäisen aikaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon kevään lämmintä etenemistä, ehkä olisi jo sen aika 😅. Kunhan vain saan kelloköynnösten karaisuvaiheen hoidettua kunnialla, niin suuristakin taimista ei ole varsinaista haittaa, aloittavatpa todennäköisesti kukinnan aikaisemmin - mutta tilaa ne vievät sisällä, se on tosiasia. Ensi vuonna siirrän kelloköynnösten kylvöä tammikuun loppupuolelle.
      Kiitos samoin sinulle !

      Poista
  9. Upeita kasveja, ei enää mitään taimia! Sinulla on hyvät kasvatusolosuhteet, ja tietysti viherpeukalon erinoaiset taidot!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku, varmasti eniten vaikuttaa, että on hyvät kasvatustilat ja mahdollisuus pitää huonelämpö hieman viileämpänä .. ja valoa riittää.

      Poista