maanantai 4. huhtikuuta 2022

ONNEN HETKIÄ



Elämän räsymatossa on monia sävyjä. Tärkeimpiä kauniita sävyjä muodostuu, kun lasten elämässä ovat asiat kunnossa ja heille tapahtuu hyvää ja arvokasta.



Meillä on ilo ja kunnia saada olla jo tuplasti isovanhempia. Tämä mummi ja ukki ovat saaneet uuden elämänvaiheen tyttärenpojan ja helmikuussa syntyneen pojantyttären myötä. Serkuilla on ikäeroa vuosi ja kaksi kuukautta. 



Viikonloppuna sain järjestää pienen juhlan lähipiirin kanssa ja läsnäolijat saivat tutustua pieneen tyttöseen.  




Olen nuoresta asti tehnyt paljon täytekakkuja ja monenlaisia leivonnaisia, mutta ehkä iän myötä huomaa, että enää eivät kaikki leivonnaiset synny ihan niin kivuttomasti ja nopeasti kuin nuorena, vaikka silloin jaloissa vilisti kolme vilkasta tenavaa. 



Tämän lohivoileipäkakun koristelu ei ehkä ole taidokas, mutta sopii kotipuutarhurille, vai mitä? Onneksi maku sai kiitoksia.








Kinuskikakku kätki sisäänsä vaalean täytekakun, jonka keskellä oli raikas mansikkaraita soseutetuista pakastemansikoista ja toisissa väleissä itsetehtyä vaniljakastiketta, kinuskipinta on makea, mutta muuten kakku ei ollut liian imelä. Suklaajuustokakkuun tein pohjaksi ohuen unelmatortun kakkupohjan ja päällä on pehmeä suklaamousse.

Tytär toi juhlapöytään tekemänsä herkullisen sitruunatortun, se on kuvassa vähän piilossa. Marengit ovat miniän tekemiä.



Kukat tuovat minulle juhlan tuntua. Niitä täytyy aina hankkia vähintään omaksi iloksi.



Harsokukat ovat minulle mieleen ihan sellaisenaan. Tässä perunanarsissit ja helmihyasintit ovat vielä nuppuisia...



Tässä jo vähän auenneina. Sipulikukat istutan puutarhaan heti, kun maata pääsee kaivamaan, vaikka perunanarsissien monivuotisuus ei ole oikein todennäköistä.



Tässä vaiheessa esikasvatuskautta saivat vieraat katsella ikkunoilla myös tällaisia kukkia.

Viikonlopun sää oli niin aurinkoinen, mutta tällä hetkellä tuuli on kylmä ja sataa lunta.. siis lunta! Olisin jo toivonut huhtikuun alkavan keväisempänä, mutta ehkä sitten näiden tämän viikon lumisateiden jälkeen?

Hyvää viikkoa ja kevään odotusta joka tapauksessa meille kaikille 😊. Voikaa hyvin!



26 kommenttia:

  1. Lämpimät onnittelut uuden perheenjäsenen johdosta. Isovanhemmuus on iso rikkaus.
    Herkullisen ja varmasti makoisat tarjoilut.
    Mukavaa viikon jatkoa. Toivottavasti saataisiin taas pian sateen tilalle auringonpaistetta ja lämpöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle, isovanhemmuus on todellakin iso rikkaus. Olen niin iloinen näistä molemmista lapsenlapsista!
      Usein meillä on ollut myös ruokatarjoilu pitkänmatkan vieraita ajatellen, mutta nyt mentiin tällä teemalla pojan perheen toiveen mukaisesti. Ja olihan se minullekin helpompi sekä valmistelujen suhteen että siinä juhlan aikana, sillä ruokien korjaaminen pois ja taas kahvitarjoilun kokoaminen sen jälkeen vie minun ajan sen verran tarkkaan, ettei juurikaan ehdi itse osallistua keskusteluun ja yhdessäoloon. Eli hyvä näin.
      Nyt on ulkona aika ankean näköistä ja tuuli ulvoo nurkissa. Saisi jo kääntyä keväiseen suuntaan.

      Poista
  2. Onnea koko perheelle monessa sukupolvessa!
    Voi kun onkin hauska tuo tomaatinkukat ikkunalaudoilla, kukkahan sekin on, ja jotenkin niin sympaattista, kuinka teillä on kaikki ikkunat valjastettu taimikasvatukseen. Vieraat heti näkevät, mikä on teille tärkeää, tosin nämä vieraat varmasti tiesivät sen etukäteen ;-)
    Kuvien leipomukset herauttavat veden kielelle. Etenkin tuo voileipäkakku! Näyttää aivan siltä, että on raikas ja vie kielen mennessään.
    Voi vietävä lunta! Täällä tullut vettä vain, aamulla oli vähän valkoisen tapaista maassa, muutama lämpöaste muutti sateen vedeksi. Pikaista kevätsäätä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila. Ajattele, että mieheni 93-vuotias äitikin sai olla mukana lapsenlapsenlapsen juhlassa - ja ihan omin jaloin kävelevänä ja keskustelevana.
      Sali on todella kätevä taimikasvatukseen, sillä se on niin valoisa ja ilmava tila, saavatpa vieraatkin tutustua taimiin, vaikka suuri osa on vielä yläkerran kahdessa huoneessa. Juu, kaikki tietävät nämä taimipuuhani, joten eivät yllättyneet.
      Vesisade veisi lumet maasta nopeammin, mutta tuskin nyt satava lumi pitkäksi aikaa jää? Kaipaisin jo kevään lämpöä ja lumetonta maata.

      Poista
  3. Olipas jotenkin kiva, hyvän mielen teksti. Ja ihana toi räsymatto vertaus. Tuli tarpeeseen.
    Ja onnittelut uudesta pienestä. Itse pidän tuosta voileipäkakun koristelusta, teen itsekin saman tyylisiä.

    Kivaa alkanutta viikkoa sinulle!��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilahduin kommentistasi, tervetuloa jatkossakin seuraamaan puutarhapuuhiani. Minustakin vihreä voileipäkakku oli niin keväinen 😊. Lämmin kiitos ja samoin sinulle hyvää viikkoa!

      Poista
  4. Lämpimät onnittelut pikkuisista!
    Leipomuksesi ovat hyvin herkullisen näköisiä ja varmasti myös makuisia. Ehkä silloin nuorempana taito pysyi hyppysissä, kun tuli leivottua monenlaisiin kesteihin ja lasten synttäreille ahkerasti. Tykkään leipomisesta, mutta nykyisin vähän erikoisempia herkkuja tulee yksinkertaisesti tehtyä harvemmin.
    Kukat kuuluvat juhlaan ilman muuta. Sipulikukkasi jatkavat eloaan kaiken lisäksi puutarhassasi, joten niitä ei ole laisinkaan liikaa. Kukkivat tomaatitkin ovat viehättäviä. Keräsivät varmasti kiinnostuneita ympärilleen.
    Täällä sataa vettä ja räntää kovan tuulen säestämänä. Olen aivan vakuuttunut, että vanha lumi sulaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Nuorempana tuli tosiaan leivottua joka viikko ja välillä montakin kertaa. Lasten kavereita oli usein käymässä ja oli jos jonkinlaista synttäriä ja nimpparia yms. Lisäksi maatalouden puolella oli työväkeä talkoissa ja aina tietysti syömässä ja kahvilla. Jotenkin sitä kaiken muun ohessa oli leipä- tai pullataikina tulossa ja kakut, piirakat ja muut herkut siinä sivussa. Nyt ei viitsi itselle leipoa (ettei syö niitä kaikkia) ja aloittamiseen tulee vähän laiskaksi.
      Sipulikukkien hankkiminen tuntuu kivalta, koska ne voi laittaa monivuotisina jatkamaan puutarhassa.
      Toivotaan, että tämä uusi lumi on vanhan surma!

      Poista
  5. Lämpimät onnittelut! 😊 Tarjoilut näyttävät herkullisilta! Esikasvatettavat tuovat kyllä ihanaa piristävää vihreyttä juhliinkin 🤭

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjukka! Luullakseni ikkunoilla olevat taimet olivat ihan myönteinen asia, vaikka ei ehkä ihan tavanomainen 😉

      Poista
  6. Onnittelut mummille! Todella upeita leipomuksia olet taikonut! Tuollaiset juhlat ovat niin tärkeitä koko perheelle. Ja kukat ja puutarhurin taimet sopivat tottakai erittäin hyvin juhliin 😀

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Salla, palautteesi lämmitti mieltä. Tuntui tavallaan erityiseltä järjestellä juhlia pitkästä aikaa, sillä onhan koronavirus vaikuttanut toimintatapoihin. Olet oikeassa, juhlilla on oma tärkeä merkitys ja oli hienoa kokoontua pitkästä aikaa.

      Poista
  7. Sydämelliset onnittelut isovanhemmille ja koko perheelle! Isovanhemmuus on ihana ja tärkeä asia! Kauniit juhlat tarjoiluineen, ja viikonloppuna sää todellakin oli kaunis! Toisin kuin tänään, kun lunta tulee vaakatasossa :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku!
      Lumipyry jatkuu vielä tänäänkin, nyt pääsee jo vähän kahlaamaan kolaamattomilla teillä. Huh. Milloinkahan on haravoinnin aika?

      Poista
  8. Onnittelut koko perheelle ja isovanhemmille. Kyllä se on rikkautta olla ukki ja mummu. Meidänkin kolmevuotias pojan tytär sanoi viimeksi kun oli yökylässä veljensä kanssa ukille että mä rakastan sua hiljaisella äänellä ja hieroi ukin nenää omillaan. Tämä jos mikä on rakkautta aidoimmillaan.
    Ihana juhlapöydän koristelut ja tarjoilut .
    Minulla on vielä nämä sipulikukat ostamatta. Mutta jospa viikonloppuna voisi ajatella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nila, ihana oli kuulla pojantyttärenne hetkestä teillä.
      Nämä ovat niitä elämän aarteita.
      Vielä ehtii sipulikukkia hankkia, ehkä ruukkuja tulee enemmän myyntiin kun sää vähän lämpiää?

      Poista
  9. Onnittelut koko perheelle! Ihanat tarijoolut. Lastenlapset lämmittäävät aina miältä. Kummallista joo, että ennen kauhias kiiruhus kerkes leipomahan ja tekemähän monta muutaki asiaa, mutta nykku olis aikaa yllin kyllin, tuntuu ettei saa teheryksi yhtää mitää. Leipomisekki o menny uutehen puuhun ku oon vaihtanu gluteenittomahan ja vähäsokerisehen ruakavaliohon. Osaksi oman hyvinvoinnin takia, osittain lähipiirin ruakarajootteiren takia. Reseptit on menny uusiksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle! Olen tosiaan miettinyt tuota ajankäytön muutosta 20~30 vuoden taakse. Sanoit niin osuvasti, että nyt tuntuu ’ettei saa tehdyksi yhtään mitään’ vaikka pitäisi olla paremmin aikaa kuin silloin kaiken vilskeen keskellä. Jotenkin sitä sai vain kaiken ajan käytettyä supertehokkaasti ja aikaansaavasti, vaikka yksi lapsista olisi ollut toisessa kädessä lonkkaa vasten 😊.
      Varmasti reseptit menevät uusiin gluteenittomia ja vähäsokerisina, no, ehkä on aika lailla terveellistä niin.

      Poista
  10. Kyllähän nämä ovat niitä elämän tähtihetkiä. Paljon onnea koko perheelle! Kyllä minä ainakin olen iloinnut todella paljon lastenlapsista. Ja nyt kun asumme täällä Raumalla ja yksi tytöistämme asuu perheineen täällä, on mahdollisuus tavata hänen pikkuisiaan hyvinkin usein. Se on ihan huippua! Ihania leivonnaisia ja kauniita kuvia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Anneli. On upeaa, että pääset nyt lähellä seuraamaan tyttäresi lapsia.

      Poista
  11. Onnea teille kaikille! Kaunista ja herkullista juhlatarjoilua!uskomatonta että sinulla jo tomaatit kukkivat, meillä vielä täysi talvi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Inkeri. Pensastomaatit kukkivat, samoin paprikat ja kasvihuonekurkku (varhain kylvetty testiversio). No, ulkona näyttää olevan täysi talvi ja lisää lunta sataa kaiken aikaa. Saa nähdä, mihin aikaan huhtikuuta saisi osan kasvihuoneeseen, vai saako lainkaan huhtikuussa?

      Poista
  12. Onnittelut suvun uusimmasta tulokkaasta! <3 Herkullisen näköisiä leipomuksia olet tehnyt. Vau noita sinun tomaatintaimia. Minun taimet on vasta ihan aluillaan. Toivottavasti kevät tuo lisää kauniita sävyjä elämäsi räsymattoon! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Keijunkukkanen.
      Kannattaa huomioida, että nämä kukkivat tomaatit ovat pensasmallisia ja ne kasvavat nyt jo suuremmissa ruukuissa ja tuottavat toivottavasti kasvihuoneeseen päästyään ensimmäiset kypsät tomaatit. Rungolliset tomaatit ovat toki myös kasvaneet reippaasti, mutta niitä ei voi kylvää niin ajoissa kuin pensastomaatteja, sillä ne kasvavat muuten yli kaikista tukikepeistä.

      Poista
  13. Paljon onnea! Miten ihana postaus ja mahtavia kuulumisia <3 Herkullisen näköiset juhlatarjoilut. Voileipäkakun koristelu on ihan täydellinen <3

    VastaaPoista