sunnuntai 9. toukokuuta 2021

JÄLLEEN YLLÄTYS

 



Tälle viikonlopulle sattui jälleen erityisen iloinen yllätys jo perjantaina. En ollut uskoa todeksi, että sama pariskunta, joka jo on ilahduttanut minua monella sinivuokolla - sekä sinisellä että pinkillä - saapui tuomaan minulle jouluruusun.



Nimilapussa lukee 'Double Ellen' mix Helleborus orientalis. Rouvalle oli jäänyt mieleen, että minulla ei ole jouluruusuja. Täytyy sanoa, että maailmassa on ystävällisiä ihmisiä. Tämän istutan maahan, kunhan saan paikan vielä paremmin kunnostettua.



Tämä viikko on mennyt puita ja pensaita istuttaessa pipo päässä kylmässä säässä. Arboretumiin syntyi kaadettujen kuusten ympäristöön muodonmuutos. Tässä kuvassa kevätatsalea 'Fraseri'. Kevätatsalat saivat seurakseen 'Adalmina' puistoatseleat ja 'Lilac lights' revontuliatsaleat.



Vanhojen kuusten ympäristö oli painunut ja maa ymmärrettävästi väsynyt ja happamoitunut. Mieheni ajoi tähän ehkä 7 traktorin kauhallista peltomultaa, jota muotoilin saadakseni alueelle luontevan vaikutelman. Kannot jäävät osittain näkyviin ja saavat lahota omia aikojaan. Maata paransin kompostilla ja  haravoiduilla lehdillä. Jokaiselle pensaalle täytin istutuskuoppaan joko istutusmultaa tai havurodomultaa (atsaleat).



Tässä 'Lady in red' purppuraheisiangervot (lähellä kiveä)  ja vihreänä näkyvät lamoherukat. 

Tämä alue on kooltaan noin 12 x 3 m, molemmissa päissä on istutettuna metsätammi. Koska tammi on hidaskasvuinen puu ajattelin, että pensasista olisi iloa pitkäksi aikaa. Kuvassa näkyvä tie kallion vieressä päätyy 'talouspihalle'.



Istutin tähän toiseen reunaan myös keltajapaninangervoja  'Golden Princess' ja pensasangervoja 'Double play big bang' (punaiset kuvassa). Tavoittelen näillä myös syysvärejä ja nämä pärjäävät hyvin vaatimattomissa olosuhteissa.

Otan parempia kuvia, kunhan pensaat lähtevät vähän paremmin kasvuun. Luultavasti laitan väliaikaisen katteen pensaille, sillä peltomulta alkaa muuten kasvaa monenmoista. 



Tänään on vietetty äitienpäivää. Tämä oli ensimmäinen äitienpäiväni mummina. Oli ihanaa viettää hyvän ruoan ääressä tyttären tarjoama ruoka.



Pieni rakas silmäterä on nyt reilu 5kk ja herrassaan hurmaava pieni miehenalku. Kyllähän me isovanhemmat molemmin puolin olemme aivan hullaantuneita tähän hyväntuuliseen poikaan.



Nyt tuntuu vihdoin siltä, että säässä tapahtuu käänne ja lämpöä on tulossa alkavalla viikolla. On sitä jo odotettukin!


18 kommenttia:

  1. Ihania ihmisiä 😊
    Kivat muutostyöt käynnissä ja istuttaminen. Oi ihanaa, eka kerta mummona äitienpäivänä, onnea!

    VastaaPoista
  2. Ihana jouluruusu yllätys. Ja isoäitiys on varmasti hienoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On mieltä lämmittävää seurata lapsenlapsen kasvua, tosi ihanaa!

      Poista
  3. Onnittelut mummiudesta. Äitienpäivä saa siinä ihan uuden ulottuvuuden. Pensasalueesta tulee kaunis ja hyvä huomioida kasvien syysväritys.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla onkin jo kokemusta äitienpäivästä mummina, onhan se uusi ulottuvuus.
      Toivon, että pensaat asettuvat hyvin toistensa kanssa, on vain tehtävä myöhemmin vaihtoja, jos tuli virhearviointeja. Minulle atsaleat ovat puutarhassa ihan uusia kasveja, joten en oikein tiedä, mitä odottaa.

      Poista
  4. Hieno uusi alue! Ja niin kauniit kevätkukat uhmaavat kolean sateista säätä.
    Onnea ekalle mummi-äitienpäivälle ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, toivon kaikkien sointuvan toistensa seuraan. Kevätkukkihjat ovat hämmästyttävän sitkeitä, eivät paljon pakkasista piittaa.

      Poista
  5. Ihana pariskunta ihanine yllätyksineen! Soot paiskinu puutarhatöitä jo oikeen kunnolla. Oon jotenki itte käynnistyny "yskährellen". Jos tämä lämpöaalto sais isoomman vaihteen päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aivan! Jos ei olisi ollut istutusta odottavia taimia jonossa, niin olisin voinut itsekin olla paljon hitaampi lähtemään puutarhatöihin. Mutta onneksi nyt on enää neljä pensasta odottamassa istuttamista. Lämpö ja aurinko saavat yleensä inspiraation syttymään.

      Poista
  6. Olipa taas ihana yllätys naapurilta! Kaadettujen kuusien tilalle onkin tulossa nyt näyttävä pensasalue. Atsaleojen istuttamista et tule varmasti katumaan. Niissä on niin kauniit kukat ja komeat syysvärit. Sää näyttää lupaavasti lämpenevän. Viime yönä oli pysynyt jo kunnolla plussan puolella koko yön ja nyt on 10 astetta lämmintä. Vettä pitäisi sataa, mutta toistaiseksi näyttää poutaiselta, pilvistä kylläkin on. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Rivissä seisovat kuusenkannot kaipasivat selvästi toimenpiteitä alueelle. Olen ihaillut atsalean kukintaa sinulla ja muillakin, joten teki kovasti mieli kokeilla. Arboretum tuntuisi sopivalta paikalta :).
      Meillä on satanut aivan liian vähän. Kiitos samoin!

      Poista
  7. Upea jouluruusu ja ihana pariskunta. Sinulla on tulossa taas uusi upea alue kasveineen.
    Minulla taitaa olla kolme atsalean pehkoa mutta kun meillä on niin turkasen aurinkoista joka kolkassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuollekin alueelle paistaa vielä toistaiseksi aika hyvin aurinko. Myöhempinä vuosina kirjovaahtera alkaa hieman varjostaa. Jos kasvualustassa riittäisi kosteus, niin ehkä aurinkokaan ei niin haittaisi?

      Poista
  8. Noin kaunis muistaminen naapurilta saa varmasti sydämen läikähtämään onnesta.
    Pensasalueesta tulee varmasti hieno, kunhan kasvit tuosta kasvavat.
    Mummius on todella ihanaa ja tuo paljon iloa ja onnea elämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä läikähdytti!
      Toivon osanneeni valita oikeita kasveja pensasryhmään, tässä on monta minulle uutta kasvia ja halusin tutustua niihin.
      Mummius tuo todellakin iloa :).

      Poista
  9. On ollut tosi iso työ tässä istutuksessa, siitä tulee upea! Onnittelut myös mummiutumisesta, vauvat on niin ihania...minä jo odottelen mummielämää, vaikka omat lapset tässä pyörii yhä jaloissa hih. Jouluruusu on kerrassaan hurmaava, ihana yllätys tuttavaltasi. Mitä keksit vastalahjukseksi hänelle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivon, että sanasi käyvät toteen!
      Sinun täytyy vielä vähän odotella mummi-aikaa, mutta onhan tämä aivan erityistä.
      Vastalahjaa olen pohtinut ankarasti, olisi kiva antaa joku itsekasvatettu vihannes, mutta he reissaavat tiiviisti kodin ja mökin väliä, joten taakkaa ei haluaisi antaa. Pitää vielä pohtia :).

      Poista