sunnuntai 18. huhtikuuta 2021

ENSIMMÄISET ISTUTUKSET





Koko puutarha on nyt vapautunut lumesta ihan varjoisia paikkoja myöten. Tänään sain viimeiset haravoinnit tehtyä. En niinkään yritä saada kaikkia lehtiä pois vaan tasaan myyrien ja  kontiaisten tekemät mullokset ja poistan risut nurmikolta. Suuren rantakuusen ympäristössä on niin paljon käpyjä ja neulasia, että niitä olen kärrännyt monta kuormaa kottikärryllä arboretumiin hyötykäyttöön. 



Syksyllä ryhdyin tekemään etupihan piharinkiin uutta istutusaluetta, se tarvitsee vielä kasveja. Tänään istutin alueelle kaksi 'Conica' kartiovalkokuusta ja pallomaisen kääpiövalkokuusi 'Alberta Globen'. Lipputangon toisella puolella kääpiömanteli on vielä varmuuden vuoksi verkolla suojattuna.



Ilokseni syksyllä piharinkiin kaivetut krookukset ovat nousseet. Vielä tänä syksynä voi laittaa niitä lisää ihan reippaasti. Pitäisi oppia laittamaan nämä tiiviimmin.



Säätä ei voi liikaa hehkuttaa, onhan tämä lämpö ja aurinko ollut ihan käsittämättömän ihanaa. Olipa hauska myös tehdä ensimmäiset istutukset, ihmeen helppoa on kerrankin istuttaa jo valmiiksi kunnostettuun kasvualustaan. Ensi viikolla istustuspuuhat pyörähtävät käyntiin ihan toden teolla, sillä tilaamani taimikuorman pitäisi saapua.





Kartiovalkokuusilla on yli metrin väli toisiinsa, kuvakulma vähän hämää. Yritän ottaa parempia kuvia alueesta, kunhan kasvit lähtevät kasvuun (toivottavasti siis lähtevät).




Rantavesi on jo vapaana, vaikka vielä keskellä järveä on kansi kiinni. Tuskin menee lopulliseen jäiden lähtöön monta päivää. 

Nauttikaa alkavasta keväisestä viikosta, niin minäkin aion tehdä.



16 kommenttia:

  1. Ai kun on ihanan näköistä! Suloinen tuo maakellari (?), jossa on vellikello päällä. Ja suloiset on istutuksetkin, mutta ihastelen aina tuota teidän historiallista pihapiiriä, mitkä puitteet ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin vanha maakellari on viehättävä ja myös hyvin toimiva kellari. Kuten sinäkin tiedät, on vanhan pihapiirin rakennuksissa aina korjattavaa, mutta toivoisin kaikkien rakenteiden säilyvän vielä kauan.

      Poista
  2. Samaa mieltä Sailan kanssa, teillä on mahtavan historialliset puitteet. Juuri ajattelin omien krookusteni kanssa että olen istuttanut ne aivan liian tiheään ja saisivat olla harvemmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Historian tarinan toivoisi säilyvän rakennuksissa ja kootuissa kirjauksissa
      No, ehkä näillä krookuksilla on nyt tilaa lisääntyä :).

      Poista
  3. Kauniita kevätnäkyjä. Meillä järvi vapautui kokonaan jo runsas viikko sitten. Täälläkin on maassa hurjasti käpyjä, kurreilla on ollut juhlia ja käpytikka kuskaa niitä pihan vaahteran juurelle. Minun kääpiömantelillani on ollut vain runkosuoja, se ei tunnu kelpaavan kenellekään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eilen 19.4. jäät lähtivät kokonaan tästä meidänkin järvestä. hienoa katsella vapaata vettä ja lintujen ilakointia.
      Kiinnostava tieto, että kääpiömanteli olisi jäniksille vähemmän kiinnostava. Viime talvena rusakot kiersivät ahkerasti verkkojen ulkopuolella, myös kääpiömantelia oli käyty katselemassa.

      Poista
  4. Havuistutukset ovat niin kauniita ympäri vuoden. Sopivat hyvin myös pihapiirinne maisemaan.
    Kenenkäs blogissa mainittiin, että käpyjä hakettamalla saa erinomaista materiaalia rhodojen tyvelle? Sinulla on toki niille jo hyötykäyttö tiedossa.
    Kiitos, ihan varmasti nautitaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä etupihassa on varsinkin kiva olla myös havuja, koska sitä tarkastellaan ympäri vuoden.
      Minäkin muistan lukeneeni käpyjen hakettamisesta ja se on hyvä pitää mielessä näkyvillä paikoilla. Tuonne arboretumiin olen kärrännyt havukasvien juuristolle havu- käpy-lehti seosta, se auttaa maan parantamisessa ja vähentää kumpareille istutettujen kasvien kuivumista. Joudun istuttamaan arboretumin kasvit kumpareille, sillä maa on savista ja märkää monin paikoin.

      Poista
  5. Krookukset kukkivat teillä jo kauniisti. Tänä keväänä tuo krookusistutus näyttää ehkä vielä harvalta, mutta eiköhän ensi vuonna kaikissa ole jo sivusipulit. Silloin välit pienenevät huomattavasti. Eikö olekin kivaa päästä aloittamaan jo istutuspuuhia? Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Krookuksista on ollut ihmeen paljon iloa, niitä on ehdottomasti lisättävä. On niin hauska seurata pörriäisten ja perhosten iloa näistä varhaisista kukkijoista. Melkoinen tungos välillä. Toivotaan niiden lisääntyvän myös itsenäisesti ja täyttävän välit :).
      Istuttaminen on niin kivaa!

      Poista
  6. Oi, taimikuorma saapumassa. Minulle on saapumassa yksi kasvi. Kauniilta näyttää tuo alue. Minä jätän kukkapenkkeihin kaikkea kasvijätettä. Laiskan ihmisen helppo lannoitus. Hieman multaa päälle ja näyttää hienommalta kuin onkaan. Lapsi innostui haravoimaan muuta pihaa, niin silloin saa haravoida, vaikka minulle olisi syksyn haravoinnit riittäneet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänne on ostettava taimet kuormittain, sillä ne kummasti haihtuvat suurelle alueelle. Tämä piharinki on syksyn valmistelun jälkeen selvällä mulloksella, mutta muut penkit ovat minullakin täynnä pilkottua perennojen silppua ja lehtiäkin - minä myös lisään hieman pintamultaa jossain vaiheessa ja kasvit kiittävät kompostoituneesta humuksesta penkeissä. Tässä laiskuus on hyödyksi :):
      Terijoensalavan ympäristö on ihan pakko haravoida, sillä oksaa tippuu niin mahdottomasti. Hyvä, että lapsi innostuu puutarhatöistä, sitä intoa kannattaa ruokkia!

      Poista
  7. Vai on ensimmääset istutukset jo tehty. Oli varmasti hianua iskiä lapio jo valamihiksi kunnostettuhun maahan. Sait hetkes valamista. Tuasta alueesta tuloo näyttävä, ku kokuaki löytyy. Ja taimilähetyski jo tulonpäällä. Mitä kerkiät tänä kesänä teherä ku oot näi varahin vauhrilla liikkeellä? Krookukset tosiaan lisääntyvät aika nopiaa, niinku Minna sanoo. Mullon osa jo turhanki tiheetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voit uskoa, että oli hienoa - harvinaista herkkua, ettei ensin tarvitse tehdä suurisuuntaisia kaivantoja ja maan kärräyksiä. Paljon pitäisi ehtiä tänäkin vuonna, jos saisi suunnitelmat toteutettua :).
      Toivotaan krookusten lisääntyvän!

      Poista
  8. Hyvä jos olet jättänyt kunnon välit kartiovalkokuusille. Minäkin jätin yli metrin mutta nyt on vain keskimääräinen kolmesta siirrettävä muualle koska kasvu jatkuu vielä. Ne pahukset kun ovat vielä jonkinverran ruskettuneita vaikka varjostin ne todella aikaisin 😣. Onneksi minulla on havupuupalsamia kellarissa. Kivaa varmasti kun on tulossa kunnon kuorma uusia kasveja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kokemuksestasi, tosi helposti pieniä taimia laittaa liian lähekkäin. Eiköhän vähäinen rusketus korjaannu havupuubalsamilla, Kruunuvuokko taisi saada sillä hyviä kokemuksia pelastaessaan oman kartiovalkokuusen?
      Taimikuormaa odotan innoissani :).

      Poista