keskiviikko 28. kesäkuuta 2023

KEITTIÖPUUTARHAN SATOA




Omat itsekasvatetut tomaatit riittivät kaikkiin juhannusviikonlopun salaatteihin ym. herkutteluun. Aamuisin kasvihuoneeseen mennessä on otettava kulho mukaan tomaatteja varten. Blumat kastelujärjestelmä on toiminut erinomaisesti tänä vuonna, kun en ole tehnyt 'uusia säätöjä' asennuksen jälkeen. 

Myöhemmin eli 2.3 kylvetyt runkotomaatit ovat kasvaneet korkeiksi ja olen päässyt maistamaan ensimmäisiä kypsiä tomaatteja. 



On kiinnostavaa maistella eri tomaattilajien makuja.



Löytyy punaisia, keltaisia ja oransseja tomaatteja. Tänään voidaan taas lapsenlapsen kanssa arvioida, mikä olisi suosikki.



Pepino päärynämeloni on suuri arvoitus. Istutin taimen kuolleen viiniköynnöksen paikalle ja puska on kasvanut niin reheväksi, että mietityttää sen oikeat hoitotoimenpiteet. Pitäisikö kasvustoa jo karsia eli auttaisiko se sadon tuotantoon? Kukkia on ollut jo jonkun aikaa, mutta tämä on itselleni täysin uusi kasvatettava eli jos sinulla on kokemusta Pepinosta, niin kuulisin mielelläni hoito-ohjeita. 



Kasvihuonekurkut ovat aikaisempien vuosien tapaan niin tuotteliaita, että saan joka päivä poimia kypsiä kurkkuja 3-5 mukaani keittiöön. 



Ajattelin juhannusruokia tehdessäni, että on kätevää hakea omasta keittiöpuutarhasta tillit, basilikat ja muut tarpeet. Keltasipulit ja punasipulit ovat jo hyvän kokoisia syötäväksi.

Esikasvatetut perunat olemme syöneet lähes kaikki, vielä on 4 perunaa kasvihuoneen viereisessä laatikossa odottamassa syöntiä ennen perinteisen perunamaan satoa.


Herneet kukkivat (kuvan oikeassa kulmassa), myös edessä oleva kesäkurpitsa on aloittanut ensimmäisen hedelmän kasvattamisen. Itse asiassa toisen, sillä otin kuva kaksi päivää sitten..



Keittiöpuutarhaa somistavat tuoksuherneet ovat avaamassa nuppujaan. Tämäkin kuva on kaksi päivää vanha eli kukkia on auki jo enemmän.



Kosmoskukat ehtivät ennen tsinnioita. Tsinniat eivät tykänneet kylmästä jaksosta hallaharson alla ja juroivat kasvuaan. 

Eilen tuli yhtenä romahduksena vettä 5,4 mm. Mutta vielä toistaiseksi pionit ovat pystyssä. Saa nähdä toteutuuko tälle päivälle ukkoskuuro. 


12 kommenttia:

  1. Aivan ihanaa satoa ja kasvua! Mukava yhteinen puuha on vertailla eri tomaatteja lapsenlapsen kanssa.
    Voi että, hieno sademäärä, vaikka ei tarvitsisi tulla ryöppynä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikeksi onneksi saimme vettä juhannusviikolla 3+13 mm ja eilen 5,4 mm. Sen verran on kuitenkin aurinkoista ja lämmintä, että enemmänkin olisi suotavaa saada kasvien avuksi.
      Tomaattien vertailu on hauskaa ;).

      Poista
  2. Yhdyn täysin Sailan sanoihin. Hienoa satoa.
    Meillä satoi nyt illalla vihdoin viimein vettä. Sademittarin mukaan sitä tuli 6mm. Paljon lisää kuitenkin tarvittaisiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on kiva saada omaa satoa jo kesäkuun aikana. Tähtään nimenomaa siihen, että saa kesän käydä hakemassa omaa tuoretta itsekasvatettua.
      Hienoa, että edes 6 mm tuli vihdoin teillekin sadetta, ehkä nyt saatte lisää kun on ’pää auki’.

      Poista
  3. Kyllä kelpaa tuoreita kasviksia päivittäin kerätä omasta puutarhasta. Upealta näyttää.

    VastaaPoista
  4. Tämä on kesän parhautta, satoa omasta puutarhasta.

    VastaaPoista
  5. Vautsi! Mä sain vasta juhanuksena istutettua omat kasvarihin. Muutamia raakilehia näkyy, joten enköhän maistiaaset kerkiä tänä kesänä saara.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti saat raakileet nopeasti kypsymään kasvarissa ja lisää myös kehittymään. Pidän peukkuja taimillesi!

      Poista
  6. Värikästä ja varmasti myös herkullista satoa. Meillä ensimmäinen avomaankurkku on ihan lähiaikoina maisteltavissa ja kesäkurpitsassakin on ensimmäisen raakileen alku. Niistä se esikasvatettujen satokausi lähtee täälläkin käyntiin. Tomaateissa on raakileita mutta menee varmaan pitkälle heinäkuuhun ennen kuin ensimmäinen kypsyy. Mukavaa loppuviikkoa! Yritän lähettää sinnekin suunnalle osan meidän sateista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Herkulliselta maistuu tuore ja itse kasvatettu. Toivottavasti saat itsekin pian kesäkurpitsan maisteltavaksi ja muutakin sen jälkeen. Sateita on teille tullut ainakin niin reilusti, että kuivuus ei haittaa.

      Poista