tiistai 6. kesäkuuta 2023

AAMUKIERROS KESÄKUUN ALUN PUUTARHASSA




Tämän aamun kierroksella totesin, että taas on pieni muutos tapahtunut hieman lisääntyneen lämmön myötä. Piharingin tulppaanit alkavat hiipua pois, mutta 'Purple Sensation' ukkolaukat ottavat tulppaanien paikan.



Juuri nyt ei kukinta vuorossa ole mitään erityisen sävähdyttävää, tykkään silti piharingin istutusalueesta tosi paljon.



Helmipensaat ovat aukaisseet lisää kukkia. Nämä jaksavat ilahduttaa minua edelleen.



'Ballerina' harmaakurjenpolvi aukaisi muutama päivä sitten kukkansa. Tämä kukkii tästä eteenpäin todella pitkään, jos vanhat merkit pitävät paikkansa. Ballerina on viihtynyt penkin kulmauksessa oikein hyvin.



Huvimajan ympäristön perennat kasvavat kaiken aikaa. Minun olisi pitänyt vähän kunnostaa tätäkin aluetta, mutta puuha jäi myöhemmäksi.



Luumupenkki vaatii myös huomiota, ehkä joku päivä ryhdistäydyn tämänkin suhteen. Muutaman valkoisen verikurjenpolven siirsin lauantaina syksyn muutostöiden jättämiin tyhjiin multapaikkoihin.



Tykkään niin alkukesän väreistä ja valosta. Etualan riippajalava ei oikein erotu  kuvassa tammen lehdistöstä.



Graniittipenkki tänä aamuna. Tämä näkymä muuttuu nopeasti kun eri lajit alkavat kukkia. 



Graniittipenkin toisessa päädyssä loistokärhö Omoshiro nostelee versojaan, täytyy kohta ohjailla niitä tukea kohti. Tiarelloja pääsen varmaankin jakamaan, sillä kukinta ei ole niin runsas kuin viime vuonna. Onneksi tarvitsen jakopaloja luumupenkkiin.



Kuvan keskellä näkyy ruusuorapihlaja. Päädyin istuttamaan sen ympärille 'Sea Foam' ruusuja. Tämä matalakasvuinen ruusu kukkii kesäkuusta syksyyn eli toivoakseni on kukassa ruusuorapihlajan lopetettua oman kukintansa. 



Tässä ruusuorapihlajan ympyrä näkyy hieman lähempää. Otan kuvia myöhemmin, jotta nähdään, oliko tämä onnistunut ratkaisu. Hankkijalla tämä ruusu oli tarjouksessa tänä keväänä.



Lopuksi vielä Varjolehdon näkymä. Tuoksumatara kukkii nyt ihanasti.



Terijoensalavan alta katse tammea kohti. 

Kesäistä viikkoa sinulle!



19 kommenttia:

  1. Olipa ihana kierros kauniissa puutarhassasi. Saatoin siirtyä 1800-luvulle astellessani istutusalueiden välissä pitsiseen krinoliiniin pukeutuneena. Päivänvarjolle ja ruusukorille ei vielä ollut käyttöä, mutta niidenkin aika on edessä.
    Pidän valtavasti noista graniittisista reunuksista. Pienessä pihassa saattaisivat näyttää dinosauruksilta, mutta isossa puutarhassanne ne tuovat sopivasti rakennetta ja jämäkkyyttä. Ja millaisia multatiloja ne mahdollistavatkaan kasveille. Varmasti myös keräävät lämpöä, josta kasvit hyötyvät.
    Tulppujen kukinta on vaihtunut aika saumattomasti ukkolaukkoihin. Rilla on selvästi valinnut ne taustakseen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinulla on jälleen sanat hallussa! Olen kyllä monen monta kertaa miettinyt, miten hauska olisi saada katsottua tämän pihapiirin elämää silloin 1800 -luvun puolivälin jälkeen.
      Minä tykkään graniittikivistä niin paljon, ne helpottavat myös ihan valtavasti penkkien hoitotöitä ja tuovat sitä mainitsemaasi rakennetta. Rilla on aina valmis puutarhakierroksille, vaikka sillä onkin hieman eri puuhat matkassa kulkiessaan.

      Poista
    2. Ihan varmasti graniittiset reunukset myös helpottavat istutusalueiden hoitamista. Eipä ruohokaan kovin helposti ulota lonkeroitaan noin ylös. Korkea reunus on myös selkäystävällisempi, kun ei tarvitse joka paikan äärellä olla konttausasennossa.
      Kyllä se Rilla tuosta vielä aikuistuu. Vastahan hän on ihan lapsi vielä.

      Poista
    3. Juu, ruoho pysyy noista penkeistä poissa ja kiven päälle on mukava istahtaa reunojen kasveja hoitaessa. Kovin paljon ei ole ollut kitkettävää, mutta ainahan ilman mukana jotain siemeniä lentelee. Rillan energia on hämmästyttävää ja päivittäin sen tempaukset saavat nauramaan.

      Poista
  2. Kauniita näkymiä. Olet kyllä tehnyt paljon upeita yhdistelmiä. Ja teille sopii monista kasveista toisto tai massat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, on kiva onnistua kasviyhdistelmissä, sillä aina näin ei tapahdu. Joo, laajat alueet vaativat toistoa ja massaa, muuten eivät kasvit erotu riittävästi.

      Poista
  3. Taivaallisen kaunista! Niin ihania värejä. Ja valo tosiaan. Ja vehreys, kauniit sommitelmat. Ja tyyni järvenpinta taustalla. En osaa kuvitella kauniimpaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos jälleen Saila, saat minut hyvälle ja toiveikkaalle mielelle. Ehkä visiot vielä toteutuvat :).

      Poista
  4. Että voi olla kaunista! Ja kaikki niin huolella hoidettua, että ihan kateeksi käy.
    Ihania kesäisiä hetkiä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, kyllä täällä löytyy hoitotöitä kaiken aikaa, mutta kiitos mukavasta kommentistasi.

      Poista
  5. Olipa ihana pihakierros, sääkin näyttää kuvissasi niin lämpimältä, vaikka ei ehkä sitä todellisuudessa ollutkaan. Minusta on hauska seurata, kuinka kasvu edistyy ja kukintavuoro vaihtuu saumattomasti kasvista toiseen. Meillä osa tulppaaneista on vielä kukassa mutta antavat varmasti pian vuoron laukoille, joissa alkaa jo näkyä väriä.
    Näkymä helmipensalta järvelle päin on henkeäsalpaavan kaunis. Nuo pari viimeistäkin näkymää ovat kauniita ja tunnelmallisia.
    Aurinkoista ja toivon mukaan jo lämpimämpää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna… ja sää oli aika viileä, mutta aurinko helpottaa. Nyt näkyy jo selvästi, että uusia perennoja tulee kukintavuoroon. Tulppaanit ovat täällä melkein kaikki jo kukkineet ja laukat ovat auenneet (sen verran olemme etelämmässä).
      Yleisnäkymät ovat ihan mukavat, mutta pitää taas lähteä kitkemiskierrokselle, sillä aina joku voikukka tai muu vierailija on asettunut penkkeihin.
      Eiköhän sää vihdoin jo ensi viikolla ole lämpimämpi.

      Poista
  6. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  7. Ukkolaukat kukkivat tänä vuonna komeasti. Kauniita näkymiä, nyt on paljon pientä kukassa mikä ei niin näy laajoissa kuvissa.

    VastaaPoista
  8. Kaunista kukintaa, graniittipenkki näyttää upealle 😊

    VastaaPoista