perjantai 21. huhtikuuta 2023

KASVIHUONEESSA LISÄÄ ASUKKAITA




Esikasvatetuista perunoista ja tuoksuherneistä olen jo kertonut aikaisemmin. En tiedä huomaako kuvasta, mutta perunat ovat selvästi viihtyneet kasvihuoneessa ja kasvaneet. 



Keskiviikkona 19.4. päätin siirtää kasvihuoneeseen kolme kasvihuonekurkkua, jotka kylvin 6.3. Ne olivat kasvaneet sen verran korkeiksi, että kaipasivat sekä lisää kasvualustaa että paremmat tukikepit. 

Kurkut näyttävät surkeilta hujopeilta tässä vaiheessa, mutta olen usean vuoden aikana jo oppinut, että tilanne muuttuu nopeasti. Nyt nämä ensimmäiset kurkut eivät sentään olleet miehen mittaisia ja sain juuriston pysymään hyvin kasassa ja istuttaminen parempaan multaan sujui tosi helposti.

En nyppinyt pieniä kurkun alkuja pois, koska juuristo oli aika mukavan näköinen ja luulisin kurkun pian jaksavan kasvattaa nämä kurkut pöytään. Olen varjostanut näinä aurinkoisina päivinä kurkkuja, jotta muutos valoon ei olisi liian suuri.

Kun kerran kasvihuoneeseen muutti kurkkuja, päätin siirtää sinne myös ’Olly’ paprikat, jotka olivat reippaassa kasvussa ja kurkkujen tapaan hyötyvät paremmasta kasvualustasta. 



Tarkastelin yläkerran runkotomaatteja ja suurin osa oli kasvanut 70 cm tukikepistä yli, joten näidenkin tie johti kasvihuoneeseen. 5 pienintä tomaatin taimea jäi vielä yläkertaan.



Upotin tomaatit syvempään istutusvaiheessa, jotta taimet saavat uusia juuria runkoon ja pysyvät topakammin paikoillaan ensimmäisten viikkojen aikana, jolloin ne ovat vielä tiiviimmin keskellä lattiaa ilman kattoon kiinnitystä. 



Teen jälleen joka ilta teltan taimien suojaksi mahdollisia - tai pitäisikö sanoa todennäköisiä - yöpakkasia ajatellen. Säädin lämpöpuhallinta ohjaavan termostaatin +13 asteeseen eli jos teltan sisällä lämpö laskee alle 13 asteeseen, käynnistyy puhallin hetkeksi aikaa. 



Näppärä isäntä testasi termostaatin ja puhaltimen toimivuuden talven jäljiltä siten, että työnsi anturin kädessä olevaan lumipalloon, jotta lämpöä mittaava anturi viileni kasvihuoneen yli 20 asteesta alle 13 asteeseen ja siinä pärähti lämmitin käyntiin.



Kyseinen anturi on mustan johdon päässä. Kurkut ovat tarkkoja lämpötilasta, eikä lämpö saa öisin laskea alle 10 asteeseen. Laitoin siksi anturin kurkun juurelle alaosaan, lämpö nousee ylöspäin ja alhaalla on viileintä.



On aina yhtä jännittävää mennä kasvien siirtoa seuranneen yön jälkeen aamulla katsomaan taimien vointia. Minua odottivat oikein hyvinvoivat taimet, jotka olivat jopa reippaampia kuin heti istutuksen jälkeen. 

Istutin kolme tomaattia 80 litran astiaan. Istutusmultana käytin Biolanin Puutarhan Musta multa -säkin multaa ja kippasin kaksi säkkiä / astia. Varastolannoitukseksi lisäsin kanankakkaa. Taidan myös lisätä vähän palanutta kompostia jokaiseen astiaan, kunhan taimet ovat ensin juurtuneet kunnolla.



Nuppuja oli ihan mukavasti nähtävissä. Kasvihuoneen seinillä roikkuu lasista noin 20 cm irti kaksinkertainen hallaharso, joka auttaa pitämään kylmän ulkona öisin ja päivällä se varjostaa taimia suoralta auringonpaisteelta, koska en totuttanut taimia sen kummemmin kasvihuoneeseen muuttoon.

Kaikki sisällä esikasvatetut taimet eivät suinkaan ole vielä kasvihuoneessa.Tässä vaiheessa kevättä pidän yöksi kasattavan teltan pienempänä ja kumpikin kasvihuoneen pääty jää yöksi tyhjäksi. Tuoksuherneet eivät telttaile.

Tästä se taas lähtee 😊.


16 kommenttia:

  1. Hienosti näyttävät kasvisi tuolla viihtyvän. Minä en tänä vuonna esikasvattanut mitään, vaan ostan valmiit taimet sitten kun ilmat lämpenevät. Tänään kuitenkin kylvin salaattia terassille laatikkoon, joten jotain odotettavaa on minullakin. Ihanaa kevättä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ihan fiksua hankkia valmiit taimet, jos ei ole mahdollisuutta touhuta esikasvatusten kanssa.
      Kiitos muistutuksesta, pitääkin laittaa vähän salaattia kasvamaan :).

      Poista
  2. Kasvihuone onkin saanut jo runsaasti asukkeja. Hyvältä näyttää. Toivottavasti yöpakkaset alkavat olla kohta ohitse. Tänään täällä meillä oli aivan ihanan lämmin ja aurinkoinen sää. Päivä kuluikin suurelta osin puutarhatöiden parissa.
    Mukavaa viikonloppua. 🌸🌼

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennusteiden mukaan edessä on leudompia öitä, mutta päivällä (pilvisenä / sateisina päivinä) on myös viileämpää. Silloin pitää tarkkailla olosuhteita ja ehkä pitää telttaa myös päivällä kasvien suojana. Tänään oli kerrassaan lämmintä, aurinkoista ja ihanan keväistä!
      Kiitos ja samoin sinulle!

      Poista
  3. Saat tuolla konstilla huippuaikaisin taimet kasvihuoneeseen. Minulla on kokeena pari pientä tomaatin taimea kasvihuoneessa, nyt ei ole ollut edes harsoa suojana kun yöt ovat olleet plussalla ja hyvin voivat. Teillä syödään kurkkua ihan kohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaista satoa tässä tavoittelen :). Koska minulla on tässä elämänvaiheessa mahdollisuus, niin käytän aikaani näihin toimenpiteisiin eli aamulla puran telttaa kasvihuoneessa ja illalla taas kasaan sen. Voin myös reagoida päivällä säätilan muutoksiin, joten se on etu näissä aikaisin kasvihuoneeseen vietävissä taimissa.

      Poista
  4. Täällä vasta suunnitellaan kasvihuoneen pesua;)
    Mutta on kyllä ihanaa nähdä kasvihuoneessasi jo noin paljon vihreää ja hyvinvoivia kasveja! Ja kohta jo kurkkuja omasta kasvihuoneesta pöytää, minun pitäsi kylvää omani...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jokaisen pitää tietenkin edetä oman tilanteen mukaan ja vielä ehdit oikein hyvin! Ilman lämmitintä ei ole järkevää edes ajatella kasveja kasvihuoneeseen huhtikuussa.
      Minulla on sisällä 24.3 kylvettyjä kurkkuja ja yksi 6.4 kylvetty kasvihuonekurkku. Kurkku kasvaa nopeasti. Hyvää viikonloppua!

      Poista
  5. Näyttää niiiiin hyvältä ja lupaavalta!

    VastaaPoista
  6. Kyllä kuvasta näkee, että perunat ovat oikein hyväkuntoisia. Helpottavaa saada hyötytaimia kasvariin. Sisältä vapautuu tilaa ja viileämmässä tomaateista ja kurkuista kasvaa tanakoita. Ylimääräistä työtä harsoilla suojaamisesta on, mutta mitäpä emme tekisi näiden eteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näinhän se on! Viime yönä oli pakkasta -4,1 astetta ja onneksi kasvihuoneessa oli kaikki hyvin.
      Edellisistä vuosista oppineena, olen vakuuttunut, että satoa saa aikaisemmin, kun jaksaa toimia näin. Koska minulla on tähän mahdollisuus, niin näillä konsteilla edetään ja toivottavasti jälleen iloitaan omavaraisuudesta mahdollisimman pitkään.

      Poista
  7. Sinulla alkaa aikaisin jo kasvihuoneen hyödyntäminen. Toki saat myös aikaisen sadon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikaisesta sadosta on mielestäni suuri hyöty. On kiva, että tomaatteja saa jo alkukesästä lähtien ja sato ehtii aika lailla kypsyä kasvihuonekauden aikana. Toki näillä menetelmillä joutuu huolehtimaan kasvien pärjäämisestä kevään pakkasöiden aikana.

      Poista
  8. Kasvihuoneesta on suuri apu noiden aikaisten tomaatin, paprikan ja kurkun taimien esikasvatuksessa. Taimesi näyttävät oikein virkeiltä ja nythän kasvu vain kiihtyy kun saivat suuremman kasvualustan ja enemmän valoa.
    Minä vein jo mm. perennantaimia kasvimaalle minikasvarin sisään kun näytti siltä, että öisinkin pysyy vähintään nollassa. Toki tässä voi vielä tulla joku pidempi pakkasjaksokin mutta sitten edetään sen mukaan. Elättelen kuitenkin toiveita, että sellaista ei tarvitse enää miettiä.
    Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kasvihuoneesta on apua ja olen aivan vakuuttunut, että riittävä ja hyvä kasvualusta mahdollistaa hyvän sadon. Toki valo myös lisääntyy.
      Perennan taimesi varmasti ilahtuivat minikasvarin olosuhteista. Meillä on ollut pakkasta melkein joka yö, olen siihen jo tottunut.
      Kiitos, sinäkin varmaan teet ulkona puutarhatöitä.

      Poista