maanantai 24. huhtikuuta 2023

HUHTIKUUN VIIMEINEN VIIKKO




Iki-ihanat sinivuokkomättäät mongolianvaahteran juurella saavat sydämen sykähtämään.



Nämä ovat kaikki lahjoja samalta pariskunnalta, jotka viettävät vapaa-aikaansa mökillään paikkakunnallamme.



Olen myös onnitellut itseäni, että Helmikaaren rinteestä löytyi näin oivallinen paikka sekä krookuksille että 'Purple Hill' kurjenmiekoille. Kahden talven jälkeen molempien määrä on selvästi lisääntynyt eikä taantunut. 



Hämmästyin aamupäivällä, kun huomasin, että ihka ensimmäiset pikkukäenrieskat ovat avautuneet samaisella paikalla. Hiidenkiven puutarhassa -blogin Koska kukkii -haasteessa veikkasin, että pikkukäenrieskat kukkivat tässä rinteessä 2.5. Toki ajattelin keltaisempaa näkymää, se on vielä edessäpäin. 



Talon eteläreunalla on jo useita keltaisia pikkukäenrieskan värjäämiä alueita, mutta sieltä näiden kukinta alkaakin. Scillat ovat samaan aikaan kukassa.



Sain sunnuntaina tehtyä kevään haravoinnin loppuun. Omalla kohdallani haravointi tarkoittaa sitä, että kierrän tontin läpi ja teen täsmäiskuja.

Yli 200 vuotta vanhan kuusen ympäriltä on kerättävä mahtavat kottikärrylliset käpyjä ja risuja. Rannasta kerään koivujen ja tervaleppien oksia ja rapsuttelen nurmen pinnalta sen verran lehtiä pois, että nurmikko ilmastoituu ja pääsee vihertymään. Samoin on tehtävä muidenkin suurien puiden alta. Sunnuntain aurinkoisessa säässä oli kiva touhuta, mutta kropassa päivän toimet kyllä illalla tuntuivat. 



Lumi on hävinnyt kokonaan ja tälle viikolle on ennustettu vesisateita usealle päivälle. Sade vauhdittaa ihan varmasti luonnon vihertymistä.



Olen kierrellyt arboretumissa tyytyväisenä. Vaikka kaikki on kovin nuorta, tuntuu, että jotenkin tänä keväänä näkee paremmin, mitä kohti ollaan menossa.



Verkkoja on vielä paljon paikoillaan, osan jo poistin. 



Kuvasta eivät näy kunnolla kirsikka- eikä pallesorvarinpensaat, mutta otin niistä juuri verkot pois ja silmut näyttävät oikein lupaavilta.

Aika ihanaa!



26 kommenttia:

  1. Aika ihanaa on kyllä melko alakanttiin :-D Näyttää niin uskomattoman kauniilta, täydelliseltä! Aivan mahtavat nuo sinisen, sinipunaisen ja purppuran sävyt niin sinivuokkomättäissä kuin helmikaaressakin. Ooh sentään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet kiltti, kun jaat iloni noista mainitsemistasi kukista! Aina tulee hymyiltyä, kun kulkee noiden alueiden vierellä ja katsottua kukkia.

      Poista
  2. Viikonloppu oli kyllä lämmin ja ihana. Hienosti sinulla siellä jo kevätkukat kukkivat. Minäkin tein pihahommia mökillä ja vähän kotonakin. Nyt on sormet tosi kipeät, sillä nämä nivelrikkoiset ei oikein kestä noita rikkaruohojen nyppimisiä. Mutta on kevät silti aina yhtä tervetullut ja ihana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurja kuulla, että nivelrikko haittaa puutarhatöitäsi, on varmasti vaikea tasapainotella realiteetin ja toisaalta oman puutarhainnostuksen välillä. Nauti keväästä ja kaikesta uudesta kasvusta!

      Poista
  3. Niiiin kaunis tuo rantanäkymä!

    VastaaPoista
  4. Kevät on ihanaa aikaa. Minä en uskalla ottaa vielä verkkoja pois, läheisellä pellolla näkyy iltaisin jäniksiä. Osa verkoista on paikoillaan aina. Upeat kevätkurjenmiekat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin pohdin, uskaltaako vai ei … toivottavasti ei ollut virhe. Luulisi, että jäniksillä olisi viereisissä metsissä ruokaa, mutta saattavathan paremmat herkut houkuttaa.

      Poista
  5. Teillä näyttää kyllä jo todella keväiseltä, rantakin on jo sula! Me saimme lisää lunta, mutta eiköhän se sula tämän viikon vesisateissa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt tuntuukin niin keväiseltä, lintujen konsertti on mahtavaa kuunneltavaa ja silmut pullistuvat joka puolella. Eilen lähti jäät järvestä. Varmasti teillä satanut lumi sulaa pian, ollaanhan kohta toukokuussa.

      Poista
  6. Upea violetti kukkameri, selvästi olet löytänyt paikan jossa viihtyvät sekä krookukset että kevätkurjenmiekat. Itse olen vielä arastellut ottaa pois verkkoja vaikka alkaisihan jänöillä olla pikkuhiljaa parempaakin evästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo sipulikukat näyttävät tykkäävän paikasta, siinä ei ainakaan ole märkyyttä kesäaikana.
      Toivottavasti verkkojen poistaminen ei kostaudu. Verkot haittaavat työskentelyä niiden vieressä, joten sen vuoksi niitä purin pois. En ole pitänyt kesäisin verkkoja, mutta voi olla, että jänöt lisääntyvät siinä määrin, että eivät pysy metsässä.

      Poista
  7. Kauniisti kukkivat krookukset ja kurjenmiekat. Rantanäkymä puhuttelee minuakin aina. Olisipa itselläkin tuollainen ihan silmien edessä ihailtavana. ❤️

    VastaaPoista
  8. Täsmäiskut haravoinnissa ovatkin noin isolla tontilla järkeviä. Kaikkea ei tarvitse haravoida. Meille jää aina jonkin verran lehtiä maahan, mutta risut jne on kiva saada pois. Kauniit ovat krookukset ja kurjenmiekat. Ihanaa, että viihtyvät ja lisääntyvät. Myös arboretum on todella kaunis jo nyt ja vielä enemmän toki siellä tapahtuu, kun puut kasvavat ja muutkin kasvit ottavat paikkansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, en ole ikinä yrittänyt saada kaikkia lehtiä pois, ne ovat hyvää maanparannusta ja toisaalta olisi myös sula mahdottomuus edes yrittää moista.
      Arboretum on tuntunut ainakin joiltain osin asettuneen luontevasti aloilleen ja toivon hartaasti, että istutukset kasvaessaan viihtyisivät toistensa lomassa.

      Poista
  9. No on ihanat mättäät niin sinivuokkoja, krookuksia kuin kurjenmiekkojakin! Vaikka käenrieskojen kukinta-aika alkoikin aikaisemmin mitä olit veikannut, niin sehän on vain positiivinen ongelma. Itsekin veikkasin, että ensimmäiset kevättähdet kukkivat vasta vappuna ja ovat olleet nyt jo monta päivää auki. Parempi näin päin kuin että olisi veikannut liian aikaista ajankohtaa.
    Arboretumisi alkaa näyttää jo arboretumilta eikä vasta istutetulta alueelta. Puut, vaikka taimia vielä ovatkin, ovat kuitenkin jo sen kokoisia, että ne erottaa jopa lehdettöminä kuvista. On jo aika helppo kuvitella, miltä alue näyttää viiden tai kymmenen vuoden päästä.
    Meillä on edelleen lunta enemmän kuin paljasta maata mutta joka päivä hangen reuna vetäytyy ja lumikerros ohenee. Vähän tämä kylmä sää hidastaa edistystä mutta ei tässä vielä hirmuinen hoppu olekaan.
    Mukavaa huhtikuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikki kevään kukkijat ovat niin hartaasti odotettuja, että niistä nauttii ihan erityisesti. Onneksi haasteesi suo näitä jännittäviä yllätyksiä ja otan pikkuiset yksittäiset käenrieskat mielelläni vastaan.
      Olen miettinyt muutaman viikon aikana, että mikä viime vuoden muutoksista saa arboretumin kevään näyttämään niin erilaiselta kuin esim. vuosi sitten tähän aikaan. Ehkä se on vain kokonaisuus tai erityisesti se, että suuriksi istutusalueiksi yhdistetyt pienet lämpäreet tuovat muutoksen tunnun entiseen peltoon.
      Ihan varmasti teillä lumi häviää vauhdilla, jos ennustetut sateet saapuvat. Nautitaan huhtikuun viimeisistä päivistä. Vaikka sataisi vettä, tarvitsee luonto sitä nyt.

      Poista
  10. Kaunista ja siistiä on! Uskomatonta kyllä, miten paljon siivottavaa talven jäljeltä on, vaikka syksyllä piha on ollut tip top.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Talven jäljiltä on aina siivottavaa, enkä minä jaksanut edes syksyllä tehdä kaikkea, mitä olisi voinut tehdä. Keväällä on enemmän energiaa, joten sen voimalla :).

      Poista
  11. Kyllä läikähtää sydänalassa tälläkin puolen ruutua. Upeat sinivuokkomättäät ja Purple Hillien runsas joukko. Kuvasi osoittaa, että sipulikasvien kanssa ei parane pihistellä. Mieluummin vaikka yhtä sorttia runsaasti, kuin kymmentä sorttia yksittäin.
    Hyvältä näyttää myös arboretumissa. Vesisade tekee kyllä hyvää. Meillä on satanut kahtena yönä peräkkäin ja sehän on laittanut maan vihertämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between. Kevätkukkijoita katsoessa yrittää muistuttaa itseä syksyn istutuksista, on niistä niin suuri ilo tähän aikaan vuodesta.
      Tuntuu, että viherrystä on tullut täälläkin parin vuorokauden aikana, huomiseksi on luvattu reilusti sadetta.

      Poista
  12. Kyllä saat olla tyytyväinen kevään kukintaasi todella upeita mättäitä jo ovatkin . Keväällä on ollut meillä myös paljon haravoitavaa ja muuta siistimistä . Yksi kaatopaikka kuormakin ajateltiin viedä lauantaina . Täällä mökillä on edelleen niinpaljon kaikenlaista sälää. Vesisateita on meilläkin nyt saatu hieman yöllä ja se on auttanut kummasti saamaan vihreyttä aikaiseksi . Kerkisin kyllä jo kastella pari lavaa puutarhan puolella . Verkot ja suojat olen jo kaikki poistanut . Sinulla kun on niin paljon poistettavaa että heti niitä ei varmaan edes saa tehtyä .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan joka vuosi on talven jälkeen monenlaista siistittävää, kuuluu kevääseen :).
      Meidänkin pitäisi viedä kuorma kaatopaikan lajitteluun, täältäkin löytyy vuosien varrelta monenlaista tavaraa, jotka sietäisi pistää eteenpäin.
      meillä on vasta nyt huhtikuun ensimmäinen vesisade, tulin juuri lenkiltä ja sillä aikaa satoi 0,6mm eli ei vielä oikein mitään. Ehkä päivän kuluessa saadaan enemmän sadetta luonnon virkistämiseksi.

      Poista
  13. Upea sinipunainen krookus-kurjenmiekka mätäs. Itse ajattelin samoin, että jotenkin keväisten sipulikukkien leviäminen on tänä keväänä poikkeuksellisen hyvää. Onkohan syksyssä tai talvessa ollut jotenkin suotuisat olot! Haravoinnit tuon kokoisella tontilla on varmasti tehtävä järkeä käyttäen, muuten nääntyy, jos liian pedantiksi ryhtyy. Ja vielä arboretumin näkymiin: tuosta alueesta on tulossa paikka, johon askel suuntaa useasti... mietipä jo penkin paikkaa, missä istahdat ja ihailet kaikessa rauhassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinunkin krookukset olivat valtavan upeat eli ehkä viime kesäkausi ja talvi oli olosuhteiltaan suotuisa sipulikukille.
      Kiertelen tosiaan usein arboretumissa tarkastelemassa eri kasvien heräämistä ja samalla päässä pörisee suunnitelmia. Teimme yhden pienen penkin pergolan alle viime syksynä, siinä on jo tullut istahdettua miettimässä ja näkymiä katsellemassa. Varmasti muitakin levähdyspaikkoja tulee, kunhan ideoita syntyy :).

      Poista