torstai 24. kesäkuuta 2021

KIITOS JA KUMARRUS



Juhannus on kohta ovella. Meillä oli edeltävän viikon paahtavan helteen ja kuivuuden jälkeen onni saada eilen sadetta 11,7 mm. Tosin sade tuli myrskytuulen kanssa ja vei sähköt yli 16 tunniksi. Kummasti sitä on tullut sähköstä riippuvaiseksi, sen puutteen huomaa niin selvästi. En edes ehtinyt ladata puhelinta ennen myrskyn tuloa, joten olin ilman puhelintakin.



Ilmeisesti helteen vuoksi ruusu 'Ritausma' aloitti tämän vuoden kukinnan lähes valkoisena.

Helle on lämmittänyt tätä vanhaa taloa (meillä on yleensä viileää kesällä), joten nyt jännitän, saanko raivata pakastimesta ja jääkaapista pilaantuneita ruokia pitkän sähkökatkon vuoksi. Pakastinta en ole aukaissut vielä, mutta liian korkean lämpötilan hälytysvalo vilkkuu. Jääkaappi on vielä epävarmempi tapaus, ruokamyrkytystä ei kuitenkaan viitsi hankkia.



Tarhakurtturuusu 'Sävel' on innostunut kukkimaan, samoin eri puolilla olevat nietospensaat ovat tänä vuonna erityisen kauniita. Yllä kuvassa näkyy vähän valkoista nietospensasta kiven reunassa.



Tuoksuherneet ja kaikki muutkin köynnökset pitivät pintansa myrskytuulen riepotellessa. Olen käyttänyt menestyksellä kasvimaalla köynnöstäville kasveille tukina metallisia kompostiverkkoja. Neljän metalliverkon paketti ei ole kallis ja kestää vuodesta toiseen. Kuten kuvasta näkyy, isken verkon pystyyn bambukeppien avulla. Bambukeppejä minulle on kertynyt kelpo varasto puiden oston myötä 😉.



Tässä tuki on herneillä. Metalliverkon koko on näppärä sekä lavakauluksiin että itse tehtyihin kasvulavoihin.



Puutarhassa on monta asiaa, mitkä tiedän keskeneräisiksi ja puutteellisiksi, mutta juuri nyt olen kiitollinen muutamista sointuvista näkymistä. Silmin nämä ovat selvemmin havaittavissa, mutta kuviin en saa taltioitua näkymiä niin kuin ne koen. Tästä huvimajan vierestä näkyy tällä hetkellä kauniina kukkivat tarhakurjenpolvet ja lehtoängelmät - samalla silmä tavoittaa keittiöpuutarhan kivipenkissä valtoimenaan kukkivat ruohosipulit ja sinisen salvian. Valkoinen harsokukkapilvi kruunaa kokonaisuuden.



Tässä näkymä toisin päin eli keittiöpuutarhasta katsottuna. Auringon paisteessa se tuntuu vieläkin ihanammalta, mutta kuvaaminen on vaikeaa.



Vielä kerran näkymä huvimajalta 'Kärhökaaren kolmion' suuntaan, kas siellä saapuvatkin isäntä ja koira aamulenkiltä. Tämä näkymä ilahduttaa juuri nyt tavattomasti. Lämpö vauhdittaa kukintaa, joten ei tiedä miten kauan tämä vaihe enää kestää.



Rönsyakankaali lopetti jo kukinnan. Olette varmaan huomanneet, että olen ihastunut kaikkiin salvioihin. Tässä loistosalvia 'Rose Queen' ja purppurakeijunkukka 'Palace Purple'. Loistokärhö 'Miss Bateman' kukkii ensimmäisillä kukillaan.  Tämä kohta on vielä vaiheessa eli jotain lisäyksiä teen, kunhan keksin.



Taas sama alue vastakkaisesta suunnasta. Täältä päin katsottuna näkyy maan rajassa 'Miss Batemanin' ensimmäiset valkoiset kukat. Haluaisin jo nähdä kukkien rönsyävän koko tuen matkalta. Kun katsotte kolmiopenkkiin, näette siellä pinkit kukkansa aukaisseen tarhakurturuusu 'Pink Pavementin'.



Tänä keväänä istutettu tarhakurtturuusu 'Sointu' ja vieressä kiipeää viime syksynä istutettu loistokärhö 'Rouge Cardinal'. Tällä 'Ruusupuistossa' on vielä monta vaiheessa olevaa näkymää.

Pitäisikö nyt sähkön palattua pestä muutamat ikkunat? Olen kaikin voimin siirtänyt puuhaa ja isäntä kielsi pesemästä helteellä, ettei kuumuus vyöry sisälle kahta kauheampana. Nyt lämpö on maltilliset +22,3 ja ehkä linnun läiskäyttämä peräpään roiske olisi mukava saada pois keskeltä ruutua. 

Kiitos siis saadusta sateesta koko puutarhalle ja onneksi sähkökatko ei kestänyt tämän pidempään.



Erityinen kiitos, kumarrus ja lämmin virtuaalinen halaus Betweenille! Eilen saapui postin mukana arpajaisvoitto... ja mitä kummaa ... olin niin ilahtunut 'Rikkaruohoelämää' -blogin 10-vuotissynttärin arpajaisvoitosta eli Lindan kirjasta, mutta Between oli vielä lisäksi laittanut pakettiin hymyn lisäävän suklaan, upeat siemenpussit ja kortin kera runon. 

Oh, johan tässä on juhannusjuhlat ja kiitollisuutta yllin kyllin 💖.


16 kommenttia:

  1. Onnea ihanasta voitosta👍 Tuon kirjan minäkin haluan vielä lukea joku päivä.
    Ja kyllä kuvissasi on kauniit näkymät vaikka ymmärrän myös hyvin sen, että tuntuu ettei niihin saa vangittua samaa mitä näkee omin silmin. Rauhallista juhannusta💚

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli ihan nappivoitto :). Ehdin jo silmäillä kirjan läpi, mutta tarkemman ja paneutuneen lukukokemuksen jätän sopivaan rauhallisempaan aikaan.
      Kiitos ja rauhallista juhannusta sinullekin!

      Poista
  2. Onnia arvontavoitosta! Sait ihanan lähetyksen. Ihania näkymiä ja kyllä tua färien toisto ja sävykkyys näkyy kuvistaki.
    Mäki jopa pohoriin juhannussiivousta = klasienpesua. Olisko jo aika, vai antaasko viälä olla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, oli kyllä upea voitto.
      Yleensä olenkin pessyt lasit vasta juhannukseksi, sillä keväällä siitepöly on niin valtavaa, että homma menee uusiksi - jos aikaisemmin tekee. Tietty kevään juhlat joinain vuosina ovat tehneet poikkeuksen tähän. Miten tuo aloittaminen tökkii niin, olisi mukavampi kitkeä ulkona.
      No, tartuin itseä niskasta ja kohta on alakerta puolessa välissä. Yläkerran ikkunat ovat niin suuritöiset, että taidan jättää ne vähän myöhäisemmäksi ;).

      Poista
  3. 16 tuntia ilman sähköä alkaa jo tuntua nykyihmisessä. Minä latasin varuilta sekä kännykän että kannettavan tietokoneen akut täyteen eilen aamupäivällä mutta eipä tänne sitten onneksi tullut kovin kummoista myrskyä. Sähköt olivat poikki peräti viisi minuuttia eikä ukkonenkaan tuulen kera tullut kohdalle. Sademäärää en edes tiedä, kun ei ole vesimittaria, mutta sitä tuli paljon.
    Teillä on puutarhassa taas niin kaunista. Aika sinivalkoisia näkymiä ainakin näissä kuvissa. Sopii hyvin juhannukseen :) Mukavaa juhannusviikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, arvostaa entisten aikojen ihmisiä, kun tekivät kaiken ilman sähköä. Käytiin mekin illalla rannassa saunassa ja järvessä uimassa, että pääsi peseytymään. Mutta huomaa, että on tottunut sähköön monissa muodoissa.
      Minäkin ajattelin, että näkymät sopivat hyvin juhannukseen.
      Kiitos ja samoin sinulle!

      Poista
  4. Ihana voitto. Tuo kirja on ihana. Kaunista teillä on. Silmä näkee eri tavalla kuin kuvat. Jotain vöriyhdistelmiä harmittelin tänään puutarhassa, kunnes tajusin, että toisten pihoissa voisin ihailla vastaavia.
    Meillekin sade toi ihanan sateen ja myös viileyden eli vain 20-23 astetta lämmintä. Eli ei ihan mikään superviileä sää, mutta pystyy taas hengittämään hikoilematta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin hieno voitto! On totta, että erilaiset yhdistelmät miellyttävät eri aikoina. Huomaan, että valitsin 20 vuotta sitten eri värejä ja sieltä ne edelleen nousevat värikimaraan ja nyt aiheuttavat hieman pään raapimista. Muutaman kohdan voisin kyllä tehdä uudestaan ja vaihtaa sekä kasvit että värit. Ainakaan projektit eivät lopu kesken ;).
      Ja sekin on hyvin totta, että toisten puutarhoissa suhtautuu laajemmin erilaisiin väreihin, kun näkee, että puutarha on omistajalleen suunniteltu ja värit ovat siellä kauniita.
      Onneksi ukkosmyräkkä vähän raikasti, vaikka kyllä sain tänäänkin hyvät hiet, kun ikkunanpesun jälkeen siirryin raivaussahan kanssa tekemään puutarhassa viimeistelyjä siimapäällä.

      Poista
  5. Kauniita näkymiä puutarhastanne. Metalliset kompostiverkot ovatkin loistava idea kasvien tueksi. Pitääkin pistää asia mieleen. Meillä kun on noita metallisia kompostikehikoita ihan tyhjänpanttina.
    Tänään on ollut ihanaa, kun on voinut sään sopivasti viilennyttyä, taas touhuta puutarhassa.
    Hyvää keskikesän juhlaa sinulle. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Minä hankin toisenkin paketin kompostiverkkoja ihan tähän tarkoitukseen, kun huomasin, että ne käyvät paremmin tähän tarkoitukseen kuin kompostointiin. Nämä pysyvät napakasti paikoillaan bamukepillä tai vastaavalla ja paikan voi vaihtaa joka vuosi haluamaansa kohtaan.
      Kiitos samoin :).

      Poista
  6. Kaunis puutarha ja mikä mainio keksintö tuo että käyttää kompostikehikon verkkoja muuhun tarkoitukseen. Noistahan voisi saada meidän pergolaan kattoon tuet villiviinille joka on jo kiivennyt kattokorkeuteen.
    Oikein kaunista ja ihanaa juhannusta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Nämä kompostikehikot ovat kevyitä, eikä niiden säilyttäminen vie paljon tilaa. Toivottavasti kompostiverkon rakenne ei ole liian keveä pergolan kattoon, villiviini saattaa painaa aika paljon katossa? Kokeilemalla senkin voi luultavasti selvittää?
      Kiitos samoin Kristiina!

      Poista
  7. Lämpö vauhdittaa kaikkea kukintaa, menee humauksessa ohi. Kompostikehikoista on moneksi. Meillä ei saatu pahaa myräkkää vaikka satoi ja oli ukkonen, sähkötkin pysyivät. 16 tunnin katkos on pitkä aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myräkät tekevät välillä pahaa jälkeä, onneksi puutarhassa ei sattunut pahempia, vaikka puita kaatui teiden varsilta ja metsissä. Kylmäketjussa 16 tuntia tekee paljon kun samaan aikaan on helle. Onneksi te selvisitte ilman harmeja.

      Poista