sunnuntai 20. syyskuuta 2020

ENSIMMÄINEN HALLAYÖ

Syyshohdekukat kukkivat kirsikkakulmassa lähellä keittiöpuutarhaa



Viime yö oli meillä tämän syksyn ensimmäinen hallayö, monena vuonna halla on vieraillut jo aikaisemmin. Vielä aamulla yhdeksältä oli nurmikko kuurassa, samoin aitan huopakatto.


Vielä ei näy, mitkä kukista kärsivät hallasta, vai selvittiinkö säikahdyksellä. Kärhöt näyttävät pieniltä, mutta todellisuudessa purppurapunalatva on jättiläinen kahden metrin korkeudessaan. Kärhöjen takana pilkottaa rivi 'Carl' komeamaksaruohoja.


Pitää vielä kerran laittaa kuva käsittämättömästä kelloköynnösviidakosta. Istutin keväällä molemmille puolille köynnöskaarta esikasvattamani kelloköynnöksen taimet, koska epäilin vahvasti, etteivät syksyllä istutetut kärhöt lähde kasvamaan. No tässä on nyt tulos. Köynnöskaaren alla on enää konttausaukko, jos sitä reittiä haluaisi käyttää. Kuten huomaat, on köynnös vallannut tuekseen myös viereiset tuijat ja lisäksi köynnös kulkee maanpeitekasvina kivipolun molemmin puolin. Kelloköynnökset ovat kukkineet ainakin  1,5 kk. 

Onneksi loistokärhö 'Rouge Cardinalit' ovat hengissä edelleen, tarkkasilmäiset voivat nähdä kukkia ylläolevassakin kuvassa.


Usein kukkia on käytävä kurkistamassa köynnösviidakon sisällä.


Edellisessä postauksessa kerroin tästä viimeisimmästä työmaastani. Tämä kuva on perjantaina otettu. Siirsin reilumpia jakopaloja omista kuunliljoista. Tässä on pesäkuusten istutus meneillään, pesäkuusia tuli tuohon kohtaan kolmen ryhmä.


Eilen sain kaivettua noin kolmanneksen alueen nurmituppaista pois. Rusokirsikan ja mustilanhortensian välissä näkyy istutettuja pallohortensioita yhteensä 5.


Työmaakuva tältä päivältä. Siivu kerrallaan nurmikkoa siirtyy kottikärryihin. Kanttaan ensin pitkän siivun nurmikkoa ja kiskon tuppaan sitten irti, mutta ennen kottikärryyn laittoa koputtelen siitä mullat pois. Myös kaikki lierot eli kastemadot kaivelen varovasti nurmituppaasta mullokseen. Nurmituppaat hyödynnämme paikkausmateriaalina kohdissa, missä tarvitaan "siirtonurmikoa". Voikukat saa kaivettua irti, kun juuri nousee nurmituppaan mukana.

Ehkä tämä joskus valmistuu. Tänään piilotin valmiille alueelle pikkusipuleja kevään iloksi. Muuten minulla on vielä lähes kokonaan sipulien istutus tekemättä. 

Hyvää alkavaa viikkoa teille kaikille!


40 kommenttia:

  1. Daaliat ja krassit ainakin ovat mennyttä viime yön jälkeen. Kerrassaan mahtavia nuo kelloköynnökset!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnöksistä ei vielä huomannut pakkasvaurioita, mutta voivathan ne näkyä viiveelläkin. Noiden köynnösten seuraaminen on ollut kiinnostavaa.

      Poista
  2. Ihan huikeat kelloköynnokset! Olen vain kerran kasvattanut itse, mutta ehkäpä pitäisi kokeilla toistekin :)
    Ihanan näköinen työmaa sinulla siellä <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tietysti pitkä esikasvatus on tarpeen, mutta kyllä kelloköynnöksen kasvun seuraaminen on mielenkiinotoista, jos on mahdollisuus esikasvatukseen. Työmaa jatkuu vielä jonkun aikaa :).

      Poista
  3. Voi ei, nytkö teillä jo ensimmäinen hallayö. Toivottavasti kasvit eivät kärsineet.
    Melkoinen kellokärhö.
    Sinulla työmaa edistyy vauhdilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on herkästi halloja sekä keväällä että syksyllä, olen jo tottunut siihen.
      Vauhtia olen yrittänyt pitää, vaikka itsestä tuntuu, että hitaasti etenee.

      Poista
  4. Aivan ihanat hohdekukat! Ja kaikki muukin. Siellä reippaillaan! Tämä on kivaa aikaa tehdä tuollaisia projekteja, kun helteet ovat tiessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minustakin hohdekukat sopivat niin hyvin alkavan ruskan sävyihin. Tuolla työmaalla ei tule kylmä, joten sopii hyvin syystouhuksi :).

      Poista
  5. Meillä käytetään samanlaista "siirtonurmikkoa". Miten saat hopeahärkin pysymään aisoissa ettei leviä joka paikkaan? Omani kaivelin pois kokonaan kun oli niin leveällä alalla. Nyt niitä pieniä alkuja tulee näkyvin tämän tästä :(
    Mukavaa uutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Seurailen hopeahärkin edesottamuksia ja rajoitan / poistan, mikäli hermostun siihen. Nyt se on vielä ollut hallittavissa.
      Tuo siirtonurmikko toimii hyvin paikkaamiseen. Kiitos, samoin sinulle!

      Poista
  6. Melkoiset kelloköynnöskaaret sinulla! On lipputangon luona työmaata. Nurmen pois ottaminen tosi raskasta työtä, tiedän omasta kokemuksesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä yhden vuoden kokeilu kelloköynnöksistä tuossa köynnöskaaressa on ollut kiinnostava seurattava. Toivottavasti kärhöt täyttävät kaaren (edes jollain tavalla) ensi kesänä.
      Työmaa tuntuu särkyjä iltaisin ja öisin, mutta eteenpäin vaan on porskutettava :).

      Poista
  7. Meilläki oli halla likellä. Pihas sitei huamannu, mutta navetan klasista kattottihin takatarhalle, että onko tua kuuraa. Siltä se näytti. Toivottavasti ei tavaksi viälä ottaasisi. On tua kelloköynnösportti ihan maharoton! Suarastansa järisyttävä! Onneksi kärhöki viälä mahtuu. Kivat lehtimuato ja färivaihtelut tuloo etupihan uurisraivaukselle. Pihaan tulles ei jää kellekkää epäseleväksi, että kartanos asuu taitava puutarhuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti täällä oli noin asteen verran pakkasen puolella, koska hortensiat ovat vielä kukassa ja kelloköynnöskin selvisi. Aika järisyttävä on minunkin mielestäni, sitä ei lakkaa hämmästelemästä.
      Kiitos sinulle rohkaisusta ja mieltä lämmittävistä sanoistasi :).

      Poista
  8. Hallaöitä ei täällä ole vielä ollut ja lämmintä on luvattu mukavasti vielä eteenpäinkin myös öisin. Minulla on Punalatva myös kahden metrin korkeudessa ja pitää siirtää se johonkin muualle, en vielä tiedä kyllä mihin. Se on hyvä perhos ja hyönteisperenna joten johonkin puutarhan puolelle pitää yrittää se siirtää. Tai ainakin osa siitä. Millä olet sen tukenut ❓
    Meillä se tuppaa kallistumaan pahasti ellei sitä tue ja tänä vuonna se jäi tekemättä.
    Minäkin kasvatin viime vuonna kelloköynnöstä ja se kasvoi kotona takapihan lasituksen sisällä. Aina kun tultiin kotiin piti sitä leikata rajusti, muuten ei olisi itse mahtunut sisälle ollenkaan. Komea on penkistäsi tulossa. Minulla on myös peräkuusia kolme ja ovat kyllä kohta siirron tarpeessa. Kasvavat liian isoiksi tähän minun penkkiin, mutta kauniita ne on. Mukavia urakointipäiviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Edessäpäin on lämmin jakso, joten nautitaan vielä syksystä. En ole koskaan tukenut punalatvaa millään tavoin, tuossa keskellä puutarhaa sitä kasvaa 3-4 m2 alue ja se pysyy hyvin pystyssä, mahtaako auttaa, kun on isompi määrä. Tuulessa kasvusto kyllä huojuu, muttei kaadu.
      Kelloköynnöksen sijoittamisessa kannattaa ottaa huomioon sen kasvuvoima, sinun esimerkkisi oli hyvä.
      Minä jätin yli 1,5 metriä kasvutilaa pesäkuusten väleihin, joten niiden pitäisi pärjätä - aika näyttää.
      Taas pitää lähteä jatkamaan tuota urakointia :).

      Poista
  9. Ei niillä hallaöillä vielä olisi kiire käydä puraisemassa kukkia. Päivisin sentään on ihan sopivan lämmintä.
    Kelloköynnös on kyllä mahdottoman kasvuvoimainen kesäkukka. Se viherryttää kesän aikana isommatkin alueet. Taitaa Rouge Cardinalillasi olla tiukat paikat kelloköynnöksen puristuksessa.
    Uusi alue valmistuu hyvää vauhtia. Järkevää laittaa se pala palalta valmiiksi, eikä odottaa kaiken nurmikon poistumista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi vuonna kärhö saa koko köynnöskaaren itselleen, toivotaan, että vielä hetken pärjää kelloköynnöksen kanssa. Nyt on onneksi ennusteen mukaan vielä kohtuullisen lämmintä tiedossa, joten kasvien juurtuminenkin mahdollistuu paremmin.
      Istutin uudelle alueelle olemassaolevat taimet heti kohdan valmistuttua, jotta ne saavat kaiken mahdollisen juurtumisajan ennen talvea.

      Poista
  10. Onpa komea kelloköynnöskaari. Jos ei halla ehdi, koko kaari on ummessa kohta :D
    Meilläkin on käynyt halla hönkäilemässä, lipstikka ruskistui yhtenä yönä ja tänä kesänä siirretyt kuunliljat ovat aika vaisun näköisiä, muita hallatuhoja en ole huomannut.

    Samanlainen siirtonurmikkosysteemi meilläkin, kätevää kun voi olla omavarainen. Hieno on uusi kaivoksesi enkä ikinä kyllästy ihastelemaan kantattujen reunojen siisteyttä. Erinomaisen mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnös ehtii viikossa paljon, joten hetken päästä on edettävä kuin sissi viidakossa ryömien ;).
      Nurmituppaille löytyy aina käyttöä, joten hukkaan niitä ei tarvitse laittaa. Kanttaus on kyllä ehdottomasti ryhtiä tuova juttu :).
      Hyvää opiskeluviikkoa sinullekin!

      Poista
  11. Siellä syntyy aivan mieletön uusi kukkamaa! Tulee varmasti upea.
    Onko tuo syyshohdekukka ollut sinulla kauan? Mietin, kun ostin tänä vuonna ja luin jostakin, että olis huonosti talvehtivaa. Mietin onko sinulla säilynyt? Toki siementää kyllä ympärillee, joten toivon niin säilyvän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta! Ostin kaksi syyshohdekukan taimea 2018 syksyllä ja kaksi talvea ovat selvinneet hyvin, kasvusto on myös ilahduttavasti tuuheutunut.

      Poista
  12. Kelloköynnöskaari on kertakaikkisen upea. Kyllö syksy tulee jo, huomaa sen päivällä että yöllä. Nollan tietämillä meilläkin mennään. Olet ollut ahkera, uusi alue näyttää hyvältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näin on, syksyn etenemistä ei voi estää. Pitää vielä yrittää saada Kasvualusta valmiiksi kevääksi, onhan silloin istuttaminen mukavampaa.

      Poista
  13. Mahtava tuo kelloköynnösviidakko! Toivottavasti halla ei vielä vienyt paljoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihmeen vähän tuli hallatuhoja, minulla ei tosin ollut nyt kasvamassa niitä hallalle arimpia kasveja. Vääjäämättä syksy tulee, joten nautitaan vielä viimeisestä kukinnasta.

      Poista
  14. Mahtavaa mylläystä ja ihan mieletön tuo kelloköynnösten kasvuvoima😮 Itse ei ole tullut nyt vuosiin niitä kasvatettua, voisikin ensi keväänä taas laittaa👍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnös on kaunis ja kiinnostava paikka, jos jaksaa esikasvatuksen ja löytää sille sopivat kasvupaikat.

      Poista
  15. Siirtonurmikko on kierrätystä parhaimmillaan! Kelloköynnöskaari on aivan ihana, kova on kasvi kyllä kasvamaan, itselläni vaan ei tunnu löytyvän sille oikeaa paikkaa, missä kukinta onnistuisi. Syyshohdekukkapenkkisi on myös upea ja uudesta istutusalueesta tulee hieno, sen näkee jo nyt, kun olet saanut osan siistittyä ja uudet kasvit istutettua! Into on sen verran hyvällä mallilla, että pian se valmistuukin:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä olen kanssasi siirtonurmikosta, sillä saa paljon autettua kuoppia ja vastaavia. Kelloköynnös tarvitsee tosiaan sopivan paikan, olen nyt kahden kesän jälkeen siitä vakuuttunut.
      Toivon uudesta alueesta onnistunutta, kiva kuulla kannustusta :).

      Poista
  16. Oi oi, kaunis piha ja kadehdittavat kukkapenkkien kanttaukset.

    VastaaPoista
  17. Kelloköynnös on selvästi viihtynyt tuossa köynnösportissa. Upea kukinta! Uusi alue on edistynyt vauhdilla. Kiva kun saa istutettua kasveja sitä mukaa kun nurmea lähtee. Minäkin kierrätän puhtaimmat nurmituppaat paikkapaloina, pahasti rikkaruohottuneet menevät puutarhakompostin täytteeksi. Voikukka on melkein paras rikkaruoho nurmikolla, sillä sen saa niin helposti nyppäistyä pois altapäin. Valvattia ja vuohenputkea ei sen sijaan saa millään pois. Aurinkoisia kaivaussäitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt pitäisi olla enemmän istutettava kasveja, en enää saa täältä niitä havuja, mitä haluaisin. Jotain perennoja voin vielä itseltä jakaa. Toivottavasti jotain hankintalistalla olevia aletaimia löytyisi. Vielä on vajaa kolmannes nurmikkoa jäljellä. Osa rikkaruohoista on tosiaan hankalia poistettavia, voikukka on helppo. Aurinko helpottaa työmotivaation säilymistä :).

      Poista
  18. Voi miten valtava kelloköynnöskasvusto! Hienosti on uusi alue edistynyt, olet ahertanut. Siitä tulee hieno.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kelloköynnösviidakko on herättänyt täällä kävijöissä hämmästystä, ensi vuonna sitten kärhökaarena.
      Uusi alue etenee pala kerrallaan, vielä on pähkinöitä purtavaksi talven ajaksi. Toivoisin palasten loksahtavan kohdilleen istutusvaiheessa, mutta todennäköisempää on, että jotain pitää vielä muuttaa, kunhan näkee silmillään yhteensopivuudet ja asettelun.

      Poista
  19. Toivottavasti halla ei päässyt puraisemaan ihania kukkiasi!
    Teillä näyttää kyllä niin kauniilta ja uudesta alueesta tulee upea. Kyllä tuo kanttaus tekee yleisilmeestä niin siistin. Täytyykin kaivaa oma kanttausrauta myös esille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tsinniat ymmärretävästi saivat kuolettavan puraisun, mutta ilokseni hortensiat ovat vielä kauniita. Hyvin usein on varhainen pakkasyö ruskistunut kaikki hortensiat aivan liian aikaisin. Kelloköynnökset selvisivät myös hallayöstä.
      Toivoisin hartaasti, että uusi alue olisi onnistunut kokonaisuus valmistuttuaan, vielä riittää miettimistä kasvivalinnoissa. Aina kun katson pallohortensioita, niin muistan sinut :). Kiitos kaikista neuvoistasi!
      Kanttaus on todellakin hyvä juttu.

      Poista
  20. Onpa siistit istutusalueet sinulla ja huikea kelloköynnös, tuota taidankin kokeilla ensi vuonna!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Ansku! Kannattaa kokeilla kelloköynnöstä, sen kasvun seuraaminen on kiinnostavaa. Itse kasvatin vasta toista kertaa näitä ja laitoin kasvatuksen vaiheet tänne blogiin muistoksi.
      Tervetuloa jatkossakin seuraamaan puutarhapuuhiani :).

      Poista