lauantai 4. syyskuuta 2021

VIEKÖ HALLA KUKAT?

Edessä syyshohdekukka


Ensi yönä on suuri todennäköisyys, että halla iskee ensimmäisen kerran kyntensä tänä syksynä. Kiertelin puutarhassa ja totesin, etten millään pysty peittelemään suureksi kasvaneita pensaita ja syksyn korkeita perennoja. Paras ottaa vastaan, mitä tuleman pitää. On varmasti lajeja, jotka sietävät pienen hallan, mutta arkajalkojakin löytyy.



Syyshohdekukka ja kallionauhus ovat hauska pari keittiöpuutarhan kulmalla. Osansa näkymään antavat mongolianvaahteran punertavat siivekkäät siemenet. Syyskuussa pidän näistä ruskaan sointuvista sävyistä.



En yhtään muista, miten arka ruusujen kuten 'Ritausman' kukka on hallalle? Nuppuja on vielä paljon. Taustalla näkyy keittiöpuutarhaa ympäröivä taikinamarja-aita. Aidan sisäpuolella kulmassa kasvaa suklaakirsikka. Keittiöpuutarhan puut ovat kasvaneet tänä kesänä reippaan harppauksen, pellolla näkyvä puu on pilvikirsikka. Myös pilvikirsikat alkaa tunnistaa puiksi, alkuun ne olivat pelkkiä piiskoja.



Kärhöistä 'Jackmanii' kukkii vielä täyttä päätä purppurapunalatvan vieressä. Kauempana terijoensalavan takana ovat pallohortensiat edelleen kauniissa kukassa, pitkä kukinta-aika on ehdottomasti ilo.



Tässä 'Sydänpenkki' kauempaa vastavalossa. Purppurapunalatvat kasvavat kaksimetrisiksi joka vuosi, oikealla reunuskasvina on 'Carl' komeamaksaruohojen rivistö ja edessä hopeisina hohtavat ohotanmarunat.



Tiukukärhö 'Arabella' on ihmeen hyvä vielä näin syyskuussa, vaikka se on kukkinut koko kesän.



Täytyy laittaa kuva myös suloisesta viinikärhö 'Kermesianasta'. Kamera ei saa tämän sävyä tallennettua ihan oikein, sillä kukan väri on viininpunaiseen taittuva. 'Kermesianan' luvataan kukkivan heinäkuusta pitkälle syksyyn ja näin se on tehnytkin. Tämä kärhö kasvaa keittiöpuutarhan heinäseiväsaitaan tukeutuen.



Hortensiat ovat yleensä olleet hyvinkin arkoja hallan puraisuun. Sääli, jos nämä kaikki menevät ruskeiksi yhdessä yössä. Kivijalan päällä 'Grandiflora' syyshortensia on pistänyt parastaan kukkimalla mahtavasti. Edessä hortensia 'Limelight'.



Samainen syyshortensia 'Limelight' ja vieressä purppuraheisiangervo 'Little Devil', kiva pari.



Toivottavasti syysvuokko ei heti hermostu hallasta, kuudessa taimessa on vielä paljon nuppuja aukeamatta. Taustalla pallohortensiat ovat vielä varsin hehkeinä.



Punakosmokset ovat kukkineet ihan hurjasti ja edelleen kukkia riittää, jos ei sitten halla muuta tilannetta.



Nyt klo 19 mittari näyttää +8,8 ja tuuli on pohjoisesta. Kunpa hallan uhka ei toteutuisi, huomenna ollaan viisaampia siinä suhteessa. 


26 kommenttia:

  1. Toivotaan, ettei hallan kylmä käsi kurottuisi viimeisten kukkijoiden ylle ainakaan kovin pahasti. Eniten minua harmittaa, jos vielä hyvin kauniisti kukkivat daaliat paleltuvat. Ne kun ovat tunnetusti hyvin arkoja kylmälle. Hainkin varmuuden vuoksi daalioita ison kimpun maljakkoon. Kärhöistä en ole lainkaan huolissani, ne kyllä yleensä sietävät hyvin pientä kylmyyttä.
    Kauniin värisiä syysmaksaruohoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Daaliat ovat tosiaan arkoja, toivotaan parasta sinun daalioillesi. Lohdullista kuulla kärhöistä kokemuksesi, nyt minulla on paljon ennemmän kärhöjä kuin aikaisemmin, joten vielä kukkivien soisi jatkavan kukintaa.
      Graniittipenkki on ollut kauniisti kukkiva pitkään ja nuo maksaruohot ovat minustakin onnistunut osa tätä penkkiä.

      Poista
  2. Voi, ku on viälä palio nättiä kukintaa! Ihana 'Kermesina'.
    Son kumma, ku joka vuasi tuloo "etuaijas" yks kylymä yä, mikä vioottaa osan kukkijoosta ja sen jäläkihin lämmintä voi piisata vaikka kuinka pitkälle. Hortessat ja daaliat voivat olla ne herkimmät, valitettavasti. Meillä asteeta enää 5.3.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oikeastaan hämmästelin itsekin, että kukkia on joka puolella yllättävän paljon, kun ottaa huomioon tämän kesän.
      Kermesina on iloinen yllättäjä ja pidän siitä kovasti. Se on sellainen herkän kaunis.
      Sanopa muuta; aika ärsyttävää, jos halla ensi yönä tekee pahaa jälkeä - ja ollaan näin alussa syksyä. Mutta useina vuosina on käynyt juuri niin kuin mainitsit.

      Poista
  3. Halla voi puraista. Luulen, että muutamia kasveja on aamulla vähemmän elossa. Sinulla on paljon kaunista kukintaa, jos halla ei niitä vie.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan tarkkaa tietoa ei ole, mutta aamuyöllä kolmelta oli +1,4 astetta ja siitä lukema ehkä vielä pikkuriikkisen laski, mutta ei tainnut mennä hallan puolelle. Läheltä liippasi ja tämän päivän aikana selviää tuliko tuhoja alavilla kohdilla. Mielellään kukkia vielä katsoisi ennen lehdettömäksi jakson alkamista. Ihana aamun aurinko lämmittää mieltä tällä hetkellä, mutta päälle saa laittaa vaatetta sillä mittarin lukema on +4,8.

      Poista
  4. Kermesina on ihastuttava. Muistan lukeneeni siitä aiemminkin, mutta nyt laitan nimen vinkkivihkoon.
    Hallayö on mitä ilmeisimmin toteutunut. Meillä mittari näytti seitsemältä +0.8. Nurmikko oli valkoinen ja autojen jäätyneet ikkunat vasta sulavat.
    Syysvuokko ei kokemusteni mukaan pienestä pelästy ja kärhötkin ovat jatkaneet kukkimistaan hallaöiden jälkeen. Tosin tuntuu, että yleensä ensimmäiset kylmät yöt tulevat huomattavasti myöhemmin. Harmi, jos moni nyt kukkiva kasvi väsähtää menneeseen yöhön, kun luvassa on taas lämpimämpää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kermesina on ehdottomasti ihastuttava, ostin tämän Hirvensalmen taimistolta, en ole muulloin törmännyt siihen taimihyllyillä. Voisin ostaa vielä toisenkin eri paikkaan jos löydän jostain.
      Harmi, jos halla iski - siltähän tuo kuulostaa. Hallan ottaa helpommin vastaan, jos oltaisiin jo lokakuussa, mutta eihän säihin ja halloihin pysty vaikuttamaan.

      Poista
  5. Ihanaa kukintaa! Hyvä, jos halla säästi sen. Meillä oli kolme astetta plussan puolella auringon nousun aikaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, viime yöstä selvittiin ja toivottavasti myös ensi yöstä, sitten on ehkä taas hieman lämpimämpää. Hyvä, jos teilläkin selvittiin ilman hallaa.

      Poista
  6. Kaunista kukintaa vieläkin. Eiköhän suurin osa hallasta selviä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kunpa vielä ensi yö menisi ilman hallaa, totta on, että suurin osa selviää - hortensioita jännitän. Kiitos Riitta :).

      Poista
  7. Voi että miten nättiä ja olipa onni, että vielä ei halla tullutkaan vietailulle💚 On tässä taas taapertamista ennen kuin seuraava kevät koittaa joten hyvä vaan jos saadaan vielä edes hetki ihailla loistoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juuri niin, pitkä talvi on edessä, joten kyllä kukista nauttisi niin mielellään ainakin lokakuuhun asti. Hyvää alkavaa viikkoa sinulle ja toivotaan vielä kivoja puutarhasäitä.

      Poista
  8. Ihana kuva Arabellasta. Toivottavasti säästytte hallalta, ei sitä vielä soisi syyskuun alussa tulevan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Viime yö oli myös kylmä eli hyvin lähellä nollaa, mutta ehkä taas säästyimme hallatuhoilta.

      Poista
  9. Toivottavasti teillä ei vielä halla vieraillut. Meillä tuli toinen yhtä kylmä yö putkeen ja tänään saikin leikellä ahkerasti kasveja kukkapenkkien katteeksi. Eniten harmittaa hortensioiden ja punakosmosten ruskettuminen. Kummatkin olivat niin komeasti kukassa vielä. Onneksi älysin ottaa muutaman oksan sisälle maljakkoon ennen ensimmäistä hallayötä, niin saa nauttia edes hetken aikaa niiden väreistä. Onneksi kärhöt ja moni muu syyskasvi kestää useammankin asteen pakkasen. Ihanasti kukkivat sinulla 'Jackmanii', 'Arabella' ja 'Kermesiana'. Mukavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säästyimme niin napin hallalta, ihme ja kumma. Kurjaa, että menetit hortensioiden ja punakosmosten kukinnan hallan vuoksi, ne kun kukkisivat ilman hallaa vielä pitkään. Hyvin monena vuonna on meillä käynyt samalla tavalla, joten olin hämmästynyt, että nyt vältimme hallan, vaikka kaikki merkit olivat sen suuntaiset.
      Kiitos Minna ja samoin sinulle!

      Poista
  10. Kauniita kuvia puutarhastasi siellä on vielä paljon kukkia täydessä kukassa! Komeamaksaruoho ei meillä varmaan ehdi edes aukaista kaikkia nuppujaan samoin kuin ritausma joka on täällä myös täynä nuppuja. Hyvää syyskuuta sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti säästytte syyskuun alun hallalta, kukista nauttisi mielellään vielä ennen pitkää talvea. Kiitos Inkeri, samoin sinulle!

      Poista
  11. Löytyypä teiltä vielä paljon kaunista kukkijaa!
    Meillä oli tänä aamuna mittarissa +1.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Syksyn kukkiva puutarha ilahduttaa. Viime yönä oli tuo sama + 1 aste täälläkin.

      Poista
  12. On kyllä upea kukinta noissa kahdessa ensimmäisessä kuvassa, todella kaunista ja ihastuttavat ruskan sävyt.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ruskan sävyt alkavat hiipiä puiden ja pensaiden lehtiin, vaikka paras ruska on toivottavasti vielä edessä. Minustakin syyshohdekukat ja kallionauhukset ovat kauniita tähän aikaan :).

      Poista