perjantai 3. syyskuuta 2021

PROJEKTI PYÖRÄHTI KÄYNTIIN


Kuoleva vaahtera on kaadettu ja sekä hansa- että kurtturuusut ovat poissa. Tässä työssä isäntä ja puutarvarakuormain olivat suureksi avuksi. Onneksi traktoria pystyi käyttämään apuna, koska kohde oli sopivasti reuna-alueella. Ei tarvinnut ajaa nurmikolle kuin traktorin mitan verran. En mielellään otan traktorin painoa nurmia tallomaan, jos ei ole aivan välttämätöntä.



Edessä vasemmalla on viime vuonna istutettu kirsikkapuu 'Latvian matala', sen kasvu varmaankin vauhdittuu nyt. Kuormaaja kouralla sai möyhennettyä maata ja syvälle menevää vaahteran ja ruusujen juuristoa. Oli helpotus, että kuormaaja veti isot piikkiset ruusupuskat ylös.



Tämä kuva on otettu kivipengermän päältä. Aion poistaa vielä nurmisuikaleen kirsikkapuun vierestä ja teen puun ja uuden istutusalueen väliin kivikäytävän hoito- ja oikopoluksi.



Ennen seuraavaa vaihetta eli graniittikivien tuomista, minulla oli vielä paljon puuhaa, kun keräsin mulloksesta juurakoita ja juuririkkoja pois. Hurskutin koko multa-alueen talikolla, siinä meni yllättävän paljon aikaa.



Toki koneapu auttoi valtavasti, mutta kyllä tuolta löytyi vielä paljon ruusun juuria. Ihme kyllä, isäntä sai poistettua omilla työkoneillaan vaahteran kannon, vaikka olin suunnitellut jättäväni sen maahan maatumaan. Ehdottomasti parempi, että kanto lähti pois - helpompi miettiä uudet istutukset ilman kantoa.



Eilen aloitimme kivien asennuksen. Käytimme tähän projektiin viimeiset jäljelle jääneet graniitti kivijalkakivet. Ajattelin alkuun, että kivien asettelu tulee olemaan vaikeaa, sillä kivien muodot olivat paria kiveä lukuunottamatta hyvin kimurantteja.



Isäntä on aivan hämmästyttävän taitava tässä puuhassa. Nyt kivet näyttävät siltä, että ne on vain laitettu jonoon, mutta joka kivi vaati pohjan kaivua ja muotoilua lapiolla, sillä alapuoli ei todellakaan ollut tasainen. Kivien päädyt olivat muhkuraisia monella tapaa, joten kivien asettuminen vieruskavereiden kanssa sopuisasti oli monen väännön tulos. 



Päädyimme kivien muodostamaan kaareen, jotta ylempi pengerrys ja tämä alempi kaari, menevät aika lailla samansuuntaisesti eli ylätaso ja alataso.



Nämä kaksi päädyssä olevaa kiveä ovat todella hyviä penkkikiviä. Istumakorkeus on mukava. Kiviportaiden vasemmalta puolelta lähtee nurmikko pois ja mulloksen portaiden puolinen reuna on vielä muotoilua vailla.



Raparperiparka vaatisi puutarhurin siistimistoimia, jotta olisi vähän edustavampi. Laitan vielä tämän kuvan, jotta näette, miten nämä vasta-asennetut kivet yhdistyvät myös kolmiopenkin graniittireunaan.

Sitten olisikin tärkeä tehtävä keksiä tälle uudelle alueelle nimi. Tällä hetkellä pää lyö tyhjää ja otan vastaan ideoita teiltäkin.

Tämän syksyn aikana valmistan kasvualustan pohjaa ja teen kivipolun valmiiksi, luultavasti istutukset teen vasta keväällä, jos ei sitten tule vastaan edullisia taimia, joita voi laittaa valeistutukseen jo syksyllä. Tämän aurinkoisen alueen kasvisuunnitelmaa olen miettinyt paljon ja vasta nyt kivien asennuksen jälkeen pääsee paremmin suunnittelemaan.

Hyvää viikonloppua!

32 kommenttia:

  1. Wau, hienolta näyttää! Tykkään niin kaikenlaisista kivirakennelmista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin tykkään kovasti kivistä ja kivirakenteista, toivottavasti saan alueen kokonaisuudessaan onnistumaan.

      Poista
  2. Nyt on hienoa tulossa! Voin vain kuvitella millaista käsityötä kivenjärkäleiden noin priima asettelu on vaatinut, siitä hattu ilmaan isännälle. Sinun talikointiurakkasi on kyllä ollut melkoinen sekin.
    Aurinkoinen ja lämmin kasvupaikka... hmmm, täydellinen paikka niin monelle... ainakin itohpioneita siihen tulee, eikös?
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä voin kanssasi heittää omaa hattuani, niin hämmästyttävästi isäntä sai painavat ja kulmikkaat kivenjärkäleet aseteltua.
      Olen miettinyt monia vaihtoehtoja ja lopulliset ideat ovat vielä kesken. Pionit ovat olleet pohdinnassa ja ruusut myös, luultavasti jompi kumpi on näistä lajeista valittava. Helmipensas kiinnostasi, sillä tässä olisi suojaisa paikka. Perennoja tulee myös, mutta pitää vielä miettiä :). Kiitos samoin!

      Poista
  3. Graniittikivet ovat kyllä upeita. Niistä tuli jälleen hieno kivipengerrys ja yhtenevä muiden pihanne kivirakenteiden ja portaiden kanssa.
    Mukavaa viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämän toteutuminen lämmittää mieltäni kovasti. Ja hyvä, jos olet kanssani samaa mieltä rakenteiden harmoniasta.

      Poista
  4. Aivan ihana 😍! Ihan täydellinen luonnonkivien kanssa eikä vaan nurmikolle lätkitty pyörylä (plääh niitä). Tuohon saat kaikkea kaunista istutettua ja mahtuu mielettömän paljon vaikka mitä. Kai se isäntäkin nyt ymmärtää, että taimikaupoille on lähdettävä pikimmiten 😊 Helmipensas sopii tuohon kuin nenä päähän. Pensaat olisi tuossa upeita muutenkin. Keksit varmaan kivan nimen istutellessasi. Viikonloppuiloja🌹

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttisi ilahdutti, kiitos! Monenlaista kivaa ja kaunista mahtuu, pitää vain valita. Kiva kuulla, että annoit peukut helmipensaalle, se on yksi varma valinta. Tuossa pitäisi olla suojainen paikka arallekin kasville.
      Onneksi isäntä on suhtautunut yllättävän myötämielisesti kasvien ostamiseen, onhan niitä tullut ostettua.
      Pitää pohtia nimeä, ehkä se kirkastuu. Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  5. Isot graniittikivet sopivat pihaanne erinomaisesti. Ne vain yksinkertaisesti ovat mitoiltaan ja ulkomuodoiltaan kuin tehtyjä kartanomaiseen puutarhaanne. Onni on kyllä taitava koneenkäyttäjä omasta takaa, vaikka yhtään en vähättele sinun talikkourakkaasi.
    Mitähän kivaa tuonne istuttaisi? Sinulla on varmasti jo pitkä lista ehdokkaita. Maltatko edes odottaa kevääseen, vaikka silloin varmasti valikoima on syksyä parempi.
    Mukavaa viikonlopua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen samaa mieltä graniittikivistä ja onneksi nämä vielä löytyvät 2019 hankitusta kuormasta. Aarteita minulle. Näitähän ei oikein siirrellä kuin koneilla tai tietysti pientä sääätöä voi tehdä rautakangella. Ihmettelen, millä keinoin ihmiset ovat pyöritelleet näitä 100~200 vuotta sitten?
      Minulla on tekemistä kasvualustan parantamisen suhteen, joten voi olla, että ei edes ehdi saada kasveja istutettua. Olisi kiva, jos jokunen sipulikukkia olisi kevääksi ilona. Kiitos Between, samoin sinulle!

      Poista
  6. Onpa ihana etu, että löytyy koneet ja koneenkäyttäjä. Kivet on todella hienosti saatu paikalleen, juuri tuossahan niiden kuuluu olla. Ehkä se nimi muotoutuu alueen mukana. Onhan siinä vielä sinullakin paljon hommaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On iso helpotus, että mies pystyy tekemään nämä työt, eikä tarvitse tilata kaivinkonetta paikalle. Kiva kuulla mielipiteesi kivien asemoinnista, vähän jännitti etukäteen, miten ne asettuvat. On tuossa työtä jäljellä.

      Poista
  7. Onpa hieno uusi penkki. Ja upeat kivet. Iso työ takana. Tuonne mahtuu vaikka mitä kivaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aito vanha kivi on hieno rakenne ja olin iloinen, että lopuista kivistä riitti vielä tämän verran pengermää. Mahtuu sinne, pitäisi vaan ratkaista valinnat, mutta onneksi on talvi aikaa miettiä.

      Poista
  8. Konevoimasta on iso apu. Saitte kivet aseteltua hienosti, näyttää upealta.

    VastaaPoista
  9. Upea! Kivet ovat hienot ja sopivat tuohon niin hyvin! Helmipensaalle peukku minultaki 😊 Maanpeiteruusu kiven vierellä voisi olla ihastuttava, mutta vaihtoehtojahan riittää. Lopputulos tulee olemaan varmasti kaunis 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Marjukka, kiva kuulla peukusta helmipensaalle. Olen nähnyt sen kukinnan vain kuvissa ja Viherpiha -lehden viimeisessä numerossa kuva kukkivista helmipensaasta näytti kerrassaan kauniilta. Helmipensaan valkoiset kukat sopisivat hyvin alkukesän kukkijoiksi syreenien kanssa. Ruusut (tarkempi laji on vielä mietinnässä) ovat aika vahva vaihtoehto loppukesää ajatellen, niillä on pitkä kukinta-aika ja paikka on keskeinen. Kaikki ideat ovat tervetulleita :).

      Poista
  10. Vautsi taas mikä penkki tulos! Istuu kyllä teirän puutarhahan täyrellisesti. Isäntä tuli sopivasti selijäntaa vaatimahan koneaikaa ja sain näytettyä mitä joku toine teköö tualla kouralla puutarhas. Meillon ihan uus käyttämätön takatarhalla ja jos meirän terijoensalavat joskus menöö nurin, nii isäntä saa kans teherä karkian tyän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kommenttisi lämmitti kovasti mieltä, tällaiset uudet alueet jännittävät kovasti etukäteen, sillä järeitä rakenteita ei kanttaamalla muuteta. Koskaan ei voi etukäteen olla varma, tuleeko visioon joku este ja täytyy lennosta muuttaa suunnitelmaa. Tällä hetkellä olen kovasti tyytyväinen, toivottavasti saan toteutuksen muutenkin onnistumaan.
      Teillä on myös koneet omasta takaa, jotta kannattaa hyödyntää niitä ja isäntää sopivassa paikassa :).
      Ihmettelin, että vaahteran kannon ja juurakon sai pois. Ensin isäntä katkoi kuormaajan kouralla pääjuuret irti kannosta ja sitten toisen traktorin kauhalla työnsi kantoa edestakaisin jotta se irtosi ja sitten vain kuormaajalla nosti kannon kauhaan pois kuljetettavaksi.

      Poista
  11. Tulipa taas niin kaunista ja huolella mietityn näköistä jälkeä, ettei voi kuin ihailla. Kaarevat linjat sopivat hienosti aikaisempien kivireunusten kanssa yhteen. Miehesi on taitava koneenkäyttäjä ja hänellä on selvästi myös "kivisilmää". Luonnonkivien sommittelu on hyvin usein haastavaa saati sitten silloin kun kivet ovat noin suuria. On mielenkiintoista nähdä, millaisen istutuksen saat tuohon aikaiseksi. Luulen, että keksit nimenkin penkille viimeistään siinä vaiheessa kun sen kasvivalikoima alkaa selkiytyä. Aurinkoista sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Yritän saada nämä rakenteet tehtyä niin, että olisivat luontevasti suhteessa toisiinsa (ei vinksin vonksin), siinä joutuu miettimään ja tuumimaan, mutta lopputulos miellyttää minuakin. Kivien sopivuudesta toisiinsa ei myöskään voinut olla varma ennen kuin ryhtyi puuhaan (siis isäntä ryhtyi). Isännällä on ehdottomasti hyvä ’kivisilmä’.
      Kasvivalinnat ovat vielä osin mysteerejä, vaikka ajatuksia onkin paljon. Voi olla, että osittain pitää edetä kokeilemalla. Toivottavasti nimi ilmaantuu jostain. Kiitos Minna, kommenttisi toi hyvää mieltä.

      Poista
  12. Tuli just niin hieno, kuin aiempien postaustesi perusteellaa aavistelin. Todella kaunis pengerrys ja hyvin istuu joka kantilta maisemaan. Kasvien kanssa on pian kuin aina olisi siinä ollut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Riitta! Toivoin niin luontevaa lopputulosta ja olen iloinen, jos sinusta lopputulos on sellainen.

      Poista

  13. Mielenkiintoinen puutarhaprojekti teillä menossa ja hienoja kivirakenteita olette tehneet. Me olemme myös innostuneet puutarhanhoidosta, enemmänkin vasta tänä kesänä, joten aika alkutekijöissä on meidän puutarha. Aloitimmekin suunnittelemaan tänä vuonna ja haluaisimme myös poistaa muutaman puun, traktoria ajattelimme myöskin käyttää apuna, mutta se täytyy ensin huollattaa ja siihen täytyy myös löytää New Holland varaosat. https://www.hameen-traktorihuolto.fi/traktorin-merkkihuolto/new-holland-traktorihuolto

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että olette innostuneet puutarhanhoidosta, innostuksen kautta alkaa tapahtua :). Alku on kaikissa töissä, mutta siitä vauhti sitten kiihtyy ja aikaansaannoksia tulee iloksi.
      Toivottavasti saatte traktorin kuntoon ja avuksi.

      Poista
  14. Hieno penkkihän siitä tuli, ja näppärästi käy kun on oikeat työvälineet. Meidän pitäisi kanssa tehdä vähän pihamaan maanrakennustöitä keväällä. Pitäisi vaan huoltaa oma traktori, ja löytää siihen sopivat Case IH varaosat jostain.

    https://www.hameen-traktorihuolto.fi/traktorin-merkkihuolto/case-ih-traktorihuolto

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työvälineet auttavat, oli sitten puhe pienemmistä työkaluista tai traktorista. Onnea teille matkaan!

      Poista