tiistai 9. helmikuuta 2021

TOMAATTIEN KASVATUS 2021






Tänä vuonna ryhdyn hihat käärien kolmatta kertaa kasvattamaan tomaatin taimia. Käytän sekä viime vuodelta jääneitä siemeniä että muutamia uusia tänä vuonna hankittujen lajikkeiden siemeniä.

2.4.2020 'Red Profusion'

Viime vuonna kylvin muutamia pensas- ja amppelitomaatteja jo 28.1.2020. Tavoittelin näistä aikaista satoa, mikä onnistuikin. 

Aikaisin kylvettyjen pensastomaattien kanssa pärjää melko helposti, jos on vain riittävästi tilaa ikkunalaudoilla tai kasvilamppujen alla, taimet pitää nimittäin kokemukseni mukaan vaihtaa suurempiin ruukkuihin jossain välissä. Yllä kuvassa taimi on vielä purkissa, johon sen koulin. Kasvu harppasi reippaasti eteenpäin, kun siirsin taimen suurempaan astiaan ja parempaan kasvualustaan kuvauksen jälkeen.

12.4.2020 runkotomaattien taimia


Runkotomaatit kasvavat korkeiksi ja tarvitsevat tukea, joten ne kylvin viime vuonna 4.3.2020. Taimet pärjäsivät sisällä siihen saakka, kun sain ne siirrettyä kasvihuoneeseen lopulliseen kasvualustaan 2.5.2020.  Viime vuonna tuohon aikaan oli kylmää ja monta kovaa pakkasyötä peräkkäin, joten pidin taimet öisin harsoteltassa ja lämmitin oli taimien apuna. Jos ei ole näitä apukeinoja käytettävänä, niin turvallisempaa on kylvää tomaatit myöhemmin.






TÄNÄ VUONNA KOKEILEN SEURAAVIA ITSELLENI UUSIA TOMAATTEJA:     

Golden Bumble Bee, kirsikkatomaatti. Myyntitekstin lupaus: Tekee valtavasti erittäin makeita ja hyvänmakuisia kullankeltaisia hedelmiä, joissa on oranssinpunaisia raitoja. Halkaisia 2-3 cm. Hyvin satoisa.

Rosella, kirsikkatomaatti. Tumman roosanpunaiset kirsikkatomaatit mehukkaalla, vihertävänsävyisellä mallolla. Erittäin satoisa. Muistelen lukeneeni tästä hyviä kokemuksia jossain blogeissa?

F1 Honeycomb, kirsikkatomaatti. Oranssit, pyöreät, todella makeat hedelmät, jotka painavat noin 12 gr. Pitkät tertut, joissa jokaisessa on jopa 20 hedelmää. Satoisa. Varkaita ei tarvitse poistaa.

F1 Romello, miniluumutomaatti - kasvin koko 50cm. Kiiltävän punaiset, noin 5cm kokoiset, erittäin makeat ja vitamiinipitoiset hedelmät pitkissä, kauniissa tertuissa. Pensasmainen kasvutapa, vaatii tukea (voi viljellä riippuvana). Varkaat poistetaan.


Pensastomaatti 'Vilma' vasemmalla, kaksi 'Red Profusion' amppelitomaattia 13.5.2020












LISÄKSI KASVATAN VIIME VUODELTA TUTTUJA TOMAATTEJA, VIIME VUODEN SIEMENISTÄ:

F1 'Red Profusion' amppelitomaatti, kylvin 6.2.2021 muutaman siemenen. 'Red Profusion' tekee valtavasti makeita pieniä punaisia tomaatteja. Tämä on erittäin aikainen, mikä on hieno lisäarvo. 

Saimme aloittaa 2020 juhannuksena tämän kypsien tomaattien maistelun. Kasvutapa on haarova ja leveä, ihan pieneen paikkaan tämä ei mahdu. Tämän voi kasvattaa amppelissa, mutta minä kasvatin isoissa, korkeissa ruukuissa lattialla. 

'Red Profusionin' yksi oksa 2020

'Red Profusion' 24.6.2020

Pensastomaatti 'Vilma' 2020



Vilma pensastomaatti. Tänä vuonna kylvin 6.2. muutaman siemenen. 'Vilma' tekee valtavasti pieniä punaisia ja makeita hedelmiä. Kasvutapa on tiivis ja vakaa. Pitkään pärjäsi ilman tukea, mutta loppuvaiheessa laitoin tukikepit / narut kattoon, että pensas jaksoi kannatella valtavan sadon oksiaan katkaisematta.

Tyttärelle annoin sekä ’Red Profusionin’ että ’Vilman’ taimia ja ne pärjäsivät hyvin ulkona eteläpuolen terassilla ja tuottivat satoa.




Yellow Submarine' keltainen luumutomaatti. Tekee paljon pieniä päärynänmuotoisia, makeita ja herkullisia hedelmiä. Minusta tämä oli aikaisempi ja paljon parempi kuin Ildi, jota myös kasvatin.




F1 'Cherrola', punainen kirsikkatomaatti. 'Cherrolan' tummanpunaisia tomaatteja mainostettiin sanoilla "täydellinen makean ja happamuuden tasapaino". Sitä jäin vähän miettimään eli tomaatit olivat ihan hyviä, mutta ei kuitenkaan ihan 'wau' fiilistä tullut ainakaan viime vuoden perusteella. Satoisa ja aikainen ovat myös myyntitekstissä. Tämän suhteen täytyy tulevana kasvukautena olla tarkempi, sillä Cherrolan kasvutapa edesauttoi oksia katkeamaan melko herkästi, jos oli huolimaton hoitotöitä tehdessään.




F1 Supersweet 100, punainen kirsikkatomaatti. Yhteen taimeen saattaa kasvaa jopa 100 hedelmää. Hedelmät kasvavat pitkissä, viinirypälemäisissä tertuissa. Satoisa. Tämä tuotti makeita tomaatteja paljon, kuten kuvaus mainitsi. Kasvatan vielä uudelleen.

Gardener’s Delight, punainen kirsikkatomaatti. Tekee suurehkoja, halkaisijaltaan 3-4 cm maukkaita tomaatteja.





F1 Sungold, oranssi kirsikkatomaatti. Tämä on kahden vuoden perusteella edelleen lempitomaattini, katsotaan löytyykö uusista lajikkeista kilpailijoita. Sungold on ihanan makean maukas ja sitä kuvataan mm. trooppisen hedelmäiseksi. Lisäksi se on aikainen, yleensä tätä pääsee runkotomaateista syömään ensimmäisenä (oma kokemus).

Nyt vielä arvelen, että käytän kasvihuoneen kasvatustilan kirsikka- ja luumutomaateille, ne kypsyvät nopeammin ja aikaisemmin kuin isot tomaatit. Pieniä makeita suupaloja on hauska pistää suuhun aina kasvihuoneessa käydessään ... ja minähän käyn siellä usein 😋


Jos teillä on tiedossa joku makoisa ja suositeltava tomaattilajike, niin kaikki ehdotukset kuunnellaan kiitollisena. Mikäli siemeniä ei ehdi hankkia tälle vuodelle, niin säilyyhän kommenttikentän tieto tallessa tuleville vuosille.

Iloa ja onnea meille kaikille tämän vuoden kasvatuksiin!


24 kommenttia:

  1. Hyvä määrä eri lajikkeita. Kasvihuone on tomaattien kanssa ehdoton, ellei ole kovin lämmintä ja suojaisaa paikka pihalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totta, että kasvihuone antaa paljon enemmän mahdollisuuksia sekä lajikkeille että kevään kasvatukseen. Meillä on niin usein halloja vielä kesäkuussakin, että olisi aika työlästä hoitaa tomaatteja ilman kasvihuonetta.

      Poista
  2. Oma suosikkini on ollut jo kahtena kesänä 'Naranja', pieni keltainen ja makea tomaatti. Sen kypsymistä kannattaa odotella rauhassa, parhaimmillaan se on makea kuin karkki, todella ihana pikkuherkku. En ole ihan varma onko minulla enää sen siemeniä jäljellä, jos ei olekaan pitää tehdä kiireesti tilaus. Niistä heruu kyllä sinullekin siemeniä jos tahdot kokeilla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Narnaja' tuntuu ihan vieraalta lajikkeelta, en ainakaan muista nähneeni sitä myytävänä. Jos sinulle jää ylimääräisiä siemeniä, niin ehdottoman innoissani huolisin vaikka 2 :). Mistä olet muuten Narnajaa tilannut?
      Ihan hurjan hauskaa saada kokemukseen perustuvaa tietoa - kiitos Hirnakka!

      Poista
    2. Tein eilen tämän postauksen innostamana pienen täydennystilauksen Runåbergs fröer -nettikauppaan ja sieltä on nyt Naranjaa tulossa. Pussukassa on varmasti aivan riittävästi siemeniä, lähetän sinulle kokeeksi muutaman. Naranjahan on espanjaa ja tarkoittaa appelsiinia. Kypsässä pikku tomaatissa on hieno appelsiininen aromi, tykkään aivan valtavasti. Suurin virhe tämän lajikkeen kanssa on se, että niitä alkaa maistelemaan kun hedelmät kellastuvat. Pitäisi odottaa että muuttuvat oranssiksi, silloin maku on parhaimmillaan.

      Poista
    3. Narnaja kuulostaa aivan ihanalta ja kokeilun arvoiselta. Katso kuitenkin, että sinulle jää riittävä määrä siemeniä itsellesi. Maksan kulut ja vaivannäön sinulle :).

      Poista
    4. Laitahan minulle sähköpostilla osoitteesi niin saan siemenet kulun päälle heti kun ne tänne laskeutuvat. Kyllä niistä muutama sinulle riittää ja jatkossahan olet niiden suhteen omavarainen. Paitsi ellet ole kaltaiseni tohelo joka onnistuu hukkaamaan varmaan paikkaan taltioimansa siemenet.

      Poista
  3. Luumutomaatti 'Mandat H'on paras luumutomaatti jota olen kasvattanut, jouduin metsästämään siemeniä tänä vuonna ja Ruotsista tärppäsi, onneksi lähettivät Suomeen. Keltaisista pensastomaateista tykkään 'Balconi Yellow' lajikkeesta, satoisa ja hyvän makuinen. Kirsikkarunkotomaateista ei ole vielä oikein löytynyt suosikkia, jotain uutta voisi kokeilla tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hienoa kuulla sinunkin suosikkisi Katja! Melkoista metsästystä, kun pitää siirtyä tilauksissa jo rajojen ulkopuolelle asti.

      Poista
    2. Hei Katja! Onkos tuo Mandat H runko- vai pensastomaatti?

      Poista
    3. Hei Katja, laita tämä kysymyksesi vielä Katjalle 'Päivänpesän elämää -blogiin. En ole varma saako Katja tämän kysymyksen tätä kautta.
      Minuakin kiinnostaa kuulla lisää tuosta Mandat H tomaatista :).

      Poista
  4. Sinulla onkin ollut hyvä ja aikainen tomaatisato viime kesänä ja paljon lajikkeita.
    Onnea uusille kylvöille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Opetteluahan tämä vieläkin on, mutta kiinnostavaa! Kiitos!

      Poista
  5. Upeaa! Oli niin mahtava lukea, katsoa ja tutkia kuvia! Olet mestari tomskujen kasvatuksessa! Tuo kasvihuone on kyllä mahtava juttu. Minä kasvatin viime kesänä tomaatteja takapihan kuistilla. Ihan hyvin onnistui. Sato ei ollut päätä huimasca, mutta voi sitä iloa niiden kasvatuksesta sain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilahduin kommentistasi Tarja K. On mukavaa, jos joku hyötyy näistä koosteista samalla, kun teen näitä itselleni puutarhapäiväkirjaan. Muisti alkaa olla lyhyt ja kangerrella, joten on helpompi taas tarkistaa jatkossa, miten on aikaisemmin toiminut ja mitä lajikkeita viljellyt.
      Minulla on kasvanut kasvihuoneen lisäksi muutama tomaatin taimi myös ulkona ja makoista satoa nekin ovat tuottaneet. Toki taimet olivat pitkään kasvihuoneen suojissa, ennen kuin uskalsin istuttaa ne ulos.
      Kasvihuoneesta on iloa moneen asiaan, sen olen huomannut näiden kahden kesän aikana, kun on ollut ilo kasvihuonetta käyttää.
      Sanoit osuvasti, että kasvatuksen ilo on merkittävä asia - ei aina se päämäärä vaan matka :).

      Poista
  6. Oi mikä valikoima Minulla ei ole mitään tietoa vielä mistään lajikkeista mutta kun saan kasvihuoneen niin sitten alkaa kysely. Onnea kasvustoille 🤗❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi, toivotaan, että sinun unelma kasvihuoneesta lähenee aimo harppauksin :). Kasvihuone antaa mahdollisuuksia moneen ja olen ollut kovasti tyytyväinen kasvarin hankintaan.
      Kiitos Nila!

      Poista
  7. Sulla oliki runsas ja aikkaane tomaattisato. Eiköhän tänäki vuanna. Mun muutamat tomaattikaapin tomaatit on äkkiää kylyvetty.....tai ostettu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vuodet voivat vaihdella, mutta katsotaan. Muutaman taimen ostaminen on onneksi aika järkevää, jos ei viitsi ryhyä kylvöpuuhaan.

      Poista
  8. Hyvä määrä eri lajikkeita! Noista pari oli minulle uusia ja lisäsin ne kokeiltavien listalle. Hyvää ystävänpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, jos löysit itsellesi jotain uutta kokeiltavaa :).

      Poista
  9. Tomaattien kasvatus on ihanan palkitsevaa. Tykkään niin siitä lehtien tuoksusta ja hypistelen niitä usein.

    Mukavaa ystävänpäivän iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tomaattien kasvatus on todellakin palkitsevaa, se suorastaan vähän koukuttaa :). Kiitos Titta.

      Poista