maanantai 8. helmikuuta 2021

KASVATETTAVAT PAPRIKAT 2021





Viime vuonna suunnittelin vakaasti aloittavani tämän vuoden paprikan kasvatuksen heti tammikuun alussa, mutta eipä onnistunut. Minulla ei ollut paprikan siemeniä valmiina ja kuhnailin siementen tilausten kanssa. Pääsin siis liikkeelle vasta 22.1. Vain 6 päivää aikasemmin kuin vuonna 2020.



Vuosi sitten kylvin neljä paprikan siementä 28.1.2020. Kolme taimea lähti kasvuun, mutta yksi näistä kuukahti tuntemattomasta syystä. Yllä kuvassa taimet 16.3.2020.


11.4.2020 paprika etualalla















TÄNÄ VUONNA KOKEILEN:

Paprika ’California Wonder’ 

Neljä siementä laitettu multaan siis 22.1.2021 ja kaksi siementä iti noin viikossa ja kolmas päätti nousta vasta kahden viikon kuluttua kylvöstä. Tosin tämä viimeinen on niin surkean näköinen, että en ole varma, päätyykö se edes koulittavaksi.                                                  

Myyntitekstin mukaan tämä on hyvänmakuinen, mieto talouspaprika.

Suippopaprika F1 ’Fiyka’

Kylvö 22.1.2021 ja kaikki neljä siementä itivät viikossa.

Kapeat noin 20 cm pituiset hedelmät ovat maukkaita, makeita ja rapeita. Voi käyttää sellaisenaan, ruoanlaitossa ja koristeena.

Tomaattipaprika ’Dumas’

Kylvö 22.1.2021. Olin aivan varma, että tästä tuli huti, sillä mitään eloa ei ollut näkyvissä. Hämmästyin reilun kahden viikon kuluttua, kun huomasin kolme pientä alkua (kylvin 4 siementä).

Erikoinen nimi kiinnosti ja ajattelin kokeilla. Tietojen mukaan kyseessä on matalakasvuinen laji ja hedelmät muistuttavat tomaattia. Erittäin makea ja maukas, sopii sekä tuorekäyttöön että kypsennettäväksi. Nopeakasvuinen.


21.5.2020


9.6.2020





Paprika F1 ’Olly’

Tätä kasvatin viime vuonna, mutta en löytänyt lajiketta siementilausta tehdessäni.  Kaupassa näin yllättäen tätä myytävänä, joten piti vielä ostaa ja kylvää 6.2.2021 kaksi siementä.

8.7.2020 'Olly'



’Ollysta’ sanotaan, että se on hieno paprikalajike, joka korjataan vihreänä tai punaisena. Punaisena maku on makeampaa ja minä kypsytin kaikki punaiseksi. Viime vuoden kokemuksen mukaan ’Olly’ oli todella herkullinen, täyteläisen makea ja satoa tuli paljon. Ensimmäiset paprikat kypsyivät viime vuonna 28.7. ja sen jälkeen taisin syödä itse kasvatettua paprikaa joka päivä leivän päällä.




Taimilla on vielä monta vaaraa matkalla aikuisiksi, joten on hyvä olla ylimääräisiä yksilöitä kasvamassa. Jos onni on matkassa ja taimet kasvavat hyvin, niin uskoisin, että ylimääräiselle löytyy ottajia.

On kyllä aikamoisen vaikeaa valita runsaasta tarjonnasta siemeniä. Missään myyntitekstissä en ole huomannut, että lajiketta kuvattaisiin surkeanmakuiseksi, kitkeräksi tai epämiellyttäväksi. Joten oma aikaisempi kokemus tai toisten kasvattajien myönteiset lausunnot nousevat merkittäviksi, kun valintoja pohtii. 

Onko teillä jo paprikat vahvassa kasvussa?

10 kommenttia:

  1. Paprikoita en ole laittamassa ollenkaan ja chilien kanssa on vaikuttaa olevan kasvuhaluttomuutta. Olen jo kahdesti chilit kylvänyt ja vain pari hassua ruippanaa kiemurtelee valoa kohti. Kaikilla vielä siemenhattu tiukasti päässään eli ei edes sirkkalehtiä yhdelläkään. En tosiaan tiedä mikä niitä jurppii. Kolmannen kerran vielä aion kokeilla kunhan kuu kääntyy nousevaksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa harmillista, että chilisi kiukuttelevat, sellaista se toisinaan on näiden kasvatusten kanssa - oma kokemus minullakin.

      Poista
  2. Sinulla onkin ollut viime vuonna hyvännäköiset paprikantaimet ja lisäksi hyvä sato. Itse en luultavasti kylvä paprikoita ja chilejä lainkaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paprikat ja chilit vaativat niin pitkän esikasvatuksen, että se tuo ylimääräistä vaivaa. Kasvivalot ovat aivan välttämättömät vielä tähän aikaan talvesta, jotta kasvu olisi kunnollista.

      Poista
  3. Ei oo eikä tuu. Mullaku nuata kasvatusmaharollisuuksia on nii rajootetusti. Pari vuatta sitte tosin kasvatin muutamia paprikoota flikan antamista taimista. Kypsyyvät vasta myähään syksyllä sisällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Erittäin ymmärrettävää jättää nämä väliin, jos pitää valita, mitä mahtuu kasvattamaan :). Tuntuu vähän turhalta, jos sato menee liian pitkälle syksyyn.

      Poista
  4. Tuo on niin totta, että siemenpussien perusteella minkä tahansa kasvilajikkeen valinta on yhtä arpapeliä. Toisten kokemukset antavat jo paremmin suuntaa, vaikka makuun vaikuttavat paljon myös kasvuolosuhteet, hoito ja kesän säät.
    'California Wonderille' annan vahvan suosituksen, meillä oli niitä viime vuonna. Se pärjäsi hyvin avomaallakin ja sato oli suurikokoista ja maukasta. Ei ehkä aromikkain mahdollinen, mutta oikein hyvä peruspaprika. Paksumpi hedelmäliha kuin muilla viime kesänä kasvattamillani paprikoilla.
    Kylvin pari viikkoa sitten kaksi pienen suippopaprikan simentä, mutta eivät ole vielä itäneet. Tästä muistinkin, että pitää viimeistään huomisaamuna kylvää muutama siemen lisää ja toistakin paprikalajiketta kokeiluun. Onneksi saan äidiltä täydennystaimia, jos omat siemenet eivät suostu itämään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arpapeliä todellakin! Kiva kuulla, että California Wonder oli sinun kokemuksesi mukaan ihan kelvollinen valinta :). Hienoa, jos saat äidiltäsi täydennyksenä taimia! Toivotaan parasta näille kaikille pikkuisille!

      Poista
  5. Anonyymi6/27/2023

    Onko sinulla paprikoihin tullut ruskeita vyöhykkeitä? Lasitetulla parvekkeella kasvatettuihin suippopaprikoihin niitä on tullut etenkin helteisen jakson aikana. Olisikohan kyse liian korkeasta lämpötilasta? Vai johtuuko tämä jostakin muusta tekijästä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla ei ole tullut, mutta korkea lämpötila ja kastelun epätasaisuus saattavat aiheuttaa ongelmia. Katso tietoja paprikan latvamätä -hakusanalla, löytyisikö siitä vastaus tilanteeseen. Aina ei saa olosuhteita aivan toivotunlaiseksi. Tsemppiä paprikoillesi!

      Poista