sunnuntai 30. elokuuta 2020

HYVÄSTIT ELOKUULLE




Elokuu on päättymässä ja syksy saapuu kalenterinkin mukaan. Syysleimujen pitkään jatkunut kukinta alkaa aurinkoisissa paikoissa olla jo loppusuoralla. Tässä näkymä salin ikkunasta katsottuna illalla...





.... ja samasta paikasta tämäkin kuva hieman toiseen suuntaan. Näistä kuvista voi todeta, että nurmikolla on aika iso alue puutarhasta.




Varsinkin kun katsoo näkymää aamukävelyllä rannasta päin. Uskotteko, että saa leikkurilla ajella siivun poikineen?



Aamun varhainen tunnelma 'Ruusupuistossa'. Nämä siemenestä kasvattamani 'West-Friesland' loistosalviat ovat kukkineet pitkään ja yhä vain komistuvat. Taidan tehdä näitä uuden erän. 


Etualalla samoja loistosalvioita. Tässä aamun valossa ei näy niin selvästi, miten paljon ovat keväällä istutetut ruusut kasvaneet. ’Sointu’ ja ’Sävel’ olivat ostettaessa aika kookkaissa ruukuissa, joten tämä saattaa vaikuttaa hyvää kasvuun. Myös neilikkaruusut ovat ottaneet melkoisen kasvupyrähdyksen loppukesällä, nuppuja on paljon ja olisi hauska nähdä kukat avoinna ennen pakkasten tuloa. Takana näkyy myös keväällä istutettu riippajalava, joka voi erittäin hyvin.





Samoin Teresanruusu on sekä kukkinut että kasvanut, vaikka on vasta keväällä istutettu. Takana keskellä kukkii loistokärhö 'Rouge Cardinal', oikeassa reunassa viinikärhö 'Etoile Violette'. Odotan toiveikkaana näkeväni näiden kukkaryöppyä koko köynnöstuen täydeltä tulevina vuosina. Eilen illalla laajensin kärhöjen taakse istutusaluetta, seuraavat ruusut taidan istuttaa vasta keväällä, jos ei jotain hyviä löytöjä tule vastaan ;). Köynnöskaarien alle tuleva kivipolku on vielä tehtävälistalla.


Tarha-alppikärhö 'Albina Plena' on noussut 'Ruusupuiston' portissa hyvän matkan, tästä on sen hyvä keväällä jatkaa. Vastakkaisella puolella loistokärhö 'Omoshiro' päätti ruveta vielä kukkimaan.

Kulunut viikko on ollut erinomaista työskentelyaikaa puutarhassa. Kanttaukset ovat olleet ohjelmassa, mutta tämä työ on vielä kesken. Kanttausten ohessa olen siirtänyt jakopaloja mm. 'Biokovo' peittokurjenpolvesta ja rönsyakankaalista tarpeellisiin kohteisiin. 



Tällä hetkellä sataa vettä, joten toivon siirtojen juurtuvan nopeasti. Vuosi sitten tehty graniittipenkki on pikku hiljaa saanut kasveja ja ehkä ensi kesänä se alkaa perennojen osalta olla lähellä sitä, mihin on ollut pyrkimys. Runsaus saavutetaan oletettavasti vasta kasvukaudella 2022. Haen loivia aaltoilevia lehdistöjen ja kukintojen alueita siten, että kauempaakin katsottuna samaa lajia tai sävyä on riittävästi. Graniittipenkin koko on noin 25 m2. Samat sävyt toistuvat useammalla ”lohkolla”, tumma purppura on yksi näistä sävyistä.



Purppurainen lehdistö loistaa haltiankukka 'Twilightilla' ja maksaruoho 'Firecrackerilla'. Samaa sävyä on kukissa tarhapäivänlilja 'Little Gipsy Rubylla'. Näihin tummempiin purppuransävyihin sointuvat loistosalvia 'Rose Queen' valeanpunaiset kukinnot, myös muuta vaaleanpunertavaa löytyy, samoin valkoista raikastamaan. 



Rohkeasti kohti syyskuuta. Hyvää alkavaa viikkoa teille kaikille!



30 kommenttia:

  1. Ihanalle näyttää! Hyviä kasvivalintoja siellä.
    Käsittämätöntä että alkaa syyskuu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin, pimeää kohti meno ei oikein tunnu kivalta. Toivotaan lämmintä ja aurinkoista syyskuuta.
      Kiitos!

      Poista
  2. Onpa upea tuo graniittipenkki ♥ teillä on juuri oikeanlainen ympäristö sellaiselle jykevälle ja näyttävälle penkille, joka vaatii ympärilleen kunnolla tilaa! Tuskin maltan odottaa vuotta 2022 ja sen täyttä loistoa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Satu, haaveilin pitkään tällaisista kivijalkakivistä. Toivotaan, että penkkiin kohdistuvat odotukset täyttyvät :).

      Poista
  3. Pihanne on kuin kaunis maisemapuutarha. Järvi on kuvissasi niin upea tuolla taustalla ja tykkään laajoista hyvin hoidetuista nurmialueista tosi paljon. Puut, pensaat ja istutukset ovat sitten piste i:n päälle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kruunuvuokko! Järvi on kyllä ihana. Minustakin laaja nurmikko sopii näin suureen pihapiiriin.

      Poista
  4. Tosiaan taas vaihtuu kuukausi😮 Kohtahan tässä on joulu ja saa alkaa miettimään kevään kylvöjä😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä tahdo uskoa, että ollaan jo melkein syyskuussa. Vuodenkiertoon on nykyään niin nopeaa ;).

      Poista
  5. Ihanan suuri puutarha ja siistit istutusalueet ovat ilo silmälle. Kun rantakin vielä pilkottaa samassa pihapiirissä on puutarhanpito mallillaan:)Kaunista!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Sirkku, kyllä tämä puuhamaa pitää liikkeessä.

      Poista
  6. Syyskuu tulee ihan liian nopeasti. Koska teillä on suuri piha ja puutarha on hyvä olla nurmikkoakin. Se antaa avaruutta ja hyviä mittasuhteita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samaa mieltä sekä syksyn saapumisesta että nurmikosta ;).

      Poista
  7. Voi jösses, kun on upean näköistä puutarhassasi! Ruohon leikkaamisen määrästä olen samaa mieltä - ihan hurjasti teilläkin sitä on. Mikä oliskaan työläämpää pihassa kun nurmikko. Paitsi jos on robottileikkuri, jota unelmoin itse kiivaasti.

    Tuo graniittipenkki on todella huikaisevan hieno! Ensi vuoden kuvat on joitain ihanaa odotettavissa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Tita! Meillä on samat haaveet tuosta puutarha-apulaisesta, nurmikon hoito imaisee viikottain melkoisen tuntimäärän, minkä voisi käyttää muiden kasvien hoitamiseen.
      Kiva, että sinäkin tykkäät graniittipenkistä, se mahdollistaa tuolle alueelle istutukset, mitkä eivät talvimärkyyden vuoksi muuten onnistuisi. Voit uskoa, että kuvia on tulossa :).

      Poista
  8. Onpa upean näköistä ja puutarhanne on niin kaunis kokonaisuus!
    Tuo suuri nurmialue teettää varmasti työtä, mutta tuo juuri oikeaa mittakaavaa upeaan puutarhaanne. Kaikki näyttää olevan niin harmoniassa toistensa kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvostan kovasti palautettasi Riina, vaikka itsestä tuntuukin, että on niin monta keskeneräistä kohtaa.

      Poista
  9. Samaa mieltä edellisten kanssa nurmikosta ja kauniista näkymistä! Taustalla siintävä järvenranta kruunaa maisemat. Graniittipenkin purppuraiset lehdet ja vaaleanpunaiset kukat on varmasti todella kaunis yhdistelmä sitten kun kasvit pörhistyvät. Olen ihastellut itse tänä kesänä purppuraheisiangervon ja niiden edessä kukkivien pikkusydämien yhdistelmää, samoin kuin purppurarevonhäntiä ja vaaleanpunaisia kosmoksen kukkia. Miten ne voivatkaan sopia niin kauniisti yhteen!
    Kesä meni taas hirmuista vauhtia ohi ja pitkä syksy on aluillaan. Toivottavasti säät pysyisivät mahdollisimman pitkään kauniina ja komea ruska koristaisi maisemia. Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna :). Tavallaan ei tumma purppura kera vaaleanpunaisen ensi miettimisellä ole niin yhteensopiva kuin kokeilemalla onkin. Jotenkin tuovat toistensa hyviä puolia esiin. Katsonkin sinun kuviasi ja yhteensopivuus on hieno.
      Sääli on luopua kesästä, mutta toivotaan pitkää, lämmintä ja aurinkoista syksyä.

      Poista
  10. Salviat on kiitollisia ja helppohoitoisia kasveja sekä näppäriä kasvattaa itsekin siemenistä.
    Kauniit on näkymät pihallasi. Hyvää alkavaa syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkuun tuntui, etteivät loistosalviat oikein kasvaneet, mutta lopputulos onnistui kuitenkin erittäin hyvin :). Kiitos Maatuska!

      Poista
  11. Ihanat kuvat! Teillä on niin kaunis pihapiiri. Näitä kuvia on ilo katsoa. Mukavaa syyskuun alkua!

    VastaaPoista
  12. Kaunista kuin jossakin kartanopuistossa.
    Täällä syysleimujen kukinta jatkuu, nuppuvaihettakin on vielä paljon, kiitos peurojen alkukesästä suorittaman latvomisen m)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puolivarjossa kasvavat syysleimut kukkivat vielä täälläkin, mutta kyllä alkaa loppusuora olla. Hauskaa, että peuran maistelemat kuitenkin kukkivat, ettei peura tuhonnut kokonaan. Kiitos Cheri!

      Poista
  13. Kaunista on myös nurmikkoalue joskin varmasti suuritöinen. Graniittipenkki on upean näköinen ja tumma purppura on hyvä ratkaisu harmaaseen kiveen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän ympäristöön nurmikko mielestäni sopii, vaikka onkin vähentynyt istutusalueiden laajentumisen myötä. Ihastelen päivittäin purppuraisia mausteita graniittipenkissä, olen samaa mieltä kanssasi niiden sopivuudesta graniitin kanssa. Kiitos Nila!

      Poista
  14. Ihana tuo graniittipenkki!
    Onko sen reunat vanhaa kivijalkaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ovat vanhoja kivijalkakiviä. Mieheni huomasi lähellä raakiksi jääneitä kivijalkakiviä. Tasaiset lohkareet oli käytetty pengerrykseen ja nämä epätasaisemmat olivat kasassa tarpeettomina. Kaupat tehtiin äkkiä :). Olin haaveillut tällaisista kivistä pitkään ja onneksi onni potkaisi ja olimme oikeaan aikaan paikalla. Myyjä halusi nimittäin kivikasa pois tontiltaan pikaisesti.

      Poista