perjantai 22. syyskuuta 2023

MYRSKYN JÄLKEEN




Varpu-myrsky näytti voimansa keskiviikkoaamuna ja yhdessä tuulen puhurissa se kaatoi meidän tontilta kaksi yli 100 vuotiasta kuusta ja vei sähköt. 



Nämä talon pohjoispuolella tienhaarassa pitkään vartioineet puut kaatuivat yhdessä rysäyksessä ja veivät sähkötolpan mukanaan.



Tie oli tehokkaasti poikki.



Sähkökaapeleita oli sekä pylvään luona, maassa makaavien kuusten oksien seassa että maantiellä pitkin pituuttaan. 



Tästä pitäisi ajaa meille ja muiden tien varrella asuvien tonteille. 



Kaikeksi onneksi lähellä oli työmaalla ystävällinen metsäkoneyrittäjä, hän tuli riittävän järeällä kalustolla raivaamaan tien käyttökuntoon. Pelastuslaitos ohjasi liikennettä hidastamaan vauhtia maassa makaavia sähkökaapeleita ylitettäessä.



Puut eivät olleet lahoja, mutta myrsky näytti voimansa tällä kohdalla. Myös metsässä kaatui paljon puita, isännällä menee jonkun aikaa kun selvittelee sen sotkun.



Meillä ei ollut sähköä 27 tuntiin. Sähkön tuomiin mukavuuksiin on sen verran tottunut, että huomaa aika selvästi, kun mitkään sähkölaitteet eivät toimi eikä hanasta tule vettä.

Ihme ja kumma, että puutarhassa kaikki näyttää olevan melko lailla entisellään, tietysti kuivia oksia tippui suurista puista. Tuhoja tehneen puhurin kaista oli ilmeisesti melko kapea. Onneksi kukaan ei jäänyt kaatuvien puiden ale.


 

19 kommenttia:

  1. Huh huh. Tuossa oli aineksia isompaan katastrofiin, onneksi henkivahinkoja ei tullut! Melkoista tuhoa kaksi isoa kuusta aiheuttaa.
    Meilläkin oli vastaava aika lähellä, kun yhdessä tienhaarassa kasvava kuusi ratkesi. Se olisi voinut kaatua sähkölinjan päälle, mutta meni onneksi vähän toiseen suuntaan. Omalla pihallani tuhot olivat pihavajan oven haan vastakappale irronnut ja yksi kaatunut kukkaruukku, joka meni halki. Naapurilla ratkesi kaksi luumupuuta.
    Hyvä, että saitte sähköt takaisin, pitkä aika tuo tosiaan on.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähkötolppaa lukuunottamatta jäivät vahingot yllättävän vähäisiksi. Postilaatikot ottivat osumaa ja tiekyltti rusikoitu. Kun ottaa huomioon kuusten pituus ja oksiston laajuus, olisi toisessa paikassa voinut tulla paljonkin tuhoa, nyt kuusilla oli tasaista tilaa kaatua tien poikki pellolle.
      Teilläkin tuuli, olisi voinut kuvitella, että merisaaristossa olisi voinut tulla suurempikin tuho - onneksi ei tullut!

      Poista
  2. Huh. Teille iski myrsky kunnolla. Onneksi ei tullut henkilövahinkoja. Aika nopeasti huomaa sähkön tarpeellisuuden meilläkin, kun ei olla mitenkään sellaisissa olosuhteissa, jossa olisi rakennettu toimimaan sähköttömänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitkä sähkökatko tuntui tylsältä, mutta onneksi nyt on kaikki ok.

      Poista
  3. Onneksi ei jäänyt ketään alle. Ja kyllä silti varmasti harmittaa menettää suuret ja komeat kuuset. 27 tuntia on pitkä aika olla ilman sähköä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo kuuset olivat todennäköisesti Jukan isoisän istuttamat joskus 1920- luvulla ja pitivät hyvin pohjoistuulelle suojaa. Nyt tuuliolosuhteissa tapahtui muutos, joten jäljelle jääneille vanhoille puille on suurempi kaatumisriski.
      Pakastimet olivat täynnä sadonkorjuun tuotteita, joten niitä käytimme aika ajoin aggregaatilla, jotta kaikki tehty työ ei menisi hukkaan.

      Poista
  4. En tiedä asutko Sisä-Suomessa, mutta myrskyt tuntuvat usein tekevän paljon enemmän tuhoa siellä kuin täällä lounais-saaristossa. Luulisi että asia olisi päinvastoin. Hurjalta näyttää teidän ympäristössänne. Toivottavasti ei pahempia sattunut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asumme Mäntyharjulla Etelä-Savossa eli Sisä-Suomessa tosiaan. Minäkin kuvittelisin, että merisaaristossa tuulet olisivat hurjia myrskyn sattuessa. Onneksi pahin myrskytuulen alue oli yllättävän kapea, muuten olisi voinut tulla laajempi tuho.

      Poista
  5. No ohhoh sentään! Sattuiko teidän kohdalle ihan syöksyvirtaus vai oliko vain sen verran navakampaa tuulta? Harmi komeita kuusia mutta hyvä, jos tuhoja ei kuitenkaan tuon enempää tullut. Toivottavasti seuraava kunnon puhuri tulee vasta sitten kun jäljelle jääneet puut ovat saaneet tottua muuttuneisiin tuuliolosuhteisiin. Nyt jos tulee heti perään toinen myräkkä, saattaa vielä joku suojaisampiin oloihin tottunut kuusi kaatua. Lehtipuut tuskin ottavat enää niin osumaa, kun lehdet alkavat jo karista ja tuulirasitus siten vähetä.
    Meillä ei ollut edes kovin kummoista tuulta. Ennusteista katsottiin myrskyn saavuttua Suomeen, että seuraavana päivänä pitäisi olla täällä 10-11m/s tuulta. Aamuun mennessä ennusteet olivatkin tipahtaneet vain 5 metriin/sekunti enkä tiedä, oliko lopulta edes sitäkään vähää. Vettä kyllä satoi taas yli oman tarpeen eikä sateista ole vieläkään päästy eroon.
    Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sähköyhtiön ja pelastuslaitoksen miehet totesivat, että yhden puhurin aikana tulivat kaikki tuhot tällä alueella ja ilmeisemmin tämä syöksyvirtaus tai mikä lie, oli aika kapealla alueella. Toivotaan, että nyt on syysmyrskyt ohi. Kiitos samoin!

      Poista
  6. Oho, olipa melkoinen rysäys. Onneksi ei tullut henkilövahinkoja ja raivausapu saapui nopeasti.
    Täällä ryskäsi myös kunnolla, mutta puista pudonneiden roskien lisäksi vain Cafe au Lait -daaliasta romahti iso verso poikki. Vuoden 2011 tapaninmyrsky vei koko meidän kylältä sähköt useiksi päiviksi. Onneksi ei ollut kovin kylmää, kun olimme neljä päivää pelkän varaavan takan lämmön armoilla. Vettä haettiin kylän keskustasta tankkiautosta. Ei ladattu kännykkää, ei vedetty vessaa, ei käyty suihkussa (kotona) ja pikaruokaakin lämmitettiin takassa. Otsalamppu, kynttilät ja taskulamput olivat tarpeen. Silloin tajusi konkreettisesti, kuinka laajasti ihminen on sähkön armoilla. Nyt jos rakentaisin talon, laittaisin ehdottomasti myös perinteisen puuhellan keittiöön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanopa muuta!
      Onneksi muuta tuhoa ei tullut.
      Kävimme keskiviikkona iltapäivällä hoitamassa asioita ’kylillä’ ja söimme samalla lämpimän ruoan. Sähkön ja hanasta tulevan veden puutteen kyllä huomaa. Puuhella on oiva apu, meiltäkin se valitettavasti puuttuu.

      Poista
  7. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  8. Oho, olipa teillä myräkkä. Onneksi ei tullu pahempia vaurioota. Meilläki tuuli oli suht reipasta, mutta kovemminki on tuullu. Joo, sähkyä tarttoo nykyysin lähes joka kääntees, joten ongelmat alakaa het, jos tuloo katkos. Meillon sentäs puuhella, muttei sillä nii kauhian pitkälle pötki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänään juuri aamupäiväkävelyllä huomasimme, että yhden mökin pihassa oli kolme isoa puuta kaatunut osittain pihasaunan päälle ja hajottanut myös kesäkeittiön. Tuollaiset tuhot ovat kurjia.

      Poista
  9. Onpa ollut hurja myrskyn voima.

    VastaaPoista
  10. Olisko menny jonkinlainen syöksyvirtaus tuosta kohti? Olipas melkoista rytinää teillä ja hetken kaikki sekaisin, sähköjä myöten. Luonto näytti mahtinsa jälleen kerran.

    VastaaPoista