tiistai 28. maaliskuuta 2023

TAIMIA, TAIMIA JA LISÄÄ SIEMENIÄ MULTAAN



Maaliskuu on kääntynyt ihan loppusuoralle, mutta eilen oli melkoinen lumipyry. Maahan on kertynyt 20-25 cm uutta lunta ja lisää on ennusteiden mukaan tulossa. Toivottavasti lumi ei jää pitkäksi aikaa. Yläkerran taimihuoneissa on sitä vastoin keväinen tunnelma. 



’Vilma’ pensastomaatit ovat tehneet nuppujen alut. Olin melkein varma niistä jo vaihtaessani näiden ruukkuja, mutta nyt ei ole enää epäilystäkään asiasta. Toki tästä kuluu vielä aikaa kukkien avautumiseen.






Myöhemmin eli 2.3. kylvämäni runkotomaatit ovat oikein reippaita, vaikka tietysti paljon pienempiä. 








Kasvihuonekurkkuja kasvatan ainakin kahdessa erässä. Tänä vuonna luovuin hyvin varhain kylvetyistä kurkuista, onhan niissä monta hankalaa vaihetta, kun ehtivät kasvaa miehen mittaan jo sisällä.

Ensimmäisen erän kasvihuonekurkkuja kylvin 6.3. eli kaksi Passandraa ja yhden Cordoban. Aikaisemman kokemukseni mukaan Passandra on aikainen, joten toivottavasti saan satoa kuitenkin melko varhain. Toinen kurkkuerä on kylvetty 24.3. Silloin laitoin multaan yhden ’Cordoban’ ja kaksi ’Maxin’ siementä. Nämä kaikki kurkut ovat partenokarppisia ja aikaisempina vuosina hyviksi todettuja. 

Myöhemmin ehtii hyvin paikata kurkun kylvöjä, jos tarvetta ilmenisi.

Paprikat ovat myös kehittämässä nuppuja, niin sitä pitää. 




Basilikaa kylvin sekä 3.3. että 9.3. ja taimet ovat sen vuoksi vielä pieniä. Lajeina ovat tavallinen maustebasilika, kanelibasilika ja Siam Queen. Pusseista on riittänyt siemenet jo ainakin kolmen vuoden kasvatuksiin ja nyt sain loput siemenet käytettyä.

Taimipöydän kuvat ovat pakosta vastavalokuvia, sillä en oikein pääse parempiin kuvausasemiin. Toisaalta minua miellyttää kuvista välittyvä valo, joten mennään näillä.



Täytyy esitellä myös tämä kokeilussa oleva 'Pepino' päärynämeloni. Näiden siemenet laitoin itämään 4.3.


Köynnökset



Kuten on tullut monesti todettua, keijunmekot ovat esikasvatuksen alussa hitaita. Nyt niiden tahti näyttäisi reipastuvan. 



Kelloköynnökset porskuttavat kasvuvimmalla eteenpäin ja tekevät kaiken aikaa lehtihangoista uusia versoja, vaikka en latvo niitä. Vaihdoin nyt loputkin taimet suurempiin ruukkuihin.

Tuoksuherneet kylvin vasta 26.3. Noudatin jälleen Cecilia Wingårdin ohjeita, toivon siementen itävät yhtä hyvin kuin näillä ohjeilla menetellen on ennen tapahtunut.


Perennat



Sarviorvokit näyttävät jo pieniltä orvokin taimilta.


Kesäkukat



En malttanut enää odottaa, vaan kylvin 24.3 ’Cazebo Red’ punakosmoksia ja ’Purple Prince’ tsinnioita esikasvatukseen. Näidenkin siemenpusseista olen ottanut siemeniä jo kolmen vuoden ajan. Ensimmäisen kerran kasvattaessani tein sen ’virheen’, että kylvin esikasvatukseen koko pussillisen ja sain noin 150 taimipurkkia ikkunan eteen, joten olen oppinut sen jälkeen olemaan maltillisempi kylvöjen määrässä. 

Nämä itivät nopeasti ja kunhan saa taimet koulittua, teen lisää kylvöjä, mikäli pöydillä riittää tilaa. 

Ulkona sataa hiljalleen lunta, sääennusteen mukaan iltapäivällä tulee vielä yli 6 cm:n lumikerros. Isäntä on lumenaurausreissulla. Neljän päivän päästä on huhtikuu, eiköhän nämäkin lumet kohta sula ja minäkin pääsisin etsimään kevään ensimmäisiä piippoja ulkoa.




22 kommenttia:

  1. Mahtavia ja innostavia kuulumisia! Täällä ei just nyt sada, mutta kyllä on lunta satanut ja lisää on sääennusteen mukaan tulossa. Eilen paistoi aurinko niin, että hohtava hanki häikäisi. Se oli mukavaa se!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taimien kanssa puuhailu saa keväiselle mielelle. Kävin äsken kävelyllä ja auraamattomilla teillä saa ihan selvästi kahlata lumessa. Aurinkoa odotan tännekin, auringonpaisteesta saa ihanasti energiaa.

      Poista
  2. Sinulla on ihana puutarha sisällä.
    Meillekin lienee tullut tämän talven lumiennätys, lunta on ehkä jopa 30 cm. Vähän höhlää tähän aikaan vuodesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ’Sisäpuutarha’ piristää, koska ei hankien alta vielä näy mitään. Onneksi menneinä vuosina on nähty, että kevät tulee kuitenkin yllättävän nopeasti, kunhan ensin alkuun pääsee.

      Poista
  3. Ensimmäiset nuput bongattu, ihanaa! Muutenkin sinulla on oikein hyvävointisen näköiset taimet. Eipä näillä tuiskusäillä voi oikein muuta tehdäkään kuin uppoutua kylvöjen ja taimien pariin. Minä en ole vielä kylvänyt tuoksuherneitä mutta lähipäivinä senkin homman voisi hoitaa. Olen normaalisti kylvänyt ne maaliskuun lopulla, Cecilian ohjeilla, kuten moni muukin. Mitäpä sitä hyvää suotta vaihtamaan.
    Ei olisi tässä vaiheessa tarvinnut enää lunta tällaisia määriä sadella. Mieluummin olisi etsinyt pälvipaikkoja ja piippoja kuin kolannut lunta mutta minkäs teet. Jospa ei enää huhtikuussa paljoa sataisi. Mukavaa maaliskuun loppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuput palkitsevat :). Tuoksuherneillä ei ole vielä kiire, hyvin ehtii vielä.
      Joo, ei olisi enää lisälunta kaivannut, mutta minkäs tuolle voi. Kiitos samoin!

      Poista
  4. Lunta on nyt saatu vähän pitkin Suomenmaata.
    Hienosti siellä kasvut etenevät.
    Laitoin jo uuden erän tuokuherneitä kasvamaan ja vieläkin kylvämättömiä siemeniä riittää. Ensimmäinen kylvöerä on kasvanut pituutta ihan kiitettävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että ekat tuoksuherneesi ovat iloisessa kasvussa :). Lunta on etelää myöten tullut aika tavalla.

      Poista
  5. Täälä alakoo tämänkertaane lumisaret vasta pari tuntia sitte. Jos aamuhun asti sataa, nii palio kerkiää tulla.
    Sullon oikeeta jättitaimia jo. Iski melekeen epätoivo, omien kasvatusten suhteen. Eileen vasta itte ruukutin kookosnapiis itänehet kelloköynnökset. Hajuhernehet kylyvin tänään, pääasias sillä kuululla ohojeella. Joitaki meni paperirulliihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lumessa saa ihan tosissaan kahlata ja lisää tulee, huoh.
      Älä suotta moiti omia taimiasi, kyllä ne sieltä vielä ehtivat. Tuoksuherneillä ei ole kiire, usein olen laittanut ne kasvamaan vasta huhtikuussa. Onnea kaikille sinun kasvatuksillesi!

      Poista
  6. Taimesi ovat tosi tanakoita ja hyvän näköisiä, kuten olen sanonut varmaan jo aiemminkin. Kuviesi laadussa ei ole mitään vikaa. Omat taimeni kasvavat kellarissa kasvilampun alla, joten kuvista tulee väkisinkin keltaisia. Luonnonvaloa kellarissa ei ole ollenkaan.
    Tällä taimikasvatusvauhdilla sinusta tulee varteenotettava kilpailija Närpiön kasvihuonevihannesviljelijöille. Olet luonut uuden innovaation tuottaa tomaatteja ja paprikoita "makkarin ikkunalla" luonnonvalossa. Plussana vielä komeat kelloköynnökset ja jokunen keijunmekko. Peukunnoston paikka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana Between, tämä kommenttisi sai aikaan iloisen hyvänmielen naurun. Voin todeta, että huomattavasti erityisempää on kasvattaa taimia kellarissa ilman luonnonvaloa :). Se vasta on innovaatio!! Olen kuitenkin vilpittömän iloinen sanoistasi, en ole esikasvattanut taimia niin kauan kuin moni muu, joten täytyy olla iloinen tästä menestyksestä taimien suhteen.

      Poista
  7. Aah, itsekasvatetut tomaatit, miten maukkaita ne ovatkaan. On tietysti kaikki muutkin kasvattamasi, jäin vain jotenkin pysähdyksiin makustelemaan tomaatin taimista kertoessasi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On totta, että itsekasvatettu sato maistuu tosi hyvältä, varmaan ainakin tomaatteihin vaikuttaa se, että voi antaa tomaattien kypsyä valmiiksi ja maukkaiksi. Suosittelen kokeilemaan, jos intoa on. Ekan vuoden kasvatimme pari kolme tomaattia lämpimällä seinustalla ja siitä sain todella innon tomaattien kasvatukseen.

      Poista
  8. Sinulla on jo paljon taimia tulossa. Ja hyvässä kasvuvauhdissa. Tässä vaiheessa aina minä unohdan, miten paljon kaikkia purkkeja ja purnukoita alkaa pian olemaan. Ja tilaa kasvatuksille ei välttämättä tule yhtään enempää kuin ennenkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aivan totta, että taimipurkkien määrä lisääntyy kuin varkain ja aina tahtoo olla yhtä hämmästynyt asianlaidasta. Lämpimästi onnea sinun kasvatustyöllesi!

      Poista
  9. Lumen aurausta on riittänyt. Kylvöhommia on tehty täälläkin. Tuoksuherneissä kylvin vain oman puutarhan siemeniä, saapa nähdä itävätkö. Siellä on jo kiitettävän paljon purkkeja ja noin komeat kurkutkin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti oman puutarhasi tuoksuherneiden siemenet itävät. Purkit lisääntyvät hieman salakavalasti kaiken aikaa ;).

      Poista
  10. Onneksi sisällä on kaunista vihreää, kun pihalla värimaailma on nyt ihan toisenlainen:)

    VastaaPoista
  11. Sinulla kasvaa todella hyvin nämä istutuksen olen jopa kuulevinani kasvun "kohinan" vai onkohan se jotain muuta? Pääsiäiseksi on nyt luvassa kaunista ilmaa jokohan lumet saisi kyytiä ?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi harras toive päästä lumesta eroon ja etsimään kasvua maasta. Nyt onneksi sisällä olevat taimet mahdollistavat kasvun seuraamisen ja hoivaamisen :).

      Poista