torstai 12. elokuuta 2021

HORTENSIAT HEHKUVAT



Olen tyytyväinen, että istutin 2020 keväällä aitan päätyyn ryhmän pallohortensioita. Ne ovat kukkineet jo pitkän aikaa ja katselen niitä aina keittiön ikkunasta ihastellen. Myös pihaan ajettaessa ne näkyvät kuten yllä oleva kuva osoittaa.  



Polun toisella puolella aitan sivulla on neilikkaruusuja ja niiden kukinta on nyt kahtena peräkkäisenä vuonna mennyt vuorotahtiin pallohortensioiden kanssa. Neilikkaruusut kukkivat siis runsaasti ennen pallohortensioita ja nyt tekevät uusia nuppuja syksyä varten.



Vaikka tämä aitan pääty on osan päivästä ihan varjossa, ovat pallohortensiat viihtyneet ja kukinta on runsas. Istutin pensaat lomittain noin 70-80 cm etäisyydellä toisiinsa ja suuret kukinnot ovat pysyneet hyvin pystyssä. 




Täältä katsottuna näkyy lipputangon vieressä kasvava mustilanhortensia. Yritän kasvattaa talon eteen marjakuusista matalaa leikattua aitaa. Vuonna 2020 istutetut pensaat ovat vielä pieniä, eivätkä ole kasvaneet kiinni toisiinsa. Tämän syksyn aikana on tarkoitus poistaa talon edestä muutkin perennat, sillä ne ovat kasvaneet vuosien saatossa ihan kiinni taloon ja sehän ei ole talolle hyväksi. Taidan jatkaa matalaa marjakuusiaitaa kiertämään koko talon pohjoispuolen siten, että se on riittävästi irti talon seinästä. 




Tämä lipputangon vieressä kasvava mustilanhortensia on kasvanut kolmessa vuodessa paljon, sitä voisi jo vähän suitsia leikkaamalla, sillä viime talven lumet painoivat alaoksia sivulle päin ja pupu parturoi yläoksia toispuoleisesti. Katson keväällä tilanteen ja leikkaan muodon paremmaksi, vaikka ohjeiden mukaan mustilanhortensiaa ei tarvitse leikata.



Kirsikkakulmassa kasvava mustilanhortensia on nuorempi ja pienempi.



Yli 30 vuotta vanha syyshortensia 'Grandiflora' kivipengerämän päällä kukkii uskollisesti, vaikka siitä on parin viime vuoden aikana lohjennut suuria oksia. Ihmeesti syyshortensia selviää näistä lohkeamisista, vaikka viimeksi lähes puolet pensaasta hävisi paksun oksan repeämisen myötä.



Huvimajan vieressä kasvava 'Grandiflora' syyshortensia on hieman varjoisammassa paikassa ja kukat avautuvat pikkuisen myöhemmin. 



Pari viikkoa sitten istutin arboretumiin yhteensä kolme syyshortensia 'Vanille Fraisea'. Tämä yksilö näkyy huvimajasta katsottuna.



Keittiöpuutarhan vieressä kasvihuoneen kulmalla kasvaa kaksi 'Limelight' syyshortensiaa 'Little Devil' purppuraheisiangervojen kaverina. 



Takana muuten näkyy, miten reippaasti kelloköynnös on kasvanut arboretumin köynnösportissa.



Purppuraheisiangervo 'Little Devil' on aika kiva pari syyshortensialle.



Varjolehdon pallohortensioita olen esitellyt jo moneen kertaan, mutta laitetaan ne nyt vielä tähän samaan hortensia -juttuun. Jaksan iloita näistä aina, kun kävelen täällä puutarhan eteläpuolella. Tässä siis pallohortensiat 'Annabelle' ja 'Pink Annabelle'.

Pallohortensia 'Pink Annabelle'



Keksin juuri uuden paikan hortensialle täällä lähistöllä. Hortensiat ovat niin kivoja mm. pitkän kukinta-ajan vuoksi. Hurmaavia ja ihania.



Piharingissä on viime syksynä istutettu 'Magical Fire' syyshortensia. Tämä kukkii aikaisin ja pitkään, kukat ovat ensin valkoisia ja muuttuvat sitten vaaleanpunaiseksi ja loppuvaiheessa tummanpunaisiksi. Korkeus jää noin metriin, mutta nyt tämä on vasta noin 40 cm.

Hyvää viikon jatkoa teille kaikille, nyt on taas kaivettava siimaleikkuri esille ja lähdettävä töihin.


14 kommenttia:

  1. Aivan ihanilta näyttävät hortensiasi ja tuntuvat voivan hyvin!

    VastaaPoista
  2. Herranen aika miten upeat kelloköynnökset! Minun kokeiluni kasvihuoneessa kasvattamisesta meni ihan pipariksi, pitää ensi vuonna kokeilla laittaa kelloköynnös maahan. Hortensiat ovat upeita, niitä kannattaa istuttaa paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tänä paahteisena kesänä kelloköynnös viihtyi minulla huomattavasti paremmin maahan istutettuna kuin ruukussa. Ruukussa olevat ovat kyllä kohtuullisia, mutteivät kuki juurikaan ja ovat kasvaneet huonommin kukin yleensä. Itse asiassa olen ajatellut, että jatkossa luovun ruukkukasvatuksesta (varsinkin jos kesät ovat jatkossakin näin kuivia ja kuumia).
      Hortensiat ovat hienoja pensaita.

      Poista
  3. Syyshortensiat ovat upeita pensaita myös lehtevinä, ei ainoastaan kukkivina. Vinkkinä: Rusta (entinen Hongkong) mainosti syyshortensioita alkaen 9,90 € eli aika edullisia. Ostin Vanille Fraisen, Moonligthin ja pari pallohortensiaa. Kotimaisia, oikein hyvän näköisiä taimia. Plantsussa vastaavat maksoivat piirun alle 30 €.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos vinkistä, minulla ei ole Rustaa lähellä ja jostain syystä siellä tulee käytyä tosi harvoin. Pitääkin käydä kurkkaamassa, löytyykö tämän seudun Rustasta.

      Poista
  4. Upeasti hehkuu!
    Mukavasti satoa siellä myös :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hortensioista on paljon iloa ja pitkään, sinun kuvasi omasta Vanille Fraisestasi on jäänyt mieleeni - joten onneksi voin nyt seurata täälläkin niitä. Oma sato on maukasta.

      Poista
  5. Komeat ovat hortensiasi! Vanha syyshortensia on upean näköinen ja todella elinvoimainenkin. Eihän tuosta edes huomaa niiden isojen oksien puuttumista. Hyvä tieto niitä varten, joilta vaurioituu oksia hortensiasta ja pelkäävät niiden kuolevan. Taitavat olla aika sitkeitä nämä hortensiat vaikka eivät ole samalla tavalla joka paikan pensaita kuin vaikkapa erilaiset angervot.
    Kerrassaan muhkeat kelloköynnökset! Montako tainta istutit puolelleen? Omanikin ovat kasvaneet kohtuullisesti ja niissä näyttäisi olevan jo pieniä nuppujakin, mutta eivät ne kyllä noin valtavia puskia ole.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun valtava paksu oksa lohkesi tuosta syyshortensiasta ja jäljelle jääneeseen runkoon tuli pitkä repeämä, niin ajattelin pensaan saaneen liian pahat vauriot - mutta ihme ja kumma - siinä se vain porskuttaa. Kun hortensian saa ensin hyvään kasvun alkuun, niin ne ovat helppoja ja vaivattomia. Tietysti kasvualustaan kannattaa nähdä vaivaa.
      Kelloköynnökset kukkivat nyt hyvin runsaasti ja kasvu sen kuin kohisee. Taisin laittaa pari taimea puolelleen. Alkukesästä kastelen kelloköynnöksiä vedellä, missä on sitä ’vaaleanpunaista’ lannoitetta. En joka katselukerralla, mutta joka viikko kuitenkin. Kelloköynnös on juoppo ja hanakka lannoitteista perään.
      Kiitos samoin :).

      Poista
  6. Jösses, miten kaunista! Olipa kiva tavata eilen. Kiitos vielä vierailusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, sinun hortensiasi olivat myös aivan ihania, toivottavasti ne kaikki uudet tämän vuoden taimet kasvavat hyvin, siellä oli monta kaunista lajiketta. Oli kiva nähdä ihan livenä ja puutarhasi pisti huokailemaan ihastuksesta!

      Poista