sunnuntai 16. elokuuta 2020

AINA JOTAIN SAA AIKAISEKSI



Elokuussa tuntuu aina olevan puuhaa vähän liiaksi asti. Sadonkorjuun ja säilömisen ohessa sain  kuitenkin aikaan pieniä edistysaskeleita istutusten kanssa. 




Tämä kuvan etureunassa oleva alue on tämän kevään tulos. Oikeassa reunassa on koristeomenapuu 'Dolgo', penkin kesiosa on ruusujen aluetta - no, löytyy väleistä vähän kurjenpolviakin. Istutin keväällä tarhakurtturuusu 'Soinnun' väärään kohtaan, sillä luulin sen jäävän melko matalaksi. Ruusu oli järkevää siirtää nyt, kun se ei ole vielä kasvattanut juuriaan kovin syvälle ja on helpompi siirrettävä.



'Sointu' siirtyi kuvassa aivan oikeaan alareunaan ja samalla kaivoin istutuskuopan viinikärhö 'Etoile Violetelle', naapureina nämä korostavat kauniisti toistensa sävyjä. Olen itseasiassa erittäin ihastunut Sointuun, se on luonnossa kauniimpi kuin kuvissa. Toisessa kärhökaaressa viinikärhön vieressä on istutettuna loistokärhö 'Rouge Cardinal' ja tämän vieressä päädyssä kasvaa Rosa 'Therese Bugnet' eli Teresanruusu. Tämä uusi kapea istutusalue laajenee vielä oikealle. Nurmikaistale poistuu ja tilalle tulee kivinen hoitopolku. Pilariruusu (köynnösruusu) 'Henry Kelsey' ottaa tukea köynnöskaaresta 'Rouge Cardinalin' vastaparina.



Iloitsen isännän tekemistä kärhökaarista, materiaalina on raudoitusverkko ja 12 mm harjateräkset isäntä hitsasi kiinni verkkoon. Harjateräsjalat upotettiin maahan. Taivutimme harjateräsverkon ison kuusenrungon avulla kaareksi. Molemmissa kärhöissä oli niin upea juuristo, että toivon niiden lähtevän ensi keväänä hyvään kasvuun.

Tälle puutarhan itäreunalle on tulossa vielä istutuksia, osa näistä jää todennäköisesti ensi kevään puuhiksi.

Keväällä istutetut pallohortensiat kukkivat tällä hetkellä aitan nurkalla.


Keittiöpuutarhan niittymäiseen kivipenkkiin olen todella tyytyväinen ja niin näyttävät olevan myös perhoset ja pörriäiset.

Kuvakulma ylhäältä päin katsottuna. 'Dara' koristeporkkanat ovat tuuheutuneet ja nousevat muita korkeammalle. 

Jostain syystä nyt kuvien latautuminen kestää niin hirvittävän pitkään, että jätän muut jutut seuraavaan kertaan. 

Oikein hyvää alkavaa viikkoa teille kaikille!

25 kommenttia:

  1. Ihania uusia näkymiä puutarhaasi syntyy noiden uusien alueiden myötä! Todella kaunista, kiviä ja köynnöskaaria ja kasvavia istutuksia.
    Tuo keittiömaasi niitty on niin hieno myös!
    Minullakin oli eilen ongelmia blogatessa, tuli erilaisia rivivälejä ja niitä korjatessa alkoi kaikki muu mennä pieleen. Toivottavasti bloggerin ongelmat korjataan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset Saila, ammattilaisen palaute rohkaisee jatkamaan eteenpäin :). Totta puhuen olen itsekin innostunut tästä projektista, nyt on hauskana puolena miettiä, mitkä ruusut pääsevät vielä mukaan. Päätöksen tekoa varten luen silmät kiiluen kaikki blogimaailman ruusupostaukset :D.
      Kiva, että tykkäät niitystäni - niin minäkin.
      Toivottavasti blogger huomioi ongelmat ja saa asiat kuntoon.

      Poista
  2. Voi miten kaunista! <3 <3 <3
    Ja todella upeat kärhökaaret. Alueesta tulee niin ihana, kun kasvit kasvavat täyteen mittaansa. Näen sen jo sieluni silmin.
    Ja mulla on myös ongelmia rivivälien kanssa, samoin kuin Sailalla. Hermo meinaa välillä mennä. Mutta ehkä tuo uusi bloggeri ajan myötä alkaa tuntumaan tutulta ja toimimaan moitteettomasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Riina - kuten totesin Sailalle, on rohkaisevaa saada kannustavaa palautetta teiltä ammattilaisilta - ehkä tästä vielä jotain syntyy :). Itsekin kuvittelen näkymiä noin viiden vuoden päähän, kun kasvit ovat saavuttaneet paremmin tulevaa kokoansa ja runsastuneet. Olisi ihana käyskennellä köynnöskaarien alta kukkivien ruusujen keskellä ja katsoa, miten kukkivat kärhöt täyttävät köynnöskaaret. Täytyy mainita miehelle, että kaaret saivat hyväksyntää ;).
      Tässä välillä uusi blogger toimi minulla paremmin, mutta eilen oli todella takkuista.

      Poista
  3. Kyllä on kaunista kukintaa, keittiöpuutarha ihan loistaa väreissään, ei ihme jos pörriäiset sekoaa. Pallohortensiatkin kukkii komeasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pörriäiset tuntuvat tosiaan innokkaasti pyörivän alueella ja surinaa on mukava kuunnella.
      Pallohortensiat yllättivät, että kukkivat noinkin paljon jo istutusvuonna :).

      Poista
  4. Ihana kirjava keittiöpuutarha, rikkaporkkanat ihan parasta! Oletko esikasvattanut ne vai antanut siemenestä kasvaa paikoilleen? Kärhökaaret tulevat täyttymään mahtavasti, paikkakin näyttää olevan mukavan aurinkoinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Esikasvatin rikkaporkkanat, olisi kiva, jos ne siementäisivät. En tosin tiedä, riittääkö mahdollisten siementaimien kasvu kesän kukintaan. Nyt Darasta on ollut iloa jo pitkään. Toivoisin kärhökaarien täyttyvän kukkivista kärhöistä!

      Poista
  5. BHienot kärhökaaret!
    Ihana tuo viimeinen kuva :)

    VastaaPoista
  6. Kaikki on edennyt esimerkillisesti ja pihan ja puutarhan kokonaisuus tulee yhä paremmin esiin. Hienoa, että kärhösi ja ruususi ovat päässeet hyvään kasvun alkuun ja niistä saa iloa pitkälle tuleviin vuosiin. Pörriäisniittysi on ihanan herkkä väritykseltään. Nyt juuri on hyvät poudat hyönteisten pitää kiirettä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhan itäreuna on pitkään ollut melkoista hukka-aluetta. Siellä on ollut vanhoja marjapensaita, joista osa on edelleenkin säilyttämisen arvoisia, mutta monet joutivat lähtemään. Nyt alue on alkanut elää uudelleen ja toivottavasti puhkeaisi kukoistukseen tulevina vuosina ruusujen ja kärhöjen myötä. Myös monet pienet kukkivat puut toivottavasti tuovat sopivasti korkeuseroja ja kevätpuolelle kaunista kukintaa :).
      Pörriäiset työskentelevät kuumeisesti, nämä lämpimät aurinkoiset päivät ovat ilo myös heille.

      Poista
  7. Onpa kivan näköinen tuo pieni niitty! Blogger on taas tosi outo. Joudun tekemään seuraavan postauksen vanhalla versiolla,kun en saanut tätä uutta versiota toimimaan kunnolla. Välillä oli parempi. Onneksi eivät ottaneet vanhaa versiota pois ilmeisesti tietäen ongelmista uuden kanssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitty kannatti toteuttaa :). Toivotaan hartaasti, että pätevät osaajat korjaisivat aktiivisesti bloggerin ongelmia.

      Poista
  8. Kyllä sinulla on niin kaunis pihapiiri. Tätä kyllä jaksaa ihastella. Kiva on tuo pieni niitty. Minulla on nyt tämä uusi bloggeri käytössä, mutta ongelmia tuntuu olevan. Kauniita elokuun päiviä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Anneli! Toivottavasti uuden bloggerin lastentaudit saadaan hoidettua kuntoon.

      Poista
  9. Ihania juttuja on taas sinulla tulossa! Kärhöt, ruusut ja kivipolut yhdessä eivät ole koskaan pieleen mennyt valinta :) Kivipenkin niitty on todella kaunis. Violetti ja tummanpunainen tuovat kivasti ryhtiä rikkaporkkanoiden pastelliseen pitsimereen. Aurinkoista viikon jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin uskon, että ruusujen ja kärhöjen liitto voisi olla oikein kaunis. Kiva kuulla, että tykkäät kivipenkin ”niitystä”. Kiitos samoin sinulle!

      Poista
  10. Hyvä, että siirsit Soinnun. Ei se kainalokorkuiseksi jää. Ruusut ja kärhöt täydentävät toinen toisiaan. Ensi kesänä tuo alue on jo kauniin kukkaisa. Köynnöskaaret ovat hienoja ja aina vain paranevat, kunhan köynnökset valtaavat ne. Harjateräs ja raudoitusverkko ovat edullisia ja kestäviä materiaaleja. Minäkin sain vihdoin köynnöstukisuunnitelmat paperille, joten nyt ne liikahtavat eteenpäin ja saan köynnöksille ensi kevääksi kunnon tuet. Tarkoitus on laittaa tuet paikoilleen ennen maan jäätymistä, jotta kaikki on keväällä valmiina.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tajusin jo Päivänpesän Katjalla ’Avoimissa puutarhoissa’ vieraillessa, että Sointuhan on iso ruusu, joten silloin tuli päätös siirrosta. Helpompi oli tehdä siirto nyt ensimmäisenä vuotena :). Toivon niin hartaasti näkeväni ensi vuonna runsaampaa kukintaa sekä kärhöistä että ruusuista. Tämä vuosi antoi jo lupauksen ja uskoa asiaan.
      Nämä köynnöskaaret ovatkin tarkoitettu ” vallattaviksi” eli toivon kärhöjen peittävän ne.
      Hienoa, että sinulla on jo valmiina suunnitelmat kärhötukia varten, me täällä pyörittelemme ideoita (tähän asiaan saan onneksi isännän mukaan auttamaan) ja toivottavasti keväällä olisi tuet valmiina.

      Poista
  11. Voi miten hienot köynnöstuet! Ne vain hienonevat, kunhan kasvit valtaavat ne kunnolla. Tuo Dara on kyllä ihanaa, sitä on kyllä saatava ensi vuodeksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitää välittää kannustusta miehelleni, että uskaltaa tehdä lisää erilaisia tukia puutarhan laajaan tarpeeseen ;). Nämä kaaret toivottavasti täyttyvät jo ensi kesänä vihreydestä ja kukista. Dara on ollut ihana yllätys, suosittelen!

      Poista
  12. Oi kuinka kauniit köynnöstuet, kätevä vinkki tuo verkon taivuttaminen kuusenrungon avulla.

    Minunkin pitäisi postaus tehdä mutta lykkään ja lykkään sitä koska uusi blogger...
    Kivaa viikon jatkoa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Hirnakka, idea taivutuksesta kuusen avulla kuuluu isännälle, hänellä on aina ideoita takataskussa. Tsemppiä postaukseen, nyt voi taas olla helpompaa,

      Poista
  13. Kiitos esittelystä, paljon mielenkiintoisia ja kauniita yksityiskohtia löytyi.

    VastaaPoista