lauantai 8. helmikuuta 2020

PUUTARHAN PENSAAT


Jatketaan kierrosta puutarhan pensaiden parissa.

Vanha jasmike talon itäseinustalla, kuva on otettu 21.6.2019


Puutarhaan vanhoja pensaita edustaa talon itäpäädyssä kasvava jasmike, mikä on kasvanut korkeutta  vähintäänkin 4 metriä. Lajikkeesta ei minulla ole tietoa, se on kasvanut paikallaan ainakin 1950-luvulta, mutta todennäköisesti on vanhempi. Osaako joku arvella, onko kyseessä pihajasmike vai joku muu? Pensas ei ole saanut minkäänlaista hoitoa, mutta viime kesänäkin kukinta oli huumaava.

Hovijasmike "Tuomas" FinE pääsi loppukesällä 2019 keittiöpuutarhan pohjoispuolen pensasryhmään. Kuva puuttuu vielä, mutta runsas kellanvalkoinen kukinta alkaa tietojen mukaan heinäkuun puolen välin jälkeen. Korkeutta pitäisi täysikasvuisella pensaalla olla noin 4-5 m. Muiden jasmikkeiden tapaan hovijasmike viihtyy aurinkoisella tai puolivarjoisalla kasvupaikalla tuoreessa, runsasravinteisessa ja kalkitussa kasvualustassa.

Pikkujasmike "Snowbelle" 


Pikkujasmike "Snowbelle" kasvaa myös pensasryhmässä keittiöpuutarhan pohjoispuolella ja istutin sen 2019. Pikkujasmike kukkii heinäkuussa ja tämä "Snowbelle" on kerrottukukkainen ja tuoksua sanotaan ihanan sitruunaiseksi. Pikkujasmike kasvaa noin 1,5 metrin korkuiseksi. Paras kukinta saavutetaan aurinkoisella kasvupaikalla ravinteikkaassa kasvualustassa.


Lumipalloheisi on kasvanut puuvajaa korkeammaksi


Lumipalloheisi on kasvanut rannassa puuvajan takana yli 20 vuotta. Se on ollut tyytyväinen saamaansa kasvupaikkaan vajan pohjoispuolella, missä valoa on varjo-puolivarjon tapaan ja maaperä on erittäin runsasravinteista ja tuoretta. Minulla on vuosittain ollut tapana kipata rannasta kerättyjä lehtiä ja oksasilppua tuonne vajan taakse, missä ne ovat mukavasti kompostoituneet muhevaksi mullaksi, aikoinaan alue oli jopa liian märkä, joten oksasilppu ja lehdet paransivat tilannetta.


Aluksi kukinnot ovat limen vihreitä


Pallomaiset kukinnot ovat ensin vihertäviä ja muuttuvat sitten valkoisiksi. Kesäkuun puolivälissä alkava kukinta kestää noin kolme viikkoa. Kukat ovat oikein ihastuttavia ja lehdistökin on kaunis. Viihtyessään lumipalloheisi kasvaa yli 3 metriä korkeaksi, kuten tämä istuttamani pensas on tehnyt. Heisinälvikkäät eivät ole kiusanneet tätä yksilöä ja kirvoista on ollut haittaa muistaakseni vain 1-2 kertaa tämän kahdenkymmenen vuoden aikana. Mikäli lumipalloheisi istutetaan liian paahteiselle tai kuivalle paikalle, on todennäköistä saada ikävä riesa heisinälvikkäistä. Pensasta voi nuorentaa harventamalla vanhimpia ja heikoimpia oksia, minä en ole juurikaan tehnyt hoitotoimenpiteitä.

Edessä marja-aronia, takana näkyy unkarinsyreenejä ruskan sävyissä


Marja-aronia tuntui olevan jonkun sortin muotipensas 20 vuotta sitten. Minulla kasvaa marja-aroniapensaita eri puolilla pieninä ryhminä /aidanteina. Nämä ovat kasvaneet 2-3 m korkeiksi ja tuuheiksi pensaiksi. Lehti on kauniin kiiltävä ja saa syksyllä hienon ruskavärin. Valkoiset kukat ilmestyvät kesäkuussa. Kasvupaikaksi sopii mielellään aurinkoinen paikka, ainakin jos haluaa hyvän marjasadon. Loppusyksyllä pensaat nimittäin notkuvat mustista terveellisistä marjoista. Itse olen antanut sadon enimmäkseen lintujen ateriaksi, sillä meillä on yleensä ollut niin paljon muitakin marjoja käytettävänä. Marja-aronia on hyvä vihreä tausta, mutta huomasin, etten ole ottanut siitä kuvia kuin ruska-aikaan. Olen viimeisen parin vuoden aikana leikannut näiden yli kaksikymmentä vuotta kasvaneiden pensaiden vanhoja oksia mahdollisimman läheltä maan rajaa pois ja pensaat ovat uusiutuneet mukavasti.

Nietospensas "Nikko"


Nietospensas "Nikko" kasvaa neljän pensaan voimin keittiöpuutarhaa reunustavassa penkissä koristeomenapuu "Rixin" vieressä. Istutin pensaat 2018 ja ainakin viime talvesta ne selvisivät hyvin II -vyöhykkeellä, samoin tyttären nietospensaat pärjäsivät III -vyöhykkeellä. Ihastuin tavattomasti tähän siroon ja hieman lamoavakasvuiseen pikkupensaaseen! Kukinta on tietojen mukaan toukokuussa, mutta viime kesänä meillä kukinta osui kesäkuun puolelle. "Nikko" kukkii valkoisin kirsikkamaisin kukin ja pensaan koko on noin 50-60 cm, se viihtyy aurinkoisella, suojaisalla sekä vettä läpäisevällä kasvupaikalla, kasvualusta saa mielellään olla tuore ja ravinteikas.


Kärhökaaren kolmiopenkki syksyllä 2019, kivikäytävä on keskeneräinen. Nietospensaat ovat käytävän vasemmalla puolella.


Nietospensas "Yuki Snowflake" kukkii myös valkoisin kukin ja näitä istutin 2019 syksyllä perustettuun "Kärhökaaren kolmiopenkkiin". Myöhemmin näkee, mitä eroja näillä kahdella valkoisella lajikkeella on. Nämä nietospensaat ihastuttivat siinä määrin, että saatan istuttaa näitä vielä muuallekin. Syysväri pensaalla on purppuranpunainen. Toivon, että tässä uudessa penkissä nietospensaiden kaartuvat oksat laskeutuvat pehmeästi eriaikaisesti kukkivien maanpeiteperennoiden lomaan. Nietospensaiden vieressä kasvaa myös amerikankeijunkukkia ja purppurakeijunkukkia. Tästä alueesta saa toivottavasti tulevalla kasvukaudella otettua parempia kuvia.

Kellokuusama "Kellokas" juuri istutettuna 2019


Kellokuusama "Kellokas" kukkii runsaasti vaaleanpunaisin, tuoksuvin, kellomaisin kukin. Tämän korkeaksi kasvavan kaarevaoksaisen pensaan istutin 2019 arboretumin alueelle kallion edustalle. Kuvia otan kunhan pensas näyttää kukkansa ja kasvutapansa paremmin.

Jatketaan pensaiden parissa taas seuraavassa osassa.


Kellokuusama "Kellokas" Kolkwitzia amabilis
Lumipalloheisi Viburnum opulus
Nietospensas "Nikko" Deutzia gracilis
Nietospensas "Yuki Snowflake" Deutzia NCDX1 Yuki Snowflake
Vanha nimetön jasmike
Hovijasmike "Tuomas" Philadelphus pubescens
Pikkujasmike "Snowbelle" Philadelphus lemoinei
Marja-aronia x Sorbaronia mitschurinii

19 kommenttia:

  1. Vanhat pensaasi ovat tosi komeita. Jos mahdollisen pihajasmikkeen kukat tuoksuvat voimakkaasti niin se voi hyvinkin olla pihajasmike, kun se lisäksi kukkii noin aikaisin. Jasmikkeista on kyllä olemassa risteytyksiä, joista on vaikea saada selvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Eeva, minulla löytyy paljon kasveja, joiden lajinimiä en tiedä. Vanhat ovat tosiaan vanhoja, en myöskään itse ole kerännyt tietoja ylös, kuin vasta parin viime vuoden aikana. Kiva olisi saada arvioita muiltakin. Muistaakseni tässä on voimakas tuoksu ja kukkii ainakin ajoissa moniin muihin jasmikeisiin verrattuna.

      Poista
  2. Jasmikkeet ovat kauniita kukkiessaan. Viime kesänä ihastelin niitä Suomenlinnassa. Lumipalloheittä en ole omaan pihaan istuttanut, sillä harvoin näkee noin hyväkuntoista ja kaunista, kuin sinulla. Usein ne ovat kirvojen ja nälvikkäiden kaluamia. Ne näkymät mielessäni olen kauniin puun aina mielessäni ohittanut.
    Aronian kauneus onkin sen syysvärityksessä. Viime syksynä aronia tuotti ihan valtavan marjasadon, jota pakastin sellaisenaan ja kriikunoiden kera mehustettuna. Osa sadosta jäi linnuille, kun ei enää pakkaseen mahtunut. Aroniamarja on tuoreempien tutkimusten mukaan yksi terveellisimmistä marjoista, joten sitä kannattaa kyllä kerätä. Minäkin leikkaan joka vuosi vanhimpia oksia ja välillä olen leikannut koko pensasrivin tapille. Muuten pensas ränsistyy ja lehtiä on lopulta vain latvuksissa. Viime vuosina olen alkanut leikkaamaan aroniapensaan uudesta kasvusta kolmanneksen pois kevättalvella. Näin se pysyy kauemmin siistinä ja kukkiakin tulee ihan kiitettävästi. Ohjeen löysin jostain, mutta älä kysy mistä. En enää muista.
    Leppoisaa lauantai-iltaa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heisinälvikkäiden vaivaama pensas ei kyllä ole edukseen lainkaan, joten kasvupaikkaan kannattaa todella kiinnittää huomiota. Aronian marjojen terveysvaikutuksista olen lukenut ja pitäisi varmaan ravita niillä itseäkin, eikä vain lintuja :). Hyvä, kun laitoit oman vinkkisi aronian leikkaamisesta. Oikein hyvää viikonloppua sinullekin!

      Poista
  3. Kauniita kuvia jasmikkeista ja ihana tuo nietospensas. Lumipalloheisi on upea ja minulla niitä kasvaa puutarhassa kaksin kappalein. Riittävän kostea ja ravinteikas kasvupaikka estää kirvojen hyökkäykseltä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin, että sinulla on ollut myös hyvä kasvupaikka lumipalloheisille. Pensas on niin kaunis, jos pysyy ilman ötököitä. Nietospensas on kyllä kaunis, kiva tutustua siihen vielä paremmin, kun pensas kasvaa oikeaan kokoonsa.

      Poista
  4. Minulla on pienenpieni nietospensas mutta se ei ole kukkinut vielä koskaan. Jasmikkeista tykkään mutta eivät tunnu viihtyvän meidän savimaassa mikä on suuri harmi. Komea lumipalloheisi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisiko ensi kesänä jo sinun nietospensaasi vuoro kukkia, toivotaan niin! Saa nähdä, miten nuo uudet Jasmikkeet viihtyvät tuolla keittiöpuutarhan reunalla. Laitoin koko pensasryhmän kohopenkiksi, sillä tuolla alueella maaperä on aika kosteaa. Tuo lumipalloheisi on kyllä upea minunkin mielestäni.

      Poista
    2. Katja, meillä on myös savimaa ja piha- hovi- ja kameliajasmikkeet ovat pärjänneet ja kasvaneet siinä todella hyvin. Ainakin istutuspaikan maanparannuksella uskoisin sinun onnistuvan jasmikkeiden kanssa.

      Poista
  5. Jasmikkeesi voisi hyvin olla kamelianjasmike. Kovin näyttää samalta kuin täällä. Kaunis kerrattu kukka, ei kovin voimakas tuoksu, oikea kirvaimuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärtääkseni kameliajasmikkeen kukka on kerrottu niin kuin sanoit, mutta tämä vanha jasmike ei ole niin kerrottukukkainen. Kukka näyttää pihajasmikkeelta, jos kuvahan mukaan katsoo pihajasmikkeita, mutta voi olla myös joku vanha risteytymä, kuten Eeva tuolla ylempänä pohdiskeli. Kiinnostaisi kyllä tietää. Kiitos sinulle Merja kommentistasi ja tervetuloa jatkossakin seuraamaan puutarhapuuhiani!

      Poista
  6. Minä olen tyytyväinen, etten ottanut tuota marja-aroniaa pensasaidaksi. Tämä sen vuoksi, että kun katselen naapureiden aroniapensaita eivät ole kovin hienoja painavien marjojen painaessa oksat maata myöten. Ehkä niitä olisi pitänyt leikata? Lisäksi putoavat marjat sotkevat paikkoja? Meille se ei olisi käynyt, mutta jos olisi paljon tilaa ympärillä, voisi olla parempi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marja-aroniasta sanotaankin, ettei sitä kannata istuttaa liian lähelle oleskelualueita esim. Terasseja, jotka sotkeutuvat marjojen vuoksi. Minulla tästä ominaisuudesta ei ole ollut mitään haittaa pensaiden sijainnin vuoksi. Kuulostaa siltä, että naapureiden pensaita olisi kannattanut leikata säännöllisesti. Hyvä, että tulee monipuolista kommentointia, jos joku pensaita harkitseva lukee tätä ja miettii, mitä kasveja itselle hankkisi.

      Poista
  7. Milloin muistaisikaan miettiä jasmikkeelle sopivaa paikka. Se on niin suloinen ja tuoksuva pensas kukkiessaan. Hienoa, että sinulla on myös noin vanha jasmike.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin olen iloinen tästä vanhasta jasmikkeesta ja heräsin itsekin vasta viimeisen parin vuoden aikana miettimään puutarhan täydentämistä uusilla puilla, pensailla ja perennoilla.

      Poista
  8. Nuo isot kukkivat pensaat ovat komeita! Vanhasta jasmikkeestasi leviää varmaan ihana tuoksu ympäri pihamaata sopivalla säällä? Suloiset nietospensaat. Jännittää, kuinka syksyllä eurolla hankkimani kaksi nietospensasta ('Yuki Snowflake') pärjäävät talven yli. Harmi kun sattui tällainen alkutalvi, tosin pitkä ja lämmin syksy varmasti antoi lisäaikaa juurtumiselle. Mukavaa sunnuntai-iltaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti tämän erikoisen talven sääolosuhteet eivät ole tappaneet kasveja. Tuoksuvat kukat tuovat puutarhaan ihanan bonuksen :).

      Poista
  9. Kukkivat pensaat ovat paras keino käyttää suuren puutarhan pinta-alaa kauniisti ja helppohoitoisesti. Niiden alue hoituu huomattavasti kätevämmin kuin vastaavan kokoisen kukkapenkin kausihoidot. Iso lumipalloheisi on upea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen kanssasi aivan samaa mieltä Pirkko! Pensailla ja puilla on todella tärkeä tehtävä, mitä suurempi alue sen tärkeämpi. Kiitos!

      Poista