lauantai 18. tammikuuta 2020

PUUTARHAVUOSI 2019 -haaste

Sain tämän kivan haasteen Heidiltä blogista Valkoista salviaa. Alunperin haasteen laittoi liikkeelle Minna blogista Hiidenkiven puutarhassa. Kiitos teille molemmille!



1. Mitä sellaista teit puutarhassa, mitä et ole koskaan kokeillut?

a. Suunnittelua /Suunnitelmissa pystymistä
b. Laiskottelua / Hullun lailla ahkerointia
c. Kasvattaa hyötykasveja / koristekasveja
d. Betonitöitä / Romutaidetta / Kierrätystä

Näistä ehkä lähinnä tuo vaihtoehto. Kasvihuoneen ensimmäinen kesä toi mukanaan kasvihuonekurkkujen, paprikoiden, tomaattien ja basilikan kasvatuksen. Kasvihuoneen myötä uskaltauduin myös laajamittaisesti (aikaisempaan verrattuna) kasvattamaan sekä hyötykasvien että kesäkukkien taimia. Taimien koulutusvaiheessa on helpompi kantaa ulkoilevat taimet yöksi kasvihuoneeseen harsotelttaan, kuin tuoda takaisin sisälle. 



2. Pysyitkö viime talvena tekemissäsi puutarhasuunnitelmissa?

a. Tarkasti
b. Ai missä?
c. Suunnilleen kyllä
d. Hmm..."viheltelyä" "suunnilleen"...

Talven aikana pohdin paljon suuria kokonaisuuksia, kuten Varjolehdon ja graniittipenkin aluetta. Tuolloin ei graniittikivien saamisesta ollut edes pientä käryä, joten mietin, saisiko uusia hedelmäpuita viihtymään riittävän korkeaan kohopenkkiin istutettuna. Etsin etupäässä tietoa eri kasveista, jotka houkuttelivat ja yritin pohtia, mihin ne saisin luontevasti sijoitettua ja tehtyä kasvuolosuhteet näille mieleiseksi.

Mieleinen vieras kasvihuoneessa 

3. Tuliko puutarhaasi kesän aikana uusia kasveja?

a. Ei
b. Yksi
c. Muutama
d. Autolastillinen ... eikun kaksi... eikun..

Kun isolla tontilla alkaa tehdä uusia alueita, ei ihan muutamat taimet riitä. Yleensä ihmettelin, että vaikka auto näytti matkustavalta kasvihuoneelta täyteen ahdettuna, niin ulos puutarhaan tyhjennettynä taimet vaan "katosivat" ja aina tuli mieleen, että miksi en ostanut enemmän (vaikkei se yleensä realistinen vaihtoehto olekaan). Yritin pystytellä hankintalistan taimissa, mutta onneksi aina joku löytö pääsi mukaan ohi listan. Nämä löydöt olivat niitä ilon pirskahduksia, joten onhan ne sallittava, eikö? Onneksi pystyin täyttämään tyhjää multatilaa myös omilla jakopaloilla, vaihdan kasveja myöhemmin.

Keittiöpuutarhaan rajautuva "Kirsikkakulma" toukokuussa 2019

4. Menetitkö kasveja?

a. En. Kasvatan vain luotettavia kasveja ja varjelen niitä suurimpina aarteinani.
b. Joskus tulee talvituhoja, joskus kesätuhoja. Joka vuosi vähintään yksi kasveista toteaa viihtyvänsä paremmin jonkun toisen puutarhassa. Suurin osa kuitenkin selviää puutarhassani.
c. Olen innostunut vyöhykkeiden venytyksestä ja haluan kokeilla aina jotain uutta ja eksoottista. Tuhoja tulee väistämättä.
d. Älä edes kysy, kuinka monta!

Nyt en muista muita mahdollisia menetyksiä kuin todennäköisesti loistokärhö Rouge Cardinal. Suunnittelin sitä kasvamaan uuteen kärhökaareen. Syksyn istutuksissa taimi näytti heittäneen henkensä jo ennen istutusta, mutta laitoin sen maahan kuitenkin. Varmuudeksi istutin toisen Rouge Cardinalin toiselle puolelle kärhöporttia, joten tuleva kausi näyttää, nouseeko niistä kumpikaan. Yritin tehdä istuttamisen Kuunuvuokon seikkaperäisten ohjeiden mukaan :).

Pelottaa myös, että ihana valkoinen loistokärhö "Destiny" taistelee lakastumistaudin kourissa hengestään, sitä en haluaisi menettää.

Clematis "Destiny"

5. Mitä sellaista haluaisit puutarhaasi, mitä et ole vielä(kään) saanut?

Voi, olen saanut jo paljon, mistä olen hyvin kiitollinen! Haaveilen, että ajan kanssa saan kasvitettua uusia alueita siten, että näkisin valon ja varjon näkymiä, missä kerroksellisesti kasvit sointuvat toisiinsa ja tähän historialliseen ympäristöön. Harmonian "sisällä" saa olla luonnollisen herttaista ja runsasta. En osaa oikein sanoiksi pukea mielikuviani. Kiinnostavat näkymät viehättävät.




6. Mikä asia viime puutarhakaudelta tulee aina muistuttamaan sinua kesästä 2019?

a. Sää
b. Kukkaloisto
c. Joku muu. Mikä?

Oi, onnea! Viime kesä oli ensimmäinen täysipainoinen puutarhakesäni ilman "haittaavaa" työn aikataulutusta. Tietysti elämän varrella on ollut äitiyslomia tai vuorotteluvapaita, mutta silloin oli myös arki pienten lasten, maanviljelyn kiireiden ja myöhemmin lasten harrastusten kanssa sekä  yleensä paljon projekteja rakentamisen, hevosten hoidon tmv. kanssa.

Miten ihana olikaan aamu aloittaa kasvihuoneesta ja ilta sinne päättää. Sai möyrytä mullassa, kaivaa ja kärrätä, aina kulloisenkin projektin tai yllättävän inspiraation mukaan. Ja aika meni kuin siivillä, mutta nauttia muistin tästä ylellisyydestä. 
Meillä oli poikkeuksellisen kuiva kesä, jäihän sekin mieleen. 



7. Mikä oli suurin saavutuksesi puutarhassa viime vuonna?

Hmnn... ehkä kuitenkin kasvihuoneessa ja keittiöpuutarhassa onnistumiset, itselle uusien kasvien kasvattaminen ja onni saadusta sadosta. 



8. Mikä oli paras ostoksesi/hankintasi?

Kasvihuone tuli hankittua jo vuonna 2018. Toivon, että suuret graniittikivet eli ns. kivijalkakivet tuovat puutarhaan kiinnostavaa rakennetta ja kauneutta. Kivet itsessään ovat upeita, mutta toivon, että saan ne kasvillisuuden kanssa luonnollisen näköisesti maisemaan kuuluviksi. 



9. Tuliko tehtyä virhehankintoja?

a. Ei, on vain erilaisia kokeiluja!
b. Ehkä
c. Aivan liian monta!
d. Virhe? Mitä? Minullako? Eeei suinkaan...!

Nyt ei tule mieleen, mutta ehkä jotkut kokeilut näkee myöhemmin selvemmin. Onneksi kasveja pystyy yleensä vaihtamaan toiseen paikkaan, jos uuden lajin  kasvutapa tai kasvuvaatimukset osoittautuvat erilaisiksi, mitä istuttaessa ajatteli.

Lehtoakileijan omia värimuunnoksia, aika ihana - vai mitä?!

10. Mikä kasvi yllätti sinut positiivisesti?

Monta iloista ja onnellista yllätystä mahtui kasvukauteen 2019. Pitäisikö tässä mainita luumupuiden ryöppyävän runsas kukinta. En muista vastaavaa aikaisemmin, mutta ehkä nyt pysyin tämän myös paremmin havainnoimaan, kun lähes asuin ulkona puutarhassa.

Ruiskaunokki "Black Boy" perunamaan reunassa

11. Mikä kasvi oli suurin pettymyksesi?

Jaa, nyt ei tule pettymyksiä varsinaisessa merkityksessä mieleen. Vuosittaisiin vaihteluihin liittyen omenapuiden kukinta jäi viime vuonna vähäisemmäksi kuin muutamana edellisenä vuonna.

12. Mihin käytit suurimman osan puutarhabudjetistasi?

a. Kasveihin
b. Kiviin / Kiveyksiin
c. Pihan rakenteisiin, perustuksiin, toimintoihin...
d. Puutarhamatkailuun

Kokonaisuutena elämisen budjetista meni puutarhaan iso siivu, muusta pystyy tinkimään :). Multaa tuli kasettiautolla 20 tonnia, mutta silti kasvit taitavat voittaa. Nyt on menossa tämä höyrypäinen luomisen vimma, monta monituista vuotta menikin ilman uusia hankintoja eli nyt korvataan näitä vuosia :-D.

Tsinnia ja kesäharso keittiöpuutarhan kivipenkissä 2019

13. Mitä opit?

Paljon  ja monenlaista opin kasvihuoneessa kasvattamisesta ja uusista lajeista, mitä en ole ennen kasvattanut. En tiennyt, että tomaateista ja kurkuista piti poistaa niin paljon lehtiä, jotta sadon kypsyminen vauhdittui. Oppiminen jatkukoon yhä vaan.

14. Odotatko tulevaa/alkanutta kasvukautta...

a. Suurin suunnitelmin?
b. Kunnianhimoisin odotuksin?
c. Kauhunsekaisin tuntein?
d. Into pinkeänä ja sormet syyhyten?

Ehdottomasti odotan aivan innoissani kevättä ja uutta kasvukautta puutarhassa. Mielessä pörrää suunnitelmia ja "kuvia", joita haluaisi saada luotua todeksi.



Olen pudonnut kärryiltä, mihin blogeihin haaste on jo lähtenyt. Haastan Inkerin blogista Puutarhurin tytär.

Haasteen säännöt:
1. Kerro, keneltä sait haasteen.
2. Kerro haasteen aloittaja (Minna blogista Hiidenkiven puutarhassa)
3. Haasta muutama blogiystäväsi mukaan.
Käy laittamassa haasteen alkupostaukseen kommentti, niin postauksesi lisätään haasteeseen osallistuneiden listalle.

Haasteen kysymyspohja löytyy Minnalta linkin takaa haasteen lopussa.



26 kommenttia:

  1. Mukava lukea, miten viime vuosi meni - aloin lukea blogiasi säännöllisesti vasta syksyllä. Ihanat aurinkoiset kesäiset kuvat jälleen täynnä värejä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Saila! Olen oikein iloinen aina kommenteistasi :).

      Poista
  2. Ihana, että osallistuit! Kivat vastaukset ja todella kauniita, kukkaisia näkymiä vielä silmänilonakin. Toivottavasti 'Destiny' selviää lakastumistaudista. Viimeisen kuvan valkoisissa kosmoskukissa on jotain todella viehättävää. Lisäsin postauksesi listan jatkoksi, niin sieltä voi sitten käydä lukemassa muiden haasteeseen osallistuneiden postauksia :) Mukavaa lauantai-illan jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna! Minäkin toivon samaa ”Destinylle”, olen poistanut lakastuneet osat heti, virheitäkin versoja oli kaikenaikaa, mutta huolestuttaa.

      Poista
  3. Kärhöt voivat olla oikullisia, toivottavasti vielä nousevat. Minulla on kärhö joka on aikaisemmin noussut mullasta aina viimeisenä mutta viime kesänä se yllätti ja nousi ensimmäisenä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöjen oikullisuudesta olen lukenut paljon, mutta eihän sitä oikutteluna omalle kohdalle haluaisi ;). Toivon, että edes toinen Rouge Cardinal selviäisi hengissä. Keskipenkissä kasvavat kärhöt (Jackmanii ja Hagley Hybrid) ovat olleet tähän asti useita vuosia niin varmoja ja huolettomia, aina ovat kukkineet reippaasti. No, katsotaan mitä vuosi tuo tullessaan.

      Poista
  4. Sinulla on takanasi mitä ilmeisemmin hieno puutarhavuosi ja paljon onnistumisia ja ilon aiheita.
    Mukavaa viikonlopun jatkoa. 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vaan! Toivotaan meille molemmille antoisia hetkiä tällä tulevallekin kasvukaudella. Kiitos ja samoin sinulle hyvää sunnuntaita ja alkavaa viikkoa!

      Poista
  5. Hyvältä kuulosti puutarhavuotesi! Onpa söpöinen tuo lehtoakileija!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana oli vuosi! Luonnon omat risteytykset ovat hauskoja yllätyksiä. Tuolla alueella on valtaosa perinteistä vanhaa sinililaa lehtoakileijaa, joku valkoinen itsestään tullut ja sitten tätä sävyä oli pari :).

      Poista
  6. Mainio vuosi takana ja toivottavasti vähintään yhtä mainio edessä.

    Minulla ja kärhöillä on hyvin yksipuolinen suhde, minä tykkään, kärhöt ei. Ainoa kärhöni on tätänykyä sitkeä mantsuriankärhö.

    Satoisaa uutta kasvukautta toivotan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mainio tosiaan! Nauratti tuo yksipuolinen suhde, sellaista se välillä on. Onneksi mantsuriankärhö on tosi kaunis. Kiitos hyvistä toivotuksista, toivotaan tosiaan meille molemmille sekä satoisaa että muutenkin mainiota vuotta yritysten ja erehdystenkin kanssa.

      Poista
  7. Sinulla on ollut työntäyteinen puutarhavuosi, josta loppusaldo on selvästi positiivinen. Ihanat kuvat lisäävät tulevan kasvukauden odotusta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between! Mukavasti työntäyteinen ja innostava puutarhavuosi 2019 lisää tosiaan odotuksia tällekin vuodelle. Mukavaa uuden kauden odotusta suunnitteluineen sinulle, toivotaan, että nämä erikoiset säät eivät vaikuta haittaavasti kevään kasvuun ja kukintaan.

      Poista
  8. Olipas tätä kiva lukea. Riveiltä okein paistaa, miten paljon nautit puutarhasta ja sen rakentamisesta. Mukavaa kun otit haasteen vastaan :) Sinulla on ollut oikein onnistunut puutarhavuosi ja paljon hyviä ideoita tuleville vuosille toteutettavaksi. Jään mielenkiinnolla seuraamaan visiosi toteutumista <3 Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lämmin kiitos Heidi! Elämässä on ollut monenlaisia vuosia puutarhan kanssa, joten itsekin nautin tästä innostuksesta! Innostuneena tekeminen on kivaa ja palkitsevaa. Olen iloinen, että voimme jakaa yhteisiä kokemuksia ja iloa molemmin puolin! Hyvää viikkoa sinulle!

      Poista
  9. Olipa kiva haaste, ensimmäinen jonka kunnolla luin. Ei oo joutanu ees blogeissa vieraileen viime aikoina. Tuo 3 kysymyksen vastaus oli kyllä niinku ois mun kirjottama! 😅 Se ei se autolastillinen näy missään!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa Teija jatkossakin vierailemaan tänne meille, jos kiireiltäsi ehdit. Olen seurannut blogiasi ja meillä on molemmilla samankaltainen ” lääni” hoidettavana, joten kyllä sinne uppoaa taimi poikineen.

      Poista
  10. Mielenkiintoista oli lukea vastauksesi ja katsella kuviasi. Kyllä sinulla on lääniä ja ihania istutusalueita. Multaa ja taimia menee valtavat määrät. Minäkin olen edennyt samalla tyylillä käytän omia jakopaloja ja vaihdan sitten jos on tarvis.Minulla on myös aina yksi penkki mihin minä teen jakopalaistutuksia ja käytän sieltä sitten tarpeen mukaan. Esikkojakin jaan ja laitan kasvamaan yhdeksi vuodeksi niin sitten on vähän enämpi kun tarvitsee.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo erillinen oma jakopalapenkki onkin varmasti hyvä idea! Yritän myös kasvattaa siemenistä perennoja. Teen sen mukaan, kun on mahdollista, mutta hauskaa on kokeilla erilaisia juttuja :). Kiitos Nila ja Hyvää viikon jatkoa sinulle!

      Poista
  11. Ihanalta kuulostaa viime puutarhavuotesi! Toivottavasti tästä tulee yhtä hyvä. Kauniit kuvat jälleen! Oikein hyvää loppuviikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Tiiu, toivotaan oikein innostavaa puutarhavuotta meille molemmille.

      Poista
  12. Soot saanu kyllä palio aikaaseksi viimme vuaren aikana (ja erellisenki ja sitäerel....). Ny onki mukava orottaa kevättä ja kattua, kuinka uuret istutukset rupiaa vihertämähän ja runsastumahan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siihen aikaan nähden, minkä puutarhassa vietin, niin olisin pitänyt itseäni aika laiskana ja kehnona, jos ei olisi tulostakin tullut ;). Kevään odottaminen on kyllä tosi jännittävää, kuten totesit. Nämä säävaihtelut ja märkyys tänä talvena voivat tehdä ikäviä tepposia kasveille, mutta odotan hartaasti, että näkisi uusien kasvien nousevan reippaana kasvuun.

      Poista
  13. Kiitos Päivi tästä haasteesta! Tämä sinun postauksesi on ollut niin runsas ja ihastuttava, että olen sitä jo usein käynyt lukemassa ja ihastelemassa kauniita kesäisiä kuviasi.Olet ollut ahkera ja aikaan saava niin puutarhassasi kuin blogissasikin! Jospa tänään rohkenisin aloittaa...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olen iloinen, että otat haasteen vastaan, kommenttisi tuntui myös oikein mukavalta - lämmittää mieltä! Tämä blogialustan vaihtaminen oli toisaalta työläs aloittaa, mutta nyt olen innostunut enemmän, sillä ominaisuuksia tuli mukana paljon enemmän ja se innostaa myös bloggaamisen uudella tavalla.

      Poista