Tänään aamu valkeni upean aurinkoisena. Monena päivänä on ajoittain satanut lunta tai vettä ja on toki välillä aurinkokin hetken aikaa pilkistellyt. Ihan rannassa on maa tullut esiin.
Yli 200 vuotiaan kuusen alla näkyvä vihreys ei suinkaan ole nurmea vaan kuusen oksien kärkiä. En muista, että muina talvina olisi ihan tässä laajuudessa ollut kaikkien isojen kuusien alla vastaava ilmiö. Oravat ovat ilmeisesti mellastaneet ja syöneet kuusen kukkasilmuja? Ainakin oravia näkyy paljon. Täytyy tulla haravan ja kottikärryjen kanssa tänne töihin.
Oli ihan pakko jo vähän leikata ensimmäisen syyshortensian oksia.
Kuten näette, lumi peittää maan vielä maaliskuun ensimmäisen viikon jälkeen. Etualan tuurenpihlajan silmut ovat lupaavasti valmistautumassa uuteen kevääseen. Arboretumissa oli helppo tepastella, sillä hankikanto salli kävelyn ihan joka puolella.
Rilla oli mukana kierroksella, kuvassa näkyy tosin vain takapuoli, koska koiran piti kumartua tutkimaan kallion päällä olevaa kiinnostavaa hajua.
Näin suuren ketun keittiön ikkunasta ja Rilla löysi myös hieman myöhemmin ketun jäljet ja seuraili niitä kiinnostuneena kiemurrellen pitkin poikin arboretumia. Arboretumissa on paljon jäniksen jälkiä, ehkä kettu jäljitti jänispaistia.
Kivien vierestä pilkistelevät tuoksukurjenpolvien lehdet. Jotain vihreää on sentään täällä meilläkin nähtävissä.
Vasemmassa reunassa on serbiankuusi. Rilla seisoo tasaisen suuren laakakiven (tai kallion) päällä. Sammal on tullut kauniisti esiin.
Tänään on jotenkin ihanan keväinen tunnelma. Auringolla on hämmästyttävän suuri vaikutus.
Hyvää viikonloppua!
Ihanan keväistä tosiaan! Ihana kaveri tuo Rilla, aina mukana kiertelemässä. Se onkin hyvä, jos siellä on jäniskannan harvennus kohdillaan.
VastaaPoistaNäin on :). Luontainen jäniskannan harvennus on varmasti ihan paikallaan.
PoistaKevättä on selvästi jo havaittavissa kuvissasi. Täälläkin aurinko on tänään pilkahdellut taivaalla ja heti näyttää niin ihanan keväiseltä. Lämömittarikin näyttää + 5 astetta.
VastaaPoistaMukavaa ja toivottavasti aurinkoista viikonloppua.
Kevään oikein haistaa ja aurinko lämmittää. Olisi kiva nauttia aurinkoisesta viikonlopusta!
PoistaIhmeen keväistä on viime päivinä ollut. Meillä taisi eilen olla kaikkein keväisin päivä, kun mittari kipusi yli +10 asteen. Ja aurinko vain välillä pilkahteli pilvien takaa. Realistina varaudun takatalvimaisiin olosuhteisiin, vaikka aikainen kevät olisikin minulle mieluista. Ensi viikolle ennustetaan -3-4 asteen yöpakkasia. Ihan hyvä, että teillä on edelleen lunta suojaamassa kasveja.
VastaaPoistaRilla suosii tasapuolisuutta. Yhdessä kuvassa takapää, toisessa etupää. Kaikkinensa kokonainen koira sinun seurassasi puutarhaa tutkimassa.
Kivaa viikonloppua sinne teille!
Jopas teillä onkin ollut lämmintä!! Meillä on tainnut nousta enimmillään +5 asteeseen jonain iltapäivän hetkenä. Yöpakkaset pitävät vielä otteen lumesta. Meillekin on ennusteissa luvassa kylmempi jakso lähipäivinä. Takatalvi voi tuoda tuhoa kasveille, joten toivon kevään etenevän vielä maaliskuussa maltillisesti - niin paljon kun kevättä odotankin.
PoistaKommenttisi Rillasta nauratti ;). Melkoinen tohelo tuo koira on vieläkin, kohta Rilla täyttää 3 vuotta, mutta ihan villi lapsi tuntuu vain olevan. Kiitos, samoin sinulle!
Nyt on ollut niin keväistä, lumet ovat sulaneet vauhdilla ja valtaojassa virtaa nyt koski. Tämä ihana aika on varmaan talven ja kevään taistoa ajan herruudesta, talvi ei keväälle hevillä anna periksi eli pakkasta ja lunta varmaan vielä saadaankin ja hyvä, että se tulisi nyt eikä toukokuussa! Rillalla on ilon päivät! Hankikannoilla on mukavaa kirmailla ja tuoksutella riistan hajuja, liikkuminen helppoa. Lunta siellä teilläkin vielä on aika paljon, meilläkin paikoitellen.
VastaaPoistaValoa riittää nyt niin ihanasti ja se piristää!
Oikein mukavaa viikonloppua sinne teille!
Minäkin toivon hartaasti, että pakkaset tulisivat mieluummin nyt maaliskuussa kuin toukokuussa. Hankikanto helpottaa kovasti liikkumista ja nyt lunta on sen verran vähän, ettei siitä ole jäniksille etua verkkojen sisälle pääsemiseen. Hyvä niin. Kiitos Saila!
PoistaHieno tuo ensimmäisen kuvan valo, todella keväinen! Lumen sulamista on hauska seurata varsinkin kasvien kohdalta. Samoin kaikki maan muodot, kivet ja kannot paljastuvat kukin omaan tahtiinsa.
VastaaPoistaAivan totta :). Nytkin paistaa aurinko ja eilisen jälkeen on paljastunut uusia kohtia, joissa maata on näkyvissä.
PoistaTeillä onkin oikein keväisen näköistä, kun aurinko paistaa ja pälvipaikkoja on vähän siellä sun täällä. Rillasta on nyt varmasti hauska juoksennella ympäriinsä ja nuuskutella lumen alta paljastunutta maata. Karolla se lysti on vasta edessäpäin, vaikka on täälläkin jo ainakin aurinkopenkin kiven huippua vähän näkyvissä ja metsässä isompien kuusten alla vähän paljasta maata. Nyt tuulee todella navakasti ja vaikka on viisi astetta plussalla, tuntuu todella kylmältä. Mukavaa naistenpäivän iltaa ja viikonlopun jatkoa!
VastaaPoistaToivottavasti Karokin pääsee pian nuuskimaan lumen alta paljastuvia kohtia. Meilläkin tuulee nyt todella reippaasti, varjostuskankaat eivät tahdo oikein pysyä paikoillaan. Aurinko kyllä paistaa. Kiitos, ja samoin sinulle!
PoistaIhanasti aurinko paistaa. Se sulattaa lunta nopeasti ja aukkopaikat suurenevat silmissä.
VastaaPoistaJuuri niin :).
Poista