Tämä aamuna kiipesin tuttuun tapaan yläkerran taimikasvattamoon. Joka aamu sumutan taimet ja kastelen ne varovaisesti. Taimia ei kannata hukuttaa liialliseen veteen, siitäkin minulla on kokemusta, kun ensimmäistä kertaa esikasvatin vihanneksia. Silloin onnistuin tappamaan muutamat taimet, kun varmuudeksi annoin niille vettä niin, että taimet selviäisivät viikonlopun reissun ajan omillaan. Kotiin tultuani löysin nuukahtaneet pikkutaimet vetisistä purkeista - ei hyvä. Opetus meni kerrasta perille.
Kaikki kylvämäni 'Roter Augsburger' paprikat ovat lähteneet kasvuun. Mainitsin jo aikaisemmin, että myöhästyin hieman tavanomaisesta paprikan kylvöstäni, mutta sain nämä siemenet onneksi multaan 23.1.2025.
Kelloköynnösten ensimmäinen kylvöerä tuotti täyden nollan taimia, joten uusi kylvö 18.2.2025 on vasta edennyt sirkkalehtien kasvatuksesta pienen askeleen eteenpäin. Nämä ehtivät varsin hyvin kasvaa ennen ulos istutusta. Ehkä olen jopa huojentunut, kun ei tarvitse hoivata pitkäksi kasvanutta kelloköynnösviidakkoa sisällä kovin pitkään, siitäkin on paljon kokemuksia useamman vuoden ajalta.
7.3 vaihdoin ’Vilma’ pensastomaatit hieman suurempiin ruukkuihin ja laitoin ruukun pohjalle yhteen reunaan varastolannoitukseksi kanankakkaa. Koska ’Vilmat’ tekevät jo nuppuja, ne tarvitsevat juurilleen enemmän multaa, jotta jaksavat kasvattaa nuput raakileiksi. Perennaruukku vaihtui siis pionin taimien mukana tulleisiin ruukkuihin, samaan tapaan kuin viime vuonna.
Kuusi Vilmaa pääsi tässä vaiheessa uusiin ruukkuihin, loput hieman pienemmät Vilmat vaihdan vielä tänään.
On kiinnostavaa nähdä, että kolmella eri pensastomaatin lajikkeella on selvästi oma persoonallinen kasvutapansa. Yllä kuvassa samana päivänä 12.2.2025 kylvetyt pensastomaatit 'Tiny Temptations Orange' vasemmalla ja 'Patio Plum' oikealla.
Kun ’Patio Plum’ miniluumutomaatin sirkkalehdet tulivat esiin, hämmästelin niiden kippuraista olemusta, mutta koska kaikki kyseisen lajikkeen taimet olivat keskenään samankaltaiset, en uskonut seikan liittyvän heikkoon siemeneen. Nyt taimet näyttävät tällaisilta. Kuvasta näette kippuraiset sirkkalehdet.
Ja tässä lähempää kuvattuna 'Tiny Temptations Orange' pensastomaatit.
Kylvin 3.3. lisää tomaatteja, nyt vuorossa olivat rungolliset tomaattilajikkeet. Laskin, että saan ne 8 viikon päästä huhtikuun viimeisellä viikolla istutettua kasvihuoneeseen lopulliseen kasvualustansa aikaisempien vuosien tapaan.
Kuvan etualalla tyhjiltä näyttävissä ruukuissa on koulittuna näitä tomaatteja. Tätä maaliskuun erää on nyt kasvamassa 25 tomaattia. Kuvassa takana näkyvät tomaatit ovat 'Vilma' pensastomaatteja.
Keijunmekot ovat nyt tässä vaiheessa. Siemenet ripottelin multaan 13.1.2025. Kuten Kruunuvuokko jo totesi omassa postauksessaan, on kiva tallettaa puutarhapäiväkirjaan tänne blogiin tilannetiedotus eri lajien kasvuvauhdista tulevia vuosia varten.
'Purple Prince' papukaijalehden taimet näyttävät nyt tällaisilta. Nämä kylvin 2.2.2025.
Huomaa hyvin, että väritys on jo nyt tummaan purppuraan vivahtava.
Tässä esittäytyy täpläpipo 'Mystican' taimia. Ne kylvin 1.2.2025. 'Magnus' kaunopunahatuttuja on myös kasvamassa. Lisää perennoja pitäisi vielä kylvää.
8.3. kylvin ensimmäisen erän basilikaa. Tällä kerralla kokeilin ’Italian Classico’ maustebasilikaa. Tietojen mukaan sen pitäisi olla suurilehtinen ja erittäin aromaattinen lajike, jolla on tiivis kasvutapa. Lehdet käytetään tuoreina tai kuivattuna ja valkoiset kukkatertut ovat sekä koristeellisia että syötäviä. Laitan yleensä basilikaa kasvamaan sen verran reilusti, että osa on saanut tehdä vähän kukkiakin, silti satoa saa paljon.
Ihailtavan reippaita taimia sinulla, tungosta ei vielä olekaan - se ehkä on odotettavissakin. Tomaatilla todella on lehtimuoto lajikeominaisuus, kuten kasvutapakin. On tuollaista ihana mykkyräistä, avoimempaa, raidallista, potatoleaf....ja vaikka mitä. Odottelen vielä reilun viikon ja sitten aloitan kylvöt tänne sisälle ja kasvihuoneen telttaan.
VastaaPoistaVarmaan erilaisten tomaattilajikkeiden kasvattaminen on mukavaa juuri näiden persoonallisten ominaisuuksien vuoksi - ja tietysti erilaisten makujen vuoksi satovaiheessa.
PoistaOn todella hyvä, että useat esikasvatusten vuodet ovat tuoneet tarpeellisia kokemuksia, jotta tietää millaiset olosuhteet itseltä löytyy ja saa näin esikasvatuksen sujumaan mukavasti :). Minä kokoan kasvihuoneen teltan vasta huhtikuun loppupuolella, koska meillä on niin suuri riski hallan ja ihan pakkastenkin suhteen (kuten sinulle jo kerroinkin) - sinulla taas on hyvät mahdollisuudet aloittaa kasvihuoneessasi jo paljon aikaisemmin!
Hauska, miten erilaisia lehtiä eri tomaattilajikkeet tekevät. Sinulla on jälleen upeat taimet. Olet nopea oppimaan, toisin kuin minä. Saatan edelleen syyllistyä taimien liikakasteluun.
VastaaPoista:D Oppiminen on erilaista eri asioissa - tuo llikakastelu oli kyllä aika havainnollinen opetus. Raatona pötköttävät taimet kirpaisivat jonkin verran ;).
PoistaSinulla on kyllä aina upeat taimet, olipa kyseessä sitten tomaatit, tai mitkä muut tahansa. Eri tomaattilajikkeilla on minunkin huomioni mukaan hieman toisistaan poikkeavan näköisiä lehtiä. Minä kasvatin muuten tänä keväänä ihan ensimmäistä kertaa pensastomaatteja.Vilmaa en paikallisesta löytänyt, joten otin mitä sattui olemaan tarjolla, eli Balkonzauberia.
VastaaPoistaPiti muuten ihan googlata millainen tuo taimikasvatuksessasi oleva 'Burple Prince' papukaijalehti on. Näytti kyllä kuvassa tosi kivalta.
Mukavaa viikkoa sinulle ja antoisia hetkiä taimien kanssa.
Lämmin kiitos, pitää taas todeta, että onneksi pystyn pitämään valoisan yläkerran aika viileänä ja siellä on myös sopiva vanhan talon ilmankosteus. Nämä seikat helpottavat kovasti taimikasvatusta. Balkonzauberia en ole kokeillut, mutta olen kyllä lukenut sen tietoja - kerro sitten omista kokemuksistasi, ne kiinnostavat aina. Purple Prince papukaijalehti ilahdutti minua viime kesänä kovasti, joten halusin nyt kokeilla kasvattaa sitä.
PoistaKiitos ja samoin sinulle, löytyyhän sinultakin jo monenlaista hoivailtavaa.
Komeita taimia! Hauska vertailla noita eri lajikkeita keskenään noin yhteiskuvassa. Minäkin huomasin chileistä kuinka eri tavalla kukin niistä kasvaa. Tuo kastelu on ikuinen ongelma. Olen yrittänyt omia taimiani kastella nyt alakautta, jos mahdollista. Melkoista taiteilua se joka tapauksessa on.
VastaaPoistaPienet papukaijalehtien taimet ovat todella kauniita. Hieno tuo tumma väritys!
Minä en varmaan koskaan väsy katselemaan näiden pienten taimivauvojen kuvia. Varsinkaan näin upeiden. Sinulla on kyllä taito hyppysissä!
Lajikkeiden välillä on suuriakin eroja kasvutavassa ja ulkonäössä, on jännittävää päästä maistamaan näitä kahta itselleni uutta pensastomaattia. Muistankin sinun kuvat noista mainitsemistasi chileistä.
PoistaKastelun kanssa kannattaa melkein olla mielummin liian varovainen kuin reipas. Kastelen aamuisin ja sitten käyn vielä tarkistamassa taimien voinnin myöhemmin iltapäivällä tai illalla.
Tarkkana saa olla ja ruukun paino kertoo paljon.
Minäkään en väsy katsomaan teidän toisten kuvia pienistä ja isommista taimista. Tämä on jatkuvaa oppimista :).
Sinulla on kyllä komeat taimet ja luen erittäin mielelläni sinun muistiinpanoja . Minä alan ensi keväänä kasvattamaan näitä taimia kasvihuoneeseen joten kaikki tieto on tarpeen .Basilikaa käytämme paljon joten se myös kiinnostaa.
VastaaPoistaKiitos Nila, uskon, että teidän valmistuvaan kasvihuoneeseen tulee hienot mahdollisuudet kasvattaa teille mieleisiä vihanneksia. Basilika on hieno yrtti monessa ruoanvalmistuksessa.
PoistaHeti piti käydä googlaamassa tuo papukaijalehti ja vau miten hieno siitä tulee! Sun taimet on jotain ihan omaa luokkaansa, mutta tähtäätkin aikaiseen satoon, kuten muistelen. Silloin niiden pitääkin olla jo isoja. Komeita ne taimesi ovat, siitä ei pääse mihinkään. Tänään sain vastattua haasteeseesi :)
VastaaPoistaTykkäsin viime kesänä kovasti kesäkukkana ostamistani papukaijalehdistä, joten toivon näistä tulevan yhtä kauniita. Kivoja reunuskasvina sopivassa paikassa.
PoistaMuistat oikein, eli aikaista satoa yritän saada näistä pensastomaateista. Kokemusta on jo tullut muina vuosina eli uskon taas hyviin mahdollisuuksiin. Lämmin kiitos kannustuksesta ja pitääkin käydä heti katsomassa sinun vastauksesi haasteeseen :).
Komeasti kasvavat taimesi! Aikainen sato on taattu noin reippailla taimilla. Minulla ei ole ollut liikakastelusta ongelmaa, mutta paljon oppimista olisi kastelun muistamisessa. Useamman kerran olen onnistunut tappamaan hyvin kasvuun lähteneet taimet kuivuuteen.
VastaaPoistaEri lajikkeilla on tosiaan ihan erilaiset kasvutavat ja lehtien muotokin. Hyvä kun muistutit basilikasta! Pitääkin ottaa niiden kylvö viikonlopun ohjelmaan. Mukavaa viikonloppua!
Kiitos, kyllä näistä saa iloa.. ja toivottavasti myös aikaista satoa.
PoistaOikein hyvää viikonloppua sinullekin :).