perjantai 5. heinäkuuta 2024

PUUTARHAYHDISTYS VIERAILULLA

 

Mustialanruusu 'Minette'



Eilen illalla meillä oli Mikkelin puutarhayhdistyksen puutarhavierailu. Olen itsekin jäsen tässä meitä lähimpänä olevassa puutarhayhdistyksessä. Heidän edellisestä vierailusta taitaa olla kolme vuotta.

Puutarhayhdistykset järjestävät paljon mielenkiintoista ohjelmaa mm. luentoja ja retkiä erilaisiin puutarhakohteisiin, joten toimintaa voi suositella. Kuvan Minette ruusu kiittäköön kaikkia eilen meillä vierailleita - oli hienoa, että mukana oli myös monta ensivisiitillä.



On aina kivaa tavata muita, jotka jakavat saman kiinnostuksen puutarhaan. Lopuksi juotiin kahvit /tee  huvimajan alueella. Tarhakellokärhö 'Aljonushka' kukkii köynnöstuessa.

Arboretumin alue oli muuttunut eniten edellisen vierailun jälkeen ja käydään siellä pienellä pyörähdyksellä.



Joltain osin alkaa olla jo hieman rehevämpää, vaikka puhutaankin hyvin nuoresta puulajipuistosta. Kuten eilinen vieras totesi, on kivaa, että alueella on myös tummempia pensaita tuomassa kontrastia vihreään. Tämä kuvan purppuraheisiangervo on 'Tiny Wine'.



Kuvan oikeassa kulmassa on tummalehtinen mustaselja 'Black Lace', se kärsi hieman viime talven kovista pakkasista ja jouduin leikkaamaan korkeimmat oksat pois, mutta onneksi pensas on hengissä ja elinvoimainen. Vasemmalla näkyvä puu on punasaarni, se on istutettu 2021 ja näyttää jo ihan puulta. Takana pergolan luona on vuonna 2022 istutettu sateenvarjojalava.



Olen iloinen, että tänä kesänä 'Early Sensation' syyshortensiat aikovat kukkia ihan runsaasti. Istutin nämä pensaat syksyllä 2021 ja niillä meni jonkun aikaa kotiutumiseen. Ehkä myös viime vuonna niille lisätty biohiilellä täydennetty komposti on tuottanut intoa kasvuun. 

Keskustelimme eilen vieraiden kanssa tavastani lisätä pussista biohiiltä kuivikkeen kanssa lämpökompostoriin. 




Vihdoin kukkiva aidanne alkaa edistyä toivottuun suuntaan arboretumin pohjoisreunassa. Tosin monivuotiset köynnökset eivät ole vielä värittäneet raudoitusverkkoa vihreäksi, mutta onneksi köynnökset näyttävät nyt olevan paremmassa kasvussa kuin viime vuonna. Laitoin näillekin biohiilikompostia, koska paikka on aika kuiva ja vähän karu kasvualustaltaan. Täytyy lisätä kompostia tänäkin vuonna.



Tällä alueella kukkii runsaasti pinkkinä kartanonruusu 'Pikkala' ja sen vieressä sammalruusu Tertinkartano, nämä istutin kesällä 2022. Takana valkoisena kukkii ihana mantsuriankärhö.



Vielä tänne mahtuu kasveja, mutta onneksi tämä arboretumin puoli, mistä aloitimme istutusalueiden muokkauksen 2020, alkaa näyttää jo ihan kivalta. Keskellä näkyvä ruusu on 'Sointu' tarhakurtturuusu.

Onneksi kuivuuteen tuli hieman helpotusta tällä viikolla. Keskiviikkona satoi n. 10 mm ja viime yönä sekä tänä aamuna sadetta saatiin yhteensä 5 mm. Tämä ei suinkaan riitä, mutta on ehdottomasti todella tarpeen. Monet viime viikkojen ennustetut sadepilvet purjehtivat meidän ohi luovuttamatta yhtään pisaraa ja lämpöä on riittänyt helteiksi asti.


24 kommenttia:

  1. Upeaa kasvua ja näin nopeasti . Te olette tehneet hyvän pohjatyön.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjatyöllä eli kasvualustan valmistelulla on suuri merkitys kasvien kasvuun ja hyvinvointiin.

      Poista
  2. Olisi kiinnostavaa käydä puutarhassanne joka vuosi, niin näkisi kaiken tuon kasvun ja kehityksen. Siellä kun syntyy uutta koko ajan, ja etenkin puulajipuistossa taimet kasvavat. Hyvä ide tuo biohiili kompostiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Biohiilessä on kyllä taikaa :). Sen sitoo kosteutta ja kompostin ravinteita itseensä ja luovuttaa niitä sitten kasveille (sinä tietysti tiedät tämän - mutta jos joku ei vielä tiedä, niin tulipa vielä mainittua).

      Poista
  3. Sinulla on muhkea ja hyvinhoidettu puutarha.

    VastaaPoista
  4. Teillä on Mikkelissä hyvin aktiivinen puutarhaseura. Sinun puutarhasi on niin eri levelillä, kuten nuoriso nykyään ilmaisee. Sinulla on hienosti maan muotoja ja vaikka mitä hyödynnettynä, hieno kokonaisuus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä seura on kyllä aktiivinen järjestäjä ja osallistujia oli runsaasti eilenkin.
      Lämmin kiitos sinulle!

      Poista
  5. Sinun puutarhassa on kyllä runsaasti näytettävää, katseltavaa! Ihana kallioinenkin kohta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uskon, että kaikissa puutarhoissa on mielenkiintoista katsottavaa :). Oli kiva saada muutama vuosi sitten kallio esiin, sillä se oli pitkään rytöheinän keskellä ihan piilossa.

      Poista
  6. Onneksi saitte edes jonkin verran vettä. Teillä on kaunis puutarha. Minäkin olen paikallisessa puutarhayhdistyksessä, kannatan myös niihin liittymistä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienikin vesimäärä oli oikein tarpeen ja virkisti kasveja. On kiva, että on toimivia puutarhayhdistyksiä :).

      Poista
  7. Kaunis puutarha! Varmasti mielenkiintoinen vierailukohde kokeneemmille ja aloittelevillekin puutarhureille.

    VastaaPoista
  8. Arboretuminne näyttää jo tosi hienolta. Olette tehneet ison työn. Kiva, kun on tuollainen aktiivinen puutarhayhdistys. Puutarhanne on taatusti ollut mieluisa vierailukohde, ja on varmasti itsekin kiva päästä vierailuille toisten puutarhoihin. Toivottavasti saatte sinnekin sopivasti sateita. Täällä on sadellut viime aikoina melko hyvin. Mukavaa viikonlopun jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kannustuksesta! Mikkelin puutarhayhdistys järjestää sekä koko päivän puutarharetkiä että arki-iltojen ’pihakävelyjä’ erilaisiin puutarhoihin. Minäkin olen osallistunut moniin ja ne ovat olleet mielenkiintoisia ja inspiroivia.
      Tälle päivälle on luvattu sadetta, saa nähdä toteutuuko vai ei. Kiitos ja samoin sinulle!

      Poista
  9. Kiitos esittelystä upeassa puutarhassanne 4.7.2024, kun Mikkelin Puutarhayhdistyksen ryhmä kävi tutustumassa ja katsomassa, mitä uutta on istutettu. Aikaisemmin Puutarhayhdistys on käynyt vuonna 2019 ja 2021. Kaikki olivat niin ihastuneita näkemäänsä ja monet kertoivat tulevansa uudestaan puutarhan aukioloaikoina!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tästä ilahduttavasta kommentistasi Hanna! Teitä oli hauska nähdä ja vielä niin runsaslukuisesti. On kiva, että tällaiset vierailut eri puutarhoihin voivat lisätä puutarhatietoisuutta ja tuoda uusiakin ideoita siitä huolimatta, että matkassa on mukana kokeneita konkareita puutarha-asioissa. Kokemusten vaihtaminen tuo rikkautta. Olen iloinen, jos kävijät innostuvat vielä uusillekin reissuille meille :).

      Poista
  10. Arboretumin kehitystä on ollut kiva seurata. Pensaat ovat pulskistuneet valtavasti ja puutkin alkaneet kasvaa. Ihan kaikkea ei enää näe kerralla alueen laidalta, vaan pitää jo vähän kierrellä etsimässä uusia näkymiä ja katselemassa, mitä isomman pensaan takana on. Hyvältä näyttää!
    Minä aloin myös viime syksynä lisätä biohiiltä kompostin sekaan. Aiemmin totesin sen toimivaksi ruukkuistutuksissa, joten pakkohan siitä on olla hyötyä myös kompostorissa ja aikanaan maassa. Jännä nähdä tänä syksynä jälkikompostorin tyhjennyksessä, eroaako siihen pikakompostorista viime talven aikana kerätty multa vuodentakaisesta. Ainakin kurkut ja kesäkurpitsa vaikuttavat viihtyvän hyvin ja kasvualustassa on kosteus pysynyt paremmin. Kesän aikana pikakompostorista siirtyy biohiilipitoista puolivalmista tavaraa myös puutarhakompostoriin, joten niidenkin toiminnan pitäisi kaiken järjen mukaan tehostua.
    Mukavaa alkavaa viikkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuntuu lohdulliselta, että arboretumin puut ja pensaat kasvavat kokoa, se tuo näkymiin runsautta ja sitä tunnelmaa, mitä tavoittelin alun perin. Olen kyllä yhä vakuuttuneempi biohiilestä oman kokemukseni kautta. On erityisen kiinnostavaa lisätä biohiilikompostia sellaisiin paikkoihin, joissa arvelee, että tarvitaan sekä kosteutta, ravinteita että pieneliöstöä maata parantamaan.
      Kiitos Minna, samoin sinulle!

      Poista
  11. Anonyymi7/11/2024

    Onko Tertin Kartano- ruusu kuitenkin neidonruusu eikä sammalruusu? Näin muistelisin? 🙂 upea tuo Pikkala ruusu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ostin Hirvensalmen taimistosta Teppo Kaarniemeltä tuon Tertinkartanon sammalruusun tuolla nimellä. Hän vielä muistutti, että nimi on oikein, koska muitakin sammalruusuja on olemassa. Kyseisen ruusun nuput näyttävät tyypilliseltä sammalruusulta. Tertinkartanolla on oma Tertin ruusu, mutta tämä kyseinen ruusu saattaa olla vielä eri lajiketta kuin tuo Tertinkartanon sammalruusu. Kävin viime vuonna paikan päällä katsomassa heidän ruusujaan kauempaa, mutta en huomannut katsoa, onko kartanon edessä oleva nimikkoruusu samaa kuin tämä ostamani sammalruusu. Kiitos kommentistasi, asia jäi sen verran kiinnostamaan, että täytyy käydä uudelleen Tertinkartanossa tutkimassa asiaa.
      Pikkala kukkii käsittämättömän runsaasti.

      Poista
  12. Anonyymi7/12/2024

    Kiitos vastauksesta, mielenkiintoista! Joo, jos on mahdollisuus niin tarkista :). Netistä en löytänyt Tertinkartanon sammalruusua, mutta voi olla ettei ole yleisesti lisäyksessä. Totta kyllä, että sammalruusussa ne nuput on "sammaleisen" näköiset.

    Kuivattiko Pikkala ruusu oksankärkiä talven aikana? Täällä 2 vyöhykkeellä jouduin leikkaamaan kuivia pois kun oli ihan lehdettömiä. Pikkala on yksi lempiruusuistani ja kukkii yllättävän pitkään ja kivasti eri aikaan kuin pimpinellaruusut. Ihme kyllä ettei jänikset tuota ruusua syöneet, pimpinellaruusut söivät kyllä maan tasalle taas. Silti ne kukkii vaikka syödään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole vielä ehtinyt käydä Tertinkartanossa selvittämässä ruusuasiaa, ehkä onnistuu vielä loppukesän kuluessa? Luulen, että tämä minun ruusuni on harvinainen, koska Hirvensalmen taimiston Teppo Kaarniemi tekee itse lisäyksiä ja on saattanut saada Tertistä sammalruusun taimen, josta tekee pienessä määrin uusia taimia. Pitäisi käydä jututtamassa Teppoa uudelleen asiasta.
      Pikkalasta taisin leikata joitain kuivia oksia, mutta en mitenkään kovin runsaasti. Kukinta oli ihan hurjan runsas ja kaunis! Monet pensasruusut kyllä kärsivät viime talven kovista pakkasista, mutta onneksi kasvu uudistuu.

      Poista