perjantai 24. lokakuuta 2025

UUSIA JOULURUUSUJA

 



Kiersin tutustumassa Hankkijan ulkomyymälän syysvalikoimaan ja hämmästyin, kun löysin sieltä pieniä suloisia jouluruusun taimia.

Voi olla, että näitä on ollut myynnissä muinakin vuosina jo lokakuussa, mutta minä en ole ennen ns. joulumyyntiä nähnyt.



Tuli heti mieleen, että kokeilen istuttaa jouluruusut vielä puutarhaan. Sääennusteissa on luvassa pilvinen jakso (todennäköisesti ilman pakkasia), joten voisi toiveikkaana ajatella taimien juurtuvan ennen maan jäätymistä.



Nämä kolme pikkuista taimea olivat ilman lajikenimeä, mutta kuten kuvista näkyy, kukat olivat tällaisia kauniin tummia. 

Taimissa oli oikein terhakkaan näköiset juuret, jotka oikaisin ennen istutusta



Jouluruusut päätyivät huvimajan viereen koristeomenapuu ”Royaltyn’ latvuston alle. Tänne siirsin jo aikaisemmin neljä jouluruusua muualta. 

Kasvupaikan voisi kuvitella olevan oikein sopiva jouluruusulle. Istutuksen jälkeen hain pari kottikärryllistä hevoskastanjan suuria lehtiä, joilla ympäröin taimet. Kuivat lehdet asettuivat ilmavasti ja taimet saivat toivottavasti luonnonmukaisen pakkaspeitteen. Saatan hakea myöhemmin jonkun havunoksankin näiden päälle.



Ehkä muistatte että tein tälle huvimajan alueelle vuosi sitten syksyllä ison kunnostuksen. Kuva on otettu 25.6.2025 ja alueelle syksyllä siirretyt kuunliljat kasvavat kauniisti varjoisimmassa paikassa. Ilahduin myös, että pieniin osiin jaetut ja uudelleen sijoitellut tarhakurjenpolvet kukkivat heti ensimmäisenä kesänä näinkin mukavasti. 



Kuvat vähän hämäävät, mutta alue on sen verran iso, että tänne mahtui kurjenpolvien ja kuunliljojen väliin jouluruusuja, jotka toivottavasti keväällä nousevat ja ilahduttavat tulevaisuudessa kukkimalla ennen kuin kuunliljat pääsevät kunnolla kasvuvauhtiin. Kurjenpolven taimia tarvitaan aina muuallakin, joten niistä voi osan siirtää, jos jouluruusut viihtyvät ja alkavat kasvaa kokoa.

Nyt alkuun toivon kuitenkin, että kaikki jouluruusut pysyvät talven hengissä ja lähtevät keväällä kasvuun.

Hyvää viikonloppua!


3 kommenttia:

  1. Anonyymi10/24/2025

    Kaunis väri jouluruusuissasi. Valkoisia olen jo nähnyt puutarhaliikkeissä ja muistaakseni jossain ruokakaupassakin. Hinta / laatu suhde ei vaan ollut minun mielestäni kohdallaan. Sinun taimesi näyttävät kyllä hyväkuntoisilta. Täytyy poiketa lähimmällä Hankkijalla jos heilläkin olisi jouluruusuja. Olen joskus laittanut joulunpyhien jälkeen kohmeiseen maahan ja havuja päälle niin sekin lähti kasvamaan. Nyt on varmasti hyvä istutusilma.
    Hyvää loppusyksyä !
    -Eeva-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi Eeva! Oli rohkaisevaa kuulla, että sinun talvi-istutus onnistui - joku muukin on kertonut vastaavasta, joten siksi innostuin kokeilemaan. Nämä taimet olivat pienestä koostaan huolimatta oikein reheviä ja hyvinvoivia ja onneksi hinta oli sopiva taimen kokoon verrattuna. Jouluruusut eivät ole perennojen halvimmasta päästä.
      Oikein hyvää syksyn jatkoa sinullekin 🍁!

      Poista
  2. Todella kauniin väriset jouluruusut. Menestystä niille.
    Hyvää viikonloppua.

    VastaaPoista