perjantai 19. heinäkuuta 2024

KÄRHÖJÄ JA HEINÄKUUN NÄKYMIÄ

 



Tarhakellokärhö 'Arabellan' kukinta sen kun kiihtyy. Myös tämän tontin puutarhurin elämä on ollut melkoisen reipasta menoa. Tällä viikolla oli ilo saada Perunmaan Marttojen ryhmä ihan privaattivierailulle kahvihetken kera. Onneksi sää suosi ja aurinko paistoi, Marttojen jälkeen kävi normaalin torstai-aukiolon aikana yllättävän monta vierailijaa. Kiitos teille kaikille käynnistä. 



Osa puutarhavierailijoista on ajanut tänne pidemmästäkin matkasta, se ilahduttaa. On myös hauskaa, että kesäasukkaat ovat löytäneet meille. 

Puutarhakoira Rilla esittelee 'Sweet Haze' ruusun kukintaa. Huomatkaa, miten hyvin Rillan kieli sointuu ruusuun ;). Puutarhavierailujen aikana Rilla joutuu olemaan sisällä talossa, sillä koira on hieman turhan kiihtyneen innostunut vieraiden tapaamisesta, jotta sen voisi sallia osallistuvan.



Kärhöt ja kärhöjen tuet herättävät joka vierailun aikana keskustelua ja kiinnostusta. 






Loistokärhö ’Rouge Cardinal’ kiipeää köynnöskaaressa lähellä keittiöpuutarhaa ja nuppuja on jäljellä vielä mukavan paljon. Tykkään kovasti valkoisen ja tumman purppuran yhdistelmistä. Kauempana takana kukkii 'Sea Foam' ruusu valkoisin kukin.




Tässä 'Rouge Cardinalin' kukat näkyvät hieman paremmin. 



'Early White' syysleimut ovat myös avanneet kukkansa.



Tässä lähempää suloisen 'Early White' syysleimun kukkia.



Vasemmassa reunassa kukkii todella runsaasti tarhaviinikärhö 'Purpurea Plena Elegans'. Tämä on helppohoitoinen ja sen sanotaan viihtyvän myös hieman varjoisammalla kasvupaikalla. Tässä huvimajan alueella paistaa kyllä aurinko koko päivän.



Loistokärhö 'Ville de Lyonin' nuppuja poksahtelee auki tasaista tahtia.  





Loistokärhö ’Destiny’ on ilmeisesti aika matalaksi jäävä kärhö, sillä se pysyttelee joka vuosi lähes samankorkuisena.



Ruusupuiston alueella osa ruusuista kasvattaa tässä vaiheessa lisää nuppuja. Onneksi kukkiakin löytyy. Harkitsen vielä vakavasti, jos uskaltaisin istuttaa Austinruusuja täydentämään ruusujen valikoimaa.



Näiden kärhökaarien kärhöissä on paljon nuppuja, jotka aukeavat varmaan lähipäivinä. 



Samaritan Jo aloittaa tällä alueella aina ensimmäisenä. Vieressä 'Sointu' ruusun kukkia.



Tässä Samaritan Jo lähempää tarkasteltuna. 


Taas on viikonloppu käsillä, aika huristaa sellaista vauhtia, ettei tahdo perässä pysyä. Toivon sinulle hyvää viikonloppua ja ehkä haluat tulla käymään sunnuntaina tai ensi viikolla?

Puutarha on siis auki torstaisin klo 16.00-18.00 ja sunnuntaisin klo 14.00-16.00.



20 kommenttia:

  1. Puutarhasi on kerta kaikkiaan lumoavan kaunis.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Between, olen samaa mieltä myös sinun puutarhastasi.

      Poista
  2. Olisi kyllä mukava joskus käydä, mutta taitaa olla aikamoinen välimatka... Kiva että vieraita on riittänyt :) Miten julmetun kaunista sinulla onkaan. Tuntui kuvia katsoessa että mistäs nämä kuvat on kun kaaria ja kärhöjä pukkaa joka nurkalta ja toisaalta on paljon kuvia missä ne eivät näy lainkaan. Ajatella miten nopeaa on kesä mennyt tähän asti, oikein hätkähdin kun laskuissa on merkattu eräpäivä elokuulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllähän teiltä tulee matkaa aika tavalla. Mutta jos joskus matka suuntaa etelään 5-tietä pitkin, niin ei ole kuin 1 km poikkeama. Nyt ovat kärhöt aloittaneet (melkein kaikki). Aika menee ihan hirmuista vauhtia, se on totta.
      Kiitos sinulle!

      Poista
  3. Kaunista, ei voi muuta sanoa!!!

    VastaaPoista
  4. Ihanaa, kun kärhökaaret alkavat kukkia! Niiden alta on nyt nautinnollista kulkea! Pihasi tarjoaa upeaa kauneutta siellä vieraileville! Mukavaa viikonloppua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kärhöt tuovat loppukesään kivasti katsottavaa :). Kiitos Sirkku.

      Poista
  5. Kaunista! Järvikin vielä näkyy jossain kuvassa taustalla...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Asumme järven rannassa, joten kyllä järvi välillä pilkistelee kuvissa :).

      Poista
    2. Anonyymi7/21/2024

      Toivottavasti järvikin tulee näkymään ettei ihan kasveja tule täyteen koko alue. Tuo järvi on niin kaunis maisema. Kasvitkin ovat kauniita, mutta tuollaista uniikkia järvimaisemaa ei ihan kaikilla ole. :)

      Poista
    3. Olen ihan tarkoituksella jättänyt järvinäkymän kokonaan avoimeksi keskellä eteläpuolen puutarhaa. Haluan, että sisältä talosta näkee järven ja järvinäkymää on mukava katsella myös puutarhassa ollessa / puutarhatöitä tehdessä.

      Poista
  6. Ihania kärhöjä!
    Meillä täällä IV-vyöhykkeellä olen saanut Austin-ruusuja menemään talven yli istuttamalla ne todella syvään. Tosin ei tästä vielä ole kovin monen talven kokemusta... Tänä keväänä kaikki lähtivät kasvamaan ihan maan rajasta, mutta kaksi heistä kukkii nyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, että kerroit Austinruusu kokemuksestasi, tuo antaa toivoa.

      Poista
  7. Näyttääpä kauniilta ja ihanan runsaina kärhötkin kasvavat. Melkein käy kateeksi ;) 'Destiny' on tosiaan matalaksi merkitty, 1-1,5m korkea pitäisi siitä tulla. Istutin itselleni sen tänä keväänä ja innolla odotan, meinaako se kukkia tänä vuonna.
    Toivottavasti kävijöitä riittää edelleen. Nyt alkaa olla puutarhakin rehevimmillään ja kärhöt pian parhaimmassa kukassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Minna Destinyn tiedoista, ilmankos se pysyttelee tässä korkeudessa, mutta ei haittaa mitään - se on oikein kaunis. Tämä kesä on vielä vierailijoiden suhteen arviointia eli onko tällaiselle "konseptille" kysyntää. Nyt vielä tuntuu, että olisi - ainakin palautteen perustella. Päätämme talven aikana, jatkuvatko avoimet puutarhapäivät ensi kesänä.
      Nyt ovat hortensiat aloittamassa kukintaa (lajikkeesta riippuen) ja kärhöt ovat hyvässä vauhdissa :).

      Poista
  8. Teillä on niin kaunista! Ja paljon erilaisia kärhöjä ja upeita kärhötelineitä. Kuvista on silti vaikea aina hahmottaa, mikä kärhö on missäkin teidän tonttia. Kun teillä myös tontin koko on aika suuri.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, kuvista ei oikein voi päätellä kaikkia kasvien sijainteja. Olen ottanut jonkun verran myös näkymäkuvia kauempaa, mutta näin suurella tontilla pienennetyistä kuvista ei saa kovin hyvin selvää. Toisaalta on kiva ottaa kuvakulmia, joissa ei ole liikaa nurmikkoa, vaan kasveja enemmän ;).

      Poista
  9. Kärhöt aiheuttavat ihastusta ja keskustelua syystäkin. Ovat upeita ja tuntuvat kasvavan teillä hyvin joka vuosi. Rilla poseeraa niin kauniisti ruusun edessä, ei uskoisi että innostuu vieraista liian paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aika moni on kertonut, että kärhöjen kasvatuksessa on ollut ongelmia. Todennäköisesti ostaessa ei saa aina ohjeita istutussyvyydestä tai muista kasvualustan vaatimuksista.
      Rilla on monien vieraiden kanssa ihan fiksu - varsinkin kun siihen ei kiinnitetä erityisemmin huomiota. Mutta kaikki lepertely ja tutustumisvaiheessa silittely saa koiran tosi innostuneeksi. Yli 30 kiloisen koiran into saa heiveröisemmät kaatumaan. Tassut maassa tervehtimistä on opeteltu pennusta asti todella paljon, mutta kiihtyneesssä tilassa nämä opit unohtuvat koiran päästä aika totaalisesti.

      Poista