lauantai 25. maaliskuuta 2023

ESITELTÄVÄNÄ TIIUN UUSI KIRJA




Tiiu blogista Puutarhahetki kysyi, haluaisinko esitellä juuri painosta tulleen uuden puutarhakirjan. Uskaltauduin tehtävään, onhan toki innostavaa saada käsiin aivan suoraan uunista tullut teos. Kirjan kustantaja on Readme.fi.

Kyseessä on Tiiu Kukkasjärven esikoisteos Omavaraistelua kaupunkipihalla. Kirja vastaa viime vuosina havaittuun lisääntyneeseen kiinnostukseen kasvattaa itse omaa satoa joko pienimuotoisesti parvekkeella, terassilla tai vähän laajemmin omalla pihalla. Olen huomannut, että omalla jälkikasvullamme on myös innostusta kasvattaa mahdollisuuksien mukaan edes jotain syötävää.



Kirjan saatesanat kutsuvat osuvasti kaikkia vasta-alkajiakin innostumaan hyötykasvien kasvattamisesta ja uusien taitojen oppimisesta. Tiiun hyvä pointti on näyttää lapsille, miten ruoka kasvaa ja laajemminkin koko perheen voimin harrastaa hyötyviljelyä, marjastusta ja sienestystä. Yhdessä tekeminen on lapsista hauskaa, tämän tietävät kaikki lasten kanssa puuhanneet. 

Oman lapsenlapseni kanssa olen nähnyt, miten innostunut hän oli jo viime kesänä 1,5 -vuotiaana poimimaan marjoja omassa kotipihassaan sekä täällä isovanhempien luona. Mummilla oli suorastaan kiire, kun Niklas paineli määrätietoisesti kasvihuoneeseen tomaatteja syömään. 

Vaikka ei voisi tilan tai ajan puolesta kasvattaa kovin paljon hyötykasveja, on kivaa kasvattaa edes jotain. Valinnanvaraa löytyy paljon, kuten tästä kirjasta käy ilmi.




Sisällysluettelo kertoo, että tässä uudessa kirjassa käsitellään todella monia omavaraisuuteen liittyviä aiheita läpileikkauksena. Sivuja kirjassa on 239 ja fontti on sen verran suurta, että huonommillakin silmillä näkee lukea. Kuvat ovat Tiiun tai Antti Kukkasjärven ottamia.

Käsiteltävät aiheet soljuvat aina hyötyviljelystä siementen keräämiseen, kylvämiseen ja kasvien lisäämiseen. 



Kirjan sisällöstä yli puolet käsittelee hyötykasvien kasvattamista niin sisällä, terassilla tai parvekkeella. Lavatarhan perustamiseen saa vinkkejä, samoin lavoissa tai kasvimaalla vieruskavereiksi sopivista kumppanuuskasveista. 

Aloitteleva puutarhuri löytää kirjasta helposti ja kätevästi tietoa, jotta pääsee kasvatuksissa alkuun. 




Nyt ajankohtaisesta taimien esikasvatuksesta on kirjassa myös oma lukunsa.




Yksivuotiset hyötykasvit on esitelty ja kerrottu kylvämisestä, hoidosta ja sadonkorjuusta. Hauskaa on, että mukaan on päässyt syötävät koristekasvit ja idea syötävästä kukkapenkistä.



 Lyhyesti käsitellään myös lannoitusta, kompostointia sekä sadeveden keräämistä.












Omavaraisuuden teemaan liittyen kirjassa on hieman käsitelty sadon säilöntää ja varastointia. Joitain reseptejäkin löytyy.




Omat sivunsa on myös ravinnoksi sopivilla luonnonkasveilla, villiyrteillä, luonnon marjoilla ja sienillä.




Kukkasjärvet harrastavat mehiläistarhausta, joten tätäkin aihetta on käsitelty oman kokemuksen kautta. Jotta aiheet eivät tähän jäisi, on kirjassa luku kotikanalasta ja aurinkosähkön mahdollisuudesta omavaraisuuden tukemisessa.

Tiiu kasvattaa omassa puutarhassaan kunnioitettavan määrän monia eri herkkuja kuten hänen blogissaan vierailleet ovat nähneet. Samoin tässä kirjassa on esitelty suuri määrä erilaisia hyötykasveja ja niiden kasvatusta.

Itse olen tehnyt jotkut asiat eri tavoin kuin kirjassa neuvotaan, mutta tästä vain näkee, että monin tein ja tavoin voi saada herkkuja pöytään. Tärkeää on uskaltaa kokeilla!



Lämpimät onnittelut Tiiulle uudesta kirjasta, hieno ponnistus! Uurastus on palkittu ja kirja on kaikkien saatavilla.

Kiitän Tiiua ja Readme.fi kustantamoa kirjan esittelykappaleesta. Innostakoon tämä teos monia uusia harrastajia kokeilemaan hyötykasvien kasvatusta ja kokeneemmat kotipuutarhurit varmasti löytävät joitain kivoja ideoita tai vinkkejä tästä kirjasta.



12 kommenttia:

  1. Minulla kirja on vielä lukematta, kunhan saa luetuksi pääsen tekemään oman esittelyn.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sinäkin sait itsellesi esittelykappaleen. On kiinnostavaa lukea sinun esittelysi, olethan jo kokenut konkari hyötyviljelijänä.

      Poista
  2. Sain tämän kirjan minäkin. Olen tutustunut siihen muutaman päivän ajan, postaus tulee viikolla. Tykkäsin kirjasta. Erityisen hyvä se on minusta aloittelevalle puutarhaihmiselle, mutta löytyi sieltä hyödyllistä tietoa ja vinkkejä itsellenikin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että sinäkin sait kirjan ja odotan sinun näkökulmiasi. Aloitteleville puutarhureille kirjasta löytyy kerrassaan helposti tietoa ja ohjeita. Samoin minäkin löysin ideoita.

      Poista
  3. Jospa minäkin ehtisin tähän tutustua paremmin lomaviikon aikana!
    Mutta hyvältä näyttää ja kuulostaa jo nyt!

    VastaaPoista
  4. Kiitos paljon, Päivi, esittelystä ja kauniista sanoistasi! Laitan postauksesi linkin blogiini viimeistään huomenna. Ihania kevätpäiviä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos sinulle :). Onnellista kevään odotusta sinullekin, täällä tosin sataa parhaillaan lunta ihan taivaan täydeltä.

      Poista
  5. Houkutteleva esittely! Mielenkiintoinen kirja!

    VastaaPoista
  6. Tykkäsin kirijasta. Siitä saa torella hyvän aluun omavaraisteluhun ja varmasti oli jotaki uuttaki tiatua jo kauemminki kasvimaalla möyrinehelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä vain! Tämä on hyvä perusteos hyllyssä ja käytössä. Aloittavien harrastajien on helppo päästä hommiin käsiksi ja ihan varmasti kokeneellekin löytyy sellaista tietoa, mikä ei ennestään ollut niin tuttua.

      Poista